Alle kouluikäisten lasten opettaminen

Musiikkikasvatus on tärkeä osa lapsen kehitystä ja kasvua. Musiikilla on tärkeä rooli vuorovaikutuksen välineenä monissa perhepiireissä, kerhoissa ja päivähoidoissa. Musiikin avulla lapsen tunne-elämä, sosiaalinen toiminta ja motoriset ja tiedolliset valmiudet kehittyvät. Musiikkikasvatuksen tavoitteena on antaa lapselle musiikista nauttimisen mahdollisuus ja kehittää lapsen musiikillisia perusvalmiuksia leikin ja elämysten avulla. (Eerola & Ruokonen 1997, 5.)

Lasten oppiminen

”Alle kouluikäinen lapsi on luonnostaan tutkiva olento, joka kyselee, ihmettelee ja selittää sekä sosiaalisen että fysikaalisen maailman ilmiöitä” (Hujala & Turja 2011, 32). Pienet lapset, erityisesti alle kouluikäiset, ovat luonnostaan hyvin uteliaita. He omaavat taidon ihmetellä ja kysellä asioita. Kyseleminen on tärkeää, koska se on perustavanlaatuinen tiedonhankintakeino. Saamiensa vastausten avulla lapsi rakentaa merkityksiä erilaisista ilmiöistä. Pieni lapsi oppii nimenomaan tekemällä itse asioita. On vaikeaa kuvitella, että lapsi oppisi uutta kuuntelemalla puhetta. Pienen lapsen luontaisin oppimisen muoto on leikkiminen. (Hujala & Turja 2011, 19.)

Pienen lapsen musiikillinen oppiminen alkaa jo varhain. Ensimmäisten musiikillisten oppimiskokemusten tulisi syntyä ilmapiirissä, jossa lapsi tuntee olevansa hyväksytty ja rakastettu ilman suoriutumispaineita. Musiikin tulisi olla osa leikinomaisia kokemuksia musiikkikasvatukseen perehtyneen aikuisen lapsilähtöisessä ohjauksessa. (Hujala & Turja 2011, 123.)

Lapset ja musiikki

Kuuloaistin herkistämistä ja kuuntelutaidon kehittämistä pidetään yhtenä musiikkikasvatuksen lähtökohtana. Lapsen kuuloaisti herää jo sikiökaudella. Musiikin avulla kehitetään muussakin elämässä tärkeää kuuntelua. Kuuntelusta lähtee liikkeelle myös kaikki muu toiminta. Lapset kokevat ympäröivän maailman kokonaisvaltaisesti. Tunne-elämykset, havainnot ja motoriikka ovat yhtä lapselle. Lapsi ilmaisee hyvän olon tunteet sekä suuttumuksen ja kiukun aina myös motorisesti. Leikkien kautta lapsille kehittyy käsitys omasta kehostaan ja sen luovasta käytöstä. (Eerola & Ruokonen 1997, 5.)

Lapsia kiinnostavat erilaiset äänet. Jo pienenä vauvana he reagoivat ääniin ja tunnistavat äitinsä äänen soinnin perusteella. Lapset haluavat etsiä erilaisia ääniä ja tuottaa niitä itse. Ääniin tutustuminen auttaa lasta jäsentämään ympäristöään. He omaksuvat ensimmäisenä voimakkuus-käsitteen ääniä havainnoidessaan. Lapset oppivat erottamaan ensiksi hiljaisen ja voimakkaan äänen ja sitten hiljentyvän ja voimistuvan äänen. (Eerola & Ruokonen 1997, 6.)

Rytmiä on kaikkialla elämässä: hengityksessä, ajanlaskussa ja sydämen sykkeessä. Rytmiin lapset reagoivat liikkumalla. Lapselle rytmin omaksuminen voi tapahtua soittaen, maalaten, liikkuen, laulaen tai loruten, sillä lapsi kokee rytmin kokonaisvaltaisesti eri aistien välityksellä. Tempo liittyy oleellisesti rytmiin ja lapsi oppii helposti erottamaan nopean ja hitaan. Lasten liikuntaa säestettäessä on tärkeää muistaa, että lapsen oma biologinen tempo on nopeampi kuin aikuisten. Yksi rytmikasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista on perussykkeen omaksuminen kävellen ja muuten liikkuen. Rytmi omaksutaan ensin kaksijakoisen ja myöhemmin kolmijakoisen musiikin kautta. Sanarytmin lapset oppivat lorujen hokemisen ja taputtamisen kautta. Kaikurytmileikkien idea on saada lapset kuuntelemaan ja toistamaan erilaisia rytmihahmoja. (Eerola & Ruokonen 1997, 6 – 7.)

Mikäli lapselle on pienestä asti laulettu paljon, laulaminen ja melodioiden tekeminen on hänelle yhtä luonnollista kuin puhuminen. Säveliin pienet lapset reagoivat herkemmin kuin puheeseen ja laulaminen edistää myös puhumisen oppimista. Melodiaan liittyvissä asioissa lapset oppivat ensin erottamaan suuret tasoerot kuten korkea ja matala. Vähitellen lapset oppivat erottamaan pienempiä sävelvälejä ja kuulemaan nousevan ja laskevan melodiakulun. Musiikkikyvyistä viimeisenä kehittyy lapsen kyky erottaa sointuja. Se tapahtuu parhaiten soittamisen harjoittelun kautta. Jos lapsella on mahdollisuus soittaa paljon tärkeimpiä säestyssointuja, hän pystyy säestämään helppoja melodioita parilla soinnulla kuuntelemisen ja kokeilemisen avulla. (Eerola & Ruokonen 1997, 7 – 8.)

Hargreavesin ja Galtonin lapsen taiteellista kehitystä kuvaava malli

Sensomotorisessa vaiheessa 0-2-vuotiaiden lasten fyysiset taidot koordinoituvat. Liikkeet ovat yhteydessä kokonaisvaltaisesti ja tahattomasti esimerkiksi äänileikkeihin, jokelteluun ja muuhun musiikilliseen toimintaan. Nämä koordinoituvat hiljalleen tarkoituksenmukaisiksi rytmeiksi ja liikkeiksi. Vauvat ääntelevät erilaisin sointivärein ja rytmein. He muuntelevat myös tempoa ja dynaamisia tasoja ja tekevät ääntelykokeilujaan. (Hujala & Turja 2011, 123 – 124.)

Kuviopohjaisessa vaiheessa, 18 kuukauden iästä viiden vuoden ikään, lapsi oppii muuttamaan jokelluslaulunsa tunnistettaviksi kappaleiksi. Lapsi keksii omia spontaaneja lauluja, joihin sisältyy ympäristön elementtejä sekä pätkiä jo opituista lauluista. Laulut saattavat olla pitkiäkin sikermiä tai potpureita. Kolmevuotias pystyy laulamaan kappaleen sanarytmin pohjalta ja neljävuotias pystyy laulamaan kappaleen melodiset kaarrokset. Viisivuotiaalla lapsella on jo intervalli- eli sävelvälitarkkuutta. Kuviopohjaisen vaiheen lopussa suurin osa lapsista hallitsee tarkan säveltason ja rytmin tuottamisen sävellajiin ja tempoon suhteutettuna. 5-6-vuotiaana alkaa skeemapohjainen vaihe, jolloin useimmat lapset hallitsevat heille tuttujen lastenlaulujen itsenäisen esittämisen hyvin. (Hujala & Turja 2011, 124.)

Kuvio- ja leikkinuotit

Teemu Männistön mukaan kitaran soitonoppaita on olemassa todella paljon, mutta vain muutamat soveltuvat lasten opettamiseen.(Männistö 2011, 3.) Männistö on kehitellyt oman opetusmetodinsa alle kouluikäisten lasten opettamista varten, jossa kitaran otelautaan merkitään c-duuriasteikko erivärisillä ympyröillä. Alussa nuottikuvassa on vain yksi nuottiviiva, jolle kaikki nuotit merkitään omalla värillään. Kappaleen alussa on tahtilaji ja nuotit ovat aika-arvojensa näköisiä. Tahtiviivat ja taukomerkit ovat myös perinteisen nuottikuvan mukaisia. Oppilas saa itse värittää nuotit opettajan avustuksella.

Oppilaan edistyessä siirrytään perinteiseen viisiviivaiseen nuottiviivastoon, mutta nuottien värit säilytetään. Merkkejä lisätään kitaran otelautaan oppimisen tahtiin. Värit jätetään kokonaan pois kun oppilas muistaa nuottien nimet ja sijainnin kitaran otelaudalla, sekä muistaa c-duurin sormituksen. (Männistö 2011, 10 – 13.)

Viisikielisestä kanteleesta monet muistavat mustikka-, mansikka- ja vadelma- tai lakkasoinnun. Näitä sanoja käytetään monesti lasten kanssa I-, IV,- ja V-asteen soinnuista. Lasten kanteleissa on monesti myös merkit näille soinnuille. Esimerkiksi mansikkasoinnussa vasemmalla kädellä peitettävien kielten alle on piirretty mansikan kuvat tai laitettu mansikkatarrat. Yleensä kielet peitetään vasemman käden etu- ja keskisormella, mutta pienten lasten sormet eivät välttämättä yllä peittämään kieliä. Tässä tapauksessa voi kokeilla yltääkö lapsen etusormi ja peukalo peittämään kielet. Olen itse myös käyttänyt apuna sinitarraa, joka asetetaan sormien sijasta sammuttamaan kielet ja oppilas voi soittaa oikealla kädellä kaikki kielet soimaan.

Viisikieliselle kanteleelle on olemassa leikkinuotteja. Kuviollinen pahviliuska laitetaan kanteleen kielten alle ja kappale soitetaan kuvioiden mukaan vasemmalta oikealle. Isompi kuvio tarkoittaa aika-arvoltaan pidempää nuottia ja pienempi kuvio on aika-arvoltaan lyhyempi. Kuviot vaihtelevat kappaleiden aiheen mukaan.

RantalaOmat kokemukset

Olen itse opettanut viisikielisen kanteleensoittoa muutamalle alle kouluikäiselle lapselle. Olen huomannut että opetustuokioon tulee sisällyttää paljon muutakin musiikillista toimintaa kuin vain soittoa. Laululeikit ja kehorytmit ovat hyvä lisä tunnille erityisesti vilkkaille lapsille. Yhden oppilaan suosikkileikiksi nousi Leijonan metsästys kanteleella, jonka löysin Sari Kaasisen soitto-oppaasta Minä soitan kanteletta 1. Leikissä lauletaan laulua: Leijonaa mä metsästän ja tehdään erilaisia ääniä kanteleella. Matkan varrella tulee eteen esteitä, kuten suo tai ruohikko jolloin kanteleella soitetaan suon ja ruohikon ylitysääniä.

Musiikkileikkikoulusta tutut leikit toimivat varmasti hyvin myös pienten lasten yksilöopetuksessa. Musiikkiliikuntaleikeistä olen huomannut lasten suosikeiksi sellaiset leikit, joissa toistetaan samoja sanoja, mutta jokin asia aina muuttuu. Esimerkiksi talveen liittyvä leikki Lumiukot marssivat, jossa musiikki tulee cd-levyltä ja lumiukot muun muassa marssivat, hiipivät ja hyppivät laulun aikana. Liikkeitä tehdään levyltä kuuluvien ohjeiden mukaan.

Laululeikeistä hyvin toimivat sellaiset leikit, joihin lapsi saa itse keksiä mitä seuraavaksi tehdään. Esimerkiksi lumiukkolaulu, jonka sanat menevät näin: ”Teen, teen, teen, lumiukon teen. Lumiukolleni laitan jalat paikalleen.” Laulua lauletaan yhdessä ja samalla pyöritetään lumiukon palloja. Lapsi saa keksiä itse mitä lumiukolle tehdään seuraavaksi, esimerkiksi maha, pää, kädet, silmät, nenä ja suu. Mielestäni tämän kaltaisissa leikeissä on tärkeää toteuttaa lapsen ehdotus, vaikka se ei tuntuisi aikuisen mielestä kovin luontevalta. Monet lapset ovat halunneet kyseisessä leikissä tehdä lumiukolle esimerkiksi posket tai hiukset. Lapset voivat ehdottaa mitä vain ja opettajan tehtävä on toteuttaa ehdotukset mahdollisuuksien mukaan.

Kirjoittaja: Kati Rantala, Karelia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:

Eerola, K. & Ruokonen, I. 1997, Pikkuväen musiikki. Helsinki: Lasten Keskus.

Hujala, E. & Turja, L. 2011. Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.

Männisto, T. 2011. Lapsi, aikuinen ja kitara: kolme eri maailmaa. Miten opettaa kitaraa alle kouluikäisille lapsille? Opinnäytetyö. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu. Viitattu 6.3.2015. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/32567/mannisto_teemu.pdf?sequence=1

Jätä kommentti