Kuva soikoon! Visuaalinen oppiminen ja mielikuvituksen ruokkiminen musiikin opetuksessa

Pienten oppilaiden opetuksessa on erityisen tärkeää ruokkia heidän mielikuvitustaan, koska nuoresta iästä johtuen keskittymiskyky voi olla ajoittain heikko. Tällöin opettajalla täytyy olla erilaisia apukeinoja. Artikkelissamme olemme käsitelleet visuaalisia keinoja opettaa lasta musiikin saralla.

Mitä visuaalinen oppiminen on?

Ihminen oppii pääosan hankkimastaan tiedosta näköaistin välityksellä ja seuraavina tulevat kuulo- ja tuntoaisti. Oppimisen kannalta on tärkeää käyttää useita aisteja samanaikaisesti. (Vuorinen 1993, 47.)

Visuaalisesti oppivalle ihmiselle informaatio näyttäytyy kuvina ja filmin pätkinä. Värit, muodot ja esteettisyys kokonaisuudessaan merkitsevät tällaiselle oppijalle hyvin paljon. Näkömielikuvien luominen opittavista asioista on oppijalle erittäin hyödyllistä, sillä hän hyödyntää jälkeenpäin näkömielikuvia uuden oppimansa tueksi. (Koivusalo, Salenius 2012, 9.)

Visuaalisessa oppimisessa oppiminen tapahtuu näköhavaintojen kautta. Tällaisella oppijalla korostuu näköaisti ja näkemisen merkitys. Opetustilanteessa visuaalisen oppijan huomio keskittyy selkeisiin nuotteihin ja muihin harjoitusmateriaaleihin musiikin teoriassa. Hän toivoo näkevänsä opetustilanteessa opetettavat asiat kuvina tai kuvailtuina ja havainnollistettuina asioina. Tällaisella oppijalla on usein hyvä keskittymiskyky ja vilkas mielikuvitus. (Opiskelutekniikat 2010.)

Visuaalinen havainnollistaminen

Visuaalisia keinoja tulisi käyttää oleellisen havainnollistamiseen eikä mielenkiinnottoman esityksen värittämiseksi.  Opetustilanteessa on hyvä rytmittää erilaisia havainnollistamisvälineitä, kuten PowerPoint, fläppitaulua ja kopioita musiikin teoriassa (Koivusalo, Salenius 2012, 14.)

Ryhmämme jäsen Anna Muinonen on käyttänyt opetuksessaan esimerkiksi elefantteja ja leppäkerttuja havainnollistamaan nyanssimerkintöjä pienille lapsille. Elefantti symboloi forte-merkintää ja leppäkerttu puolestaan pianoa.  Esimerkiksi forte-lapun elefantissa f-kirjain on väritetty eri värillä, jotta se auttaisi lasta tunnistamaan nyanssimerkinnän soitettavasta kappaleestaan.

Muinonen käyttää opetuksessaan keksimiään hiirinuotteja. Hän on perehtynyt kuvio- ja muihin vastaaviin nuotteihin ja kehitteli omat nuottinsa sen takia, että pystyisi pitämään omien pienten oppilaidensa mielenkiinnon yllä ja tekemään samalla nuoteista hauskoja ja helppoja soittaa. Muinonen on käyttänyt osin oikeilta nuoteilta näyttäviä hiirinuotteja niin ryhmä kuin yksityisopetuksessakin. Ryhmäopetuksessa hiirinuotit ovat toimineet erinomaisesti, sillä ne ovat riittävän suuria ja värikkäitä eikä alussa tarvita nuottiviivastoa ollenkaan. Nuottiviivaston puuttuminen on auttanut oppilaita siltä osin, että nuotit eivät ”hypi” oppilaan silmissä viivastolla. Normaalien ”tylsien” taukojen tilalla hiiret pysähtyvät juustotauolle syömään ja esimerkiksi kahdeksasosa-hiirien hännät ovat sidottu kiinni toisiinsa niin kuin ”aidoissa” nuoteissa.

Hiirinuottien kaltaisista ”apureista” voi olla yhä enemmän hyötyä, sillä kasvavana trendinä näyttää myös musiikkiopistoissa olevan enenevissä määrin ryhmäopetusta myös soitonopetuksessa. Kansanmusiikin puolella ryhmäopetus on ollut yleistä hyvin kauan sen kuuluessa hyvin olennaisena osana kansanmusiikkiin. Kuitenkin nyt selatessa musiikkiopiston sivuja, näyttää yhä useampi opisto tarjoavan ryhmäopetuksen mahdollisuutta tyylilajista riippumatta eritoten alkeisopetuksessa.

Visuaaliseen havainnollistamiseen kuuluu myös mielikuvaoppiminen (Koivusalo, Salenius 2012, 16). Mielikuvaoppimisen avulla oppimisesta tulee kokonaisvaltaisempaa (Isola 2009, 6). Tällainen oppiminen vaatii mielekästä oppimisympäristöä. Hyvä oppimisympäristö on sellainen, jossa on otettu huomioon ympäristö-, emotionaaliset -, sosiologiset -, fyysiset – ja psykologiset tekijät (Marckwort 1992, 54). Jos edellä mainitut asiat ovat kunnossa, on saavutettu rento oppimisympäristö. Rentoutuneena oppilaiden huomio kiinnittyy helpommin opittavaan ja häiriötekijät poistuvat mielestä. (Isola 2009, 6-7.)

Suoraan kuvasta improvisoinnilla on tarkoitus tunnelman vapauttamisen lisäksi herätellä luovia musiikillisia aisteja kehossa. Soittaja näkee tutun tai oudon kuvan ja hänelle tulee mieleen ehkä jokin tuttu paikka, joka herättää muistoja. Tähän tilanteeseen on mukava lähteä luomaan musiikillista maisemaa. Joskus tällaisessa improvisaatiossa käy niinkin, että mieleen tulee tarina, jota alkaa värittää musiikilla. Yhdessä jonkun kanssa improvisointi on rikkaampaa, kun toinen ruokkii toisen improvisaatiota ja täytyy osata samaistua kanssasoittajan elementteihin.

Ryhmämme jäsen Eveliina Uitto on käyttänyt useasti opetuksessaan kuvasta improvisoimista. Jokainen oppilas on reagoinut omalla tavallaan tähän, osalle se ei ole lainkaan mielekästä, osalle tällainen improvisointi on luontevaa. Kuvasta improvisointi toimii loistavasti sormien lämmittelynä, loppusoitteluna tai ”välipalana” soittotunnilla, jos keskittyminen ei ole parhaimmillaan. Uitto suositteleekin laittamaan kuvan soimaan!

Aistit tukevat toisiaan

Jotta oppiminen olisi tehokkaampaa, on suotavaa tai lähes välttämätöntä käyttää useita aisteja rinnakkain. Näitä oppimista auttavia aisteja ovat auditiivinen eli kuuloaisti ja kinesteettinen tekemiseen perustuva tuntoaisti.

(mukaellen Vuorinen 1993, 47.)

Auditiivinen oppiminen tarkoittaa kuulohavaintoon perustuvaa oppimistyyliä. Tällainen oppija usein toistaa tai puhuu asiat mielessään. Rytmi ja musiikki saattavat helpottaa oppimista.

Kinesteettisellä oppimistyylillä tarkoitetaan tuntohavaintoon ja tekemiseen perustuvaa oppimista. Tässä tyylissä oppijalle on tärkeää tuntea miltä erilaiset esineet ja asiat tuntuvat. Opittavat asiat hahmottuvat helpoiten ilmeiden, eleiden ja liikkeiden avulla. (Opetustekniikat 2010.)

Myös ryhmämme jäsen Jenina Räty on omassa opetuksessaan käyttänyt paljon elementtejä, jotka ruokkivat pienen lapsen mielikuvitusta. Hän on todennut oppilaan keskittymiskyvyn kasvavan ja mielenkiinnon heräävän, kun opetuksen rinnalle on otettu mukaan kuvia tai vaikkapa tarina. Oppilas pääsee kosketukseen pianon kanssa kuvaillessaan esimerkiksi hiirien hiippailua, karhun tömistelyä tai laiskaa, painavaa ja hitaasti etenevää kilpikonnaa. Näillä mielikuvilla opitaan luonnollisesti soittamaan hiljaa ja kovaa, nopeasti ja hitaasti, kepeästi ja painavasti sekä kuulemaan pianon eri äänialoja.

Kuvat jäävät pienen oppilaan mieleen paljon paremmin kuin kirjaimet, saati vieraskieliset musiikin termit, joita oppilas ei välttämättä vielä edes nuoresta iästään johtuen osaa lukea.

Kappaleen ympärille usein rakennetaan yhdessä oppilaan kanssa tarina, jonka avulla päästään tulkinnallisesti syvemmälle kappaleeseen sekä ruokitaan jälleen oppilaan mielikuvitusta. Lisäksi oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus kehittyy, kun he pääsevät yhdessä ideoimaan.

Kirjoittajat:

Anna Muinonen, Jenina Räty ja Eveliina Uitto 2014, Centria ammattikorkeakoulu

Piirrokset: Anna Muinonen

Lähteet:

Koivusalo, H. ja Salenius, H. 2012. Aistit avoinna oppimaan. Tampereen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu. Kehittämishanke. Viitattu 30.5.2014. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/38518/Koivusalo_Salenius.pdf?sequence=2

Isola, L. 2009. Mielikuvien käyttö pianonsoitonopetuksessa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu. Pedagoginen opinnäytetyö. Viitattu 30.5.2014.http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19780/jamk_1264059113_2.pdf?sequence=2

Opetustekniikat 2010. Viitattu 30.5.2014.  http://peda.net/veraja/ranua/opo/optuki/tekniikat

Vuorinen, I. 1993. Tuhat tapaa opettaa. Menetelmäopas opettajille, kouluttajille ja ryhmän ohjaajille. Tampere: Resonaari.