Instrumenttiopettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteen haasteet

Opettajan ja oppilaan välisen vuorovaikutuksen toimivuus on tärkeässä roolissa kun tarkastellaan oppilaan edistymistä soittoharrastuksensa parissa. Instrumenttiopettajan ja oppilaan välinen opetussuhde voi kestää muutamasta kuukaudesta moniin vuosiin. Oppilaan ja opettajan välisen vuorovaikutuksen toimiminen olisi ensiarvoisen tärkeää, jotta oppilas saa opetuksesta täyden hyödyn irti. Johtuen kuitenkin ihmisten eroista esimerkiksi luonteen, iän tai kulttuuritaustojen suhteen, kohtaamme vuorovaikutukseen liittyviä erilaisia haasteita.

Vuorovaikutussuhteesta puhuttaessa tarkoitetaan tilannetta, jossa puhuja ja kuuntelija vaikuttavat toisiinsa. He tuottavat ja tulkitsevat merkkejä samanaikaisesti. Vuorovaikutus on yleensä intentionaalista eli tavoitteellista. Tällöin se perustuu vähintään jommankumman osapuolensa tarkoitukselliseen haluun välittää jokin viesti. Kuuntelemisen taito on myös keskeinen puheviestintätaitojen osa-alue – onnistunut vuorovaikutus kun ei edellytä pelkkää puhumista, vaan poikkeuksetta myös kykyä kuunnella. (Vuorovaikutus – puhumista ja kuuntelemista 2010.)

Oppilaat ja opettajat yksilöinä

Vasta työkokemus on opettanut minulle, kuinka erilaisia oppilaita onkaan olemassa.  Kaikki oppilaat tuntuvat oppivan vähän eri tavalla ja eri vauhtia. Lapsen tai nuoren kehitysvaiheesta riippuen opettajan on oltava joskus hieman tiukkakin, koska toiset oppilaat vaativat opettajan käyttävän enemmän auktoriteettiaan. Liian kaverilliset välit oppilaaseen taas saattavat vähentää opettajan arvostusta oppilaan näkökulmasta. Myös oppilaissa on sen suhteen paljon eroa, mitä heille voi sanoa ja mitä ei. Esimerkiksi jotkut oppilaat ovat huonompia ottamaan vastaan palautetta ja jopa positiivinenkin palaute onnistutaan kääntämään negatiiviseksi.

Yleensä kaikki oppilaat kuitenkin edistyvät nopeammin ja oppiminen on tehokkaampaa, kun soittotunnilla on hyvä olla ja on mukavaa. Tällä tarkoitan sitä, että oppilas kokee itsensä hyväksytyksi. Joistain oppilaista on esimerkiksi aistittavissa että heitä jännittää soittotunnilla. Tällöin minusta opettajan on tärkeää pystyä osoittamaan oppilaalle, että heti ei tarvitse osata kaikkea ja soittotunnilla myös virheiden tekeminen on sallittua. Oppilas pitää saada tuntemaan itsensä hyväksytyksi.

Lämmin ja avoin kommunikaatiosuhde opettajaan edistää myönteisiä tunteita ja asenteita opiskelua kohtaan parantaen sitä kautta suorituksia. Vuorovaikutus opettajan ja oppilaan välillä on parhaimillaan vastavuoroista, sävyltään myönteistä ja keskinäiseen arvostukseen perustuvaa. (Anttila&Juvonen 2002, 130-131.)

Varsinkin pienten oppilaiden kanssa tärkeintä mielestäni on saada heidät innostumaan soittamisesta ja musiikkiharrastuksesta.

Erään pohjoiskarjalaisen sanonnan mukaan musiikinopettajan ensimmäiseksi, toiseksi ja kolmanneksi tärkein tehtävä on innostuksen herättäminen, vasta neljännellä sijalla tulee jotain muuta (Anttila&Juvonen 2002, 99).

Opettamisesta ja oppimisesta

Musiikin opettaminen ja instrumenttiopettajana työskentely pitää sisällään paljon muutakin, kuin esimerkiksi nuottien tai erilaisten musiikin tyylilajien opettamista oppilaille.

Soittoharrastuksen kautta opimme taitoja, jotka ovat hyödyllisiä myös muilla elämän osa-alueilla. Tällaisia asioita ovat mm pitkäjänteisyys. Opettaessani olen huomannut, että monille lapsille tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, että joku asia ei heti onnistu. Soittoläksyä opetellessaan he ymmärtävät, että joskus asioille on hyvä antaa hieman aikaa ja että tavoitteet saavutetaan kun niiden eteen jaksetaan työskennellä. Jotkut lapset taas ovat haluttomia ottamaan neuvoja vastaan, mikä vaikeuttaa opettajan työtä hyvin paljon. Tällöin vuorovaikutustaidot ovat todella koetuksella. Neuvot ja ohjaus tuollaisissa tapauksissa on jotenkin muotoiltava siten että oppilas ei koe niitä liian määräileviksi. Aina on hyvä muistaa se, että positiivisen ja myönteisin ilmapiirin kautta saadaan parempia tuloksia aikaan.

Taiteen perusopetuksen tehtäviä on mm. kehittää sellaisia taitoja ja tietoja, joita oppilas tarvitsee eri aloilla ja jotka antavat hänelle valmiuksia hakeutua myöhempiin opintoihin. Tavoitteena on myös tukea oppilaan minän kasvua ja kehittymistä sekä hänen kykyään jäsentää ympäröivää todellisuutta. (Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005, 1.)

Musiikinharjoittamisen ja musiikkikasvatuksen tulisi tapahtua pakottomassa ja omaehtoisessa ilmapiirissä, joka on riittävässä sopusoinnussa ihmisen henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen kanssa (Lehtonen 2004, 26).

Motivaatiosta

Motivaatio on käsite, joka viittaa yksilön tavoitteelliseen käyttäytymisen syihin, niihin psyykkisiin prosesseihin, joiden vaikutuksesta tavoitteeseen suuntautuva käyttäytyminen muodostuu. Yleisessä kielenkäytössä motivoituneeksi sanotaan sellaista opiskelijaa, joka on aktiivisesti sitoutunut opiskeluunsa ja oppimisprosessiinsa. (Anttila&Juvonen 2002, 100.)

Jos oppilas on itse vahvasti motivoitunut soittamisesta ja musiikista, ei opettajan tarvitse muuta kuin ruokkia innostusta lisää. Opettajan on hyvä myös kiinnittää huomiota siihen, että ei ala vaatimaan innostuneelta oppilaalta aina vain enemmän ja enemmän. Tällainen saattaa helposti sammuttaa kiinnostuksen jos oppilas alkaa tuntemaan itsensä tai taitonsa riittämättömäksi.

Suurinta osaa oppilaista on opettajan itse kuitenkin tietoisesti kannustettava ja motivoitava. ”Sopivien oppimiskokemusten myötä melkein mikä tahansa toiminta voi muodostua yksilölle henkilökohtaisesti merkittäväksi ja hänelle saattaa kehittyä palava into, voimakas motivaatio.(Anttila&Juvonen 2002, 99.)

Pienille lapsille intoa harjoitteluun ja lisämotivaatiota tuo palkitseminen vaikkapa tarralla kun läksykappale osataan hyvin, mutta esimerkiksi 13-vuotiaiden lasten kiinnostuksen herättäminen musiikkia kohtaa saattaa olla hyvinkin vaikeaa. Soittotunnilla käydään vaan ”soittelemassa”. Ehkä tällöin opettajan tulisi yrittää olla mukaansa tempaavampi, jotta myös ne vähemmän motivoituneet oppilaat innostuisivat harrastuksesta. Opettajan intohimoinen suhtautuminen saattaa tarttua oppilaaseen, mutta tilanne vaikuttaa monesti myös päinvastoin. Jos oppilas on kovin haluton oppimaan, se latistaa myös opettajan tunnelmia. Erilaisten oppilaiden motivoinnin olenkin kokenut yhdeksi haastavimmista asioista opettajana työskentelyssä.

Itse pysähdyn ajoittain miettimään omaa opettajuuttani hieman syvemmin ja tarkastelen sitä joskus hyvinkin kriittisesti. Liian ankara ei kuitenkaan itsellensäkään saa olla, mutta joskus on hyvä kyseeenalaistaa tekemiään asioita ja miettiä kuinka olisi mahdollista kehittää omia vuorovaikutustaitojaan sekä oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioonottamista.

Kirjoittaja:

Sanna Snellman-Junna 2014, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Jordan-Kilkki P., Kauppinen E. & Viitasalo –Korolainen E. 2012:12. Musiikkipedagogin käsikirja. vuorovaikutus ja kohtaaminen musiikinopetuksessa. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy.

Anttila M. & Juvonen A. 2002. Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta. Saarijärvi: Gummerus kirjapaino Oy.

Lehtonen, K. 2004. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.. Johdatus postmoderniin musiikkipedagogiikkaan. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos.

Vuorovaikutus – puhumista ja kuuntelemista 2010. Helsingin yliopiston Kielikeskuksen äidinkielen viestintäopetuksen palveluyksikkö. Viitattu 18.3.2014 http://sprakhjalpen.fi/puheviestinta/vuorovaikutus-puhumista-ja-kuuntelemista.

Jussila, R. 2012. Opettamisesta ja oppimisesta. Viitattu 21.1.2014. http://www.phnet.fi/public/pipajarane/kirja2.html

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005. Opetushallitus. Viitattu 29.4.2014. http://www.oph.fi/download/123012_taideyl_ops.pdf