Vaihtelu virkistää – ja motivoi!

Oletusarvona on, että oppilas haluaa käydä tunneilla ja oppia uuden instrumentin soittotaidon. Mutta miten pitää motivaatiota yllä, kun uutuudenviehätys harrastuksesta katoaa ja soittoharrastus muuttuu oppilaalle rutiininomaiseksi toiminnaksi?

Opettaja innostaa oppilaan pysyvään harrastukseen

Erinomaiseen opettamiseen kuuluu oppilaslähtöisyys ja oppilaan motivointi harrastuksessaan. Nuorten ja lasten opetuksessa oppilaan motivaatiotasoa ei voi pitää itsestäänselvyytenä – oppilaan vielä etsiessä itseään ja omia kiinnostuksen kohteitaan, voi hyvin alkanut soittoharrastus usein jäädä. Oppilaan opetellessa uutta taitoa, kehitys ja edistyminen on alussa nopeaa. Jokainen uusi opittu asia on aina huikea askel eteenpäin alkuperäiseen tilanteeseen nähden – ja mitä kauemmin opiskelija opiskelee, sen hitaammalta kehitys alkaa vaikuttaa (Kindersley 1995,  123). Oppilaan motivointi harrastuksen parissa on tärkeä ja usein unohdettu työväline opettajalle. Pelkkä ulkoinen motivaatio palkintojen toivossa ei riitä saavuttamaan parhaita mahdollisia oppimistuloksia – opettajan täytyy keskittyä oppilaan sisäisen motivaation säilyttämiseen (Keskinen, E., Korkiakangas, M., Kuusinen, J., Kuusinen K-L. & Wahlström, R. 1997, 210).

Omassa opetustyössäni kokeilin erilaisia konkreettisia tapoja innostaa oppilaitani soittoharrastuksessa. Monipuolisten harjoitteiden avulla oppilaiden soittoinnokkuudessa tapahtui niin kasvua kuin laskuakin. Harjoitteiden perusteena oli tuoda uutta, motivoivaa toimintaa soittotunnille ja toimia ”välipalana” muun oppimisen keskellä. Harjoituksia muokkaamalla pyrin luomaan jokaiselle oppilaalleni oman, toimivan tavan, joka takaisi toivotun tuloksen oppilaan oppimisessa ja opiskelussa – motivaatio harjoitteluun ja innostus oppimiseen kasvaisi.

Jokainen oppilas aloittaa yleensä uuden soittoharrastuksen innostuneena. Oletusarvona on, että oppilas haluaa käydä tunneilla ja oppia uuden instrumentin soittotaidon. Mutta miten pitää motivaatiota yllä, kun uutuudenviehätys harrastuksesta katoaa ja soittoharrastus muuttuu oppilaalle rutiininomaiseksi toiminnaksi? Opettajan kannustaminen ja henkinen motivointi on usein selkein ja suosituin tapa, jota tunneilla käytetään. Myöskään kodin vaikutusta soittoharrastukseen ei voi sivuuttaa.  Opettajan on kuitenkin tärkeää myös itse hahmottaa keinoja ja käytäntöjä, joilla pitää oppilaan innokkuutta yllä ja vahvistaa harrastajan sisäistä motivaatiota. Näitä motivointikeinoja voivat olla mm. tavoitteiden korostaminen ja eri työskentelytavat (Salovaara 2004).

Monipuoliset harjoitukset johtavat motivaatioon

Usein soittotunneilla käytetty tietynlainen rakenne säilyy samanlaisena tunnilta toiselle. Opettaja voi ensin tarkistaa viime viikon läksykappaleet, ja sitten opetella oppilaan kanssa uutta asiaa. Tunnin rakenne on tuttu ja turvallinen niin oppilaalle kuin opettajallekin, ja se on tärkeä edellytys oppilaan oppimiselle. Opetustilanne on luonteva ja rento, eikä oppilaan tarvitse jännittää tulevaa. Joskus opettajan on kuitenkin hyvä rikkoa rakennetta ja tutuksi tullutta kaavaa erilaisten  motivointiharjoituksien avulla. Harjoitteiden tarkoituksena on toimia ”väliharjoituksina” muun opetuksen ohessa, kuitenkaan katkaisematta oppimisprosessia ja tavoitteiden saavuttamista. Jokainen opettaja voi itse mielikuvitustaan käyttämällä keksiä omia tapoja, joilla motivoida oppilasta. Hyviä kysymyksiä harjoituksien keksimiseen ovat esimerkiksi seuraavat: kuinka monipuolisesti voin käyttää instrumenttiani? Minkälaista ohjelmistoa oppilaani ei ole vielä soittanut? Onko oppilaan oma luovuus ja mielikuvitus päässyt oikeuksiin soittotunneilla? Olenko hyödyntänyt kaikkia oppilaan aisteja opetuksessa? Näiden kysymysten ja erilaisten lähdeaineistojen pohjalta loin tunneille omat harjoitteeni joissa käytin hyödyksi liikettä, laulua, leikkiä, draamaa, lapsen omaa luovuutta ja ennakkoluulotonta asennoitumista eri musiikkityyleihin. Uusien asioiden opettelu tuomalla asiat esiin elävästi ja innostaen ylläpitää motivaatiota (Salovaara & Honkonen 2011, 115).

Lapsen omaa luovuutta voi kehittää eteenpäin erilaisten sävellystehtävien avulla. Rytmikorttisävellyksen tai lorusävellyksen (Muukka & Shevchenko 2000,  25) avulla lapsi saa helpon työkalun tehdä omia kappaleita. Lorusävellyksessä oppilas tekee tutun tai itse keksimänsä lorun sanoihin sanarytmit, joihin keksitään sen jälkeen melodia. Rytmikorttisävellyksessä oppilas saa puolestaan valita rytmejä sisältävistä pelikorteista mieluisan rytmipätkän, jonka jälkeen tähän keksitään melodia käyttäen viittä eri ääntä. Leikin lisääminen soittotunneille onnistuu helposti yhdistämällä perinteisen muistipelin säännöt musiikinteorian opetteluun – näin lapsi oppii huomaamattaan esim. nuottiarvoja ja musiikkitermejä. Liikunnan sisällyttäminen tunneille on usein jätetty hyödyntämättä, mutta liikkumalla ja tanssimalla uuden tahtilajin opettaminen lapselle on luontevampaa kuin sen teoreettinen selittäminen nuoteista. Liikettä voi kokeilla myös draaman ja ilmaisun kautta, opettelemalla uuden kappaleen näytellen laulun sanojen mukana. Parhaita motivointituloksia sain kuitenkin harjoitteella, jossa oppilaalle valittiin edellisestä soittomateriaalista tyylillisesti poikkeava kappale. Oman instrumentin monipuolisuus on helppo huomata taas uudelleen, kun yhtäkkiä opeteltavana onkin jokin radiossa soivista suosikeista. Klassisen puolen opiskelijalle voi tarjota uudeksi kappaleeksi perinteistä kansanlaulua, tai kansanmuusikolle rock-musiikin klassikkoa!

Oppilaslähtöisyys motivoinnin lähtökohtana

Opetuskokeiluissani tärkeimpänä yksityiskohtana erottui oppilaslähtöisyyden vaikutus motivointiharjoituksiin. Mikäli opettaja valitsee vääränlaisen harjoitteen oppilasta varten, lopputulos on motivoinnin kehityksen kannalta  toivotun tuloksen vastakohta, ja motivaatio laskee entisestään. Ujolle oppilaalle ei kannata valita draamaharjoitusta, joka vaatii suurta luottamusta opettajaan ja opetustilanteeseen. Opettajan on tärkeä arvostaa erilaisuutta, ja ymmärtää eri piirteet oppilaassaan niin luonteelta kuin soittotekniikaltaankin. Jokaisella oppilaalla on oma oppimistyylinsä, ja oppimistyyliin vaikuttaa moni asia. Oppimiseen ja opiskelumotivaatioon vaikuttavat Dunn & Dunnin mallin mukaan psykologiset, ympäristölliset, sosiologiset, emotionaaliset ja fyysiset tekijät sekä oppilaan omat aistit, jotka jokaisella oppilaalla ovat erivahvuiset (Prashnig 1996,.30-34). Hyvän motivointiharjoituksen onnistunut perusta on siis opettajan hyvä oppilastuntemus.

Se mikä oppilaalle itselleen ei ole mieluisaa, ei myöskään innosta oppilasta. Onnistuneessa motivoinnissa opettaja saa harjoitteen avulla epämieluisastakin asiasta, esim. laulamisesta muotoiltua oppilaalle hauskan harjoitteen, jossa laulaminen tapahtuu oppilaan huomaamatta, mieluisalla tavalla. Tekemisestä on tehtävä lapselle mielekästä ja inspiroivaa. Onnistuessani motivoinnissa huomasin selvää kehitystä oppilaiden harjoittelun, oman luovuuden ja innostuksen suhteen. Itsenäinen harjoittelu kotona lisääntyi huomattavasti ja tunneilla ideoiminen ja soittimen luova käyttö sai myös oppilaan ymmärtämään, miten monipuolinen soitin hänellä oli käytössään. Lisäämällä pienen ”väliharjoituksen” muun opetuksen joukkoon pystyin kasvattamaan oppilaiden sisäistä motivaatiota ja innostamaan heitä jatkamaan opintojaan. Vanhat soittoläksyt sujuivat heti paljon innokkaammin, kun pohjalla oli jokin harjoite, joka motivoi oppilasta jatkamaan hyvää työtään.

Pienellä vaivalla uuteen innostukseen

Jokainen opettaja tulee luultavasti jossain vaiheessa uraansa huomaamaan motivaation merkityksen oppilaidensa opinnoissa. Motivoitumaton oppilas ei joko harjoittele tarpeeksi, tai osallistuu passiivisesti tunneilla. Oppilaan kehitys hidastuu, ja soittoharrastus on vaarassa loppua kokonaan. Motivointi ei vaadi paljoa, ja jo pienellä muutoksella tunnille saa uuden inspiroivan ilmapiirin. Vaihtelu virkistää, ja pelkkä opettajan äänensävyn muuttaminen opetustilanteessa voi muuttaa tunnin tunnelmaa niin, että oppilas kiinnostuu aiheesta uudelleen.

Rutiininomaiseen työhön turtuu oppilas sekä opettaja. Tuntisisällöistä saa lapselle mielekkäitä käyttämällä vain hieman mielikuvitustaan. Opettajan rutiiniin voi alusta alkaen sisällyttää pienet väliharjoitteet, jotka poikkeavat muusta opitusta tai ohjaavat seuraavaan opeteltavaan asiaan leikin ja luovan toteutuksen avulla. Rutiininomainen työ ei tarkoita tylsää ja ennalta-arvattavaa työtä – opettajan täytyy vain muistaa lisätä leikki, hauskuus ja väliharjoitteet omaan rutiiniinsa valmiiksi! ”Liian totinen ja iloton ilmapiiri voi nopeasti sammuttaa motivaation kiinnostavaankin aiheeseen.” (Salovaara & Honkonen 2011, 115).

Kirjoittaja: Laura Ikonen 2013, Centria ammattikorkeakoulu.

Lähteet:

Keskinen, E., Korkiakangas, M., Kuusinen, J., Kuusinen K-L. & Wahlström, R. 1997. Kasvatuspsykologia. Juva: WSOY.

Kindersley, D. suom. Salminen, R. & Viitanen, R. 1995. Elämäntaidon avaimet. Iloitse oppimisesta. OY Valitut palat – Reader’s Digest.

Muukka, T. & Shevchenko, G. 2000. Mukavasti musiikin maailmaan I. Uusi suomalainen pianonsoiton oppikirja.Kouvola: PaSalusta Ay.

Prashnig, B. 1996. Eläköön erilaisuus. Oppimisen vallankumous käytännössä. Jyväskylä: Atena kustannus.

Salovaara, R. & Honkonen, T. 2011. Rakenna hyvä luokkahenki. Porvoo: Ps-kustannus.