Rumpujensoitto vaikeaako?

Kirjoittaja: Jonne Mäkipelto 2013, Centria ammattikorkeakoulu.

Rumpujensoitto saattaa äkkiseltään ajateltuna tuntua kohtuullisen helppolta, ainakin verrattuna muihin soittimiin. Usein kuuleekin bändikavereiden toteavan rumpaleiden pääsevän paljon helpommalla, sillä eihän rumpalin tarvitse edes osata lukea nuotteja. Sen kuin vain paukuttelee menemään. Tämä ei kuitenkaan ole täysin totta, sillä rumpujen soittossa on paljon haastavia osa-alueita vaikkakin tietyissä asiossa rumpali pääsee muita helpommalla. Tässä artikkelissa käsittelen oman työni ja opiskeluni myötä törmäämiini haasteisiin rumpujensoitossa.

Hei, miks mun jalat ei tottele?

Yhden suurimmista haasteista rumpujensoittoon asettaa motoriikka eli käytettävät liikeradat ja raajayhdistelmät. Kädet ja jalat eivät tahdo totella ajatusta. Ihmisen keho ja sen liikeradat ovat tottumattomia rumpujensoitossa käytettäviin liikesarjoihin, minkä takia rumpujensoiton opettelu on aluksi hyvin hankalaa. On vaikeaa hallinnoida molempia käsiä ja molempia jalkoja samaan aikaan niin, että jokaisella pystytään tekemään eri asioita. Motorinen laaja-alaisuus asettaa rumpujen soittoon selkeästi erilaisen haasteen verrattuna muihin soittimiin. Motoristen haasteiden selättäminen on arkipäivää rumpaleille.

Miten se sitten tehdään? Jotta rumpujen soitossa käytettävät liikeradat saataisiin lihasmuistiin, vaati se lukemattomia toistoja. Rumpujensoitossa tähän ”pakko opettamiseen” on käytössä monia erilaisia harjoituksia, joissa yksinkertaisesti liikeratoja suoritetaan niin pitkään, että ne rupeavat sujumaan. Motoriikkaharjoituksissa on hyvin tärkeää, että ajatus kulkee aina liikkeen edellä. (Litmanen 2005.) Nuottikuvan harjoituksessa on esimerkki motorisesta harjoituksesta. Siinä kummallakin kädellä ja kummalakin jalalla soitetaan omaa rytmiä. (Reed, 10.)

 

Esimerkki motoriikkaharjoituksesta

 Selkään sattuu!

Usein kuulee rumpaleiden valittelevan selkä- tai niskakipuja. Rumpali joutuu työssään/harrastuksessaan istumaan pitkiä aikoja paikoillaan. Sen takia on tärkeää, että soittoasento on oikeanlainen ja liikeet suoritetaan oikein. (Eskelinen, Kokko  2009.)

Rumpalin tulisi istua sellaisella korkeudella, että säären ja reiden välinen kulma olisi noin 90 astetta kun jalat ovat pedaaleilla. Alempana istuminen voi aiheuttaa soittoasentoon takanojaa ja korkeammalla istuminen taas päinvästoin; etunojaa. Selän tulisi olla soittaessa hyvässä ryhdissä ja hartioiden rentoina. (Leppänen 1990, 6.) Venyttelystäkään ei ole haittaa ennen ja jälkeen soiton.

Valitettavan usein nuorten soittajien kohdalla täydellisen soittoasennon löytäminen on miltei mahdotonta johtuen rumpujen koosta. Pienelle soittajalla pitäisi luonnollisesti olla pienet rummut. Se on asia, joka valitettavan usein jätetään huomioimatta musiikkikouluissa. Metri kolmekymmentäviisi senttinen ei voi saavuttaa hyvää soittoasentoa sellaisella rumpusetillä, joka on mitoitettu aikuisen kokoiselle soittajalle. Toisaalta, nuoret soittajat eivät vielä kärsi niin pahasti selkä- tai muista vaitoista kuin vanhemmat, mutta olisi tärkeää että oikeanlainen soittoasento löytyisi jo harrastuksen alkumetreillä. Usein jo aluksi väärinopitut asiat kummittelevat läpi koko soittajan uran, ja niistä poisoppimiseen joutuu käyttämään paljon energiaa.

Mitä mä soittaisin?

Mikä on rumpalin tehtävä bändissä? Minkälaisia asioita pitäisi soittaa? Nämä ovat hyviä kysymyksiä, joiden vastausten löytämiseen joutuu usein käyttämään paljon aikaa. Ne ovat toki myös subjektiivisia näkemyksiä musiikista, mutta jonkinlaiset kehykset niihin on olemassa.

Rumpalin tärkein tehtävä bändissä on musiikin rytmin ylläpitäminen. Muille soittajille pitää luoda hyvä pohja, jonka päälle rakentaa. (Louhimon metodiopas bändiohjaukseen 2013.)Rumpalin ja basistin luomaa rytmipohjaa on usein verrattukin osuvasti talon perustuksiin. Jos perustukset ovat hyvin tehty, on niiden päälle hyvä rakentaa.

Harrastuksen alussa olevat rumpalit kamppailevat usein sen kanssa, mitä heidän tulisi soittaa. Pyrin omassa opetuksessani käymään aina läpi harjoitteiden lisäksi myös musiikin mukana soittamista. Se on oikeastaan musiikin kuuntelun ohella ainoa keino rumpalin tehtävien oppimiseen bändisoitossa. Minusta olisikin suotavaa ja tarpeellista, että jokainen rumpujensoittoa harrastava olisi mukana myös jossakin bändissä. Musiikkiopistoissa asia on järjestetty hyvin, sillä opetus-suunnitelmaan kuuluu soittotuntien ja teoria-aineiden lisäksi bändisoittoa ja yhteismusisointia. (Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän  opetussuunnitelman perusteet 2002.)

Olis kivaa osata soittaa nopeesti

Rumpujen soitossa soittotekniikka näyttelee suurta osaa. Hyvältä rumpalilta vaaditaa hyvää tekniikkaa. Tekniikan harjoittelu ei kuitenkaan aina ole niin mieluisaa ja sen tärkeys ei valitettavasti ole harrastaja rumpaleille usein selvillä. Tekniikkaharjoituksia voi harjoitella usealla eri tavalla ja yleensä onkin hyvä yhdistellä harjoituksia niin, että niissä tulee samalla harjoiteltua tekniikkaa ja vaikkapa jotain muuta asiaa. Etenkin nuorien soittajien kanssa tällainen ”naamiointi” on hyvä tapa harjoittaa tekniikkaa. Nuottikuvan esimerkissä tenkiikkaharjoitus on naamioitu sellaiseen mutoon, että siinä harjoitellaan samalla myös rumpusetin ympäri soittamista. Oheinen tekniikkaharjoitus on myös mahdollista harjoitella vain yhteen rumpuun, mutta kuvan esittämällä tavalla se on paljon mieluisampaa. Kuvassa O tarkoittaa oikeaa- ja V vasenta kättä.

Naamioitu tekniikkaharjoitus

 

Lähteet:

Litmanen, I. 2005 Pesäpalloilijan mielikuvaharjoittelu. Viitattu 13.5.2013. http://www.pesis.fi/@Bin/265987/Mielikuvaharjoitus_pesapallossa__Litmanen_PLVT_5_lopullinen.doc

Reed, T. 1996. Progressive steps to Syncopation for the modern drummer, Alfred Publishing Co., Inc.

Eskelinen, S., Kokko, K., 2009. ”Sellanen ergonominen setuppi tuntuu hyvältä” Tapaustutkimus rumpalin fyysisestä kuormittumisesta, Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Fysioterapia Hyvinvointiyksikkö.

Leppänen, L. 1990 Rokkaavat rummut 3. painos. Helsinki: Selvät Sävelet Oy

Louhimon metodiopas bändiohjaukseen. Viitattu 13.5.2013. http://www.louhimo.com/rockaputoimisto/louhimo_metodiopas.pdf

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän  opetussuunnitelman perusteet 2002. Helsinki: Opetushallitus.

2 kommenttia

  1. Tässä tuli paljon asioita joita olen kohdannut myös itse rumpujensoiton opettamisen haasteina ja nämä asiat joista artikkeli kertoo niin pitää ainakin omien kokemuksieni kohdalta myös paikkaansa ja samoilla aaltopituuksilla olen kirjoittajan kanssa.

  2. Itsekin törmää opettaessa oppilaiden kysymyksiin ”mitä tässä kannataisi soittaa?” tai ”mikä tähän sopii?”. Musiikin mukana soittaminen on kyllä erittäin oleellista rumpujen soitossa ja auttaa noihin kysymyksiin. Toimii myös hyvänä time-treeninä samalla. Musiikin analyyttinen kuunteleminen on myös tärkeää, tai musiikin kuunteleminen ylipäätään. Biisejä voidaan soittotunnilla vaikka ihan vain kuunnellakin yhdessä ja miettiä, mitä siellä rummuissa tapahtuu. Lisäksi tosi hyvä jos oppilaalla on mahdollisuus päästä soittamaan oikean bändin kanssa. Tyylinmukaisuutta voi olla muulla tavoin (kirjasta, nuoteista, selittämällä) aika vaikea yrittää opettaa.

    Toinen yleinen aihe on tuo nopeasti soittaminen. Monesti oppilaat haluaisivat soittaa nopeasti mutta kärsivällisyys ei tahdo riittää tekniikan hitaaseen työstämiseen. Tällöin tekniikkatreenistä pitää yrittää tehdä mieluista, johon tuo ”naamiointi” on hyvä keino. Toinen hyvä keino saada oppilas motivoituneeksi treenaamaan jotain ”tylsältä” tuntuvaan treeniä, on näyttää itse mitä sitten voi tehdä kun jaksaa ensin treenata hitaasti yms. Näyttää oppilaalle vaikka jonkun tiukan fillin tms… Oppilas saa ns. porkkanaa purtavaksi.

Jätä kommentti