Vaikea harrastus helpossa yhteiskunnassa – Toimivatko nykypäivän ihmisihanteet musiikinopiskelun jarruna?

Ei ole olemassa kahta täysin samanlaista ihmistä, ei myöskään kahta samanlaista kasvattajaa. Oli kyse sitten äidistä, opettajasta tai isovanhemmasta, ei ole olemassa muottia, johon jokainen kasvattaja sopisi. Mikä ohjaa meitä kasvattajana ja miksi? Tässä artikkelissa haluan paneutua nimenomaan soitonopettajaan kasvattajana.

Kuten ihmisen persoonaan muutenkin, vaikuttaa opettajan identiteettiin monien eri tekijöiden summa. Omaa persoonaansa on mahdotonta eristää kasvatustyöstä ja käsityksemme esimerkiksi ihmisyydestä ja maailmasta ohjaavat valintojamme kasvattajina. Kasvatus pyrkii aina kohti jotakin päämäärää ja eräs tärkeimmistä kasvatustyöhön vaikuttavista asioista on se, millaisena näemmä täydellisen ihmisen. Musiikkipedagogiopiskelijana itselleni kiinnostava aihe on musiikinopettajien ihmiskäsitys. Millainen on musiikillinen ihanneihminen opettajan näkökulmasta? Ovatko ihanteet tavoiteltavissa olevia vai lähinnä idealistisia? Aluksi on kuitenkin tarkasteltava ihmiskäsitystä yleisenä käsitteenä.

Opettajan ihmiskäsitys

Kun puhutaan kasvattamisesta, ovat oleellisia myös kysymykset, millainen ihminen on ja millainen hänestä pitäisi tulla (Kansanen 1996). Näihin kysymyksiin vastaa se, millainen ihmiskäsitys kullakin on. Ihmiskäsitys onkin juuri sitä, millaisena käsitämme sen, mikä ja millainen ihminen on. Siihen vaikuttavat käsitykset, tiedot ja arvot, joiden mukaan muodostamme muutakin maailmankuvaamme. Ihmiskäsitys vaikuttaa myös kiinteästi opettajan pedagogiseen ajatteluun. (Their 1994, 46.) Kun opettaja toimii työssään, on oppilaiden kohtaamisen taustalla aina ihmiskäsitys, joka säätelee etenkin kasvatustoimintaa, sillä ihmiskäsitykseen liittyy aina kiinteästi ihmisihanne. Peltonen on kuvaillut hyvin ihmiskäsityksen ja ihanteiden suhdetta toisiinsa: ”Ihmiskäsityksen ja ihanteiden välillä vallitsee siis vastavuoroinen suhde, toisaalta kasvattajan ihmiskäsitys ilmentää yhteiskunnassa vallitsevia arvoja sekä ihanteita ja toisaalta kasvatustoiminnassa ilmenevät ihanteet sekä arvot heijastavat opettajan käsityksiä ihmisestä” (Peltonen 1979, 12–13).

Mukavuuskulttuuri ja musiikin opiskelu

Ihmisihanteen vaikutuksia musiikkikasvatukseen on tutkittu Suomessa vähän. Kiinnostavalta kuitenkin tuntuisi, millainen 2000-luvun ihanneihminen Suomen musiikkikasvattajien mielestä on, etenkin kun aihetta on sivuttu muun muassa mediassa kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelun myötä. Saraste sanoo, että nyky-yhteiskunnan arvostamat piirteet, kuten sosiaalisuus ja ystävällisyys sotivat huippumuusikkojen koulutusta vastaan. Suomessa ei enää kyetä tuottamaan huippulahjakkaita soittajia, vaan koulutus on liian tasa-arvoista ja lahjakkaimpia lapsia ei saada ajoissa huippuopettajien oppiin. Suomalainen yhteiskunta on Sarasteen mukaan yleiselläkin tasolla liian mukavuudenhaluinen, eikä huippumuusikoita synny ilman kovaa työtä. (Helsingin Sanomat 21.1.2013.)

Mitä tämä kertoo tämän päivän ihmisihanteesta? Onko niin, että yhteiskuntamme arvot ja käsitykset ideaalista ihmisestä ovat rapistuttamassa musiikkikasvatuksen tasoa? Yle uutisissa (4.3.2013) otsikolla ”Lapsista tuli viihteen suurkuluttajia vanhemmat haluavat miellyttää” kerrottiin lapsiin suunnatun viihteen kasvusta. Kulutukseen erikoistunut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska sanoo, että viihdetarjonnan kasvun lisäksi lasten viihdekeskeisyyteen vaikuttaa muuttunut kasvatuskulttuuri. Vanhemmat haluavat, että lapsilla on mukavaa ja pitkien työpäivien huonoa omatuntoa hyssytellään tarjoamalla lapsille viihtyvyyttä. Wilska toteaa, että välillä olisi myös oltava tylsää. Kaikki ei voi olla aina mukavaa ja elämän tärkeitä taitoja voi jäädä oppimatta, kun valmiina tarjottu viihdetarjonta passivoi lapset.

Tällainen mukavuuskulttuuri näkyy musiikinopiskelussa harjoittelun vähenemisenä ja soittoharrastuksesta luopumisena, kun ensimmäinen vastoinkäyminen tulee eteen. Soitto vaati tunteja tuntien perään harjoittelua, eikä tv-viihteen kasvateilla tähän useinkaan kärsivällisyyttä ole. Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on tarpeellista, kun halutaan oppia jotain uutta. Lasten ja nuorten kanssa tähän kuitenkin tarvitaan vanhempien kannustusta ja tarvittaessa pientä painostusta. Lapsi ei opi harjoittelemaan, jollei oikeanlaista oppia tule kotoa. Aina soitto ei myöskään voi olla mukavaa.

Ilmapiiri musiikinopetuksen ympärillä on viime aikoina ollut muutoksen alla. Oppilaitostoimintaa supistetaan, mutta samaan aikaan tavoitevapaat musiikkikoulut tarjoavat kenelle tahansa mahdollisuuden opiskella musiikkia. Usein musiikinopiskelusta halutaankin sisältöä elämään, mutta vaivattomasti. Lapset harrastavat paljon ja soitonharjoittelu saattaa jäädä hyvin vähäisiin määriin, jolloin lahjakaskaan lapsi ei edisty. Myös soitonopettajaksi opiskelevat kohtaavat vaikeuden kehittää tarpeeksi omaa soittotaitoaan yhteiskunnassa, jossa ammatteja olisi oltava useita ja opiskelussa edistyttävä tiukassa aikataulussa ja suoritettava paljon ulkomusiikillisia opintoja.

Opettajan siinä missä oppilaankin on mukauduttava vallitsevaan sosiaaliseen kulttuurin, jossa niin sanottu kaikkien kaveri ja jokapaikanhöylä saavat paljon positiivista huomiota. On vaikeaa kuvitella, ettei tällainen ilmapiiri vaikuttaisi opettajien kasvatusihanteisiin tai ainakin pakottaisi muokkaamaan niitä nykypäivään kelpoisiksi. Suuret harjoittelumäärät ja yksinäinen pakertaminen oman soittimen kanssa jättävät aukon sosiaaliseen elämään ja vuosikymmenen kirosana ”syrjäytynyt” tulee nopeasti esille. Mutta onko tietynlainen syrjäytyminen ainoastaan huono asia vai tarvitaanko sitä jossain määrin, jos musiikista aikoo saada itselleen irti enemmän kuin harrastuksen muiden joukossa? Tähän vaikuttaa tietenkin isossa osin opettajan oma asenne sosiaalisiasuhteita kohtaan. Enemmän omissa oloissaan viihtyvä opettaja todennäköisesti suhtautuu harjoitteluun sosiaalisen elämän kustannuksella myötämielisemmin, kuin laajan ystäväpiirin omaava opettaja.

Opettaja välittää omia ihanteitaan

Kalijärvi ja Muranen (2004) kuvailevat opettajan ihmisihannetta näin: ”Ihmisihanne näyttäytyy opettajille joko saavuttamattomana ideaalikuvana tai realistisena tavoitteena. Opettajien ihmisihanteeseen luetut ominaisuudet vaihtelevat ulottuvuudella yksilöllisyys ja yhteisöllisyys. Erilaiset ihmissuhteet ovat merkittävin opettajien ihmisihannetta muokkaava tekijä. Opettajien ihmisihanne heijastuu heidän työhönsä siten, että ihmisihanteen ominaisuudet nähdään tärkeinä päämäärinä myös oppilaiden kasvattamisessa. Opettajat pyrkivät myös itse toimimaan esimerkkinä oppilaille oman ihmisihanteen kuvansa mukaisesti. Ihmisihanteen kuvan pohtiminen nähdään tärkeänä ja sitä on reflektoitu lähinnä yksilöllisissä elämäntilanteissa.” (Kalijärvi, Muranen 2004, 58.)

Ei liene kenenkään ihmisihanteen mukaista viettää jokseenkin eristäytyneestä sosiaalisesta elämästä ja keskittyä vain soittotaidon kehittämiseen. Toisaalta taiteelle omistautuminen voidaan kokea hyvinkin positiivisena asiana, se ei vain saisi aiheuttaa irrottautumista sosiaalisista verkostoista ja yhteiskunnasta.

Voiko opettaja vaikuttaa ihmiskuvallaan ja -ihanteellaan oppilaan omien ihanteiden muodostumiseen? Itse vuosien saatossa eri opettajien soittotunneilla käytyäni olen voinut huomata eri opettajien ihmisihanteiden välittymistä opetukseen. Yksi vaatii harjoittelua sosiaalistenkin suhteiden kustannuksella, toinen taas kannustaa yhteismusisointiin ja laaja-alaiseen musiikinopiskeluun. Se saakin pohtimaan, millainen on oma ihmisihanteeni ja miten se vaikuttaa tavoitteisiini opettajana. Uskon myös, että ainakin omiin ihanteisiini musiikin osalta ovat vaikuttaneet opettajat, joiden oppilaina olen ollut. Hyvän opettajan välittämät ihanteet on ollut helppo omaksua, kun taas huono opettaja saa torjumaan tarjoamansa idealismin, vaikka ihanteet olisivatkin hyödyllisiä ja kunnioitettavia.

Nuorten soitonopettajien ihmisihanteet

Entä mikä on tuoreen soitonopettajapolven käsitys ihanteellisesta ihmisestä? Haastattelin muutamaa musiikkipedagogiopiskelijaa Karelia-ammattikorkekoulusta selvittääkseni, millaisia ovat nuorien opettajien ihmisihanteet. Valitsin haastateltaviksi opiskelijoita, jotka ovat jo toimineet opetustyössä ja omaavat siis käytännönkokemusta siitä, miten omat ihanteet heijastuvat opetuksessa.

Haastattelukysymyksiä oli vain kaksi: Mitkä olisivat mielestäsi ihanteellisen musiikinopiskelijan/harrastajan tärkeimpiä ominaisuuksia? Vaikuttavatko nämä ihanteet opetukseesi? Saamani vastaukset poikkesivat toisitaan paljon. Selkeää yhtä asiaa ei löytynyt, joka olisi ollut kaikkien mielestä tärkein asia musiikkia harrastavalle ihmiselle. Kuitenkin jokaisessa vastauksessa esille tuli asenne, jolla musiikin harrastamiseen tai opiskeluun suhtaudutaan. Haastateltavien mielestä musiikkia kohtaan tulisi olla innokas ja utelias asenne. Tärkeäksi koettiin myös motivaatio.

Motivaation merkitys oppimiselle onkin suuri, motivoitumaton opiskelija on passiivinen ja luovuttaa helposti vaikean paikan edessä (Anttila 2002, 100). Toisaalta innostava opettaja voi jopa luoda pysyvän perustan motivaatiolle. Psykologi Bandura (1997, 218–219) uskoo, että oikeanlaiset oppimiskokemukset voivat luoda voimakkaan motivaation lähes mihin tahansa tekemiseen, sillä intohimo jonkin asian tekemiseen ei ole meihin synnynäisesti ”koodattu” vaan muodostuu juuri oikeanlaisten oppimiskokemusten myötä.

Haastateltavista vain yksi mainitsee ahkeruuden ihannearvokseen. Sen sijaan ulospäinsuuntautuneisuuden koki tärkeäksi suurin osa haastateltavista. Onko tässä aistittavissa sosiaaliseen mediaan painottunut kulttuurimme vai kertooko tämä jotain musiikkityylien eroista. Ulospäinsuuntautuneisuus koettiin tärkeäksi etenkin pop/jazz-linjan opiskelijoiden keskuudessa. Klassisessa koulutuksessa opiskelleen opiskelijan vastauksissa sosiaaliset puolet eivät tulleet esille.

Jokainen haastateltavista koki, että ihanteet vaikuttavat heidän opetustyöhönsä. Ihanteiden toteutuminen motivoi opettajaa, sillä tällaisia ominaisuuksia omaavien oppilaiden koettiin edistyvän soittoharrastuksessa nopeammine. Toisaalta ihanneominaisuuksien puuttuminen, kuten motivaation puute, aiheutti ärsytystä, mutta koettiin myös haasteena, joka haluttiin ratkaista. Omien ihanteiden koettiin vaikuttavan omaan opetustyöhön myös siten, että opettajat itse pyrkivät niin opetustyössään, kuin omassa musiikinopiskelussaan kohti ihanteitaan. Ihanteiden toivottiin välittyvän oppilaille myös opettajan omasta suhtautumisesta musiikkiin.

Onkin sanottu, että ”musiikinopettajan ensimmäiseksi, toiseksi ja kolmanneksi tärkein tehtävä on innostuksen herättäminen, vasta neljännellä sijalla tulee jotain muuta” (Anttila 2002, 99). On tärkeää, että myös opettajasta huokuu innostus, muutoin oppilaan innostaminen voi olla vaikeaa.

Innokkaita soitonopettajia tarvitaan

On selvää, että ihanteet vaikuttavat kasvatustyöhön. Kasvatustyön pyrkimys niin musiikkipedagogiikassa, kuin yleisessä pedagogiikassakin tapahtuu kohti niitä arvoja ja ominaisuuksia, jotka itse koemme tärkeiksi. Tähän vaikuttaa tietysti oma arvomaailmamme ja se, millaisia oppimuskokemuksia ollemme opiskeluhistoriamme aikana kokeneet. Innostavan opettajan oppilaat voivat saada soittotunneilta mukaansa hyvän oppimiskokemuksen ja voimakkaan motivaation, joka voi kantaa musiikkiharrastusta läpi elämän.

Yhteiskunta tarjoaa nykypäivän lapsille tilaisuuden jämähtää ”viihdepatojen” ääreen sohvalle ja nyt jos koskaan tarvitaan innokkaita soitonopettajia, jotka eivät pelkää välittää eteenpäin tärkeäksi kokemiaan ihanteita ja arvoja musiikinopiskelijalle. Tämä ei ehkä riitä vielä takaamaan huippumuusikoiden syntymistä, mutta takaisi varmasti monen lapsen soittoharrastuksen kehittymisen elinikäiseksi voimavaraksi.

Kirjoittaja:

Siiri Simpanen 2013, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Anttila, M. & Juvonen, A. 2002. Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta. Joensuu: Joensuu University Press.

Bandura, A. 1997. Self-Efficacy. The Exercise of Control. New York: Freeman.

Kalijärvi, S & Muranen, T. 2004. Opettajien ihmis-ja kasvatusihanne ihmiskäsitysajattelussa. Kasvatustieteen pro gradu-tutkielma. Opettajankoulutuslaitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Kansanen, P. 1996. Kasvatuksen eettinen luonne. Teoksessa P. Pitkänen (toim.) Kasvatuksen etiikka. Helsinki: Edita.

Peltonen, A. 1979. Koulunuudistuksen ihmiskäsitys ja eettiset periaatteet. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 113.

Saraste, J-P. 2013. Haastattelu. Helsingin Sanomat 21.1.2013

Their, S. 1994. Pedagoginen johtaminen. Maarianhamina: Mermerus.

Wilska, T-A. Yle uutiset. 2013. Viitattu 4.3.2013 http://yle.fi/uutiset/lapsista_tuli_viihteen_suurkuluttajia__vanhemmat_haluavat_miellyttaa/6522305