Temperamentit kohtaavat – itsetuntemuksesta apua opettamiseen

”Mä nyv’vaan oon tälläänen.” S. Kujala

Opettajan työ on luonteeltaan sosiaalista ja siksi vuorovaikutustaidot ovat hyvin oleellinen osa opettajan ammattitaitoa. Opetustilanteessa ja yhteistyössä toimitaan enemmän ja vähemmän oman persoonan kautta. Eri ihmisillä on luonnostaan erilainen tapa reagoida yksilön ulkopuolelta tai hänen sisältään tuleviin ärsykkeisiin. Kun tapahtuu jotakin yllättävää, tapahtuu temperamenttireaktio. Esimerkiksi työyhteisön kovalla työllä ansaitsema voitto saa toisen huutamaan ilosta, toinen tyytyy hymyilemään, kolmas halaa työtovereitaan ja neljäs pakertaa naama peruslukemilla kiireistä työtehtävää. Jokainen reagoi hänen temperamentilleen sopivalla tavalla. (Dunderfelt 1998, 19.) Opettajan arjessa temperamentit kohtaavat päivittäin, eikä opettajan roolikaan aina estä syvältä kumpuavia temperamenttireaktioita.

Mitä temperamentti oikeastaan on?

Keltikangas-Järvinen (2009, 49) kuvaa artikkelissaan temperamenttia joukoksi yksilöllisiä, synnynnäisiä, kohtalaisen pysyviä taipumuksia reagoida ympäröivään maailmaan ja tapoja ilmaista tunteita. Temperamentti on synnynnäinen, osittain perinnöllinen. Temperamentti on nimenomaan ihmisen luonnollinen ja spontaani tyyli reagoida erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Eri asia on, kuinka ihminen lopulta harkinnan jälkeen toimii ja käytännössä reagoi tilanteeseen. (Keltikangas-Järvinen 2009, 53-54.) Temperamentti muokkautuu ihmisen kasvamisen myötä. Dunderfelt kuvailee kirjassaan, kuinka vuorovaikutus kasvuympäristön kanssa vaikuttaa temperamentin kehitykseen. Lapsen temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka vanhemmat toimivat lapsen kanssa. Vanhempien toiminta taas puolestaan muokkaa lapsen temperamenttia. Myöhemmin ihminen ottaa vaikutteita luonteeseensa lähiympäristöstään ja kulttuurista, mikä luonnollisesti muokkaa alkuperäistä temperamenttia. (Dunderfelt 1998, 20-21.) Keltikangas-Järvisen mukaan kasvatus määrää lopulta sen, miten temperamentti ilmenee. Ihmisen perustemperamentissa saattaa olla piirteitä, joita yksilön täytyy oppia hillitsemään tai muokkaamaan muulla tavoin. Jollain tasolla perustemperamentti on aina olemassa opittujen toimintatapojen alla. (Keltikangas-Järvinen 2009, 51.)

Värillä on väliä

Halusimme selvittää, miten persoonallisuustyypit vaikuttavat instrumenttiopettajan käyttäytymiseen opetustilanteessa. Haastattelimme taidealan opettajia ja pohdimme omia opetuskokemuksiamme, joiden avulla pyrimme kartoittamaan luonnetyypin vaikutusta opettamiseen, etsimään eroja oman persoonaan ja opettajapersoonan välillä, sekä pohtimaan syitä erilaisiin opettaja-oppilasvuorovaikutussuhteisiin. Käytimme suuntaa antavaa testiä selvittääksemme haastateltavan luonnetyypin. Teoriaksi valitsimme yleisemmin käytetyn nelijaon, jota mm. Tony Dunderfelt avaa kirjoissaan. Erilaisia temperamenttiteorioita on vuosien saatossa kehitetty lukuisia. Kuitenkin yhteistä kaikille tyyppiteorioille on perusjako ulospäin suuntautunut ekstrovertti sekä sisäänpäin suuntautunut introvertti. Seuraavaksi eniten käsitelty luokitustapa on jako neljään. (Dunderfelt 1998, 30.)  Nelijaossa käytetään värijakoa: sininen, vihreä, punainen ja keltainen. Jokaisessa ihmisessä on kaikkia värejä, mutta ne ovat erilaisessa suhteessa keskenään. Pääsääntöisesti suurin osa ihmisistä löytää yksi tai kaksi hallitsevaa tyyliä itsestään.

Sinisen luonnetyypin edustaja on monipuolinen persoona. Hän on luonnostaan sisäänpäin suuntautunut, joskin tunteiden viedessä, hän voi käyttäytyä hyvin eri tavoin. (Lahaye 1984, 20.) Hän on pohdiskeleva, uhrautuvainen ja lahjakas perfektionisti, jolla on hyvin herkkä tunne-elämä. Sinisen hyvät puolet ovat harkinta, perusteellisuus, suunnitelmallisuus, kyky analysoida ja ajatella rationaalisesti, ottaa huomioon monta tekijää, pitää kiinni periaatteistaan ja suunnata kohti ihanteitaan ja suuria tavoitteitaan. Sinisen heikot puolet ovat epäkäytännöllisyys, pessimismi ja negatiivisuus sekä liian kriittinen suhtautuminen ihmisiin ja asioihin. Vuorovaikutuksessa hänet voidaan kokea muita kontrolloivaksi ja muiden virheitä kyttääväksi. (Dunderfelt 1998, 51.)

Punaisen värin edustaja taas on ulospäin suuntautunut ja voimakastahtoinen. Hän ei välttämättä puhu paljon, mutta hänen puheessaan on suoruutta, pontevuutta ja jämptiyttä. Puhe on kuuluvaa, eikä hän vauhtiin päästyään kaihda ronskeja ilmaisuja. Hänen hyvät puolensa ovat energia, antautuminen tehtävälle, rehellisyys, rohkeus ja voimakastahtoisuus. Negatiivisia puolia taas ovat herkkyys loukkaantua, itsekeskeisyys ja itsesääli, toisista piittaamattomuus ja aggressiivisuus. Parhaimmat roolit punaisella ovat johtaja, innoittaja ja vetojuhta, kun taas hankalina rooleina näkyvät jyrääjä, pomottaja, äkkiväärä ja tyranni. (Dunderfelt 1998, 53.)

Keltaisen värin olemukseen kuuluu punaisen lailla ulospäin suuntautuneisuus, mutta eri tavalla. Tyypillisesti keltainen kanavoi energiansa puheilmaisuun ja yhteyden rakentamiseen toisten ihmisten kanssa enemmän kuin punainen. Keltaista kuvaa myös hyväntahtoisuus. Keltaisen hyviä puolia ovat sosiaalisuus, yhteyden luominen, optimistisuus, eläytymiskyky, spontaanisuus, vaivattomuus toiminnassa, idearikkaus ja mielikuvituksellisuus. Huonoja puolia taas ovat vaikeuksien ja elämän tylsien asioiden kieltäminen, energian hajoaminen liian moniin projekteihin, tunteiden heittelehtiminen ääripäästä toiseen, alttius kaikille vaikutteille, ajan hallinta, vaikeus sanoa ei sekä vaikeus viedä asiat loppuun asti. (Dunderfelt 1998, 55-56.)

Vihreän värin edustaja on sisäänpäin kääntynyt. Aluksi sitä voi olla vaikea erottaa sinisestä mielenlaadusta. Vihreä henkilö liikkuu hyväntahtoisesti ääripäiden välissä. Hän antaa itsestään tasapainoisen, ystävällisen ja rauhallisen kuvan, ja sitä hän yleensä onkin. (Dunderfelt 1998, 56-57.) Vihreän hyvät puolet ovat tyyneys, rauhallisuus, huolettomuus, diplomaattisuus, käytännöllisyys ja luotettavuus. Huonoja puolia taas ovat, innottomuus, itsekkyys, saamattomuus, pelokkuus sekä päättämättömyys. (Lahaye
1984, 125.)

Peili luokkahuoneessa

Toiset ihmiset toimivat meille peileinä, jotka heijastavat omaa persoonaamme ja olemustamme. Erityisen vahva peili on sellainen henkilö, joka on vastakohtainen omaan persoonaan nähden. Vahva peili kärjistää omaa luonnetta ja haastateltavien mielestä saattaa aiheuttaa voimakkaan reaktion omassa käyttäytymisessä. Toiset saattavat kokea lamaantuvansa voimakkaan peilin läsnä ollessa myös opetustilanteessa. Esimerkiksi punaisen luonnetyypin edustaja saattaa lannistua vihreän henkilön passiivisuuden edessä ja hyvin ekstrovertin keltaisen seurassa rauhallinen sininen saattaa vetäytyä. Punaista temperamenttityyppiä edustava haastateltava kertoi oman kehonkielensä ja motivaatiotason muuttuvan erilaisten oppilaiden kanssa. Mikäli oppilas on hyvin aktiivinen itse ja esittää kysymyksiä oppitunnin edetessä, on opettaja itsekin hyvin innostunut ja eläväinen. Kun taas oppilas on passiivinen, sisäänpäin kääntynyt ja negatiivinen, opettaja kokee tämän motivaation puutteena ja vetäytyy itsekin opetustilanteesta passiivisemmaksi. Toisaalta taas sinistä temperamenttityyppiä edustava opettaja kertoi passiivisten oppilaiden kohdalla lisäävänsä vettä myllyyn ja muuttuu entistäkin tiukemmaksi ja vaativammaksi. Aktiivisempien oppilaiden kanssa opettaja ikään kuin luottaa heidän omaan aloitekykyynsä ja asettaa vaatimuksia vähemmän.

Opettajan roolista varmuutta

Keskusteluissa tuli selkeästi ilmi, että opettajan rooli jollain tavalla vaikuttaa siihen, miten vapaasti oma temperamentti näyttäytyy opetustilanteessa. Opettaja joutuu ikään kuin astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vaikka oma temperamentti on läsnä opettamisessa, opettajan rooli hillitsee erityisesti negatiivisia puolia ja luontaisen temperamentin hyvät ominaisuudet nousevat esiin. Eräs haastateltavista esimerkiksi kertoi joutuneensa opetustilanteissa hillitsemään punaiselle temperamentilleen tyypillistä nopeaa turhautumista ja ärsyyntymistä paikallaan junnaaviin tilanteisiin. Omassa temperamentissaan hän kokee kuitenkin hyödylliseksi sisältä kumpuavan päämäärätietoisuuden ja halun jakaa tietoa eteenpäin. Taso asetetaan oppilaiden kanssa korkealle. Jossain määrin punainen temperamentti myös korostuu opettajan työssä, koska ohjaaminen ja vastuun ottaminen on tällaiselle temperamenttityypille luontaista. Sininen temperamenttityyppi taas koki persoonansa heikkouksiksi oman johdonmukaisuuden puutteen uusissa tilanteissa, sekä liian henkilökohtaisen ja perfektionistisen luonteensa opetustilanteissa. Hän ottaa omien sanojensa mukaan liian helposti omalle tunnolleen rakentavankin palautteen. Jos oppimistulokset eivät ole toteutuneet suunnitelmien mukaisesti, joutuu hän kamppailemaan omalle luonteelle tyypillisen perfektionismin kanssa.  Toisaalta hän koki työssään eduksi huomiointikyvyn, joustavuuden ja luovuuden. Hän kertoi pystyvänsä mukautumaan erilaisten oppilaiden kommunikointitapaan esimerkiksi muuntautumalla puheliaammaksi ja hiljaisemmaksi ryhmän mukaan.

Mitä enemmän opetuskokemusta karttuu, sitä vahvempi on opettajapersoona. Opetustilanteiden tuomiin haasteisiin ei enää reagoida niin henkilökohtaisesti, vaan kenties ammattimaisemmin. Eräs haastateltavista kertoi myös opettajan roolissa joutuvansa olemaan rohkeampi ja ”isompi”, kuin itselle olisi luontaista. Oma perusluonne puskee opettajan roolin alta lähinnä muiden työkavereiden seurassa. Keltainen temperamenttityyppi taas sopii sosiaalisessa mielessä luontevasti oppilaiden kohtaamiseen ja koko työyhteisöön. Oppilaiden on helppo kohdata seurallinen, positiivinen ja lämmin opettaja. Joillakin opettajista oli kokemusta siitä, että ryhmäopetus tuntui hankalammalta, kuin yksilöopetus. Ryhmätilanteessa opettaja joutuu olemaan vetovastuussa isosta joukosta, vaikka hän mieluummin luonteelleen ominaisella tavalla vetäytyisi osaksi ryhmää. Tämä on tyypillistä vihreälle temperamenttityypille. Opettajan rooli on tärkeä työkalu tällaisissa ammatillisissa haasteissa.

Tieto lisää tuntumaa

Mullola (2013, 68) toteaa kirjoituksessaan Temperamentti – oppimisen yksilöllinen instrumentti temperamentin olevan yhteydessä siihen, millaisia opettajan antamat neuvot ja ohjeet ovat sisällöltään, vaikka opettaja itse ajattelisikin oppilaan varsinaisen osaamisen ohjaavan hänen opetustaan ja neuvojaan.

Opettajan temperamentti vaikuttaa hänen omaan opetustyyliinsä, siihen, millaisia opetusmetodeja hän suosii ja mitkä tavat opettaa ovat hänelle itselleen luontevimpia. Se vaikuttaa myös siihen, millaisia reaktioita opettaja odottaa oppilaaltaan antamaansa opetukseen. Opettaja saattaa yleensä olla varma siitä, että hänelle itselleen luontevin tapa opettaa on myös opiskelijalle luontevin tapa opiskella ja oppia. Tästä johtuen on opettajalle ammatillista etua, jos hän pystyy ensin tunnistamaan oman temperamenttinsa ja sen kautta ymmärtämään paremmin, miten erilaiset temperamentit toimivat vuorovaikutteisessa opetustilanteessa. Opettajan on silloin helpompaa ymmärtää, miksi toisten oppilaiden kanssa vuorovaikutus on todella helppoa ja miksi joidenkin oppilaiden kanssa eivät ”kemiat” millään tunnu kohtaavan. (Mullola 2013, 68.)

Oman temperamentin tiedostaminen ja tutkiminen avaa opettajalle uuden tavan tarkastella itseään ja tunnilla tapahtuvaa vuorovaikutusta. Paitsi, että ymmärtää oppilaan käyttäytymistä on opettajan syytä välillä kiinnittää huomiota myös omaan toimintaan ja reaktioihin erilaisissa tilanteissa. Haastatteluissa kävi ilmi, että opettajat olivat melko vähän tutustuneet temperamenttiteorioihin, mutta he kokivat kuitenkin itsensä ja käytöksensä analysoinnin hyödyllisenä ja mielenkiintoisena oman opettajuuden kehittämisen kannalta. Henkilön temperamentti on yksi suurin vaikuttaja ihmisten välisissä suhteissa, ja opettajan ammatin sosiaalinen luonne vaatii opettajalta sosiaalisia taitoja. Luonnetyyppiteoriat ovat yksi erinomainen tapa lisätä näitä taitoja ja kasvaa ihmisenä ja opettajana.

Kirjoittajat:

Sari Kujala ja Outi Jussila 2014, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Juva: WSOY

Keltikangas-Järvinen, L. 2009. Temperamentti – persoonallisuuden biologinen selkäranka. Teoksessa Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. Toim. Riitta-Leena Metsäpelto ja Taru Feldt. Jyväskylä: PS-kustannus, 49-69.

LaHaye, T. 1993. Luonteesi ja sen mahdollisuudet. Hämeenlinna: Päivä

Mullola, S. 2013. Temperamentti- oppimisen yksilöllinen instrumentti. Teoksessa Musiikkipedagogin käsikirja : vuorovaikutus ja kohtaaminen musiikinopetuksessa. Toim. P. Jordan-Kilkki, E. Kauppinen ja E. Korolainen-Viitasalo. Tampere:  Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, 58-86.

Haastattelut: Jyväskylän ammattiopiston taiteen perus- ja ammatillisen opetuksen opettajia