Vapauta improsi! Musiikillisen improvisaation vapauttaminen suomalaisessa kulttuurissa

Tässä artikkelissa pyrin parhaani mukaan tuomaan esille musiikillisen improvisaation hyödyllisiä vaikutuksia sekä musiikinopiskelijakollegoideni mielipiteitä sen opetuksen epäkohdista. Tavoitteenani on myös löytää improvisaation opetukseen kehittäviä parannusehdotuksia. Artikkeliani varten laadin kyselyn 25:lle muusikolle/musiikkipedagogille.

Alussa oli vain tarve luoda

Kuvittele ihminen ennen kielellistä ilmaisua, instituutioiden ja sivistyksen aikakautta. Voisin kuvitella, että tämä ihminen ilmaisi itseään kokonaisvaltaisesti, vapaana nyky-yhteiskunnan asettamista tavoitteista ja itsetietoisuudesta.

Jo aikojen alusta asti ihmisellä on ollut tarve ilmaista itseään eli pukea ajatuksensa ja tunteensa liikkeelliseen, äänelliseen ja visuaaliseen muotoon. Itseilmaisun ja taiteen avulla ihminen hahmottaa ja rakentaa omaa maailmankuvaansa ja käsitystä itsestään.

Improvisaatio on spontaania itseilmaisua

Improvisointia voi kuvata taidoksi käyttää kehoa, tilaa ja kaikkia inhimillisiä apukeinoja fyysisen idean, tilanteen ja hahmon spontaaniin ilmaisemiseen (Koponen 2004, 18).

Improvisaation peruspiirteitä ovat siis yllättävyys ja toistamattomuus, mikä tekeekin siitä spontaania ilmaisua. Improvisaatio yhdistetään yleensä esittäviin taiteisiin, mutta ilman muuta sitä tapahtuu myös muissa yhteyksissä, kertoo Koponen.

Suomalaisessa instituutiollisessa kulttuurissa musiikin improvisointia esiintyy muun muassa kansanmusiikissa ja jazz-musiikissa.

Improvisaation pedagogisia merkityksiä

Musiikillisen luomisen ja improvisaation on todettu vaikuttavan hyvinvointiin positiivisesti: Improvisaatio musiikkikasvatuksessa ja muunkin esittävän taiteen parissa on täten erittäin tärkeää.

Marja-Leena Juntunen kertoo artikkelissaan Kuuntele, liiku, keksi ja kokeile improvisoinnin olevan kehollista toimintaa, joka aktivoi käytännössä kaikki tiedolliset toiminnot vaatien kokonaisvaltaista läsnäoloa yhdistääkseen kehon ja mielen yhdeksi toimijuudeksi.

Juntusen (2013, 42) mukaan improvisoimisen perimmäisenä tavoitteena on ottaa haltuun halu, lupa ja mahdollisuus ilmaista omia tunteita ja ajatuksia kullekin ihmiselle yksilöllisellä tavalla, sekä luoda, rakentaa ja tuottaa uusia merkityksiä. Musiikillisessa ilmaisussa luottamus itseen ja omaan intuitioon on keskeistä: liika kriittisyys, jännittyneisyys ja pelko kahlitsevat toimintaa.

Luovuutta ruokkiva ympäristö ja improvisointi kehittävät Juntusen (2013, 42-45) mukaan muun muassa: 

  • Musiikillisten taitojen kehittymistä ja moniulotteista muusikkoutta
  • Itsevarmuutta 
  • Proaktiivisuutta 
  • Luovaa ja persoonallista itseilmaisua 
    • Musiikillisen minäkuvan muotoutuminen 
  • Vuorovaikutustaitoja
    • Tunneälykkyys

Olisi siis tärkeää luoda ilmapiiri, joka sallii virheiden tekemisen ja uuden kokeilemisen. Yksilön täytyy löytää oma sisäinen motivaationsa ilmaisuun ulkoisen motivaation, ympäristön kautta. Jos ympäristöstä saadut impulssit tukahduttavat mahdollisuuden vapaaseen ilmaisuun ja vaarantavat improvisoijan turvallisuuden tunteen, ei ilmaisu ole spontaania taikka läsnäolevaa. Jos taas ympäristöstä saadut impulssit luovat improvisoijalle tunteen siitä, että virheitä saa tehdä ja niiden välttämisen sijaan elämyksellisyys sekä tunteen projisoiminen ovat ilmaisussa tärkeimpiä elementtejä voi improvisoinnista tulla antoisa, kehittävä ja elinikäinen kanava ilmaisuun.

Improvisaatio on kulttuurisidonnaista

Improvisaatio, niin kuin musiikkikin, on kulttuurikeskeistä. Näin ollen on myös perusteltua olettaa, että suomalainen ja länsimainen kulttuuri vaikuttavat tapaamme improvisoida ja luoda uutta.

Yleinen uskomus on, että länsimaille on tyypillistä yksilökeskeinen, individualismia korostava suuntaus. Itäistä maailmaa taas leimaa kollektiivinen ja yhteisöä painottava suuntaus (Louhivuori 2009, 12). Afrikkalaisessa kulttuurissa ja musiikkiperinteessä painopiste on musiikin jakamisessa ja yhteisöllisessä tekemisessä, kun taas länsimaissa kulttuurissa musiikin harjoittaminen on enemmän yksilöllistävämpää ja harjoittelukeskeisempää (Louhivuori 2009, 12-13).

Afrikkalaisen- ja länsimaalaisen kulttuurin vastakkainasettelu havainnollistaa, että musiikin, improvisaation ja opettamisen käsitteiden hahmottaminen on kulttuurisidonnaista. Afrikkalainen musiikkiperinne perustuu pitkälti suulliseen perimään, tekemällä oppimiseen ja yhteisöllisiin, sosiaalisiin tilanteisiin. Kokeilemisen kulttuuri ja improvisaatiollinen tekeminen on siis lapsesta asti mukana.

Suomessa oma musiikkiperinteemme on muovautunut länsimaisen kulttuurin vaikutuksen alla. Skaalojen ja musiikillisten kuvioiden harjoitteleminen treenikopissa on karrikoitu esimerkki musiikin ja improvisoinnin harjoittamisesta individualistisesti. Opimme paljon opettajiltamme, oppikirjoista ja internetin kautta. Vaikka sosiaalinen oppimisympäristö on läsnä musiikinopiskelussa myös länsimaisessa kulttuurissa, on sen painoarvo huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi alkuperäiskansojen musiikinoppimistilanteissa.

Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma 2017

Uudessa taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2017) korostetaan säveltämisen ja improvisaation opetuksen merkitystä musiikin perus- ja syventävissä opinnoissa. Oppilasta halutaan kannustaa toteuttamaan teoksissa improvisoituja ja itse sovitettuja osuuksia ja säveltämään omaa musiikkia.

Opetussuunnitelman mukaan toimittaessa, täytyisi siis oppilaitoksen antaa musiikin perus- ja syventävissä opinnoissa mahdollisuus luovaan ja sallivaan opetusilmapiiriin, joka mahdollistaisi oppilaan oman kehityksen improvisoijana ja säveltäjänä. Suomessa ollaan siis jo tartuttu toimiin valtakunnallisella tasolla improvisaation ja sävellyksen opettamisen kehittämisessä. Tämä on hieno asia ja askel eteenpäin improvisaation yleistymisen ja siihen liittyvän pelottavan stigman poistamisen kannalta.

Oma kokemukseni musiikillisen improvisaatiosta ja sen opetuksesta Suomessa

Oma tieni vaivattomaan ja vapaaseen improvisaatioon ei ole ollut mutkaton. Oman improvisointini kapasiteetin, keskeneräisyyden ja tyylin hyväksyminen lienevät niitä vaikeimpia asioita itselleni. Ajoittain vaivun edelleen epätoivoon yrittäessäni jäljitellä parhaani mukaan legendaaristen jazzvirtuoosien sooloja, vain todetakseni, että en kuulosta lähimaillekaan samalta. Sitten muistan, että eihän minun tarvitsekaan. Traditiota on suotavaa kunnioittaa, ei tunnustaa ykseytenä. Sehän kumoaisi koko improvisaation idean; oman henkilökohtaisen ilmaisun ja uuden luomisen.

Musiikillinen improvisaatio on spontaania ideoiden ilmaisua ja tunteen projisoimista musiikin keinoin. Parhaimmillaan musiikillinen improvisointi on vapaata, aitoa ja tunteikasta ilmaisua, joka rikastuttaa sekä omaa musisointia, että esiintyjän ja yleisön välistä kommunikaatiota ja yhteyttä.

Ikävä kyllä, joillekin opiskelijoille improvisaatio on opistomaailman epämiellyttävä välttämättömyys, joka saa aikaan sydämentykytyksiä sekä pelokkaan ja ahdistavan ilmapiirin.

Omasta kokemuksestani musiikin opiskelijana Suomessa tiedän, että musiikillisen improvisaation opetus sekä pop/jazz että klassisen musiikin puolella voi olla ajoittain konservatiivista ja jazz-musiikkiin painottuvaa. Olen kokenut opetuksen olevan yleisesti ottaen erittäin laadukasta, vaikkakin mielestäni vapaan ilmaisun, yhteisöllisyyden ja oppilaan sisäisen motivaation löytämisen tärkeyttä ei korosteta tarpeeksi.

Joulukuussa 2018 laadin kyselyn, johon osallistui 25 musiikinopettajaopiskelijaa ja/tai muusikkoa.

Kyselyyn vastanneet muusikot ja musiikinopettajaopiskelijat olivat lähestulkoon yksimielisiä siitä, että suomalaisen musiikillisen improvisaation opetus on ajoittain yksipuolista, luovuutta tukahduttavaa sekä ajoittain vanhahtavia pedagogisia tuulahduksia täynnä. Kyselyyn vastanneiden kesken vallitsi myös ajatus siitä, että improvisaatiota ei opeteta tarpeeksi, eikä opetus ole yhteisöllistä toimintaa korostavaa. Klassisen musiikin opiskelijat olivat harmissaan siitä, että heidän opinnoissaan improvisaation opetus on lähes olematonta.

Kyselyn vastastauksista ilmeni myös, että opiskelijoilla on vaikeuksia improvisoida luontevasti ja vapaasti johtuen siitä, että jazz-musiikin improvisoinnin opetus on koettu radikaalin ehdottomaksi, paineistetuksi ja jopa opettajan mahdollisuudeksi nöyryyttää epäonnistunutta oppilastaan. Useiden kyselyyn vastanneiden mielestä jazz-musiikin merkitystä improvisointikulttuurissa korostetaan opistomaailmassa tarpeettoman paljon, verrattuna muuhun populaarimusiikkiin ja kansanmusiikkiin.

Kyselyn tulokset voisi tiivistää yhteen lauseeseen: Opiskelijat toivoivat musiikin improvisaation vapautumista ja monimuotoistumista suomalaisessa musiikinopiskelukulttuurissa.

Yhteenveto ja pohdinta

Kyselyn perusteella musiikillisen improvisaation opetuksessa on parantamisen varaa. Suurin askel musiikillisen improvisaation opetuksen kehittämistä kohti, olisi valtakunnallinen ja konkreettinen muutos asenteeseen. Absoluuttisista totuuksista ja vanhentuneista pedagogisista asenteista täytyisi luopua, sillä musiikki ja improvisointi muuttavat muotoaan jatkuvasti. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että jazz, ja sen traditio, täytyisi unohtaa. Päinvastoin. Arvokkaaksi koetut asiat on hyvä säilyttää opetuksessa, unohtamatta kuitenkaan avointa asennetta muita tyylilajeja sekä oppilaan omaa vapaata ilmaisua ja henkilökohtaisia preferenssejä kohtaan.

Tiedostan hyvin sen, että kokonaisen kansakunnan musiikkikulttuuria ei noin vain muuteta, mutta mielestäni musiikkipedagogi- ja musiikinopettajakoulutus ovat hyvä paikka aloittaa. Tehkäämme tulevaisuuden pedagogeista tietoisempia improvisaation monimuotoisuudesta sekä korostakaamme sen potentiaalisia hyviä vaikutuksia yksilön ja yhteisön hyvinvointiin.

Miten pääsisimme tavoitteeseemme?

Parannusideoita musiikillisen improvisaation opetukseen:

  • Improvisaation opetuksen määrän lisääminen 
  • Yhteisöllisen tekemisen lisääminen improvisaation opetuksessa 
  • Vanhempien osallistaminen harrastukseen
  • Musiikillisen improvisaation kehollistamisen lisääminen: kokonaisvaltaisempi ilmaisu (Louhivuori, N.d) 
  • Monimuotoisen improvisaation opettamisen korostaminen opettajakoulutuksessa 
  • Improvisaatiokulttuurin edistämisen huomioonottaminen oppilaitoksissa niin sisällöllisesti (koulukohtaiset opetussuunnitelmat) kuin rekrytoinnissakin 
  • Uudenlaisten improvisaatiomateriaalien tuottaminen (mm. monimuotoisuus tyylilajeissa sekä matalan kynnyksen harjoitukset)

Kirjoittaja Salla Saarisalo, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2019

Lähteet:

Juntunen, M-L. 2013. Kuuntele, liiku, keksi ja kokeile : improvisointi ja säveltäminen musiikkiliikunnan kontekstissa. Julkaisussa Säveltäjäksi kasvattaminen : Pedagogisia näkökulmia musiikin luovaan tekijyyteen. Toim. Ojala, J., Ojala, J. & Väkevä, L. Helsinki: Opetushallitus. Viitattu 25.4.2019.

Koponen, P. 2004. Improkirja. Helsinki: Like. Viitattu 25.4.2019.

Louhivuori, J. 2009. Näkökulmia musiikkikasvatuksen merkityksiin. J Musiikkikasvatus : Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Jyväskylä: Suomen Musiikkikasvatusseura – FiSME r.y. Viitattu 25.4.2019.

Louhivuori, J. N.d. Rytmi veressä vai kulttuurissa? Mitä opittavaa meillä on alkuperäiskansojen musiikin oppimisen käytännöistä? Diaesitys, sähköpostiviesti 13.3.2019. Vastaanottaja S. Saarisalo. Professori emerituksen havainnollistavat ohjeita opinnäytetyötään kirjoittaville musiikkipedagogeille. Viitattu 28.4.2019.

Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2017. Helsinki: Opetushallitus. Viitattu 25.4.2019.