Oppilaan soittomotivaatiota tukemassa
Mitä motivaatio on? Mistä tunnistaa sisäisen ja ulkoisen motivaation? Voiko motivaatiota opettaa? Lähdin tutkimaan asiaa käytännön opetuskokemuksieni pohjalta, kun pohdin, mitä kaikkea minä voisin opettajana tehdä, jotta oppilas saisi luotua ja pidettyä yllä soittomotivaatiotaan ja iloa soittoharrastukseensa. Millä eri keinoilla opettaja voi tukea oppilaan soittomotivaatiota?
Motivaatiosta puhutaan, kun oppilaan toiminnalla on jokin tavoite tai päämäärä, ja oppilaalla on kiinnostus saavuttaa se. Tavoitteet ohjaavat toimintaa, ja motivoituessaan oppilas voi haluta asettaa soitolleen jatkuvasti uusia tavoitteita. Lähtökohtana motivoituneelle soittamiselle on, että soittaminen on omaehtoista. Tällöin voidaan puhua sisäisestä motivaatiosta, jolloin oppilaan halu soittaa on lähtöisin hänestä itsestään, ei esimerkiksi vanhempien painostuksesta. Sisäisesti motivoitunut oppilas kokee, että vain hän itse kontrolloi omaa toimintaansa ja soittaminen itsessään motivoi häntä. Ulkoisesti motivoituneella tavoitteena voi olla esimerkiksi suurempi viikkoraha tai vanhempien moitteiden välttäminen. (Byman 2002, 32.)
Motivaatio vaikuttaa ja näkyy käyttäytymisessämme monella eri tavalla. Soitonopiskelussa motivaatio sytyttää liekin tekemiseen ja antaa energiaa harjoitteluun sekä ohjaa harjoittelua siihen, että pääsemme kohti tavoitteitamme. Tavoitteet ovat jokaisella oppilaalla erilaiset ja opettaja voi olla tukemassa niitä, sekä ohjaamassa kohti uusia tavoitteita. (Jaakkola 2015, 110.)
Voiko motivaatiota opettaa?
”Modernin motivaatiokäsityksen mukaan opettaja tai kukaan muu ulkopuolinen henkilö ei voi motivoida oppilasta oppimaan.” (Byman 2002, 37.) Oppilas itse on loppujen lopuksi se, joka tuottaa oman motivaationsa. Opettaja voi kuitenkin luoda parhaat mahdolliset edellytykset oppimiselle ja soittomotivaation syntymiselle ja säilymiselle, ja näin ohjata oppilasta oppimaan. ”Jos opettamisessa on kyse oppimisen edellytysten luomisesta, voidaan ajatella, että myös motivaatiota voidaan opettaa.” (Byman 2002, 37.)
Usein kuullaan puhuttavan siitä, miten oppilaan huono kokemus opettajasta on voinut tukahduttaa oppilaan motivaation soittamiseen. Monet tutkimustulokset viittaavat siihen, että jos opettajan seurassa on hankala olla, opettaja on ilkeä, välinpitämätön tai muuten pahantuulinen, oppilaan motivaatio heikkenee (Lehtinen, Kuusinen & Vauras 2007, 183). Pahimmassa tapauksessa opettajan ilkeä käyttäytyminen on voinut johtaa siihen, että oppilaan koko musiikkisuhde on kärsinyt.
Jos opettaja voi vaikuttaa negatiivisesti soittomotivaatioon, miksei sitten myös positiivisesti? Opettaja voi tukea oppilaan omaa sisäistä motivaatiota olemalla kannustava, rohkaiseva, lämmin, välittävä ja ystävällinen. Luottamus opettaja-oppilassuhteessa on tärkeää, jotta oppimisympäristö voi olla turvallinen. Turvallisessa oppimisympäristössä oppilas uskaltaa oppia. (Lehtinen, Kuusinen & Vauras 2007, 182.) Opettajan oma asenne ja opetustyyli ratkaisevat paljon myös oppilaan motivaation kannalta. Opetettavat asiat eivät ole tylsiä, jos ne opetetaan mielikuvituksellisesti ja monipuolisesti erilaisia keinoja käyttäen. (Puutio 2012, 10.)
Ulkoisesta motivaatiosta sisäiseksi motivaatioksi
Omaa soittoharrastusta taaksepäin ajatellessani huomaan, että soittaminen on aina itsessään motivoinut minua. Soittaminen on tuonut minulle iloa ja onnistumisen kokemuksia, ja sen takia olen halunnut soittaa. Voisinko saada samaa tunnetta oppilailleni? Voisinko opettajana auttaa ulkoisen motivaation kääntymisessä sisäiseksi? Jos oppilaan motivaatio on vain ulkoista, mitä kaikkea voisin tehdä, jotta hän saisi mahdollisuuden saada soittamisesta itselleen iloa läpi elämän?
Soittamiseen ulkoisesti motivoituneella oppilaalla saattaa olla esimerkiksi halu matkia toisia, tai ne ihmiset, joihin oppilas haluaa samaistua, arvostavat soittamista harrastuksena. Jos ulkoisesti motivoitunut oppilas huomaa, että opettaja auttaa häntä löytämään uusia kykyjä itsestään, sekä jos oppilas saa positiivista palautetta pätevyydestään ja alkaa liittää soittamista omaan minuuteensa, ulkoinen motivaatio voi alkaa kääntymään sisältä kumpuavaksi haluksi soittaa ja oppia. (Lehtinen, Kuusinen & Vauras 2007, 184.)
Onnistumiset tuovat lisää itsevarmuutta soittamiseen ja jäävät mieleen positiivisina soittokokemuksina. Opettajan on tärkeää tukea oppilaan onnistumisen kokemuksia ja elää niissä mukana kannustaen ja iloiten. Onnistumisen kokemukset kantavat eteenpäin ja motivoivat pyrkimään yhä haastavampia teoksia kohti. Onnistumisen kokemuksista saatu pätevyyden tunne voi myös edistää ulkoisen motivaation kääntymistä sisäiseksi. Jos siis ulkoisesti motivoitunut soittaja huomaa, että saa soittamisesta itselle mielekkäitä onnistumisen kokemuksia, alkaa motivaatio kääntyä enemmän sisäiseksi motivaatioksi ja kiinnostukseksi. Voidaan ajatella, että opettajan tehtävänä on saada viritetyksi oppilaassa halu opetella soittamista. Vasta, kun soittamista tavoitellaan sisäisen nautinnon takia, eikä pelkästään jonkin selvästi ulkoisen palkkion tai lopputuloksen takia, voidaan puhua sisäisestä motivaatiosta. (Byman 2002, 33-36.)
Opettajan keinoja oppilaan motivaation tukemiseen
Haastattelin kahta konservatorion opettajaa saadakseni selville, mitä eri keinoja juuri he näkevät tärkeinä oppilaan motivaation tukemisessa. Yksi esille tullut tärkeä asia oli oppilaan ystävyyssuhteet toisten soittajien kanssa. Opettaja voi auttaa ystävyyssuhteiden löytymisessä ohjaamalla oppilaita yhteissoittoon. Yhteissoitto on tärkeää sosiaalista verkostoitumista ja vertaistuen varmistamista. Tämä liittyy haluun tuntea kuuluvansa joukkoon. Soittaessaan yhdessä toisten oppilaiden kanssa, oppilas voi saada lisää motivaatiota soittamiseen siitä, että hän tietää, että on muita samassa tilanteessa olevia, ja että hän näkee soittamisen iloa myös heidän kauttaan. Samaa ajatusta tuo esille myös Jaakkola (2015, 115) kirjoittaessaan yhteenkuuluvuuden tunteesta sisäisen motivaation edistäjänä.
Toinen tärkeä haastatteluissakin esille tullut asia on onnistumisen ja pätevyyden kokemukset. Tämä liittyy ihmisen perusluonteiseen psykologiseen tarpeeseen tuntea itsensä päteväksi. Kun oppilaalla on jokaisen tunnin jälkeen luottamus siihen, että hän on pätevä ja kykenevä toteuttamaan asiat, joita tavoitellaan, hän rohkaistuu käymään läpi vaativiakin harjoitteluprosesseja ja ponnistelee sitkeämmin tavoitteidensa saavuttamiseksi. (Lehtinen, Kuusinen & Vauras 2007, 183.)
Opettajan tulisi ohjata oppilasta itsevertailuun sen sijaan, että oppilas tai opettaja vertailisi oppilaan soittoa toisiin soittajiin tai heidän edistymiseensä. Kun oppilas ei vertaile itseään muihin, hän kokee onnistumisen kokemuksia silloin, kun hän tekee parhaansa ja huomaa kehityksen omissa taidoissaan. Hän keskittyy enemmän oppimisprosessiin ja kehittymiseensä kuin suoritustensa tasoon suhteessa toisten suorituksiin. Opettajan tulee opettaa oppilasta siihen, että epäonnistumiset eivät vahingoita oppilaan pätevyyden kokemusta. Jos oppilas pelkää epäonnistumista, hän saattaa lopettaa yrittämisen kokonaan. (Jaakkola 2015, 116-117.)
Jotta onnistumisen kokemuksia voi saada, on opettajan osattava antaa oppilaalle oikean tasoista ohjelmistoa. Soitettavalla ohjelmistolla on suuri merkitys motivaation ylläpitäjänä. Opettajan tehtävä on nähdä, ovatko kappaleet sopivan haastavia oppilaalle. Jos kappaleet ovat liian helppoja ja yksinkertaisia, ei motivaatio välttämättä riitä intensiiviseen harjoitteluun. Jos taas kappaleet ovat liian vaikeita, oppilas saattaa turhautua siitä, etteivät hänen taitonsa vielä riitä kappaleen opetteluun. Sopivan haastavat kappaleet ovat niitä, jotka opittuaan oppilas huomaa itsekin tapahtuneen kehityksen.
Kuten kaikessa opetukseen liittyvässä, myös kappaleiden valinnassa on annettava tilaa oppilaalle ja mahdollisuus vaikuttaa. Vaikuttaminen voi olla sitä, että oppilas tuo ajoittain itse valitsemiaan kappaleita ohjelmistoluetteloiden ulkopuolelta. Tämän rinnalla tärkeää voi olla myös se, että kaikenikäiset oppilaat saavat alusta asti ohjelmistoluetteloita nähtäväksi. Näin oppilaalla on mahdollisuus yksin tai yhdessä vanhemman kanssa kuunnella, mitä eri mahdollisuuksia kappalevalinnoiksi on. Oman vastuun antaminen oppilaalle voi lisätä motivaatiota soiton harjoitteluun. On tärkeää, että oppilas tuntee olevansa vastuussa tekemisestään ja voi itsenäisesti vaikuttaa siihen (Lehtinen, Kuusinen & Vauras 2007, 183).
Oppilaitoksissa muiden laatimat opetussuunnitelmat voivat tuntua oppilaasta ulkokohtaisilta, ja sen takia on tärkeää, että oppilas pääsee itse osalliseksi opetussuunnitelman konkretisoinnissa: millä tavalla opetussuunnitelma toteutuu juuri hänen kohdallaan (Byman 2002, 35). Joillekin oppilaille voi olla tarpeellista jo alusta lähtien nähdä selkeästi, mitä esimerkiksi musiikkiopistossa opiskellessa kuuluu opetussuunnitelman tavoitteisiin, minkä verran ohjelmistoa soitetaan ennen kutakin tutkintoa ja miten tämä kaikki toteutetaan heidän omista lähtökohdistaan. Etenipä oppilas ulkopuolelta laaditun opetussuunnitelman mukaan tai ei, on tärkeää puhua oppilaan omista tavoitteista ääneen opettajan ja oppilaan kesken.
Opettaja huomioi oppilaan yksilönä
Kaikkien näiden keinojen takana tärkein tehtävä opettajana on kuunnella oppilasta yksilönä. Emotionaalinen vuorovaikutus opettajan ja oppilaan välillä ja yhteistyö soitonopetuksessa luovat mahdollisuudet yhteisiin oppimiskokemuksiin, jotka tuovat iloa molemmille osapuolille (Harju 2013, 3). Haastattelin aikuista, joka oli lopettanut soittotunneilla käymisen lapsena, ja nyt pitkän ajan kuluttua hän koki suurimpana syynä lopettamiseen sen, ettei tullut tunneilla kuulluksi. Hän toivoi, että olisi saanut enemmän vaikuttaa siihen, mitä tunneilla soitetaan ja siihen, että hän olisi saanut enemmän kosketuspintaa kappaleisiin sen sijaan, että ne olivat vain irrallisia teknisiä harjoituksia. Tässä tapauksessa oppilaan motivaatio soittamiseen hiipui pikkuhiljaa eikä hän enää asettanut itselleen enempää tavoitteita. Olisiko hän voinut saada lisää motivaatiota ja iloa uuden oppimisesta, jos oppimisympäristö olisi ollut vieläkin oppijalähtöisempi?
Sisäisen motivaation synnyssä ja ylläpidossa opettajan tulee huomioida oppilaan yksilölliset tarpeet ja tavoitteet ja antaa oppilaalle vapautta ja vastuuta soiton opiskelussaan. Opettajan tulisikin kysyä itseltään: mitä juuri tämä oppilas haluaa soitonopiskelulta, miten autan häntä asettamaan itselleen realistisia tavoitteita sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, miten juuri tämä oppilas saavuttaa tavoitteensa, miten autan häntä motivoitumaan.
Monissa tutkimuksissa on todettu, että ne, jotka viihtyvät harrastamisympäristössään, harjoittelevat intensiivisemmin ja laadukkaammin sekä pysyvät mukana toiminnassa selkeästi paremmin kuin ne, jotka eivät viihdy (Jaakkola 2015, 117). Jaakkola (2015, 118) toteaa viihtymisen olevan seurausta motivoitumisesta, ja viihtymisen synnyttävän positiivisen tunnereaktion siirtyvän myös myöhempiin ikävaiheisiin. Vaikka opettaja ei suoraan voi tuottaa oppilaan motivaatiota, hän voi silti monin eri keinoin ruokkia sitä ja pitää oppimisilmapiirin motivoivana. Silloin, kun soittotunneilla on voinut tuntea viihtyvänsä, positiivinen tunne soittamiseen säilyy pitkään.
Kirjoittaja: Satu Pulkkinen 2017, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Byman, R. 2002. Voiko motivaatiota opettaa? Kansanen, P. & Uusikylä, K. (toim.). Teoksessa Luovuutta, motivaatiota, tunteita. Opetuksen tutkimuksen uusia suuntia. PS-kustannus: Opetus 2000. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Harju, A. 2013. Oppijalähtöinen soitonopetus. Oppilaan tarpeiden huomioiminen sisäisen motivaation synnyssä. Opinnäytetyö. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Musiikin koulutusohjelma. Viitattu 4.11.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/62647/Harju_Annika.pdf?sequence=1
Jaakkola, T. 2015. Motivaatio – ilo, innostus ja intohimon synnyttäminen. Suomen Valmentajat (toim.). Teoksessa Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. VK-kustannus Oy, Jyväskylä. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu.
Lehtinen, E., Kuusinen, J. & Vauras, M. 2007. Kasvatuspsykologia. WSOY Oppimateriaalit Oy, Helsinki.
Puutio, M. 2012. Harjoittelumadon matkassa. Vasta-alkajan harjoitteluopasta rakentamassa. Opinnäytetyö. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Musiikin koulutusohjelma. Viitattu 4.11.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/44413/marjukka_puutio.pdf?sequence=1