Tanssioppilaat ilmaisun äärellä

Opiskellessani tanssinopettajaksi olen törmännyt usein keskusteluun siitä, kuinka tanssikoulujen opetuksessa painottuu tekninen harjoittelu. Samalla tanssin ilmaisullinen aspekti tuntuu olevan itsestäänselvyys niin harrastajien, ammattilaisten kuin monen tavankansalaisenkin käsityksissä, kun puhutaan tanssista taidemuotona. Onko tanssijasta välittyvä ilmaisuvoimaisuus vain hetkittäistä sattumaa vai voisiko ilmaisullisuuden syntymiseen vaikuttaa tietoisesti? Kuinka tanssinopettaja voisi auttaa oppilaitaan löytämään keinoja ilmaisuvoimansa kehittämiseen?

Tätä artikkelia kirjoittaessani olen pohtinut ilmaisuun ja sen opettamiseen liittyviä kysymyksiä. Tarkoituksenani on herättää tietoisuutta ilmaisun opetukseen liittyvistä haasteista sekä opettajan mahdollisuuksista kehittää ilmaisullisia harjoitteita teknisen harjoittelun rinnalle. Käytännön kosketusta aiheeseeni on tarjonnut Tanssikeskus Footlightilla toteutettu opetusjakso, jonka aikana opetin ilmaisua showtanssin edistyneille oppilaille.

Haasteita opetuksen tiellä

Vaikka taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmassa mainitaankin tanssioppilaan luovuuden ja ilmaisun tukeminen harrastuksessaan (Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005, 16), tuntuu opettajilla olevan vaikeuksia toteuttaa tätä osuutta tunneillaan. Löytääkseni ratkaisuja opettajien neuvottomuuteen, oli ensiksi pohdittava, mistä ongelmat johtuvat. Miksi ilmaisu koetaan vaikeaksi liittää osaksi tanssituntia?

Opettaja näkee oppilaitaan vain rajoitetun ajan viikossa, joten se asettaa omat puitteensa sille, mitä tuntien aikana ehditään työstää. Lisäksi oppilailla, opettajalla itsellään sekä työyhteisöllä on tietyt odotukset siitä, mitä tunneilla tulisi harjoitella. Myös jäykät lajikohtaiset perinteet muokkaavat käsityksiä siitä, millaisia harjoituksia tunneilla voidaan tehdä. Esimerkiksi improvisaatio tanssin oppimisen välineenä ei ole kaikille oppilaille ennalta tuttu, ja siksi sitä saatetaan vieroksua. Oppilaat ja heidän vanhempansa ovat maksavia asiakkaita, joten tuntien on vastattava odotuksia – tai sitten asiakkaiden päät on käännettävä vakuuttavien perusteluiden avulla. On tehtävä selväksi, miksi ilmaisullisen taidon oppiminen voi olla yhtä tärkeää kuin fyysisen taidon oppiminen.

Ei siis ihme, että opettajilla on vaikeuksia toteuttaa ilmaisun opetusta. Ulkoapäin tulevien paineiden sieto ja ennakko-odotusten rikkominen vaatii rohkeutta. Kuitenkin kaikkein päällimmäisenä ongelmana koin konkreettisten työvälineiden puutteen. Millaisilla harjoituksilla voisin saada oppilaat työstämään ilmaisutaitojaan? Eihän oppilaita voi vain käskeä tuntemaan tunteita liikkeiden lomassa. On oltava keinoja, joilla lähestyä ilmaisua yhtä konkreettisesti kuin mitä tahansa taidon oppimista.

Ilmaisun rakennuspalikat

Päästäkseni kiinni konkretiaan pyysin showtanssin oppilaitani kirjoittamaan ajatuksiaan siitä, mitä ilmaisuvoima heidän mielestään on ja mistä tekijöistä se koostuu. Oppilaiden teksteistä ilmeni, että yhdessä he muodostivat hyvin laajan käsityksen ilmaisuvoimasta. Kuitenkin vain harvalla kirjoitus heijasti monipuolista näkemystä yksilötasolla. Sain idean koota heidän teksteistään mind mapin, joka kattaisi heidän kokonaiskäsityksensä ryhmänä. Näin he voisivat oppia toisiltaan sekä saada konkreettisen apuvälineen ilmaisutaidon työstämiseen: ilmaisun rakennuspalikat mustaa valkoisella.

Hanna Raappana on tehnyt samankaltaista selvitystä ilmaisun käsityksistä ja siihen liittyvistä kokemuksista balettioppilaiden ja -opettajien keskuudessa. Myös hän on työssään tehnyt saman havainnon: sekä oppilailla että opettajilla saattaa olla hyvinkin laaja käsitys ilmaisusta, mutta sen harjoitteleminen käytännössä koetaan liian vähäiseksi tai työvälineitä ei ole riittävästi. Raappanan päätelmien mukaan ilmaisu ei ole vain yksi osa tanssia, vaan muotoutuu monista asioista opetuksessa ja tanssijoiden tanssissa. Jotta ilmaisua voidaan harjoitella tietoisesti, tarvitaan ymmärrystä kaikista pienistä asioista, jotka ilmaisuun vaikuttavat. (Raappana 2013, 33-34.)

Showtanssin oppilaiden mielestä nämä pienet ilmaisuun vaikuttavat asiat liittyivät esimerkiksi vuorovaikutukseen ja keholliseen kokonaisvaltaisuuteen. Tärkeää on ”viedä liikkeet loppuun asti” ja ”olla läsnä koko kehollaan”. Myös tunteiden ilmaiseminen ja oman tulkinnan esittäminen koreografiasta on oleellista. Tunneilmaisun ja tulkinnan välineiksi lueteltiin monia eri keinoja: ilmeiden, katseen ja eleiden huomioiminen, omien tunnekokemusten muisteleminen, omien merkitysten luominen liikkeisiin, näytteleminen sekä musiikin tulkinta. Tanssin tarkoitukseksi koettiin välittää tunteita yleisölle heittäytyen ja eläytyen täysillä rooliinsa.

Richard Eldridge käsittelee teoksessaan Johdatus taiteen filosofiaan ilmaisun merkitystä taiteenlajien kannalta. Viitatessaan Wordsworthin ajatuksiin hän toteaa, että ”ilmaisevuus on taiteen kriteeri”, sillä taiteilijat kutsuvat teoksillaan yleisöä jakamaan ja käsittelemään tunteita ilmaisemalla niitä ensin itse työnsä kautta (Eldridge 2009, 78). Eldridge viittaa myös Leo Tolstoin ajatuksiin siitä, kuinka taiteilijat herättävät sisällään kerran kokemiaan tunteita ja pyrkivät tietoisesti välittämään nuo tunteet yleisölle ilmaisun eri keinoin, jolloin yleisöllä on mahdollisuus eläytyä samoihin tunnekokemuksiin (Eldridge 2009, 80).

Kuten tanssikäsityksiäkin on monenlaisia, myös käsityksiä taiteesta ja ilmaisusta löytyy joka lähtöön. Jokainen tanssija, oppilas ja opettaja käsittävät ilmaisun omalla tavallaan. Raappana huomauttaa myös, että opetustilanteissakin jokaisella osallistujalla on yksilöllinen kokemus siitä, missä määrin tunnilla harjoiteltiin ilmaisua (Raappana 2013, 30). Edellä mainitsemiani viittauksia ja oppilaiden kirjoituksia kuitenkin yhdistää näkemys siitä, että ilmaisu rakentuu useista eri osasista, joita voi oppia hyödyntämään tietoisesti. Tanssinopetuksen näkökulmasta oppilaat ovat taiteilijoita, jotka tarvitsevat apua ilmaisullisten välineiden löytämiseksi.

Ilmaisun harjoittelussa vain mielikuvitus on rajana

Ilmaisuvoiman kokonaisuuden määritteleminen tarjosi minulle kaipaamaani konkretiaa, johon tarttua. Ilmaisuvoima todella koostui joukosta taitoja, joita voitaisiin harjoitella jokaista erikseen. Aivan kuten minkä tahansa fyysisen taidon oppiminen, myös ilmaisutaitoa opitaan monen eri vaiheen kautta. Esimerkiksi piruetin oppimiseksi harjoitellaan ensin tasapainoa, oikeaa liikerataa, keskivartalon hallintaa sekä pään käyttöä. Samoin kokonaisvaltaista ilmaisua varten on opittava kehollista läsnäoloa, musiikin tulkintaa, vuorovaikutusta ja paljon muuta. Yhtäkkiä mind map tuntui tarjoavan aineksia vaikka kokonaisen vuoden opetussuunnitelmaksi.

Alla oleva kuva esittelee karkean yhteenvedon alkuperäisestä mind mapistä:

Kuva.mindmap.Piia

Käytännössä toteutin opetustani valitsemalla mind mapistä teemoja kullekin harjoitukselle, jotka kuuluivat alkuperäiseen tuntimateriaaliin. Jokainen harjoitus tähtäsi osaltaan loppusarjan työstöön ilmaisulliseksi kokonaisuudeksi. Matkan varrella jätin turhia tekniikkaharjoitteita pois ja lisäsin loppusarjan kannalta oleellisia ilmaisuharjoituksia.

Yleisesti ottaen ilmaisun eri elementtejä voidaan harjoitella joko yhdistäen tekniikkaharjoitteisiin tai erillisten harjoitusten kautta (Raappana 2013, 25). Tärkeää on tiedostaa kirkkaasti, mitä elementtiä harjoitellaan, jotta harjoittelutavan valinta palvelisi tarkoitustaan. Keskustelu oppilaiden kanssa auttaa kaikkia hahmottamaan ilmaisun moniulotteisuutta sekä herättämään kiinnostusta ja asennoitumista ilmaisullisten osa-alueiden harjoittelemiseen.

Kun tiedolliset ja asenteelliset valmiudet on herätetty, kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan erilaisia harjoitteita. Vuorovaikutukseen liittyviä ilmaisutaitoja voi luonnollisesti harjoitella pari- ja ryhmätehtävillä. Improvisaatio puolestaan tarjoaa mahdollisuudet harjoitella melkeinpä mitä tahansa, kunhan tehtävä on rajattu tarkoituksen mukaisesti. Teatterimaailmasta lainatut harjoitteet voivat auttaa oppilaita rikkomaan rajojaan ja siten löytämään uusia puolia esimerkiksi tunneilmaisuun tai ilmeillä, eleillä ja kehonkielellä leikkimiseen. Aina harjoituksen ei tarvitse sisältää varsinaista tanssia, jotta se voi antaa jotain tanssille. Joskus tarvitaan totaalista irroittautumista tanssin maailmasta, jotta voi oivaltaa uutta. Tukea eläytymiselle voidaan hakea myös asusteilla, rekvisiitalla, musiikeilla tai vaikkapa äänenkäyttöön liittyvillä harjoituksilla. Lopulta on vain opettajan ja oppilaiden mielikuvituksesta kiinni, miten ilmaisun rakennuspalikoita työstetään.

Ilmaisua kaivataan tanssitunneille

 Opetusjakson päätteeksi laadin oppilailleni kyselyn, jossa kartoitin heidän kokemuksiaan ilmaisun harjoittelemisesta jakson aikana. Vastauksien mukaan jokainen harjoitus oli koettu jollakin tavoin hyödylliseksi ja oppilaat kertoivat saaneensa runsaasti työkaluja ilmaisun harjoittelemiseen. Sen sijaan yksilöllisiä eroja ilmeni siinä, millaiset harjoitukset olivat toimineet kenenkin kohdalla parhaiten.

Koska jokainen oppilas kokee tuntitilanteen ja harjoitusten luomat olosuhteet subjektiivisena kokemuksena, myös yksilölliset flow-tilat syntyvät eri tavoin. Lukuisat tekijät vaikuttavat siihen, milloin hetki on otollinen ilmaisulliselle kokemukselle ja uuden oivaltamiselle. On siis tärkeää lähestyä ilmaisua monipuolisilla harjoituksilla, jotta jokainen löytää omat hetkensä.

Entä koetaanko ilmaisun harjoittelemiselle tarvetta nykyistä enemmän? Tähän kaikki kyselyyn osallistuneet oppilaat vastasivat myöntävästi, vaikkakin myös tavallinen tekniikkaharjoittelu koettiin mielekkääksi. Ilmaisun harjoittelun tarvetta perusteltiin muun muassa sillä, että ”ilmaisu vaikuttaa oleellisesti esiintymiseen ja on tärkeä osa tanssia”.

Monipuolinen harjoittelu tavoittaa oppilaiden erilaiset tarpeet

Ilmaisun harjoittelemiselle on siis kysyntää. Tanssinopettajina ja taidekasvattajina meidän tehtävänämme on vastata tähän, huomioiden yhtälailla eri syistä tanssitunneille osallistuvat oppilaat. Siinä missä vastaamme kuntotreenaajien tekniikkaharjoittelun tarpeisiin, tulee meidän myös tarjota mahdollisuus taiteelliseen ilmaisuun tanssissa. Perustelemalla ilmaisuharjoittelun tarkoituksia oppilaille, voimme myös vaikuttaa yleisiin asenteisiin monipuolisempaa harjoittelua kohtaan. Parhaassa tapauksessa tanssitunti voisi olla palapeli, jossa tekniikan ja ilmaisun palaset ovat tasa-arvoisia keskenään.

Kirjoittaja: Piia Lehto 2016, Savonia-ammattikorkeakoulu

 

LÄHTEET

Eldridge, R. 2009. Johdatus taiteen filosofiaan. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press. Alkuperäisteos: An Introduction to the Philosophy of Art, 2003.

Raappana, H. 2013. Ilmaisun opetus balettitunneilla. Opinnäytetyö. Oulu: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, tanssinopettajan koulutusohjelma. Viitattu 11.2.2016. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/55770/Raappana_Hanna.pdf?sequence=1

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus, 2005. Viitattu 11.2.2016. http://www.oph.fi/download/123012_taideyl_ops.pdf