Puhu kitaran kielillä – Improvisoinnin opettaminen sähkökitaralla

Sanat ja niiden ääntäminen, sekä tapa, jolla niitä yhdistellään lauseiksi, muodostavat kielen. Musiikki on kieli, joka koostuu melodiasta, harmoniasta ja rytmistä, sekä erilaisista efekteistä, joita syntyy musiikkia esittäessä. (Crook 1999, 17.) Musiikillinen fraasi pitää sisällään tietynlaisen kokoelman melodista, rytmistä ja harmonista materiaalia, joiden tarkoituksena on muodostaa jokin tietty musiikillinen kannanotto, motiivi, teema tai idea. (Crook 1999, 119.)

Improvisaatio on spontaania uudelleenjärjestelyä, jossa aiemmin opituista sanoista ja fraaseista (lickit, fraasit, patternit yms.) muodostetaan uudelleen järjestelemällä uusia lauseita. Samaan tapaan kuten puhuessamme käytämme valmiita sanoja emmekä keksi niitä itse uudelleen, samalla lailla improvisoidessamme käytämme kuvioita ja ideoita, jotka jo ovat olleet olemassa musiikin kielessä. Kielellinen sanavarastomme kehittyy pikkuhiljaa päivä päivältä kattamaan tuhansia ja tuhansia sanoja. Sama pätee musiikilliseen kieleen, jonka sanastoa improvisoijan on kartutettava pitkällä aikavälillä hitaasti ja jatkuvan toiston ja harjoittelun kautta. (Wise 2002, 2.)

Improvisointia voidaan lähestyä monelta eri näkökulmalta, mutta tässä artikkelissa sivutaan lyhyesti kahta yleistä lähestymistapaa, joita opettaja voi aloittaa käyttämään oppilaansa kanssa. Nämä lähestymistavat ovat sointusävel-improvisointi ja asteikkoimprovisointi.

Rohkeasti improvisoinnin pariin

Improvisoinnin ottaminen mukaan harjoitusohjelmaan jo varhaisessa vaiheessa saattaa helpottaa oppilaan ajautumista ja syventymistä aiheen pariin, sen sijaan että improvisointia pidetään jotenkin kaukaisena ja jopa mörkömäisenä aiheena, jota kohti hitaasti pakerretaan. Aloittelevien soittajien kanssa kannattaa tietenkin ensin katsoa läpi yksinkertaisempia asioita, mutta heti kun jonkinasteista teknistä taitoa riittää, sekä hieman ymmärrystä musiikin perusteoriakäsitteistä, voidaan improvisointia alkaa soveltaa.

Improvisoinnilla saatetaan saada nostettua oppilaan motivaatiotasoja harjoitteluun huomattavasti harjoiteltaessa esimerkiksi asteikkosormituksia yms. Sen sijaan että vain mekaanisesti toistetaan asteikkoja eri asemissa, voidaan harjoittelumetodiksi ottaa erilainen ”jamittelu” vaikkapa taustanauhojen kanssa. Tämä tuo yksitoikkoiseen puurtamiseen luovan ja jännittävän näkökulman, ja oppilas pääsee näkemään ja kuulemaan miltä opeteltava asia kuulostaa ihan käytännössä ja oikeassa elämässä.

Maltillisesti eteenpäin

On erittäin tärkeää, ettei aloittelevaa improvisoijaa hukuteta liialliseen materiaali tulvaan heti kättelyssä, vaan yksittäisiä elementtejä otetaan mukaan harjoitteluun yksi kerrallaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Sami Sallinen (2019) on hahmotellut improvisoinnin neljä eri vaativuustasoa, jotka muodostuvat seuraavanlaisesti:

Sointusävel-improvisointi

Tässä lähestymistavassa soittajan tärkein improvisointi työkalu on arpeggio, eli murtosointu, jolla tarkoitetaan sointua, jonka sävelet on soitettu eriteltyinä toisistaan. Sointusävel improvisoinnissa soittaja keskittyy tarkasti alleviivaamaan kyseessä olevan musiikkikappaleen sointu-, eli harmonia pohjaa. Tämä lähestymistapa improvisointiin takaa sen, että improvisoija saa luotua vahvoja ja loogisen kuuloisia melodioita, koska käytettävät sävelet ovat alla olevien sointujen perusrakennuspalikoita. Kuitenkin mikäli improvisoija käyttää pelkästään sointujen tavallisimpia ääniä, saattaa lopputulos kuulosta hieman laimealta, värittömältä ja tylsältä.

Arpeggioiden soittotekninen toteuttaminen kitaralla on haastavampaa verrattuna asteikkoihin, johtuen murtosointujen sisältämistä intervallihypyistä. Harmoniapohjan tarkka seuraaminen vaatii myös paljon otelaudan tuntemusta, joka saattaa aloittelevalle soittajalle olla hyvin haastavaa ja henkisesti kuormittavaa, verrattuna asteikkosoittoon, jossa kokonaista sointukulkua saatetaan alleviivata pelkästään yhtä asteikkoa käyttäen.

Asteikkopohjainen improvisointi

Asteikoilla improvisointi tarjoaa soittajalle suuremman melodisen ja rytmisen liikkumavaran (voidaan improvisoida sävelkorkeus sekvenssejä käyttäen kahdeksasosa nuotteja, trioleja, kuudestoistaosia jne). Sointusävelillä improvisoidessa joudutaan soittamaan isompia hyppyjä sävelkorkeuksissa (molliterssi intervalleja tai sitä suurempia), kun asteikkoja voidaan soittaa pienemmin liikkein (suuret ja pienet sekuntit), näin ollen asteikkojen soitto nopeammin ja tarkemmin on helpompaa verrattuna sointusäveliin.

Yleisesti ottaen vähemmän kokeneet soittajat ovat tutustuneet paremmin asteikkoihin ja asteikko patterneihin, kuin sointuarpeggioihin. Täten he kokevat asteikkopohjaisen improvisoinnin helpommaksi lähestymistavaksi alussa. Asteikot pitävät sisällään alla soivaan sointuun kuuluvat sointusävelet, mutta myös siihen sopivat lisäsävelet. Näin ollen improvisoidessaan asteikoilla soittaja tulee lähes varmasti soittaneeksi sointusäveliä sekä niiden lisäksi myös lisää väriä tuovia lisäsäveliä.

Tämä lähestymistapa sisältää tosin myös huonot puolensa. Asteikot saattavat sisältää liikaa informaatiota aloittelevalle improvisoijalle, jota he eivät vielä kykene prosessoimaan eivätkä kontrolloimaan. Improvisoija saattaa soittaa asteikkoja sokeasti, ymmärtämättä sointusävelten ja lisäsävelten oikeanlaista painottamista. Tästä seurauksena ovat vaeltelevat, muodottomat, päämäärättömät ja mekaanisen kuuloiset melodiat. (Crook 1999, 166.)

Tekniikka ja improvisointi

Kitaralle on useita eri tekniikoita, jotka luovat erilaisia soundeja ja mahdollistavat erilaisia musiikillisia linjoja improvisointiin. Tekniikoihin löytyy valtavasti erilaisia harjoitteita, mutta oppilas kannattaa yrittää tutustuttaa eri tekniikoihin oppilaan oman mielimusiikin kautta motivaation ylläpitämiseksi, ja harjoitteet tulisikin olla suoraan musiikkiin siirrettäviä. Kaikki tekniikat eivät tietenkään sovi kaikille, mutta oppilas kannattaa niihin kuitenkin tutustuttaa. ’’Tekniikan perimmäinen tarkoitus on kuitenkin aina antaa muusikolle tarvittavat edellytykset suorittaa musiikillisia ideoita soittimella tai laulamalla’’ (Lehto 2015, 7).

Rauhallinen, järjestelmällinen ja asteittain etenevä tapa mahdollistaa tekniikoiden käyttämisen improvisaatiotilanteessa. Lehto (2015, 9) kertoo opinnäytetyössään kitaravirtuoosi Guthrie Govanin (2003) sanovan, että kitaristille on tärkeä pilkkoa asteikot, rytmiikka, soinnut ja muu teoria niin pieniin osiin kuin mahdollista ja poimia soiton kannalta tärkein. Tämä tarkoittaa, että ei opetella teknisiä harjoituksia ulkomuistiin vaan ymmärretään niiden musiikillinen idea ja näin ne voidaan muuttaa hyödyllisiksi improvisaatiotyökaluiksi sen sijaan, että ne jäävät kuiviksi tekniikkaharjoituksiksi, jotka eivät toimi musiikillisessa kontekstissa.

Improvisaatiota opetettaessa täytyy ottaa huomioon myös oppilaan kitarasoundi ja siihen vaikuttavat tekijät (EQ, efektit, soittotatsi) ja muistaa ilmaista oppilaalle, kuinka ne toteutetaan. Tyylinmukainen soundi lisää huomattavasti oppilaan itsevarmuutta ja halua opetella improvisaatiota. Lisäksi erilaisiin soundeihin tutustuminen on tärkeää nykypäivänä yleisesti kitaransoiton kannalta.

Löydä oma tyylisi

Improvisaatio on olennainen osa musiikkia, jonka avulla soittaja voi tulkita kappaletta ja tehdä siitä omansa. Se antaa mahdollisuuden luoda uutta ja ilmaista itseään. Opettajan tehtävä on auttaa ja ohjata oppilasta löytämään oma tyylinsä. Monet oppilaat mieltävät improvisaation usein vain asteikoiden monotoniseksi soittamiseksi, tätä käsitystä olisi kuitenkin hyvä laajentaa, jotta oppilas oppii tunnistamaan mikä kuulostaa hyvälle ja sopii soitettavaan kappaleeseen. Improvisaatiota tulisikin kitaralla opetella monipuolisesti, jotta saadaan kitaran koko potentiaali ja skaala käytettyä hyväksi mielenkiintoisen omannäköisen soiton luomiseksi. Tärkeintä olisi, että kynnys improvisaation aloittamiseen ja toteuttamiseen pysyisi mahdollisimman matalana. Improvisoinnin opettelu vaatii paljon työtä, mutta oikeanlaisilla ja motivoivilla ohjeilla kaikki voivat oppia improvisoimaan.

Kirjoittajat:

Antti Huhta ja Tuukka Peltomäki 2020

Lähteet:

Crook, H. 1999. Ready, Aim, Improvise. Exploring the basics of Jazz Improvisation. USA. Advance Music.

Lehto, J. 2015 Soittotekniikoista musiikiksi. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Sallinen, S. 2019. Musiikin lukeminen 2 (Pop/Jazz) Improvisointi. Luentomateriaali. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu.

Wise, L. 2002. Bebop Licks for Guitar. A Dictionary of Melodic Ideas for Improvisation. USA. Hal Leonard Corporation.