Laulaminen peruskoulussa

Laulun on sanottu olevan yksi ihmisen monipuolisimmista itseilmaisuvälineistä, ja se on ollut myös osa koulumaailmaa jo peruskoulun alkuajoilta saakka. Yhteislaulu esimerkiksi kuorossa on tutkitusti hyväksi myös psyykkiselle ja sosiaaliselle terveydelle. Siksikin on hyvä, että laulamiselle on edelleen paikkansa peruskoulun musiikin opetussuunnitelmassa. Opettajan yksi tärkeimmistä tehtävistä musiikinopetuksesta onkin rohkaista lasta käyttämään ääntään monipuolisesti.

Miksi laulaminen kannattaa?

”Singing at every age requires mental, physical, and spiritual engagement. – – The whole child must be brought to sing” (Smith & Sataloff 2006, 141-142 & 148).

Laulaminen on teknisesti ottaen kehon käyttöä musiikillisiin tarkoituksiin äänentuottajana, ja parhaimmillaan kokonaisvaltainen psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti nautittava ja vapauttava kokemus. Laulaminen on juurtunut ihmisen luontoon niin että pieni taaperokin saattaa oppia laulamaan ennen sanojen muodostamista. Laulaja ja laulutaiteen professori Kim Borg (s. 1919) on kuvaillut eri-ikäisten laulamista hauskalla ja värikkäällä tavalla teoksessaan Suomalainen laulajanaapinen:

”Kaikki laulavat tai oikeastaan kaikkia laulattaa. Kakaralla se on ainoa äänellinen ilmaisumuoto, siitä jo moni äänihuulisto valmiiksi repeekin. Lapsosena lallutellaan ei vaan pakosta kaikenmaailman tanttien höpöttämänä, mutta myös ihan omatoimisesti ja useimmiten pieleen. Sitten tuleekin kouluaika, opitaan virret ja myöhemmin hävittömät laulut. Vähitellen sävelkorkeus ja –korva sihtaantuvat oikeampaan. Äänenmurroksellista kukonpoikaakin laulattaa, eikä se niin pahaa tee, kun luullaan”. (Borg 1972, 9-10.)

Laulaminen ja lapset

”Lifelong singing begins with the developement of good vocal habits at an early age” (Smith & Sataloff 2006, 141-142 & 148).

Ääntä on käytettävä päivittäin sen eri muodoissa, puheessa ja laulussa. Se on instrumentti, joka vaatii oikein kehittyäkseen paljon aikaa ja huomiota. Käyttämällä ääntään oikein välttää monet yhä yleistyvät epäterveestä äänenkäytöstä johtuvat vaivat ja hankaluudet. Lauluääni verrattuna puheääneen tarvitsee kehittyäkseen myöskin sävelkorvan harjaannuttamista eli musiikillista ympäristöä, mutta muutoin laulaminen on kaikille melko luonnollinen tapa käyttää ääntään jo nuoresta iästä lähtien.

Lapset suhtautuvat laulamiseen lähtökohtaisesti usein myönteisesti, ja lapset usein luonnostaan laulavat enemmän kuin aikuiset. Koti on ensimmäinen paikka, jossa laulamiseen on mahdollista tutustua, mutta vaikka vanhemmat vaikuttavat lapseen ja hänen musiikilliseen kehitykseensä todennäköisesti enemmän kuin koulu, vanhempien lähinnä harrastuneisuuden tai harrastusmahdollisuuksien puutteellisuuden takia muiden musiikillisten yhteyksien ulkopuolelle jäänyt lapsi osallistuu viimeistään kouluun mennessä musiikinopetukseen ja sen kautta oman äänenkäytön ja laulamisen harjoitteluun.

”Yleensä kunto pysyy hyvänä jos laulaa aika paljon, muttei turhaan rasita ääntään, pitää yhden lepopäivän viikossa” (Borg 1972, 67).

Opettajalla on suuri rooli laulunopettajana myös teknisessä mielessä, ja hyvä tekniikka yhdistettynä sopivaan ohjelmistoon ja yhdessä tekemiseen tekee laulamisesta mielekkäämpää. Laulutekniikasta liikaa puhumista lapsille kannattaa välttää laulun rentouden ja ilon säilymiseksi. Opettaja voi toiminnallaan välttää ainakin suurimmat sudenkuopat ja tuoda esiin myönteisiä laulullisia tuloksia.

Äänenkäyttöön ja kuoronjohtoon perehtynyt Mari Koistinen kirjoittaa teoksessaan Tunne kehosi-vapauta äänesi lasten laulun opettamisesta muun muassa näin: ”Lapsia tulisi ohjata oikeaan äänenkäyttöön neuvomalla oikeaan asentoon, hengitykseen ja kuinka ääntä normaalipuheessa ja kuoroharjoitusten tauolla tulisi terveeltä pohjalta käyttää” (Koistinen 2013, 95).

Koistisen mukaan lapsia laulatetaan usein liian matalasta tai korkeasta rekisteristä. Se on havaittavissa siitä, että yläasteiässä lapset kertovat heillä olevan kaksi ääntä: matala helpompi ja korkea heikompi. Hänen kokemuksensa mukaan lasten asenteet laulamista kohtaan ovat positiiviset ja avoimet. Uusia asioita opitaan ja opetellaan avoimesti. – siksi taiteellisia, kasvatuksellisia ja sosiaalisia tavoitteita ei tule asettaa liian matalalle (Koistinen 2013, 92-93).

Peruskoulun musiikkikasvatuksessa tavoitteet on asetettava aina lapsen ikäryhmän mukaisesti. Lasten täytyy saada laulaa lapselle sopivalla äänellä lapsille sopivia lauluja. Susanna Tenkanen- Lindemanin opinnäytetyössä Lasten kanssa laulaen- laulupedagogin kokemuksia lasten laulunopetuksessa varoittaa liian aikaisin ’’aikuistuvasta’’ laulutekniikasta: ”Tasaisin väliajoin ilmestyy julkisuuteen lapsilaulajia, joiden ääni on muokattu luonnottomaksi lapsen ikä huomioon ottaen. Lapsen ääntä ei voi muokata aikuisen äänen kaltaiseksi ennen äänenmurrosta, jossa hormonaalisista muutoksista johtuen tapahtuu kasvua sekä kurkunpäässä että äänihuulissa.”(Tenkanen-Lindeman 2014, 9.)

Timo Pihkanen kirjoittaa kirjassaan Opas lasten laulamiseen: ”Aikuisen ja lapsen äänentuottomekanismissa ja äänielimistössä ei ole suuria eroja, mutta liiallisen aikuisäänen matkiminen ei ole lapselle suositeltavaa. Esimerkiksi ihannoidessaan suosittua aikuista lauluidolia lapsi saattaa yrittää omalla äänellään muodostaa turhan aikuismaista laulusävyä ja toistaa suosikkinsa laulumaneereja.” (Pihkanen 2011, 34.)

Kun laulutaitoa aletaan kehittämään, on oikeanlaisella äänimallilla tärkeä merkitys. Äänimallina koulussa toimivat niin opettaja, kuin muut luokkatoverit. Enemmän laulaneet lapset kouluttavat vähemmän laulaneen lapsen sävelkorvaa ja laulutekniikkaa siinä missä opettajakin. Saman ikäisen lapsen laulamiseen voi olla jopa helpompi yhtyä kuin esimerkiksi hyvin matalaan miesopettajan bassoääneen, sillä äänen taajuus ja sävy on usein samankaltaisempi. Niin lapsen kuin aikuisen on saatava laulaa omalla äänellään, jota voidaan ohjata korkeintaan sen verran, että se tulisi lapselle fyysisesti helpommaksi.

Laulaminen ja opetussuunnitelma

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on musiikinopetukselle asetettu tavoite: ’’Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Toiminnallinen musiikin opetus ja opiskelu edistävät oppilaiden musiikillisten taitojen ja ymmärryksen kehittymistä, kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa.”(Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.)

Laulaminen on merkittävä osa musisointia varsinkin peruskouluissa, jossa on tavoite opettaa isolle ja melko erilaisista musiikillisista lähtökohdista tulevien lasten muodostamalle ryhmälle musiikillista ymmärrystä ja siihen liittyviä tietotaitoja. Laulaminen on lisäksi kenties helpoin tapa osallistua ja tehdä musiikkia, siinä kun soittimeksi riittää oma keho. Usein ryhmässä laulaminen voi tuottaa hyvinkin yhteisöllisen kokemuksen ryhmän/luokan jäsenille, ja parhaimmillaan herättää sitä kautta kiinnostuksen myös musiikin harrastamiseen. Opetussuunnitelmasta laulamiseen liittyviä tavoitteita löytyy muun muassa terveelle äänenkäytölle, kinesteettiselle ja auditiiviselle hahmottamiskyvylle sekä yhteenkuuluvuuden tunteen tuomiselle ryhmässään.

Hyvän arvosanan saamiseksi laulamisessa ja soittamisessa on määritelty kriteeri: Oppilas osallistuu yhteislauluun ja soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta. ’’Musiikkikäsitteiden ja ilmaisukeinojen oppimisen perustana ovat laulamisen, soittamisen, säveltämisen, musiikkiliikunnan ja kuuntelun yhteydessä saadut kokemukset ja niistä keskusteleminen. Oppilaiden käsitys itsestään musiikillisina toimijoina rakentuu myönteisten oppimiskokemusten kautta. Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Luontevaa äänenkäyttöä ja laulamista, liikkumista sekä keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien perussoittotekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa.” (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.)

Yläkouluun siirryttäessä, 7-9- luokkalaisten äänenkäytön ja laulamisen oppimistavoitteena hyvän arvosanan saamiseksi on määritelty: ”Oppilas käyttää ääntään musiikillisen ilmaisun välineenä ja osallistuu yhteislauluun sovittaen osuutensa osaksi kokonaisuutta.” (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014).

Oman kokemukseni mukaan yhteislaulun määrä kouluissa vaihtelee hyvin paljon opettajan harrastuneisuuden mukaan. Jopa musiikinopettajissa on opettajia, jota painottavat opetustaan ennen kaikkea musiikintuntemukseen ja soittoon, ja laulamisen harjoittelu jää vähemmälle. Myös muilla kuin musiikkitunneilla on toisinaan laulettu aineenopettajan itse ollessa aktiivinen laulamaan ja myöskin säestämään lauluja pianolla tai kitaralla. Opettajan omat asenteet laulamista kohtaan sekä siihen liittyvät taidot voivat joko edistää tai jarruttaa lasten laulamisen opettelua ja innostusta.

Kirjoittaja:

Ella Hämäläinen 2020, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Borg, K. 1972. Suomalainen laulajanaapinen, Helsinki Kirjayhtymä

Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi- vapauta äänesi: Äänitimpurin käsikirja, Helsinki Sulasol

Pihkanen, T. 2011. Opas lasten laulamiseen, Tampere Sulasol

Smith B. & Sataloff R. T. 2006. Choral pedagogy, Second edition, San Diego Plural Publishing

Tenkanen-Lindeman, S. 2014. Lasten kanssa laulaen- Laulupedagogin kokemuksia lasten laulunopetuksesta. Opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.1.2020.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, ePerusteet. Viitattu 7.1.2020. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/sisallot/466343