Improvisaatio luovan ilmaisun keinona

Improvisaatio-sana tulee todennäköisesti latinan sanasta “improvisus”, joka tarkoittaa ennalta arvaamatonta. Se kuvaa improvisaatiota prosessina, joka ei ole ennalta suunniteltua. (Solis & Nettl 2009, 122.)

Improvisaatio on aina enemmän tai vähemmän kuulunut osaksi esitettävää musiikkia. Barokin aikana Bach soitti paljon improvisoituja preludeja, jotka olivat kiinteä osa jumalanpalvelusmusiikkia. Nykyään improvisaatio yleisellä tasolla on liitetty vahvasti jazz-musiikkiin ja se näyttelee valitettavasti vain pientä roolia nykyään klassisessa musiikissa ja sen esittämisessä. Tämä on sääli, koska improvisointi mahdollistaa vapaamman musiikillisen ilmaisun kuin pelkästään kappaleitten soittaminen nuottikuvasta tai korvakuulolta.

Klassisella puolella tekniikkaan kiinnitetään paljon huomiota opetuksessa, jonka kautta klassisen puolen muusikoilla olisi kaikki tarvittava tekninen osaaminen ollakseen hyvä improvisoija.

Kokemukseni mukaan klassisen puolen muusikoista ne, jotka ovat aloittaneet improvisoinnin harjoittelun jo nuorena soittoharrastuksen alussa, on ollut pienempi kynnys aloittaa improvisointi kuin niillä muusikoilla, jotka ovat alkaneet improvisoimaan vasta vuosia soittoharrastuksen aloittaminen jälkeen. Mitä kauemmin on soittanut kappaleita jollakin instrumentilla perustuen pelkästään kirjoitettuun nuottikuvaan, sitä vaikeampaa on aloittaa improvisointi. Vaatii paljon rohkeutta päästää irti nuoteista ja antautua luomaan jotain uutta ja ennenkuulumatonta improvisoinnin kautta.

Miten opettaa improvisointia?

Improvisoinnin opettamisessa voidaan käyttää samoja metodeja, kuin muillakin instrumenteilla. Klassisen musiikin osaaja on tottunut soittamaan nuoteista, niin voi olla aluksi helpompaa lähestyä improvisaatiota nuottikuvan kautta tekemällä kahden soinnun toistoa, jossa opettaja soittaa sointuja ja oppilas soittaa vain sillä hetkellä soivan soinnun säveliä eri rytmeillä. Kun tämä alkaa sujua, voidaan sointuja lisätä.

Tällä tavalla oppilas saa selvät raamit sille, miten hän voi improvisoida hallitusti. Näin vältytään antamasta oppilaalle liian laajoja parametreja, jotka voisivat kokonaan estää improvisoinnin siinä hetkessä. On tärkeää saada mukava ja turvallinen olo oppilaalle, jottei oppilaalle tule liian suuria paineita. Vääriä ääniä tulee jokaiselle improvisoinnissa joskus, myös hyvin lahjakkaille ja kokeneille soittajille, jotka ovat harjoitelleet ja harjaantuneet. Varsinkin klassisen puolen muusikoilla virheiden välttäminen ja tiukasti nuottikuvan mukaan soittaminen voi estää sisällä olevan luovuuden nousemasta pintaan. Moni muusikko voisi löytää luovuutensa juuri improvisoinnin kautta.

Tonaalisen ja atonaalisen improvisoinnin opettaminen

Kokeilin kitaraoppilaalleni improvisaatiota tonaalisella ja atonaalisella tavalla. Hän on vasta-alkaja, joten annoin hänelle parametrit, jotka sopivat aloittelijalle. Tonaalisessa improvisointi harjoituksessa säestin häntä kitaralla neljän kolmisoinnun kautta: C-duuri, G-duuri, A-molli ja F-duuri, johon hän soitti kyseisen soinnun säveliä päälle. Atonaalinen improvisointi harjoituksen ohjasin antamalla oppilaalleni mahdollisuuden soittaa mitä säveliä tahansa g, b, ja e-kielillä nauhoilla ykkösestä neljänteen.

Tonaalinen lähestyminen tuntui oppilaastani helpommin lähestyttävältä, koska siinä oli tiukat raamit improvisoinnin toteuttamiseen. Välillä oppilas soitti muitakin kuin kolmisoinnun säveliä, joka tietenkään ei haittaa, jos sävelet kuuluvat C-duuri asteikkoon. Väärien äänien pelko tonaalisessa improvisoinnissa on todellinen, joka aiheuttaa monesti jäykkyyttä soittamisessa ja estää luovuuden toteutumisen parhaalla mahdollisella tavalla.

Atonaalinen improvisointi harjoitus tuntui oppilaastani vähemmän kahlitsevalta, koska hän on tottunut kuuntelemaan ja soittamaan pääasiassa tonaalista musiikkia. Improvisointi atonaalisesti aiheutti myös hämmennystä, koska yhtäkkiä väärät sävelet eivät olleetkaan enää “vääriä”, vaan dissonoivuus olikin nyt toivottavaa ja tarkoitushakuista.

Kokemusteni perusteella atonaalinen lähestyminen improvisointiin vasta-alkajille voi toimia yhtä lailla niin kuin tonaalinen lähestyminen. Aion tehdä opinnäytetyöni improvisaation opettamisesta klassisella kitaralla. Toivottavasti sen kautta pääsen kehittämään hyvin myös omaa opettajuuttani ja improvisaation opettaminen tulisi pysyväksi osaksi omaa pedagogiikkani.

Improvisaatio opetussuunnitelmissa

Nykyään taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmissa (2017) improvisointi on osa musiikin opetussuunnitelmien tavoitteita niin yleisessä oppimäärässä kuin laajassa oppimäärässä. Yleisessä oppimäärässä improvisointi on laitettu “Esittäminen ja ilmaiseminen” otsikon alle.

• ohjata oppilasta esiintymään erilaisissa tilanteissa ja kokoonpanoissa
• ohjata oppilasta elävään musiikilliseen ilmaisuun
• ohjata oppilasta improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen.

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteet (2017)

On hyvä asia, että improvisointia painotetaan opetussuunnitelmissa, mutta miten sen opettaminen käytännössä toteutuu klassisella puolella, riippuu varmasti hyvin paljon opettajan osaamisesta. On helppo kirjoittaa hyvinkin idealistisia opettamisen tavoitteita, mutta käytännön toteutus riippuu myös siitä, kuinka kukin kyseisen julkinen musiikkioppilaitos ohjaa opettajia opettamaan improvisointia. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat sitovat julkisia musiikkioppilaitoksen opettamaan niiden mukaan, mutta aika näyttää, kuinka improvisoinnin opetus toteutuu aktuaalisesti.

Kuinka ilmaista tunteitaan ja omaa sisäistä maailmaansa mahdollisimman rikkaasti improvisoinnin kautta?

Improvisointi antaa enemmän mahdollisuuksia laajempaan ilmaisuun. Täysin improvisoitujen harmonioitten ja rytmien kautta voidaan hyppiä toisesta tunnetilasta toiseen hyvinkin nopeasti. Mielestäni tämä tapahtuu varsinkin, kun tehdään atonaalista improvisointia. Atonaalisessa musiikissa ei ole systemaattista sävelien tai sointujen arvottamista, vaan kaikki sävelet, soinnut ja harmoniat ovat funktionaalisesti samanarvoisia ja niitä kaikkia esiintyy musiikissa yhtäläisesti (Ambrazevičius & Budrys 2008). Atonaalisessa musiikissa ei ole myöskään sävellajia, esim. C-duuri tai A-molli, kuten populaarimusiikissa yleensä. Näin ollen atonaalinen musiikki ei koskaan palaa “kotiin” perussävelelle, koska sitä ei ole atonaalisessa musiikissa.

Atonaalinen musiikki voi kuulostaa hyvin karulta, epäloogiselta ja rumalta kauniisiin konsonoiviin harmonioihin tottuneelle. Se voi näyttää ja kuulostaa musiikilta, jossa ei ole järkevää musiikillista rakennetta tai logiikkaa. Siinä ei olekaan yleensä perinteisiä muotorakenteita, kuten esim. AB, ABA tai ABBA, jossa A tarkoittaa säettä tai säkeistöä ja B toista, A:sta eroaa säettä tai säkeistöä. Varsinkin, jos improvisoidaan hyvin vapaasti atonaalisesti, tunnistettavia säkeistöjä ei muodostu vaan musiikin muoto on enemmän tajunnanvirran omaista.

Improvisointi toteutuu atonaalisesti hyvin vapaasti paljon kromatiikkaa käyttäen ja luomalla hyvin dissonoivaa harmoniaa, joka voi kuulostaa tonaaliseen musiikkiin tottuneelle oudolta ja kulmikkaalta. Atonaalinen improvisointi on kuitenkin tietyssä mielessä helpompaa kuin tonaalinen, koska atonaalinen improvisointi ei sido soittajaa sävellajiin, eikä sitä näin tarvitse miettiä soittaessa, mutta se ei myöskään ole yksinkertaista, koska soitossa täytyy välttää tonaalisuutta ja yrittää pysyä siitä kaukana.

Atonaalisen improvisoinnin tekeminen on suuri hyppy tuntemattomaan myös soittajalle, jos on pysynyt omassa soitossaan ja improvisoinnissaan tiukasti tonaalisessa kontekstissa. Atonaalinen improvisointi voi kuvata parhaimmillaan syviä sisimpäsi eri tunteita ja mielikuvia, jotka käsien kautta muuttuvat säveliksi, harmoniaksi, rytmiksi – musiikiksi. Toisaalta pitkät atonaaliset improvisointi sessiot voivat olla mielelle uuvuttavia, koska niissä täytyy jatkuvasti kaivaa sisältään uusia ja mielenkiintoisia musiikillisia ideoita.

Monesti improvisoinnin kautta olen saanut ilmaistua sisältäni sellaista tunnetta ja ilmaisua, jota en ole saanut opittujen kappaleiden kautta. Improvisointi voi vapauttaa ja antaa työkaluja myös rikkaampaan ja syvempään tulkintaan. Improvisoinnin hauskuus ja kiehtovuus piileekin siinä, että koskaan ei voi täysin varmasti sanoa, millaista musiikillista maisemaa se luo ja minkälaisia tunteita ja elämyksiä se saa aikaan niin soittajassa kuin kuulijoissa.

Vaikka atonaalinen improvisointi voi kuulostaa sattumanvaraista, niin sitä se ei kuitenkaan ole. Soittajan päässä täytyy olla joku ajatus siitä, minne suuntaan improvisointi on menossa. Esim. tiettyä rytmistä ideaa voi alkaa kehittämään ja varioimaan, jotta soitosta tulee mielenkiintoista ja kuulijalla säilyy mielenkiinto. Täytyy olla vain tarkkana, että ei lähde toistamaan liikaa itseään, varsinkin melodian ja harmonian osalta. Näin voidaan välttyä paremmin siltä vaaralta, että improvisointi alkaa kuulostaakin tonaaliselta. Tässä juuri piileekin atonaalisen improvisoinnin haastavuus: täytyy jatkuvasti pyrkiä välttämään tonaalista harmonisointia ja olla luova ja kehittää jatkuvasti uusia ideoita. Jos on tottunut vain improvisoimaan tonaalisesti, niin soittaessa mieli tahtoo lipsahtaa jatkuvasti tonaalisuuden puolelle.

Yllätyksellisyys onkin yksi improvisoinnin mielenkiintoisista alueista. Hyvä improvisoija voi luoda omalla soitollaan tai laulullaan sellaisia sävyjä ja tunnelmaa, joita muuten on hankala saada aikaan. Tästä syystä olisikin hyvä päästä improvisoimaan muiden kuulijoiden läsnä ollessa. Liian usein muusikoilla voi olla tapana, että eri musiikilliset kokeilut improvisaation kautta jäävät vain omien korvien kuultavaksi. Muusikoiden itsekriittisyys on monesti esteenä sille, että omaa improvisointia ei uskalleta tuoda muiden korviin. Se on toki täysin ymmärrettävää, jos improvisoinnista on hyvin vähän aikaisempaa kokemusta siitä. Musiikki on silti myös tarkoitettu jaettavaksi, myös improvisointi.

Kirjoittaja

Pekka Moisio
Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2020
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet

Solis, G. & Nettl B. 2009. Musical improvisation: Art, education, and society, University of Illinois press

Opetushallitus, Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteet 2017. Viitattu 7.2.2020. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/186919_taiteen_perusopetuksen_yleisen_oppimaaran_opetussuunnitelman_perusteet_2017-1_0.pdf

Ambrazevičius, R. & Budrys, R. 2008. ’Tonal’ vs ’atonal’: Perception and tonal hierarchies, Kaunas University of Technology, Viitattu 20.3.2019. https://www.researchgate.net/publication/265237947_’Tonal’_vs_’atonal’_Perception_and_tonal_hierarchies