Improvisaatio ja säveltäminen soiton yksilöopetuksessa

Uuteen, vuoden 2017 taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin on sisällytetty improvisointia ja säveltämistä. Miten opettajat suhtautuvat improvisaatioon ja säveltämiseen? Ovatko opettajat itse saaneet tarpeeksi opetusta ja keinoja opettaa näitä oppilailleen?

Improvisaatio ja säveltäminen

Teimme kyselyn Kuopion konservatorion opettajille ja kävimme observoimassa soittotunteja, joissa improvisointia ja säveltämistä sisällytettiin opetukseen. Tässä artikkelissa kokoamme tekemiämme havaintoja ja tarjoamme keinoja opettamiseen. Improvisoinnilla tarkoitetaan musiikissa hetken mielijohteesta, joko täysin vapaasti tai annetun aiheen pohjalta syntyvää valmistelematonta sävellystä (Backlund 2000, 3). Improvisointi voi olla yksi- tai moniäänistä, perkussiivista sekä kaikkien edellisten yhdistelyä (Backlund 2000, 3). Toisaalta laajemmin ajateltuna voi sanoa, että elämme improvisoiden, koska reagoimme jokaiseen uuteen hetkeen ja tilanteeseen omalla tavallamme. Käytännössä puhuminenkin on jatkuvaa improvisointia. (Junttu 2015, 80.)

“Säveltäminen voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Erityisessä mielessä säveltäminen on toimintaa, jossa säveltäjä – yleensä koulutettu tai työssä harjaantunut ammattilainen – luo musiikillisia teoksia: sävellyksiä. Tässä mielessä säveltäminen on hanke, jolla on enemmän tai vähemmän rajattu soiva tai ylös kirjoitettu lopputulos, produkti. Laajassa mielessä säveltämiseksi voidaan kutsua, mitä tahansa toimintaa, jossa tutkitaan musiikillisesti järjestettyyn ääneen liittyviä luovia mahdollisuuksia. Tällainen tutkimus voi johtaa musiikkiteosten syntyyn, mutta ei välttämättä. Kyse on enemmän säveltämisen prosessista kuin produktista (Ojala & Väkevä 2013, 10-11).”

Improvisoinnin historiaa

Perinteisesti improvisointi mielletään osaksi jazz-musiikkia, ja sitä käytetään myös eri maiden kansanmusiikissa. Aiemmin improvisointi kuului kuitenkin luontevana osana myös klassiseen musiikkiin. Huovisen ja Tenkasen (2015, 47) artikkelin mukaan Ernst Ferand näki länsimaisen historian vähittäisenä siirtymisenä improvisoidusta musiikista sävellettyyn; improvisoiminen voitiin hänen mukaansa nähdä varhaisena säveltämisen vaiheena. Monet suuret säveltäjät, kuten Bach, Mozart ja Beethoven, tunnettiin improvisointitaidoistaan. Barokin aikana noin 1600-1750 -luvuilla esittämiseen kuului koristelu, ja improvisaatio näkyi myös kenraalibasson soittamisessa. Bachin lähipiirissä säilyneistä dokumenteista käy ilmi, että opetus- ja soittokäytännöissä improvisaatio ja säveltäminen eivät olleet erillisiä asioita, vaan ne nähtiin saman toiminnan eri puolina (Huovinen & Tenkanen 2015, 48).

Barokin jälkeen 1800-luvulla asenteet muuttuivat ja hitaasta kirjallisesta sävellysprosessista näytti tulevan musiikillisen laadun tae. Nuottikirjoitus muuttui yhä tarkemmaksi, sävellyksiä koskettavat tekijänoikeuslait syntyivät ja kustannustoiminta kehittyi. Nämä kaikki vaikuttivat siihen, että vähitellen nuottipaperille sävelletyistä teoksista tuli taidemusiikkikulttuurin keskipiste. Aiemmin konserttiohjelmiin kuulunut pianoimprovisaatio marginalisoitui harvinaiseksi esitystaidoksi ja syntyi jako luovan ja esittävän säveltaiteen välillä. Esittäjät erikoistuivat tiukemmin vain säveltäjien huolella suunnittelemien sävellysten esittämiseen. (Huovinen & Tenkanen 2015, 49-50.)

Seuraavalla vuosisadalla sekä esittäjät että säveltäjät etääntyivät improvisoinnista, säveltäjillä improvisointi oli enää lähinnä ideamyllyn asemassa sävellysprosessissa ja monet jopa luopuivat siitä kokonaan (Huovinen & Tenkanen 2015, 50). Syntyi uusia kaavojen noudattamiseen perustuvia sävellysmuotoja, kuten sarjallisuus ja Schönbergin kehittämä 12-säveltekniikka, joissa improvisoinnille oli entistä vähemmän tilaa. Kirkollisessa urkumusiikissa improvisaatiolla on pitkät perinteet myöhäiskeskiajalta asti, Suomessa urkuimprovisaatiota opetetaan tänäkin päivänä Sibelius-Akatemiassa. Luterilaisen messun kaavaan sisältyy useita kohtia, joissa urkurilla on mahdollisuus improvisoida esimerkiksi messun alku- ja loppusoitto, virsien alkusoitot, vastausmusiikki ja musiikki ehtoollisen aikana. Improvisaatio voi toimia luontevana siirtymänä messun eri osien välillä johdattaen seuraavaan osaan tai virteen. (Tenkanen 2015, 251-253.)

Improvisointi ja säveltäminen opetussuunnitelmissa

Vuoden 2002 Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteissa improvisointi ja säveltäminen eivät sisälly opetuksen tavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin, vaan ne mainitaan melko ohimennen vain valinnaiskursseissa: “Musiikkiopintoihin liittyvät, oppilaan musiikillista kehitystä tukevat valinnaiskurssit voivat laajentaa instrumenttitaitoja, esimerkiksi vapaa säestys, improvisointi, ja lisätä musiikin perusteiden tuntemusta, kuten musiikkiliikunta, sävellys”. Vuoden 2017 opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus, 48) säveltäminen ja improvisointi on selkeästi yksi neljästä kokonaisuudesta opetuksen tavoitteissa. Kuopion konservatorion opetussuunnitelmassa (2018, 9) musiikin perusopintojen opetuksen tavoitteisiin on kirjattu oppilaan ohjaaminen musisoimaan korvakuulolta, tuottamaan omia musiikillisia ideoita ja ratkaisuja sekä oppilaan kannustaminen harjoittelemaan improvisoinnin, sovittamisen ja säveltämisen perustaitoja. Musiikin syventävien opintojen tavoitteista löytyy oppilaan kannustaminen toteuttamaan improvisoituja ja itse sovitettuja osuuksia, säveltämään musiikkia ja oppilaan rohkaiseminen hyödyntämään musiikkiteknologian mahdollisuuksia ja työvälineitä (Kuopion konservatorion opetussuunnitelma 2018, 11-12). Siirtymävaihe vanhasta vuoden 2002 opetussuunnitelmasta uuteen on vielä kesken, sillä opettajille on annettu parin vuoden siirtymäaika. Uusi opetussuunnitelma tulee kuitenkin kaikille voimaan vuoteen 2021 mennessä.

Kyselyn ja observointien kautta esiin tulleita havaintoja

Saimme tekemäämme kyselyyn vain 12 vastausta, joten emme voi yleistää vastauksia. Kuitenkin saimme vastausten perusteella hyviä ideoita siihen, millaisia asioita improvisaatiota ja säveltämistä opettaessa olisi hyvä huomioida. Kaksi kolmannesta kyselyyn vastanneista pitää improvisaatiota melko tärkeänä tai tärkeänä ja sisällyttää improvisointia opetukseen ja yli puolet koki, että heillä ei ole tarpeeksi työkaluja opettamiseen.

Havaintojemme perusteella osa opettajista on käyttänyt improvisointia luontevana osana opetustaan jo pidemmän aikaa, kun taas osalle improvisointi on tullut vastaan vasta uuden opetussuunnitelman kautta ja siksi se puuttuu opetuksesta vielä kokonaan tai on enemmän kokeiluasteella. Vastanneista kolmannes kokee saaneensa riittävästi opetusta, kuudennes on saanut opetusta vähän ja kuudennes vastanneista ei ole saanut opetusta lainkaan. Opetusta vastanneet ovat saaneet erilaisilta kursseilta ja Sibelius-Akatemiassa opintoihin sisältyen. Vastanneista kaksi kolmannesta haluaisi aiheesta lisää käytännönläheistä täydennyskoulutusta. Osa vastaajista kokee, että he ovat täysin oman aktiivisuutensa varassa lisäkoulutuksen suhteen. Toiveena on, että oppilaitos järjestäisi koulutusta. Nykyinen tilanne koetaan hieman absurdina, koska klassisen musiikin koulutuksessa ja opetuksessa improvisaatiota on käytetty vähän ja nyt se on yhtäkkiä opetussuunnitelmassa.

Improvisointia käytetään yleisimmin alkeistason oppilaiden kanssa, jotka ovat lähtökohtaisesti innokkaita improvisoimaan, kun taas pidemmällä olevien kanssa keskitytään enemmän valmiiden sävellysten soittamiseen ja hiomiseen. Improvisaation opettamisessa tulee olla selkeät ja johdonmukaiset ohjeet ja opettajalla tulee olla suunnitelma siitä, mitä tehdään. Ohjeistuksessa ei saisi johdatella liikaa tiettyyn suuntaan. Oppilaan tulisi itse saada luoda se, miltä tietyt asiat hänen mielestään kuulostavat. Palautetta annettaessa on tärkeää huomioida, että se on kannustavaa ja luo turvallisen ja avoimen ilmapiirin luovalle toiminnalle. Ylipäänsä ei välttämättä ole tärkeää puhua improvisoinnista vaan oman musiikin soittamisesta ja tekemisestä. Opettajana on hyvä huomioida, että jokaisen olisi hyvä kokeilla improvisointia, vaikka oppilas ei itse osoittaisi kiinnostusta aiheeseen. Huomasimme myös, että opettajan oma asenne improvisaatiota kohtaan voi vaikuttaa niin positiivisesti kuin negatiivisesti oppilaan kiinnostukseen aihetta kohtaan ja uskallukseen toteuttaa itseään luovasti. Haasteena tuli esiin ajanpuute, erityisesti pidemmällä olevien oppilaiden kanssa. Oppituntien aika ei tahdo riittää pitkien kappaleiden sekä improvisoinnin ja säveltämisen toteuttamiseen.

Hyötyjä ja tavoitteita

Oppilaalle on hyödyllistä saada improvisaation ja säveltämisen opetusta. Kun oppilas osaa improvisoida, hänen ei tarvitse pelätä vääriä ääniä ja oppilas vapautuu soittamaan ilman nuotteja (Hakkarainen 2009, 16). Lisäksi oppilas ymmärtää nuottien tärkeyden ideoiden tallentamisen välineenä ja motivoituu paremmin opettelemaan nuotit. Onnistuneiden improvisaatiokokemusten kautta itsevarmuus ja minäpystyvyyden tunne lisääntyvät, jolloin oppilas saa kokemuksen, että asioihin voi vaikuttaa. Oppilaan ei tarvitse pelätä unohtamista esiintyessä, sillä hän kykenee kehittyneiden improvisaatiotaitojensa avulla jatkamaan eteenpäin (Juntunen 2013, 45). Oppilaalla on tilaisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä improvisoidessaan oppilas on läsnä koko persoonallaan ja ilmaisee itseään (Hakkarainen 2009, 12). Opettaja-oppilassuhde ja -asetelma kääntyy, kun esimerkiksi säveltäessä oppilas asettuu hetkeksi ikään kuin opettajan rinnalle tai yläpuolelle päättämään asioista. Yleensä koulussa on aina oikeat ja väärät vastaukset, mutta improvisoidessa tämä rikkoutuu.

Improvisaation ja säveltämisen tavoitteita yksilöopetuksessa voivat olla musiikin peruselementtien, kuten melodian, rytmin tai sointivärin, opettaminen. Lisäksi voidaan edistää nuotinkirjoitustaitoa, sekä tyylien ja ohjelmiston tuntemusta. Improvisaation on tarkoitus herätellä oppilaan luovuutta ja kehittää omaa musiikillista ajattelua. Lisäksi yhteissoittotaidot paranevat, auditiivinen erottelukyky kehittyy ja oppilas oppii varioimaan soittoaan. Leikkimällä ja tutkimalla oman instrumenttinsa erilaisia soittomahdollisuuksia, oppilas oppii myös tuntemaan soittimensa paremmin (Hakkarainen 2009, 16).

Musiikkipedagogin menetelmät ja materiaalit improvisoinnin ohjaukseen

Matkiminen toimii erityisen hyvin lasten ja alkeistasolla olevien oppilaiden kanssa. Tässä harjoituksessa voidaan jäljitellä ja matkia esimerkiksi eläimiä, luonnonilmiöitä kuten sade, tuuli ja ukkonen tai arkisia asioita kuten paloauto, koripallo ja korvapuusti. Voidaan myös matkia toisen keksimää ideaa, joka voi olla rytminen tai melodinen. Samalla idealla voidaan improvisoida kuvista, videoista tai hyödyntämällä valmista tai lapsen keksimää tarinaa. Tarinan keksimisessä voidaan hyödyntää satunopassa olevia kuvia. Matkimisharjoituksella on kätevä opettaa monenlaisia musiikin ilmiöitä, kuten dynamiikkaa ja artikulaatiota. Improvisoiduista ideoista voi opettajan avulla kehittää sävellyksen. Kysymys-vastaus -harjoitteessa käydään ikään kuin dialogia soittaen, jolloin kumpikin saa esittää kysymyksen vuorollaan. Äänipartituuri -improvisaatiossa valitaan symboleille äänet luokasta löytyvistä välineistä, esimerkiksi kehosoittimista, omasta instrumentista ja ympärillä olevista materiaaleista. Symboleista muodostetaan partituuri, jolloin improvisoimalla harjoitellaan myös partituurin seuraamista.

Pidemmällä olevien oppilaiden kanssa improvisaatiota voidaan käyttää valmiiden sävellysten työstämiseen. Helppo lähestymistapa on jo tutuksi tulleen kappaleen melodian varioiminen. Kappaleen haasteellisia rytmejä tai melodiakulkuja voi harjoitella improvisaation kautta, esimerkiksi improvisoiden pelkästään synkopoivilla rytmeillä tai hankalan hypyn intervallilla. Harmoniaa voi harjoituttaa kehittämällä kappaleen melodiaan stemman. Tunnelmaimprovisaatiossa samaa kappaletta voi soittaa eri tunnelmilla, vaikka lyyrisesti tai vihaisesti.

Oppilaan kanssa on hyvä toteuttaa sekä vapaata että rajattua improvisaatiota. Minuutti-improvisaatio on näiden molempien yhdistelmä; oppilas improvisoi vapaasti minuutin ajan, kuitenkin tavoitteenaan saada aikaan vaikkapa jonkinlainen musiikillinen muoto esimerkiksi intron kautta teemaan ja huippukohdan kautta lopetukseen. Kun oppilaan kanssa harjoitellaan asteikkoja, on ne hyvä ottaa saman tien käyttöön improvisaation avulla opettajan säestäessä tai hyödyntäen taustanauhoja. Koko asteikkoa ei tarvitse ottaa kerralla käyttöön vaan ensin voi aloittaa pääsointutehojen sävelillä. Opettajan säestäessä voi harjoituttaa myös sointujen tunnistamista siten, että oppilas reagoi sointuvaihdoksiin korostamalla soinnun tärkeitä säveliä, kuten terssiä tai dominantinseptimisoinnun terssiä ja septimiä. Säveltämistä voi harjoitella valmiisiin nuottiaihioihin, joissa on annettu esimerkiksi rytmi, johon täytyy kirjoittaa melodia, tai valmiiseen bassolinjaan kirjoitetaan melodia. Oppilas voi myös säveltää puoliksi sävelletyn kappaleen loppuun tai täydentää kappaleen tyhjät tahdit.

Colour Strings -kirjasarjaa voidaan hyödyntää tekemällä rytmikuvioista kortit, jotka oppilas saa itse järjestää haluamaansa järjestykseen. Tämä kehittää oppilaan ymmärrystä nuottien kestoista. Lisäksi löysimme kirjasarjoja, joissa oli hyviä improvisaatiota ja säveltämistä tukevia harjoituksia: Suomalainen pianokoulu, Colour Strings ja Colour Keys, Vivo ja Soittopolku. Improkorttien avulla pääsee harjoittelemaan sekä improvisointia että säveltämistä, samalla oppii musiikkisanastoa ja pääsee kokeilemaan eri tunnelmien ja sävyjen tekemistä omalla instrumentilla.

Kirjoittajat:

Milka Honkala, Josefiina Hätinen, Janne Vänskä 2020, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Kirjallisuus

Backlund, K. 2000. Improvisointi pop/jazzmusiikissa. Helsinki: Wsoy.

Ferand, E. 1938. Die Improvisation in der Musik. Züricsh: Rhein-Verlag.

Hakkarainen, L. 2009. Impro soi. Turku: Turun Ammattikorkeakoulu.

Huovinen, E. & Tenkanen, A. 2015. Vapaa improvisaatio taidemusiikin säveltämisenä. Julkaisussa Musiikillinen improvisaatio. Toim. E.Huovinen. Turku: Turun Yliopisto.

Junttu, K. 2015. Improvisaatio pianonsoiton alkuopetuksessa. Julkaisussa Musiikillinen improvisaatio. Toim. E.Huovinen. Turku: Turun Yliopisto.

Juntunen, M., Ojala, J. & Väkevä, L. (toim.). 2013. Säveltäjäksi kasvattaminen. Pedagogisia näkökulmia musiikin luovaan tekijyyteen. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy.

Ojala, J. & Väkevä, L. (toim.) 2013. Säveltäjäksi kasvattaminen. Pedagogisia näkökulmia musiikin luovaan tekijyyteen. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy.

Tenkanen, A. 2015. Näkökulmia liturgiseen improvisaatioon. Julkaisussa Musiikillinen improvisaatio. Toim. E.Huovinen. Turku: Turun Yliopisto.

Internet-lähteet:

Improkortit. 2018. Eduimpro. Viitattu 4.12.2019.

Kuopion konservatorion opetussuunnitelma. 2018. Viitattu: 8.11.2019.

Opetushallitus. 2002. Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002. Viitattu 4.1.2020.