Esitystä kohti – esiintymistaitoja opettelemaan instrumenttiopetuksessa
Esiintyminen on tärkeä osa muusikkona toimimista. Esiintymistaidon laaja-alainen tuntemus on tärkeää myös musiikkipedagogille, jotta hän voi ohjata erilaisia oppilaitaan esiintymisenkin suhteen. Käsittelen tässä artikkelissa konkreettisia välittömästi esiintymiseen valmistautumiseen liittyviä keinoja. Aihe on keskeinen instrumentin opettamisessa, sillä esiintyminen on musiikin opiskelun ja harrastamisen näkyvä (ja kuuluva) osuus.
Kappaleiden harjoittelu esitystä varten
Valmistautuminen esitykseen alkaa jo esityskappaleiden valinnasta. Jo kappaleen harjoittelun alkuvaiheessa kannattaa pohtia esiintymiseen liittyviä kysymyksiä: Mitä kannattaa ajatella ennen soittoa, jotta saa oikean tempon? Millainen tunnelma on kappaleen alkaessa ja miten se muuttuu? Missä kohdissa ovat mahdolliset vaaranpaikat esityksessä? Erityisten vaaranpaikkojen (muun muassa mahdollisen unohduksen, tempon karkaamisen tai ajatuksen herpaantumisen) varalle kannattaa kehittää strategiat hyvissä ajoin. Ainoastaan harjoittelun avulla on mahdollista saavuttaa varmaan osaamiseen perustuva itseluottamus (Arjas 2014, 11).
Kappaleita on suositeltavaa alkaa heti harjoitella niin, että varmistaa niiden muistamisen ulkoa, jos on tarkoitus esiintyä ulkomuistista (Arjas 1997, 83). Tämä ei välttämättä tarkoita, että kannattaisi heti alkaa soittaa ulkoa, vaan se voi tarkoittaa analyyttistä ja huolellista harjoittelua pienissä pätkissä. Tähän auttavat niin sanottujen muistipaikkojen luominen kappaleeseen muutaman tahdin välein sopiviin paikkoihin, kuten fraasien rajoille. Muistipaikka on ”muistin turvasatama”, josta pystyy aloittamaan soittamisen esimerkiksi unohduksen tapahtuessa. Jos on aina soittanut kappaleen vain alusta loppuun, on sen muistaminen epävakaalla pohjalla. Kun on valinnut muistipaikat, tulee harjoitella aloittamaan soitto kustakin paikasta. Niitä voi harjoitella eri järjestyksissä, kuten kappaleen lopusta alkuun. Tehokas keino on myös soittaa joka toinen paikka ääneen ja joka toinen mielikuvaharjoitteluna.
Kappaletta on hyödyllistä myös ”pilkkoa” harjoitellessaan eri tavoilla, esimerkiksi pianisti voi soittaa kädet erikseen ulkoa. Kukin voi keksiä lisää keinoja. Näistä keinoista voi keksiä oppilaiden kanssa toteutettavaksi erilaisia leikkejä ja pelejä, kuten että oppilas soittaa joka toisen tahdin ja opettaja joka toisen. Myös mielikuvaharjoittelu on tehokas apuväline. Jos kappaletta ei pysty soittamaan mielessään ulkoa oikeassa tempossa, sen ulkoa osaamisessa on vielä puutteita. (Arjas 1997, 83.)
Mielikuvaharjoittelua kannattaa hyödyntää monin tavoin. Omia kappaleita voi harjoitella mielensisäisesti, mikä säästää fyysisiä voimia ja on erittäin hyödyllinen harjoittelutapa, sillä se varmistaa kappaletta myös esityksen kannalta. (Arjas 1997, 79–84.) Tehokas mielikuvaharjoittelu vaatii keskittymistä ja vie henkisiä voimia. Sen lisäksi mielessään voi harjoitella esiintymistaitoja, kuten lavalle kävelyä ja lavalla oloa: miltä tuntuvat yleisön läsnäolo; kumartaminen; oma suhteeni tilaan; mahdollinen perheenjäsenten, opettajan tai lautakunnan läsnäolo ja tilan valaistus? Olenko valmistautunut yllättäviin yleisöihin, kuten toimittaja ja valokuvaaja, itkevä vauva tai todella vähän yleisöä? Miten vastaan ajatukseen, joka sanoo ”nyt on pakko onnistua, kun tuo pelottava ihminen on kuuntelemassa”? (Mts. 94–100.) Mielikuvia kannattaa käyttää myös tunnelmien herättäjinä (aiheesta lisää artikkelin luvussa ”Lavalla”).
Yksi tärkeä taito kaikille muusikoille on keskittyminen, joka on huomion suuntaamista haluttuun kohteeseen. Keskittymiskyky kehittyy käytössä ja pikkuhiljaa. Sitä tukevat ”multitaskauksen” välttäminen ja ylipäätään keskittyminen siihen, mitä tekee. Kannattaa kokeilla arjessakin erilaisia keskittymis- ja läsnäoloharjoituksia ja esimerkiksi soitonharjoittelussa pyrkiä keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Keskittyminen parantaa harjoittelun laatua, mistä on hyötyä esityksenkin kannalta. (Arjas 2014, 48–56.)
Esiintymisessä tärkeää on turvallisuuden tunne ja luottamus itseen: minä osaan ja pystyn tähän. Opettajan tulee pyrkiä tukemaan oppilaan itseluottamuksen kehittymistä kunkin oppilaan esiintymistilanteiden ja niihin valmistautumisen suunnittelulla (Arjas 2014, 144). Ihmiset ovat erilaisia esiintyjiä ja onkin tärkeää muistaa yksilöllisyys jokaisen oppilaan kohdalla (mts. 146). Esiintymistaidon pohjalla ovat itsetuntoon ja minäkuvaan liittyvät käsitykset, joita on myös syytä työstää yksilöllisesti tarpeen mukaan.
Harjoitusesiintymisistä kokemusta
Esiintymistä harjoitellaan harjoitusesiintymisillä esimerkiksi kavereille, opettajalle, luokkakavereille, perheelle tai vain ääninauhurille. Esiintymistaidon kehittyminen vaatii toistoa. Jo musiikkiharrastuksen alusta asti on syytä esiintyä turvallisissa tilanteissa tarpeeksi usein, jotta siitä tulee luontevaa ja esiintymisestä jää myönteisiä kokemuksia (ks. Arjas 2014, 144–150). Esiintymisharjoittelua voi tehdä myös mielikuvaharjoitteluna soittamalla mielessään konsertin ohjelman. Tätä ennen kannattaa käydä mielessään läpi myös konserttia edeltävät tapahtumat, kuten lämmittely ja siirtyminen konserttipaikalle. (Arjas 1997, 98) Esiintymisharjoituksia kannattaa tehdä jo melko aikaisessa vaiheessa kappaleen harjoittelua, kun sen pystyy soittamaan läpi. Tällöin paljastuu, mitä kappaleen eri kohdille tapahtuu esiintymistilanteessa. Soittotunnitkin voi ajatella harjoitusesiintymisinä ja äänittää ne oman soittonsa tarkastelua varten.
On tärkeää erottaa instrumentin ja kappaleiden harjoittelu esiintymisharjoittelusta, sillä niissä tarvitaan päinvastaisia taitoja. Soiton harjoittelussa on tärkeää kuunnella ja arvioida tarkkaavaisesti omaa soittoaan: mitä voin vielä kehittää. Esityksessä ei kuitenkaan kannata käyttää aikaa ja voimavaroja sen miettimiseen, mikä onnistui ja missä tuli virheitä, sillä muutoin keskittyminen herpaantuu läsnä olevasta hetkestä. Siksi esiintymisharjoituksissakin keskitytään vain soiton senhetkiseen tilaan, ei arvioimaan tai murehtimaan etukäteen vaikeita paikkoja. Harjoitusesiintymisissä kannattaa tarkastella, mitä pään sisällä tapahtuu ja mihin asioihin kiinnittää soittaessaan huomiota, jotta voi työstää keskittymistään oikeaan suuntaan. Jos esimerkiksi yleisön läsnäolo häiritsee soittoa tai alkaa kiinnittää huomiota pieniin virheisiin, on asia syytä tiedostaa, ja pyrkiä keskittymään sen sijaan musiikin kuunteluun ja heittäytymiseen.
Kannattaa järjestää tarpeeksi paljon esiintymisharjoituksia sekä pestata niihin yleisöä ja pyytää sitä häiritsemään, kuten yskimään, kulkemaan ovesta ja kolistelemaan – tapahtuuhan sellaista konserteissakin. Harjoitusesiintymisiä voi tarkan harkinnan mukaan tehdä joskus myös epäedullisissa olosuhteissa, jotka saattaisivat olla mahdollisia konsertissakin, kuten väsyneenä tai liian kylmässä tai kuumassa huoneessa (ks. Knopper 2017; Arjas 2014, 55). Mikäli joku tietty oire tuntuu häiritsevän esiintymisiä, kannattaa provosoida se esiin ennen harjoitusesiintymistä tutustuakseen siihen ja oppiakseen toimimaan sen kanssa: Jos lavalla oireena on sykkeen nousu, kannattaa nostattaa sykettä ennen harjoitusesiintymistä vaikka juoksemalla portaat muutaman kerran ylös alas. Tai jos käsien ja jalkojen tärinä häiritsee, voi ennen harjoitusesitystä tehdä vaikkapa kyykkyjä ja nostella käsipainoja. (Knopper 2017.) Harjoitusesiintymisissä kannattaa käyttää esiintymisvaatteita ja -kenkiä, -kampausta, -koruja ynnä muita, jotta tulee testattua, etteivät ne kiristä, ole tiellä tai häiritse muuten soittoa.
Esiintymisharjoitusten on epämukavankin realistisuutensa avulla tarkoitus parantaa esiintymistaitoa, ei soittotaitoa. Mikäli harjoitusesiintymisessä päätyy tekemään hätäratkaisuja, on se toiminut tuodessaan nämä asiat esille ilman, että ne olisivat tapahtuneet varsinaisessa esityksessä. Ilmenneet ongelmat on kuitenkin analysoitava ja korjattava huolellisesti sekä mahdollisesti kokeiltava korjausten toimivuus seuraavassa esiintymisharjoituksessa. Varsinaisen soiton harjoittelun ja esiintymisharjoittelun määrä sekä niiden keskinäinen suhde tulee suunnitella aikataulullisesti esitystä parhaiten palvelevaksi. Harjoitusesiintymisten määrä voi riippua monista tekijöistä, kuten konserttiohjelman kestosta, käytettävissä olevasta valmistautumisajasta ja siitä, onko kappaletta esittänyt aiemmin.
Jos tutkinto on esimerkiksi klo 11 tai konsertti klo 19, on syytä pitää harjoitusesiintymisiä tuohon kellonaikaan. Näin voi suunnitella ja kokeilla etukäteen vireystilaansa sen suhteen, moneltako kannattaa herätä, millä tavalla lämmitellä ja minkälaisesta ruuasta voisi saada energiaa ennen esitystä. (Ks. Arjas 1997, 135.) Mikäli osallistuu esimerkiksi kilpailuun tai koesoittoon, jonka kellonaika ei ole tiedossa, on eduksi tehdä harjoitusesityksiä sekä aamulla, iltapäivällä että illalla.
Viime hetken valmistautuminen esitykseen
Ennen tärkeää esitystä on levättävä hyvin ja vältettävä raskaita soitto- ja liikuntasuorituksia edeltävinä päivinä. Viimeinen raskas harjoitus tai kenraaliharjoitus kannattaa pitää neljä tai viisi päivää ennen tärkeää esitystä, jotta ehtii palautua ja kerätä voimia esitykseen. (Heiskanen & Joukamo-Ampuja 2007a.) Myös ravinto on tärkeää. Ennen esitystä on hyvä syödä energiapitoisesti ja juoda tarpeeksi vettä tai mehua. Nestehukka heikentää motorista kykyä (Heiskanen & Joukamo-Ampuja 2007b). On syytä pitää mielessä esityspäivän kulku, ettei syö liian raskaasti ennen esitystä, ettei verensokeri laske, tai ettei tarvitse takahuoneesta juosta viime hetkellä vessaan liian vedenjuonnin takia. Lepo, liikunta ja ravinto ovat tietysti tärkeitä jokapäiväisessäkin elämässä, joten niitä on hyödyllistä ajatella muulloinkin kuin juuri ennen esitystä.
Esityspäivänä tavoitteena on saavuttaa sopiva vireystila esitykseen, mikä vaatii henkistä valmistautumista (ks. Arjas 2014, 20). Kokemuksen avulla oppii tunnistamaan, onko itselle ominaista väsynyt apatia vai ylikierroksilla käyminen ennen esitystä. Liiaksi kohonnutta vireystilaa voi rauhoittaa hengitys- ja rentoutusharjoituksilla ja sopivilla mielikuvilla. Rentoutuminen voi vapauttaa kehoa jännityksistä, mutta pitkät rentoutukset saattavat passivoida lihaksia liikaa juuri ennen esitystä. Matalaa latautumistasoa voi nostaa liikkumalla, kuten hyppelyllä ja käsien heiluttelulla. (Mts. 47.) Ennen esitystä voi myös kuunnella vaikkapa nopeatempoista ja itsevarmuuden tunnetta herättävää musiikkia vireystilan nostamiseksi (ehkä täysin erityylistä, kuin mitä esityksessä on). Tavoite on innostaa itsensä soittamaan ja esiintymään (mts. 47).
Esiintymispäivän lämmittelyrutiinin kannattaa olla hyväksi havaittu. Ennen esitystä voi vain tyynesti toteuttaa lämmittelyn antautumatta häiritseviin ajatuskehiin, kuten ”enhän minä osaakaan tätä sormitusta, mitä jos mokaan lavalla!” Lämmittely voi koostua esimerkiksi kehon ja mielen harjoituksista, asteikoista, kappaleista rakennetuista pienistä pätkistä ja etenkin kappaleiden aloituksista (tempojen ja aloitustunnelmien muistamiseksi). On tärkeää, että lämmittely on harjoituspäiviltä tuttu, jotta ennen esitystä on turvallinen olo ja tietää mitä tekee. Rutiinin ei kuitenkaan ole syytä kahlita tai muuttua häiritseväksi pakkomielteeksi. (Ks. Arjas 2014, 52.)
Lavalla
Ihannetilanteessa esiintyessä tietää niin tarkasti mitä tekee, etteivät jännitys tai pelko estä spontaania heittäytymistä. Lavalle kävely ja muut soittoa edeltävät tapahtumat on tiedostettu etukäteen ja jopa mietitty, mitä kannattaa ajatella kävellessä, kumartaessa ja juuri ennen soiton aloittamista (ks. Arjas 2014, 139–142). Esitys on muutakin kuin itse soittotapahtuma: ensivaikutelma muusikosta syntyy jo lavalle saapumisen ja kumarruksen aikana (mts. 148). Kappaleiden tunnelmaan voi virittäytyä nopeasti päättämillään tunnelmalauseilla, jotka sanoo hiljaa mielessään ennen kappaleen alkua (esimerkiksi ”Kerron tarinan yksinäisestä linnusta”) tai mielikuvilla (esimerkiksi ’Keltaiset vaahteranlehdet kelluvat rauhallisen joen pinnalla’). Niistä on erityisesti hyötyä esitettäessä useampia eritunnelmaisia kappaleita. Mielikuvissaan on hyvä liioitella kappaleiden tunnelmia, jotta uskaltaa välittää ne esiintyessään.
Esiintyessä kannattaa keskittyä kuulemaan soivaa lopputulosta ja olemaan läsnä juuri senhetkisessä tunnelmassa ja aistimuksissa. Liikeratojen annetaan tulla selkäytimestä (Arjas 2014, 139). Arjas (mts. 54) suosittelee myös laulamista mielessään. Jos alkaa keskittyä soittotekniikkaan tai konkreettisiin asioihin (mihin tämä sormi menee, mikä nuotti seuraavaksi tulee), saattaa helposti käydä kummallisia unohduksia ja tulla paniikkireaktio. Jopa silmien sulkeminen ja tunnelmointi voi auttaa. On hyvä olla suunnitellut jo etukäteen, mihin voi keskittyä missäkin kohdassa. Soittaessa ei kannata ajatella itseään vaan musiikkia.
Esiintyessä jännittämisestä saa lisää voimavaroja käyttöönsä: keho ja aivot pystyvät nopeampaan toimintaan ja suorituskyky paranee. Arjaksen (2014, 22) mukaan ”valmiustila nostaa nopeuden, voiman ja keskittymisen huippuunsa”. Jännittämisen voima kannattaa suunnata tärkeisiin asioihin kuten soittoon, itsensä kannustamiseen ja tunnelmaan virittäytymiseen. Joskus kuitenkin jännitys saattaa muuntautua kehollisiksi oireiksi, pinnalliseksi hengitykseksi, ajatusten sinkoiluksi ja itsekriittiseksi ajatuskehäksi. On hyvä muistaa, että keho tarjoaa esiintymistilanteessa muusikon käyttöön lisää kykyä ja voimia paremman esityksen mahdollistamiseksi. Jännitys kannattaa hyväksyä osaksi esiintymistä – sitä vastaan ei tarvitse taistella, vaan sen kanssa voi oppia elämään tutustumalla siihen. Tarkkailemalla itseään oppii, miten jännityksellä on tapana ilmetä ja voi kehittää strategioita sen hyödyntämiseksi soiton parantamiseen. Esimerkiksi ryhdin oikaiseminen ja katseen kohottaminen ehkäisevät jännityksen aiheuttamaa asennon kyyristymistä ja rentoutusharjoituksilla voi ehkäistä ylimääräistä lihasjännitystä (ks. Arjas 2014, 24, 43–47 ja 135). Jännityksestä voi käyttää myös myönteisempiä nimityksiä kuten valmiustila, latautuminen, aktivoituminen tai virittäytyminen (mts. 25). Parhaimmillaan esityksessä pystyy suorituksiin, joihin ei harjoittelupäivinä pysty.
Esityksen jälkeen: analyysi oppimisen välineenä
Kun esitys on ohi, on vielä tärkeä tehtävä jäljellä: sen käsitteleminen. Esitykset kannattaa nauhoittaa tai videoida oppimista varten, vaikkei haluaisikaan heti kuunnella nauhaa. Kuuntelu kuitenkin kannattaa, sillä usein se paljastaa esiintyjälle järisyttävältä tuntuneen virheen olleen vain ohimenevä häivähdys kokonaisuudessa. Kokematon esiintyjä saattaa mielessään takertua pieneen epäonnistumiseen, joka ei ole olennainen kokonaisuuden kannalta (Arjas 2014, 28). Kuitenkin myös epäonnistumisen kokemusten käsittely ja työstäminen on tärkeää: jokainen kokee epäonnistumisen kokemuksia joskus, eikä jako onnistuneeseen ja epäonnistuneeseen esitykseen ole mustavalkoinen (mts. 151–152). Esiintymisen jälkiarviointi kannattaa tehdä pian, joko samana tai seuraavana päivänä. Kageyama (n.d.) esittelee Floridan yliopiston tutkijoiden kehittämän viiden kohdan mallin esityksen jälkeiseen analyysiin. Siinä kirjoitetaan ylös:
- Missä ja milloin esiinnyit, mitä oli ohjelmassa? Minkä arvosanan antaisit itsellesi esityksestä asteikolla 0–10?
- Mikä oli hyvää, mikä meni huonosti, mitä tarkalleen ottaen voi parantaa jatkossa? (Joka esityksessä on sekä hyviä että huonoja puolia.)
- Mielen sisäiset tapahtumat: Arvioi esiintymisen aikaiset mielen sisäiset osa-alueet (kuten keskittyminen, itsevarmuus, virheistä palautuminen) yksi kerrallaan asteikolla 0–10 ja kuvaile, miksi annoit arvosanan.
- Vireystila: Olitko väsynyt tai ylikierroksilla? Tuntuiko vireystila sopivalta lämmitellessä mutta lavalla voimat loppuivat? Arvioi sanallisesti, olitko tarkoituksenmukaisessa vireystilassa lämmitellessä, juuri ennen esitystä ja esityksen aikana.
- Kirjoita vapaasti muita esitykseen liittyviä mietteitä. Voit pohtia, mitä opit itsestäsi tänään tai millaista palautetta sait esityksestä. (Kageyama, n.d.)
Yllä esitellyn mallin avulla esiintymistä voi tarkastella ikään kuin ulkopuolelta, analyyttisesti ja heittäytymättä täysin tunteiden varaan (esimerkiksi ”hävettää kun mokasin, olen surkea esiintyjä!”). Mikäli häpeän ja alemmuuden tunteet tahtovat vallata mielen ja kehon, kannattaa olla armollinen itseään kohtaan. Musiikkiesityksessä ei ole kyse esiintyjän ihmisarvon arvioimisesta, vaan tunteiden ja kokemusten välittämisestä (ks. Arjas 2014, 28). Muusikon elämään mahtuu monenlaisia esiintymiskokemuksia, ja niistä voi oppia jatkoa ajatellen. Esiintyjä saa palkita itsensä vaikkapa levolla ja mukavalla tekemisellä, vaikkei se olisikaan mennyt täsmälleen toivotusti – hän on kuitenkin tehnyt parhaansa omassa elämäntilanteessaan, omilla taidoillaan ja käytettävissä olleella ajalla.
Musiikkiesityksen ja elämän nautintoon sisältyy juuri se, ettei joka ikistä asiaa voi hallita. Esiintymiseen kannattaa suhtautua mielenkiinnolla ja kokeilevasti: Jos nyt kävi näin, mitä voisin ensi kerralla parantaa? Mitkä asiat valmistautumisessa johtivat mihinkin asiaan lavalla? Kun esiintyy säännöllisesti ja tarkkailee esiintymisiään, esiintymistaito kehittyy. Jokaisessa esityksessä on jotain opettavaista!
Kirjoittaja:
Tanja Niiranen 2020, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Arjas, P. 2014. Varmasti lavalle. Muusikoiden esiintymisvalmennus. Jyväskylä: Atena.
Arjas, P. 1997. Iloa esiintymiseen. Muusikon psyykkinen valmennus. Jyväskylä: Atena.
Heiskanen, J. ja Joukamo-Ampuja, E. 2007a. Kilpailuun tai tutkintoon valmistavan kauden päivärytmitys. Artikkeli Tiedätkö soiton harjoittelusta riittävästi? -sivustolla. Julkaistu 5.11.2007. Päivitetty 14.11.2008. Viitattu 9.11.2019. Saatavilla: http://www2.siba.fi/harjoittelu/index.php?id=24&la=fi
Heiskanen, J. ja Joukamo-Ampuja, E. 2007b. Ravinteet. Artikkeli Tiedätkö soiton harjoittelusta riittävästi? -sivustolla. Julkaistu 5.11.2007. Päivitetty 14.11.2008. Viitattu 21.3.2020. Saatavilla: http://www2.siba.fi/harjoittelu/index.php?id=11&la=fi
Kageyama, N. N.d. ”’Post-Event Reflection’: A Tool to Bounce Back Better and Faster from Sub-Par Performances”. Artikkeli Bulletproof musician -sivustolla. Viitattu 21.3.2020. Saatavilla: https://bulletproofmusician.com/the-performance-post-mortem-a-review-process-to-bounce-back-better-and-faster/
Knopper, R. 2017. Artikkeli “How to stop shaking on soft snare drum”. Julkaistu 22.1.2017. Viitattu 18.3.2020. Saatavilla: https://www.robknopper.com/blog/stop-shaking