Laumasta ryhmäksi – Opettaja ryhmädynamiikan luotsaajana ja sen merkitys tanssiharrastuksessa

Harrastitpa sitten kilpatanssia, balettia tai streetiä, tanssi on lajista riippumatta enemmän tai vähemmän ryhmätoimintaa. Näin ollen ryhmän jäsenten väliset suhteet ja sen sisäinen dynamiikka tunneilla korostuvat. Opettaja nousee ryhmän vastuuhenkilönä suureen rooliin, sillä harvoinhan toisilleen lähes tuntemattomista ihmisistä muodostuu täysin itsestään yhteen hiileen puhaltava ryhmä. Toimivan tiimin luominen vaatii töitä niin ryhmän jäseniltä, kuin sen ohjaajaltakin.

Artikkelissani tutkin ryhmädynamiikan tekijöitä ja sen merkitystä tanssiharrastuksessa, eritoten nuorten harrastajien parissa. Lisäksi käsittelen opettajan roolia ryhmää ohjaavana vastuuhenkilönä ja opettajan osallisuutta ryhmädynamiikan synnyssä. Peilaan tekstissäni myös oppilaideni kokemuksia aiheesta, sekä omia ajatuksiani opettajan näkökulmasta. Lisäksi esittelen erilaisia ryhmäyttämisen keinoja, jotka olen itse kokenut toimiviksi käytännössä.

Mikä ihmeen ryhmädynamiikka?

Ryhmädynamiikka käsitteenä ei ole yksiselitteinen, koska sen luonteeseen vaikuttaa useampi tekijä. Käytännössä ryhmädynamiikka syntyy ryhmän jäsenten välisestä vuorovaikutuksesta ja kommunikaatiosta (Kopakkala 2008, 37). Jokaisessa ryhmässä on siis omanlaisensa dynamiikka, mikä juontaa juurensa siitä miten sen jäsenet reagoivat toisiinsa ja erilaisiin tilanteisiin. Dynamiikka ei ole kuitenkaan paikallaan pysyvä ilmiö, vaan se kehittyy ja muuttuu ryhmän kehitysvaiheiden mukana ja myös opettaja voi toiminnallaan vaikuttaa siihen.

”Kaikkiaan ryhmä on kokonaisuus, jossa ryhmän rakenteet, jäsenten väliset tunne- ja tahtoyllykkeet sekä jatkuva muuttuminen tapahtuvat yhdessä. Laajasti ottaen nämä kaikki ovat ryhmädynamiikkaa, mutta siitä on vaikea saada kiinni ilman erittelyä ja näkökulman valintaa. Eriteltynä ja eri näkökulmista katsottuna ryhmä näyttäytyy välillä rakennekimppuna, tuntuu dynaamisten voimien liikkeenä ja jäsentyy aikanaan kehityskaareksi.” (Niemistö 1998/2012, 22.)

Edellä mainitussa kehityskaaressa tapahtuukin erilaisia vaiheita ja joskus ryhmä etenee ja joskus taas peruuttaa kehityksessään. Vaiheet on jaettu karkeasti 1. alkavaan ryhmään, 2. rakentuvaan ryhmään, 3. tiiviiseen ryhmään ja 4. luovaan ryhmään eli tiimiin, mihin tietenkin ryhmäytymisellä pyritään, vaikkakin harvoin sinne asti päästään. (Kopakkala 2008, 59-87.)

Opettaja ilmapiirin luojana

Opettajalla on keskeinen rooli ja vastuu ryhmäytymisen vaiheiden ja oppimisilmapiirin suhteen. Turvallisen oppimisilmapiirin avaimina ovat oppilaan luottamus opettajaan, sekä ryhmän muihin jäseniin. Luottamusta ei synny ilman tutustumista ja jos tutustumista ei tapahdu, jää muu ryhmä sekä itse opettaja oppilaalle hyvin etäiseksi.

Mikäli opettaja jättäytyy etäiseksi, saattaa oppilas esimerkiksi jännittää tämän läsnäoloa ja kohtaamista tunnilla. Kun keskittyminen tunnilla menee jännittämiseen, hidastaa se oletettavasti myös oppimista ja luo ahdistavan suhteen harrastukseen sekä muuhun ryhmään. Opettajan tulisi toimia kannustavana oppimisen ohjaajana, ja antaa oppilailleen myös mahdollisuus olla dialogisesti tasavertaisena osallisena oppimisprosessissa. Kun oppilas saa vaikuttaa ja osallistua opetustilanteissa, pysyy motivaatio oppimiseen sisäisenä.

Positiivisuus ja turvallisuuden tunne oppimisympäristössä ovat siis merkittäviä seikkoja oppimisen kannalta. Näin ollen ryhmän jäsenten välisten suhteiden lisäksi myös opettajan ja oppilaan välinen suhde on mielestäni erityisen tärkeässä roolissa oppimisen ja ryhmäytymiseen pyrkimisen suhteen. Opettaja luo olemuksellaan tunnille tietynlaisen ilmapiirin, johon oppilaat vastaavat omalla olemisellaan. Kun ilmapiiri on kannustava ja positiivinen, on oppilas luultavammin myös avoimempi kontaktille ja kanssakäymiselle muun ryhmän kanssa.

Ryhmän käsittelyn A B C

Ohjaajan taidot saattavatkin olla ratkaisevin tekijä siinä, pääseekö ryhmä lähellekään kohti tiimivaihetta vai ei. Keskeisenä tekijänä on, kuinka joustavasti ja kekseliäästi ohjaaja pystyy luotsaamaan ryhmäänsä eri vaiheissa. Se edellyttää ryhmän ohjaajalta ryhmäläisten tarpeiden herkkää aistimista ja havainnointikykyä, jotta kykenee muuttamaan omaa toimintaansa ryhmän tarpeiden mukaan. Tärkeää ohjaajan roolissa on suunnan näyttäminen, päätösten tekeminen ja visioiden luonti. (Kopakkala 2008, 88-89.)

Yhtenä vaikeimpana ammatillisena haasteena opettaja kohtaakin usein aidon myönteisen palautteen jakamisen alisuoriutujille ja varsinkin oppilaille, joiden oppimisprosessi on häiriintynyt tai jopa pysähtynyt. Oppilaan kannalta turvallista kiintymyssuhdetta on helpompi rakentaa, kun opettaja osaa irrottaa vuorovaikutuksen pitkälti pois omista tarpeistaan. (Haapaniemi, Raina 2014, 79.)

Opettajan on tärkeää muistaa kehua sekä rohkaista tietoisesti myös ujompia oppilaita, jotta he saisivat itseluottamusta ja rohkenisivat ottamaan oman paikkansa ryhmässä. Mikäli tällaiset oppilaat unohdetaan ekstrovertimpien persoonien taustalle, saattaa se syödä motivaatiota oppimiselta paljonkin. Opettajan tulisi mukailla parhaansa mukaan ryhmän vaiheita, sekä oppia näin tunnistamaan ja vahvistamaan yksilöiden rooleja ryhmän sisällä toimintansa avulla.

Yhteinen tavoite – tie tiimityöskentelyyn

Tunneilla tulisi mielestäni pyrkiä yhteistoiminnalliseen oppimiseen (cooperative learning), jolla pyritään minimoimaan esimerkiksi kilpailua ryhmän sisällä. Kilpailullisen ryhmän jäsenet keskittyvät oman oppimisensa parantamiseen, mutta eivät ole valmiita auttamaan toisiaan. Mikäli ryhmän jäsenet eivät ole vähääkään riippuvaisia toisistaan, ohjaa yksilön oma tavoite pääasiassa hänen toimintaansa. Silloin yksilöiden välille ei synny välttämättä ollenkaan vuorovaikutusta. (Repo-Kaarento 2007, 37.)

Mielestäni avain tällaisessa oppimisessa on saada oppilaat tuntemaan itsensä myös yksilöinä merkitykselliseksi osaksi kokonaisuutta, vahvistaen jokaisen oppilaan roolia ja tehtävää yhdessä toimiessa. On siis pidettävä huoli siitä, että oppilas todella uskoo vaikuttavansa lopputulokseen ja hänen suorituksensa huomioidaan.

Yhteinen tavoite juuri motivoikin työskentelemään silloinkin, kun oma kiinnostus on hiipumassa. Kun ryhmätehtävät ovat mieluisia, ja yksilön panoksella on merkitystä muillekkin, tulee opiskelusta yksilöllisen prosessin lisäksi myös ryhmän yhteinen prosessi. ( Repo-Kaarento 2007, 25.) Juuri siihen tanssitunneillakin tulisi pyrkiä ryhmän taitotasosta riippumatta. Tieto ryhmän toiminnan tavoitteesta ja oletukset sen tulevaisuudesta säätelevätkin ryhmän jäsenten vuorovaikutusta keskenään (Kopakkala, 2008, 38).

Onko ryhmäytymisellä merkitystä?

Todistettavasti positiivisia tuloksia ryhmäytymisen suhteen voi saavuttaa jo lyhyessäkin ajassa, ryhmän taitotasosta riippumatta. Opetin päättöharjoitteluni aikana kahta perustason teini-ikäisten ryhmää, joiden oppilaat olivat noin 13-17 vuotiaita. He olivat syksyn alussa toisilleen lähes tuntemattomia, ja myös ilmapiiri oli alkusyksystä hyvin jännittynyt ja pidäkkeinen.

Syysloman jälkeen aloin tietoisesti teetättää harjoitteita, joilla pyrin purkamaan jännitettä ryhmäläisten väliltä, sekä kuromaan kuilua myös minun ja oppilaideni välillä. Teetätin harjoitteita kuukauden ajan oppituntien ohessa ja näin siinä ajassa ilmapiirin muuttuvan selkeästi kohti loppukautta. Loppusyksystä oppilaat olivat vastaanottavaisempia, avoimempia, rohkeampia ja selkeästi motivoituneita.

Mitä, miten ja miksi?

Ryhmäyttämisen keinoja on monenlaisia ja opettajan tehtävä onkin tunnistaa missä vaiheessa voi teetättää mitäkin. Omien ryhmieni osalta aloitin ensin hienovaraisesti tunnustelemalla.Teetätin esimerkiksi alkutunnin virittäytymisen aina piirissä, jotta jää lähtisi murtumaan heti tunnin alussa. Piiri on muodostelma, jossa jokaisella on selkeästi oma paikkansa, mutta samalla kohtaa myös väistämättä muut piirissä olijat. Tein myös itse virittäytymisen aina mukana, jolloin asetuin tasavertaiseksi oppilaideni kanssa.

Viikkojen mittaan lisäsimme virittäytymiseen mukaan myös katseen, joka kiersi piirin kehällä. Aina kun katse kohtasi jonkun piirissä olijan kanssa, vaihdettiin tämän kanssa paikkoja. Myöhemmin lisäsin katseiden jatkoksi tehtävän, jonka myötä mukaan tuli myös kosketus. Kun katseet kohtasivat, pari sai tulla piirin keskelle ja tehdä ohjeistetun painonantoharjoitteen.

Varioin katseen kierrätystä pitkin viikkoja, jolloin sille tuli aina uusi merkitys. Esimerkiksi viimeisellä kierroksella jäätiinkin joskus pareihin ja otettiin omat paikat tilasta. Tehtävänä oli muistella ja kerrata yhdessä seuraava lämmittelysarja. Parit joutuivat ratkomaan asiaa yhteistuumin, jolloin he olivat riippuvaisia myös toistensa panoksesta ja osaamisesta. Tällä tavalla kertasimme myös esityksen materiaaleja.

Paritehtävien lisäksi teetätin myös muutaman kerran lämmittelyjonon, jossa jokainen sai olla vuorollaan niin sanottuna johtajana. Jonon johtaja sai itse keksiä liikkeen, jolla liikkui tilassa ja muut kopioivat perässä. Jokainen sai näin myös oman hetkensä esillä muun ryhmän edessä, mikä purki nähdyksi tulemisen painetta.

Teimme myös muutaman luottamusharjoitteen, jossa korostui koko ryhmän osallistuminen ja tanssijoiden rohkeus. Kävelimme ja juoksimme tilassa ja aina kun joku tanssijoista huusi ”kaatuu”, piti muiden juosta ottamaan kaatuja vastaan. Tehtävässä kaatujan tuli luottaa, että muut ottavat kiinni ja muun ryhmän taas tehdä yhteistyötä ettei kaatuja tule päin lattiaa.

Vaihe vaiheelta kohti tuloksia

Syksyn viimeisillä tunneilla teetätin jo enemmän yhteistyötä vaativia tehtäviä. Esimerkiksi liikepeilausta parin kanssa, jossa molemmat saivat johtaa vuorollaan liikettä. Peilauksessa katsekontakti tulisi pitää koko harjoitteen ajan, ja liikkeen tapahtua erittäin hitaasti. Pääasiallinen tavoite on keskittyä aistimaan parin liikettä, ja mukailla sitä. Kun tunnelma on oikeanlainen ja oppilaat jaksavat keskittyä, on tällainen hidastempoisempikin tehtävä erittäin palkitseva.

Vihoviimeisellä tunnilla jaoin tanssijat viiden hengen pikku ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle viisi liiketehtävää. Jokainen jäsen sai valita yhden liiketehtävän, jonka sai ratkaista vapaasti omalla tavallaan. Jatkotehtävänä liikkeet liitettiin ryhmien sisällä yhteen, ja näin he valmistivat yhteistyössä omat pienet tanssisarjat.

Näistä tanssisarjoista ryhmät muokkasivat ohjeiden avulla pienimuotoiset esitykset, jossa näkyi jokaisen oma kädenjälki. Tämä tehtävä toimi viimeisellä tunnilla hyvin, kun ilmapiiri oli jo paljon rentoutuneempi. Pikku ryhmissä jokaisen yksilön panos oli lopputuloksen kannalta tärkeä, ja he olivat yhdessä vastuussa siitä miltä valmis esitys näytti. Jokainen pääsi myös käyttämään vapaasti luovuuttaan.

Oppilaat äänessä

Laadin oppilailleni syksyn viimeiselle tunnille aiheesta lyhyen palautelomakkeen, jossa oli kuusi avointa kysymystä. Kysymyksillä pyrin selkeästi saamaan vastauksen siihen, kokivatko oppilaat ilmapiirin muuttuneen positiivisesti syksyn aikana. Oppilaita oli ryhmässä 17, joista 10 oli vastaamassa kyselyyn.

Oppilaiden vastauksista ilmeni, että lähestulkoon kaikkien mielestä ilmapiiri oli parantunut ja rentoutunut kohti loppukautta. Valtaosa kirjoitti ilmapiirin muutoksen vaikuttaneen positiivisesti myös omaan oppimiseen. Palautteiden mukaan tunneilla oli esimerkiksi helpompi mokata, nauttia ja viihtyä kun ei tarvinnut enää jännittää toisten tuomitsemista. Toinen koki oppivansa paremmin kun on hauskaa, eikä kokenut jäävänsä enää ulkopuolelle. Useammassa palautteessa luki myös mielestäni harrastamaisen kannalta tärkeä lause: syksyn aikana oli saanut ryhmästä uusia kavereita.

Harjoitteilla oli myös ollut oppilaille selkeästi oleellista merkitystä, sillä palautteissa oli osattu myös eritellä ja avata ilmapiirin muutokseen johtaneita syitä. Myös opettajan toiminnalla oli koettu olevan palautteiden mukaan oleellista vaikutusta ryhmähengen luomisessa. Opettajana minut koettiin pääasiassa rentona ja avoimena, sekä tasapuolisena ja kannustavana. Myös ryhmän tuki ja apu mainittiin positiivisina seikkoina, mutta sen sijaan tanssiharrastuksen jatkamiselle ei ryhmähengellä koettu olevan vaikutusta.

Lopputulema

Loppujen lopuksi suurin haaste tuntui olevan se, kuinka saa ryhmäyttävät harjoitteet ujutettua muun materiaalin ja opetettavien asioiden sekaan. Omat tuntini olivat mitaltaan 60min, jolloin sisältöön ei mahtunut paljon asioita, mutta jo pienilläkin seikoilla oli lopulta merkitystä. Jouluesityksen valmistumisessa oli esimerkiksi iso yhteinen tavoite, mikä itsessään jo ajoi ryhmädynamiikkaa parempaan suuntaan harjoitteiden rinnalla.

Voidaan siis todeta, että ryhmädynamiikka on kuin onkin vaikuttava tekijä tanssiharrastuksessa, eikä sen merkitystä tulisi sivuuttaa. Ryhmässä toimiminen voi edistää sekä ryhmän että yksilön oppimista. Kun jäsenet löytävät oman paikkansa, ja ryhmä oppii tunnistamaan oman kehikkonsa, saa siitä parhaimmillaan suurta boostia ja motivaatiota harjoittelemiseen. Se luo myös turvaa, kun sinut hyväksytään ryhmän jäsenenä sellaisenaan.

Jokainen etäinen ja jännitteinen lauma on siis muovattavissa motivoituneeksi ja yhteen toimivaksi ryhmäksi. Se vaatii vain aikaa, oikeita keinoja sekä opettajan uskoa ja panostusta.

Kirjoittaja:

Mona Immonen 2019, Savonia – ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Haapaniemi, R. Raina, L. 2014 Rakenna oppiva ryhmä. Pedagogisen viihtymisen käsikirja. Bookwell Oy Juva.

Kopakkala, A. 2008 Porukka, jengi, tiimi. Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen. Edita Prima Oy Helsinki.

Niemistö, R. 1998 Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Gaudeamus Oy Helsinki.

Repo-Kaarento, S. 2007 Innostu ryhmästä. Miten ohjata oppivaa yhteisöä. Dark Oy Vantaa.