Jazzimprovisoinnin opettaminen

Jazzmusiikkiin kuuluu olennaisesti improvisointi, joka tarkoittaa hetkessä säveltämistä.

Jazzmusiikissa improvisointi pohjautuu usein soitettavan kappaleen rakenteeseen ja sen harmoniaan. Improvisointi tapahtuu usein kappaleen rakenteen päälle, mutta se voi tapahtua esimerkiksi vain yhden osan päälle, tai olla niin sanotusti ulkona lapusta.

Yleensä jazzkappaleet noudattavat kaavaa, jossa ensin soitetaan harmonisoitu melodia, eli teema. Sen jälkeen improvisoidaan sooloja teeman harmonian päälle. Solisti voi improvisoida hyvinkin kappaleen luonteen omaisesti, tai viedä kappaletta uusille urille. (Tabell 2004, 13.)

Tyylinmukainen improvisointi edellyttää jazzmusiikin tuntemusta ja musiikinteoriaan perehtymistä. Teoria ei varsinaisesti tarkoita ehdotonta sääntöä, vaan sen avulla pyritään analysoimaan musiikissa tapahtuvia ilmiöitä. Teoria ei ole itsetarkoitus, mutta se voi antaa soittajalle työkaluja ilmaista itseään.

Improvisaatio on siis laaja-alainen käsite, joka koostuu useasta aspektista. Niiden selittäminen ei ole ihan yksinkertaista. Mitä työkaluja antaa oppilaalle, joka haluaa kehittää omia improvisointitaitojaan?

Lähestymistapoja

Improvisointia voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta. Seuraavissa kappaleissa esitellään muutamia keinoja lähestyä improvisointia.

Soinnut ja asteikot

Jazzmusiikki nojaa usein asteikkoihin ja asteikot ovatkin improvisaation perustyökaluja. On tärkeää ymmärtää asteikkoja visuaalisesti ja numeraalisesti. Visuaalisella ymmärryksellä tarkoitetaan asteikkojen sormitusta ja paikkaa esimerkiksi koskettimilla tai otelaudalla. Asteikot tulisi myös ymmärtää numeraalisesti, eli intervallisuhteiden kautta. Esimerkiksi C-duuriasteikko on numeraalisesti 1 2 3 4 5 6 7. On myös hyvä tietää, mitä ääniä asteikossa on. Tästä on hyötyä, kun improvisoidessa siirrytään asteikosta toiseen. Tämä auttaa löytämään esimerkiksi kahden asteikon mahdolliset yhteiset äänet. Kappaleen sointukulkuun perehtyminen on erittäin tärkeää improvisoidessa. Jos ei muista sävellyksen sointuja, voi olla hankalaa soittaa mitään järkevää soolossa. (Nurmi 2013, 3-5.)

Real Book -nuoteissa on yleensä pelkistetty melodia ja soinnut. Lisäksi niissä käytetään yleensä yksinkertaisia reaalisointumerkkejä. Soinnut merkataankin usein nelisointuina. Tämä ei tarkoita, etteikö sointuja voisi laajentaa. Real Book -laput ovat niin sanottuja ‘’lead sheet’’ -nuotteja, eivätkä tarkkoja partituureja. Soittajat käyttävät tämän kaltaisia nuotteja kappaleen suuntaviivoina. (Harper 2014.)

Usein yhden nelisointuna merkatun soinnun päälle voi sopia useampikin asteikko. Tällöin soittaja voi itse päättää millaista väriä haluaa merkata sointuun. Asteikon valinnassa voi lähteä miettimään, mikä olisi soinnulle läheisin asteikko. Siihen vaikuttaa soinnun funktio ja konteksti. Linjakkuuden kannalta on yleensä hyvä etsiä asteikkoja, jolla on mahdollisimman paljon samoja ääniä edellisen ja/tai seuraavan soinnun asteikon kanssa. Esimerkiksi ii-V7-I sointuprogressiossa soitetaan tavallisesti ii-asteelle doorinen, V-asteelle miksolyydinen ja I-asteelle jooninen asteikko. Nämä ovat ensisijaisia asteikkovalintoja, sillä asteikot jakavat keskenään samat äänet. Kuitenkin esimerkiksi V-asteelle voi käyttää muitakin dominanttiasteikkoja, esimerkiksi noonin ja kvintin muunnokset sisältävää alt-asteikkoa. I-asteelle joonisen sijaan voi kokeilla lyydistä asteikkoa, jossa on #11-sävel. (Joutsenvirta & Perkiömäki 2007.)

Asteikkoja analysoidessa, voidaan ajatella joko horisontaalisesti tai vertikaalisesti. Horisontaalisessa lähestymistavassa asteikko analysoidaan sävellajin mukaan. Tätä lähestymistapaa käytetään, jos harmonia kulkee pitkälti sävellajin mukaisesti. Vertikaalisessa lähestymistavassa analysoidaan sointu kerrallaan, mikä asteikko sopii kyseiseen sointuun. Tämä lähestymistapa voi olla hyvä, jos kappaleessa on paljon sävellajiin kuulumattomia sointuja.

Kappaletta opetellessa on hyödyllistä kuunnella, millaisia versioita kappaleesta löytyy. Usein kappaleesta löytyykin monta versiota. Kannattaa valita versio, josta itse pitää ja kuunnella, millaisia asteikkoja ja sointuja siinä on käytetty.

 Teeman muuntelu

Teeman variointi on myös yksi tapa lähestyä improvisointia. Esimerkiksi muuntelemalla teeman rytmiikkaa tai melodiaa, voidaan luoda omia fraaseja. Steve Treseler esittelee verkkojulkaisussaan seuraavanlaisia keinoja.

Rytmisen muuntelun keinoja

  • Nuottien toistaminen (esimerkiksi neljäsosan jakaminen kahdeksi kahdeksasosaksi)
  • Pitkien nuottien lyhentäminen (tai päinvastoin)
  • Synkopointi (off-beatille soittaminen)
  • Fraasin siirtäminen (engl. displacement)
  • Fraasien venyttäminen tai lyhentäminen
  • Tempon muuntelu

Melodisen muuntelun keinoja

  • Melodian koristelu lähestymissävelillä
  • Sävelkorkeuden muuntelu
  • Taukojen fillailu tai nuottien soittamatta jättäminen
  • Vibraton lisääminen tai bendaus

(Treseler 2015a.)

Likit

Improvisointia voidaan lähestyä myös likkien kautta. Likki (engl. Lick) on ennalta opeteltu fraasi, joka voi toistua sellaisenaan, mutta suora kopiointi ei lähtökohtaisesti ole likkien tarkoitus. Kun harjoitellaan likkiä, olisi hyvä tähdätä siihen että sen saisi kiinnitettyä luontevasti omaan soittoon ja omaan persoonalliseen soundiin. Fraasien, eli likkien, opettelu auttaa laajentamaan soittajan sanavarastoa. Likit voivat olla myös hyvä turva silloin, kun improvisointi tuntuu syystä tai toisesta hankalalta.

‘’Hear it, learn it, play it, then forget about it’’, kirjoittaa Josiah Boornazian blogitekstissään ‘’How jazz masters practice licks’’. Tekstissään hän käsittelee likkien monipuolista harjoittelua. Lisäksi hän huomauttaa, kuinka esiintyessä ei tulisi väkisin soittaa jotain likkiä, sillä silloin soittaja ei oikeasti improvisoi, eikä ole yhteydessä musiikkiin kanssamuusikoiden kanssa. (Boornazian 2017.)

Likkejä voidaan harjoitella valitsemalla fraasi ja soittamalla sen kaikista sävellajeista. Kun likin on oppinut, voi sitä lähteä muokkaamaan melodisen ja rytmisen muuntelun keinoin. Likkiä voi käyttää apuna myös ambitusharjoituksissa. Mikä on korkein ja matalin rekisteri instrumentissasi mistä pystyt soittamaan likin? (Boornazian 2017.)

Transkriptiot

Kun halutaan oppia jazzimprovisointia, on hyvä analysoida muiden soittoa lähemmin. Kannattaa kuunnella itselle mieluisia soittajia ja tyylilajia sillä siitä voi saada ajatuksia, mihin suuntaan omaa tyyliään haluaa kehittää.

Yleensä muiden soiton kirjoittamista nuoteille kutsutaan transkriptioksi, mutta transkriptiota voidaan ajatella laajemmin jonkun soiton tai laulun matkimisena. (Halkosalmi n.d.) Transkriptioita analysoimalla ja soittamalla voidaan oppia esimerkiksi fraseerausta, dynamiikkaa ja erilaisia sointivärejä. Muiden sooloista voi saada hyviä ideoita omaan soittoon ja vinkkejä soolon draaman kaaren rakenteluun. Transkriptioita voi käyttää työkalunaan niin, että harjoittelee soolon yksi yhteen alkuperäisen äänitteen kanssa. Tällöin soolosta tulee poimineeksi juurikin soundiin ja fraseeraukseen liittyviä asioita. Transkriptioista voi etsiä myös omat lempifraasinsa, jotka voi halutessaan sisällyttää omaan soittoon.

Rytmi

“Time and rhythm are king! Number one! All notes seem to sound good when they are played with good time.”  (Bergonzi 2015.)

Jazz on rytmimusiikkia. Musiikin kannalta groove ja käsitys pulssista ovat jopa tärkeämpiä, kuin ‘’oikeiden’’ äänien soittaminen. Rytmin pitäisi olla ensiarvoista jazzmusiikkia opetellessa. Tämä ei tarkoita, etteikö musiikin teoria olisi tärkeää. Ne ovat jazzmuusikolle ehdottoman tärkeitä, mutta hyvä rytmiikka on vielä tärkeämpää. (Treseler 2015b.)

‘’It’s not what you play; it’s how you play it’’, on yleinen muusikoiden kesken toistuva fraasi, puhuttaessa rytmiikan merkityksestä improvisoinnissa. Lauseella pyritään ilmentämään sitä havaintoa, että ihmisten on usein helpompi havaita huono rytminen tarkkuus kuin ‘’väärät äänet’’ musiikissa. Soittaessa on tärkeää, että kaikilla soittajilla on vahva, yhteinen peruspulssi. Tämä auttaa yhteisen ‘’grooven’’ löytämistä.

‘’Groove on, vaikkei täsmälleen samanlaista, niin samankaltaista musiikin kokonaispulssin ympärille asettumista; esimerkiksi iskun edellä soittava saksofonisti ja paljon sen takana oleva rumpali eivät ‘’osu grooveen’’ tai svengaa yhdessä, vaan heidän täytyy ajoituksellisessa mielessä sijoittaa nuottinsa lähemmäs toistensa osuuksia. Tästä huolimatta groove ei tarkoita soittajien välistä konemaista synkronointia: pieniä, tietoisia rytmisiä eroavaisuuksia on musiikissa yhtyekollektiivin tasolla suotavaa olla, jotta se groovaisi’’ (Pesonen 2009, 10; viitattu Berliner 1994).

Tästä syystä peruspulssin lisäksi tulisi pitää mielessä kappaleen alijako. Alijaon laskeminen voi auttaa muusikkoa tähtäämään soittoaan iskun eri osille. Esimerkiksi swingiä soittaessa voi miettiä ⅛- trioleita. Metronomin kanssa voi harjoitella tasaisen pulssin ylläpitämistä. Metronomin voi laittaa esim. 2- ja 4-iskuille tai harvemmaksikin jolloin tulee vahvistaneeksi omaa peruspulssiaan, eikä nojaa liikaa metronomiin.

Rytmiikkaa, kuten muutakin soittoon liittyvää, on myös hyvä opetella kuuntelemalla musiikkia ja matkimalla sitä. Eri soittajilla on erilaisia tapoja käsitellä rytmiä ja ankkuroida soittoaan suhteessa kappaleen alijakoon.  Levyn mukana soittaminen/laulaminen voi olla hyvä tapa kehittää omaa rytmiikkaa ja saada havaintoja siitä, millainen rytminen kieli kuulostaa itsestä mielekkäältä.

Jokainen voi improvisoida

Lähestymistapoja on hyvä olla erilaisia, sillä ihmiset kokevat improvisoinnin aina henkilökohtaisella tavallaan haastavaksi. Ideaali tilanne olisi, että opettaja osaisi esitellä oppilaalle erilaisia lähestymistapoja improvisointiin, eikä keinot loppuisi kesken. Etenkin improvisoinnin harjoittelun alkumetreillä oppilaan voi vallata usein epäonnistumisen pelko. Kuinka selviän tästä, kun en tiedä tarkalleen mitä tapahtuu?

Musiikinopettajan tulisi opettaa virheitä pelkäävä oppilas iloitsemaan virheistään, ja saada virheiden tekeminen näyttäytymään tilaisuutena kehittyä. Tällöin opettaja muokkaa oppilaan suhtautumista virheisiin, niin että tavoitteesta tulee merkityksellisempää, kuin ‘’oikein’’ tai ‘’väärin’’ soittamisesta. (Grunwald, 1989. 121.)

Musiikki ei ole sääntöjen opettelua vaan itseilmaisua, jossa kaiken pitäisi olla sallittua. Tarkoitus on päästä työkaluista eroon ja improvisaatio on parhaimmillaan vapauttava tapa ilmaista itseään. Improvisointi ei ole kilpailua, vaan jokainen pystyy improvisoimaan omalla persoonallisella tavallaan.

Kirjoittajat: Laura Helander ja Anni Leppänen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2019.

Lähteet

Boornazian, J. 2017. How jazz masters practice licks. Viitattu 30.4.2019. https://www.learnjazzstandards.com/blog/learning-jazz/jazz-advice/jazz-masters-practice-licks/

Grunwald, D. 1989. Anna persoonallisuutesi puhua. Esiintyminen ja esittämisen psykologiaa. Helsinki: Yliopistopaino.

Harper, K. 2014. How to read a Fake Book. Viitattu 29.4.2019. https://blog.sheetmusicplus.com/2014/07/23/how-to-read-a-fake-book/

Halkosalmi, V. n.d. Transkriptio musiikinopetuksen välineenä. Viitattu 30.4.2019. http://web.uniarts.fi/aleatori/index3c95.html?id=254&la=fi

Joutsenvirta, A. & Perkiömäki, J. 2007. Musiikinteoria 1. Viitattu 29.4.2019. http://www2.siba.fi/muste1/index.php?id=30&la=fi

Nurmi, M. 2013. Lähestymistapoja improvisaatioon. Osa 1 Asteikot.

Pesonen, M. 2009. Svengi ja Groove rytmimusiikissa. Pro-gradu tutkielma. Helsingin yliopisto. Viitattu 12.5.2019. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19529/svengija.pdf

Tabell, M. 2004. Jazzmusiikin harmonia. Gaudeamus.

Treseler, S. 2015a. How to improvise variations on a theme. Viitattu 4.12.2018. https://stevetres.com/2015/09/variations-on-a-theme/

Treseler, S. 2015b. Rhythm is more important than right notes. Viitattu 30.4.2019. https://stevetres.com/2015/09/rhythm-is-more-important-than-right-notes/

Jätä kommentti