Jazz-musiikki ja sen kieli

Improvisaatio uutena asiana

Astuessasi uuteen maahan olet innostunut siitä, mitä kaikkea tämä maa voikaan tarjota. Mitä uusia elämyksiä ja kohtaamisia se pitää sisällään? Muutaman päivän kuluttua jokapäiväiset keskustelut saattavat alkaa hämmentämään. Et ymmärrä paikallisten puheita, etkä ravintoloiden menuja. Epätoivoisesti pidät kiinni muutamista osaamistasi lauseista. Lopulta saatat eristäytyä, koska olet turhautunut. Tämä on sitä, mitä monet kokevat improvisoidessaan sooloa.

Jos improvisointi on sinulle vaikeaa, voisitko ajatella sitä opeteltavana kielenä? Mitä enemmän opit kieltä, se ei enää kuulosta vieraalta. Siitä tulee jotakin sellaista, jolla voit samaistua ja yhdistyä muihin ihmisiin. Ennen lauseen sanomista ihmisillä on yleensä jokin visio tai yleinen ajatus siitä, mitä he aikovat sanoa. Siitä on kyse myös musiikin improvisoinnissa, vaikka “mitä mieleen tulee” -tyyliselle musisoimiselle tai puhumiselle varmasti on paikkansa.

Jazz-musiikin opiskelun aloitus saattaa olla haastavaa kuuntelumäärän puutteen takia. Meihin vaikuttavat kuuntelutottumuksemme, siksi jazzin “kieli” ei välttämättä ole kaikille entuudestaan tuttua.

Ketola (1996) vertaa improvisointia puhekielen opiskeluun: ”Improvisoinnissa opiskellaan ensin tietyn tyylilajin sanavarasto, jota improvisoija pyrkii myöhemmin käyttämään luovasti”.

Jazz-musiikin melodiakieli ei siis ole pelkästään kielioppia, vaan improvisointia ja riskin ottamista. Improvisoinnin ja etukäteen musiikillisten ideoiden rakentamisen kautta tapahtuvan luomisen suhde saattaa olla mutkikas.

Musiikillisen improvisaation aiheena on yleensä tunne tai ajatus siitä mitä kuulemme. Kappaleella on oma tunnelmansa. Osa meidän improvisoinnin tehtävästämme on kertoa mitä mieltä olemme kappaleesta tai tunnemme sitä kohtaan. Improvisoivat muusikot aloittavat musikaalisen mielipiteiden vaihtonsa usein aika yleisellä fraasilla asiasta, niin kuin puhekeskustelunkin. Musikaalisia esimerkkejä löytää toki päinvastaisistakin puheryöpyistä. Yleisen fraasin jälkeen hieman toistetaan yleistä ideaa, varioidaan ja lisätään hieman uutta kerrottavaa. Siinä mielessä se muistuttaa normaalia keskustelua. Improvisoija voi käyttää apuna nuottejaan, siinä mielessä kuin puhuja muistiinpanojaan.

Kielitieteilijä Peter W. Culicover (2005) kiteyttää puhutun kielen ja jazz-improvisaation yhteneväisyyksiä näin:

1. Jazz on improvisaatiota. “Jos et ole improvisoiva muusikko, selkein yhteneväisyys improvisoinnin kanssa on spontaani puhe. Jos kysyt itseltäsi, miten olet kykenevä puhumaan englanninkielisen lauseen, jossa on järkeä, huomaat olevasi vain pieneltä osalta tietoinen prosessista.”
2. Jazzia näyttävät hallitsevan säännöt. Erityisesti bebopissa pitkälle edenneet soittajat puhuvat sääntöjen puolesta. On mahdollista esittää huomattavankin tarkasti, mitkä osaset luovat eheän fraasin.
3. Jazz syntyy hetkessä. Soittajan on mahdollista tuottaa hienoja fraaseja lennosta ilman toistamista.
4. Jazz on luovaa. Muusikko voi tuottaa rajasääntöjenkin sisällä pysyviä fraaseja, joita ei ole ennen soitettu.
5. Jazzin soittotaito kehittyy kokemuksen kautta. Kuten kieltä, jazzia ei perinteisesti opita eksplisiittisesti, vaikka muusikko voi ratkaista ongelmia analyysien ja ohjeiden avulla.
6. Jazz on kommunikointia. Jazz ei ehdota, mutta kommunikoi luonteenomaista estetiikkaansa ja emootioita.

Missä jazzin melodioiden pätevyys sijaitsee, ja voisiko olla olemassa produktiivista kielioppia, joka jollakin tavalla selittäisi jazz-musiikin tunnuspiirteitä? Voimme ajatella, että tunnusmerkkeihin liittyy kokoelma ilmauksia ja tapoja ymmärtää ja tunnistaa erilaisia melodioita, sointuja ja sointukulkuja. Iskullisella tahdin osalla oleva nelisoinnun sävel ei välttämättä ole sääntö jazz-musiikin soittamisessa, mutta se kuitenkin ilmentää tyypillisiä tunnuspiirteitä ja luo kaltaista vaikutusta.

Kehittely ja intuitiivinen muuntelu

Monilla improvisoivilla on romantisoitunut ajatus siitä, että pitäisi osata kehitellä loputtomasti ideoita. Esimerkiksi Count Basien big-bandia kuunnellessa huomaa, kuinka mainioita melodioita yhden tai kahden idean varioimisella saa aikaan. Jazz-musiikin melodiakielen ja puhekielen yhteneväisyyttä huomaa siinä, että puhujaakin on raskasta kuunnella, jos aihe vaihtuu koko ajan. Improvisoinnissa voi lähteä liikkeelle esimerkiksi muotoilemalla kappaleen teemaa. Teeman rytmillisiä tai melodisia aiheita voi helposti käyttää hyödykseen.

Mikko Toivanen (1997) pitää rytmistä kehittelyä ensisijaisena jazz-musiikin kehittelyperiaatteena. Rytmisen kehittelyn ansiosta jazzmuusikko saa käyttöönsä erilaisia ”rytmimalleja”, joita voidaan pitää improvisointiin liittyvinä valmiuksina. Tarkoituksena on vakiinnuttaa rytminen tai melodinen motiivi ja luoda sille myöhemmin vaihtelevuutta mielenkiinnon lisäämiseksi. Yksinkertaisemmin jazzmuusikko harjoittelee teknisiä valmiuksiaan, joissa yhdistyy intuitiivinen muuntelu.

Lähes kaikkien musiikkikulttuurien sisällä on improvisoitua musiikkia. Yhteisöt eroavat toisistaan eri tavoin. Etnomusiikkitieteilijä Bruno Nettl (2018) kirjoittaa, että jazzin katsotaan aikoinaan olleen alempiarvoista länsimaiseen taidemusiikkiin verrattuna, jossa etukäteen säveltämisen ajatellaan olleen tärkeintä. Aasialaisessa kulttuuriperinteessä improvisointi on ollut musiikin luomisen ihanne, jossa improvisoinnin ajatellaan yhdistyneen vapauteen.

Jazz-musiikki on syntynyt aikoinaan omaksi tyylilajikseen soittajien kesken imitoimalla (Yhdysvalloissa). Ilman imitointia melodian kielellisyyttä tuskin olisi syntynyt. Puheemmekin on osakseen muiden jäljittelyä, koska koemme tarvetta ymmärtää toisiamme. Improvisaation lainalaisuuksien kautta puhumme samaa kieltä, mutta meillä on kuitenkin erilaista sanottavaa.

Lyhyen kirjallisuuskatsauksen ja omien kokemuksieni perusteella tyhjentävää kielioppia jazz-musiikin melodioille ei ole näkyvillä. On vain runsaasti monien soittajien ja tutkijoiden yhteneväisiä kokemuksia ja tutkimuksia. Melodiakielen syntyä ja teoriaa voi pohtia ja opiskella monien sääntöjen kautta, joita hahmottaa niin kuuntelemalla kuin lukemallakin.

Kirjoittaja: Mikko Kuparinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2019

Lähteet

Culicover, P. W. (2005). Linguistics, cognitive science, and all that jazz. The Linguistic Review, 22(2), pp. 227-248.

Ketola, T. (1996). Melodisten aiheiden opettelu jazz-improvisoinnissa. Kitaransoiton oppimateriaalin analyysi 1.

Nettl, B., Wegman, R., Horsley, I., Collins, M., Cater, S., Garden, S., Seletsky, R., Levin,. R., Crutchfield, W., Rink, J., Griffiths, P., & Kernfeld, B. (2001). Improvisation. Grove Music Online. Retrieved 9 Mar. 2018, from http://www.oxfordmusiconline.com/grovemusic/view/10.1093/gmo/9781561592630.001.0001/omo-9781561592630-e-0000013738.

Toivanen, M. (1997). Jazz luonnollisena systeeminä, 105.