Musiikin värikäs alkutaival

Kuvionuottien käyttö alkeisopetuksessa

Nuotteja opeteltaessa useammalla oppilaalla menee monesti sormi suuhun. Mistä pitäisi aloittaa? Miten niitä oppii? Nuorten oppilaiden voi olla vaikea alkaa opetella nuotteja ja niiden nimiä, varsinkin jos aakkoset eivät vielä ole hallinnassa eikä lukutaitoakaan ole. Myös moni opettaja varmasti pohtii mikä tekisi nuottien opetuksesta helpompaa, tai olisiko olemassa jotain uusia tapoja joita voisi ottaa käyttöön vanhojen lisäksi.

Näitä kysymyksiä pohtii myös moni opettajaksi opiskeleva ja tässä artikkelissa haimme vastauksia omiin kysymyksiimme. Kuvionuotit ovat monesti tuntematon alue, joka loppujen lopuksi tutustumisen jälkeen voi olla todella hyödyllinen työväline. Artikkelissa selvitämme mitä ovat kuvionuotit, onko aloittajan helpompi tutustua nuotteihin kuvionuottien kautta ja miltä meille tavallinen, länsimainen nuotinkirjoitustapa, tuntuu sen jälkeen.

Mitä ovat kuvionuotit?

Kuvionuotit ovat nuotinkirjoitusmenetelmä, joka soveltuu instrumentin soittamisen ensiaskeliksi kaikille soittamisesta kiinnostuneille. Aikaisempia tietoja tai taitoja ei tarvitse kuvionuotteja käyttäessään. Kuvionuotteja käyttämällä soittaminen onnistuu myös niiltä, joille perinteinen nuottikuva aiheuttaa omaksumisongelmia tai haasteita. (Kaikkonen & Uusitalo 2009, 4.) Kuvionuotit mahdollistavat siis musiikin opetuksen sellaisillekin henkilöille, jotka eivät jonkun oppimisvaikeuden tai muun mahdollisen hahmottamisongelman vuoksi voisi osallistua normaaliin musiikki- ja instrumenttiopetukseen.

Kuvionuotit ovat konkreettinen nuotinkirjoitusmenetelmä. Jokaiselle nuotille on määrätty oma värinsä ja oktaavialat erotellaan toisistaan erilaisilla kuvioilla, joissa samat värit toistuvat (ks. Kuvio 1) (Kaikkonen & Uusitalo 2009, 4, 6). Kuvionuottien muodot, eli vinoristi, neliö, ympyrä tai kolmio eivät yleensä tuota merkityksellisiä tunnereaktioita. Sen vuoksi ne eivät haittaa soittamista. Neliö, kolmio ja ympyrä ovat tuttuja muotoja ja niitä käytetään myös monenlaisissa kuntoutuksissa. Värien valinnoissa merkittävää on ollut niiden tunnettavuus ja aikaisempi käyttö. Värien tulee olla toisistaan erottuvia, siksi esimerkiksi oranssia ei hyväksytty kuvionuottien väriksi. Kuvionuottien värit ovat punainen, ruskea, harmaa, sininen, musta, keltainen ja vihreä. Harmaa on väreistä vaikeimmin tunnistettava. (Uusitalo 2005, 71-72.)

Kuvio 1. Sävelten merkintätavat kuvionuoteilla c-c².

Koska nuottikuva on erilainen verrattuna perinteiseen, on kuvionuoteille kehitetty omanlainen tapa merkitä nuottien kestot värien lisäksi. Sävelen kesto näkyy konkreettisesti ja helposti kuvionuotin perässä olevan viivan pituutena, ja tauot ilmaistaan tyhjillä laatikoilla, jotka ovat eri pituisia, aivan kuin sävelen kestotkin. Koska kuvionuoteilla merkitään kaikki sama nuotti-informaatio mitä perinteiselläkin nuottikuvalla, on kuvionuoteista helppo siirtyä perinteisen nuottikuvan käyttöön, kun, tai jos, oppilaalla on valmiuksia ymmärtää abstraktia nuottikuvaa. (Kaikkonen & Uusitalo 2009, 4, 6-7.)

Kuvionuotit ovat alun perin kehitetty pianonsoiton opetukseen, mutta niitä voi soveltaa myös eri instrumenttien opetuksessa: muun muassa kitaran, viisikielisen kanteleen tai viulun. Kuitenkin jokaisessa instrumentissa periaate on samanlainen. Kuvionuotteja voi käyttää myös instrumenttituntien ulkopuolella erilaisissa opetustilanteissa, kuten koulujen musiikinopetuksessa, erityismusiikkikasvatuksen piirissä, terapiassa tai vaikka ihan omatoimiseen musisointiin. (Kaikkonen & Uusitalo 2009, 5, 12-13.)

Kuvionuottien käyttö pianonsoiton opetuksessa

Kuvionuottimenetelmää pianonsoiton opiskelussa on tutkinut esimerkiksi Kirsi Vikman (2001, 9) ja vuonna 2001 julkaistun tutkimusten seurauksena on syntynyt nuottimateriaalia kuvionuottien käyttöön pianonsoiton opetuksessa, ja niiden käyttö onkin nykyään melko yleistä.

Yksi musiikkikasvatuksen tärkeistä tavoitteista on saada oppilaat mukaan käytännölliseen toimintaan (Vikman 2001, 19). Sen kautta oppilaat oppivat ja sisäistävät musiikin perusteet ja siihen kuuluvat käytännöt. Oppilaiden on tärkeä kehittää myös omaa musiikillista ajatteluaan ja muusikkouden tajua. Kuvionuotit mahdollistavat soittamisen oppimisen nopeammin kuin perinteinen nuottikirjoitus. Silti kuvionuottien kautta opettamisessa kuten perinteisen nuottikirjoituksen kautta opettamisessakin opettajalla on tärkeä rooli oppilaan ohjaamisessa ja tukemisessa. Opettajalla onkin oltava sellaiset soittotaidot ja musiikilliset taidot, että hän selviytyy yllättävistäkin ongelmanratkaisutilanteista opetuksessa (Vikman 2001, 27).

Kuvionuottiopetuksessa musiikin opetuksen perustavoitteet ovat samat kuin perinteistä nuottikirjoitusmenetelmää käyttäessä. Opettajan on tärkeä tietää soitonopetuksen tavoitteet, mutta jokaisen oppilaan kanssa luodaan myös yksilölliset tavoitteet (Vikman 2001, 38). Eräs tärkeä tavoite soitonopetuksessa onkin nuottikuvan hahmottaminen ja sen lukeminen.

Opetuksessa on myös mahdollista siirtyä kätevästi kuvionuoteista perinteiseen nuottikuvaan yhdistämällä menetelmät. Kun kuvionuottien värit ovat tuttuja oppilaalle, voidaan siirtyä perinteiseen nuottikuvaan, joissa jokainen nuotti on väritetty sitä vastaavalla värillä. Oktaavia-aloja merkitsevät muodot tippuvat tässä kohtaa pois ja melodian kaarroksia aletaan hahmottaa nuottikuvasta.

Eri nuotinkirjoitusmenetelmien kokeilu käytännössä

Tarkoituksenamme oli selvittää kuvionuottien ja nuottien oppimisen eroja ja tarkkailla kappaleiden omaksumista. Samalla pyrimme sytyttämään oppilaillemme soittokipinän ja tukemaan heidän oppimisprosessinsa alkutaivalta.

Haimme kokeiluumme kolmea 7-8 -vuotiasta lasta, joilla ei ollut aiempaa instrumenttiopiskelutaustaa, jotta pääsisimme aloittamaan pianonsoiton opetuksen samalta viivalta kaikkien oppilaiden kanssa. Aiempi muskarikokemus ja koulun musiikkitunnit eivät olleet esteenä osallistumiselle. Yhteydenottoja tuli paljon ja lapset valittiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Jokaiselle lapselle pidimme yhteensä neljä pianotuntia, joissa opetusmenetelmänä käytimme aluksi kuvionuotteja. Kahdella viimeisellä kerralla opetusmenetelmänä toimi perinteiset nuotit. Lyhyen opetusjakson vuoksi emme käyttäneet aiemmin mainittua siirtymää menetelmistä toiseen.

Perehdyimme pianonsoiton alkeismateriaaleihin ja valitsimme pianokouluista kaksi kappaletta, jotka kirjoitimme kuvionuoteiksi sekä kaksi kappaletta, jotka olivat opetuksessa tavallisessa nuottiasussa. Kappaleiden melodiat eivät olleet yleisesti tuttuja. Kappaleista kolme oli duurissa ja yksi mollissa. Kaikissa kappaleissa käytettiin samoja säveliä c1-g1, mutta myös pienen oktaavin h ja a sävelet olivat käytössä menetelmien toisissa kappaleissa.

Kahdella ensimmäisellä pianotunnilla kävimme oppilaiden kanssa läpi kuvionuotit ja tutustuimme niihin. Soitimme kaksi kappaletta kuvionuoteilla ja sävelsimme myös itse käyttäen kuvionuottimenetelmää. Kahdella viimeisellä tunnilla opettelimme varsinaisten nuottien nuotinlukua piirros- ja etsimistehtävin, sekä opettelimme myös kaksi kappaletta. Kun viimeisenkin oppilaan viimeinen tunti oli pidetty, kokoonnuimme jakamaan kokemuksiamme ja havaintojamme.

Oppilaiden kokemuksia eri nuotinkirjoitusmenetelmistä

Viimeisen tunnin lopussa kyselimme oppilailtamme ajatuksia ja mietteitä kuluneista tunneista. Kysyimme menetelmien eroista, kumpi oli helpompi ja minkä takia. Mikä kuvionuoteissa oli helppoa ja mikä siinä oli vaikeaa? Samaa kysyimme myös perinteisestä nuottikuvasta. Halusimme myös tietää, kumpaa menetelmää lapset haluaisivat mahdollisesti käyttää jatkossa. Tietenkin myös yksi tärkeimmistä kysymyksistä oli: mikä oli kivaa soittamisessa.

Kuvionuottimenetelmä tuntui kaikista oppilaista helpommalta kuin tavalliset nuotit, koska kuvionuottimenetelmässä pianon koskettimille asetettiin ”kuvionuottikampa” (Kuvio 2.) ja sen avulla pystyi suoraan katsomaan mitä kosketinta pitäisi painaa. Värit auttoivat hahmottamaan sävelen ja sitä vastaavan koskettimen. Lapset eivät osanneet sanoa mikä kuvionuottimenetelmässä olisi ollut vaikeaa. Huomasimme opettaessa, että kuvionuottien väreistä harmaa oli oppilaiden mielestä vaikein tunnistaa. Värejä kysellessämme, oppilaat mielsivät harmaan värin valkoiseksi tai huonosti väritetyksi mustaksi.

Kuvio 2. ”Kuvionuottikammat” koskettimilla.

Oppilaiden mielestä perinteisen nuottikuvan haasteena oli se, että nuotteja täytyy osata ensin lukea, ennen kuin pystyy soittamaan nuoteista. Tunneilla meillä oli apuna moniste, jossa oli sävelasteikko ja asteikon säveliä vastaavat koskettimet merkittyinä (Kuvio 3). Soitettavan kappaleen säveliä oli oppilaiden mielestä helppo vertailla monisteen sävelasteikkoon. Eräs oppilas toivoi myös perinteisille nuoteille koskettimistolle asetettavan ”kuvionuottikamman”, jossa näkyisi kosketinta vastaava nuotin nimi. Oppilaat eivät osanneet sanoa, mikä tavallisissa nuoteissa oli helppoa, soittaminen oli kuitenkin kaikkien mielestä mukavampaa tavallisilla nuoteilla. Tämän voisi selittää sillä, että ”isommat soittajat” ja muut soittavat perinteisestä nuottikuvasta, ja se tuntuu lapsista hienommalta ja ”oikealta” tavalta soittaa. Kuitenkin kaikkien oppilaiden mielestä soittaminen oli kivaa. Eräs oppilas tarkensi vielä, että aluksi soittaminen tuntui hankalalta, mutta kuitenkin lopuksi se oli kivaa.

Kuvio 3. Nuottien nimet moniste.

Kun kysyimme, kumpaa menetelmää oppilaat haluaisivat käyttää jatkossa, kaikki vastasivat haluavansa soittaa perinteisistä nuoteista. Eräs oppilas perusteli vastaustaan sillä, että perinteisiä nuotteja käytetään yleisesti enemmän. Otimme pehmeän laskun kuvionuottimenetelmän avulla, joka saattoi vaikuttaa siihen, että perinteisellä nuottimenetelmällä olisi mukavampi jatkaa. Lapset kokivat osaavansa jo pianonsoiton alkeita, joten perinteistä nuottikirjoitusmenetelmää oli mukavampi käyttää ja myös mielenkiinto säilyi.

Kivointa soittamisessa oli oman laulun säveltäminen sekä se, että pianosta kuului erilaisia ääniä. Matalat ja korkeat äänet kiinnostivat oppilaita, ja soittaminen oli niinkin jännittävää, että kuvionuotit innostivat oppilaita itsenäiseen säveltämiseen kotona.

Kuvionuotit ovat hyvä alku oppimiselle

Pohdimme eri nuotinkirjoitusmenetelmien mahdollisuuksia soiton alkeisopetuksessa ja niiden käytännöllisyyttä. Alkuoletuksemme mukaan kuvionuottimenetelmä olisi lapsille helpompi lähestyä ja käytännön kokeilujen kautta olettamuksemme vahvistui oikeaksi. Lapset pystyivät soittamaan tunnilla annetun viisisävelisen kappaleen noin 10-15-minuutin aikana kuvionuottien avulla. Kuvionuoteilla kappaleen valmiiksi saamiseen riitti yksi oppitunti (30 min.), mikä on aloittelevalle oppilaalle aika nopea tahti. Vastaavan tasoinen viisisävelinen kappale perinteisellä nuottikuvalla taas osoittautui haastavaksi lapsille. Kuvionuottimenetelmän avulla soittaessa lapsi joutuu kohdistamaan katsettaan sekä nuottiin että koskettimille, joka voi olla haastavaa nuorille oppilaille. Tämä sujui kaikilta osallistujilta hyvin, vaikka silmän ja käden yhteistyö vaatii tarkkaa keskittymistä ja harjoittelua. 7-8 –vuotiaille tämä tuntui kuitenkin sopivalta.

Länsimaisessa nuotinkirjoitustavassa haastavinta oli nuottikuvan hahmotus. Nuottien sijainti viivastolla oli lapsille hankala hahmottaa, koska mustavalkoisessa suhteellisen pienessä notaatiossa, eli nuottikirjoituksessa, nuottien sijoittuminen viivoille ja väleihin oli vaikea tunnistaa. Jatkossa länsimaista nuotinkirjoitusmenetelmää opetettaessa voisimme kiinnittää huomiota viivastojen kokoon suhteessa paperin kokoon. Nuottien sijainnit on helpompi havaita suuremmasta nuottikuvasta. Myös sävelten keston ymmärtäminen aiheutti vaikeuksia. Kuvionuoteissa sävelen kesto on selkeästi nähtävissä nuottien perässä olevan viivan pituudesta, mutta länsimaisessa nuotinkirjoitusmenetelmässä kestoa ei voinut havaita samalla tavalla. Länsimainen nuotinkirjoitus vaatii enemmän musiikin teoreettista tietämystä, sillä jokaisella kestolla on eri näköinen merkintätapa.

Kuvionuottien käyttö on hyvä alku soittoharrastukselle. Käyttäessämme kuvionuottimenetelmää alkeissoitonopetuksessa aloittaisimme suoraan vaiheesta kaksi, kuvionuotit viivastolla (Vikman 2001, 133). Tässä vaiheessa kuvionuotit sijoitetaan nuottiviivastolle, jolloin myös oikeita sävelkorkeuksia voidaan hahmottaa. Tästä länsimaiseen nuotinkirjoitusmenetelmään siirtyessä sävelkorkeudet olisivat jo tutumpia, eikä uusi menetelmä poikkea täysin edellisestä. Kuitenkin on otettava huomioon oppilaiden yksilöllisyys, todella nuorelle oppilaalle varsinainen kuvionuottimenetelmä voisi sopia paremmin, mutta esimerkiksi 9 –vuotiaalle olisi hyödyllisempää tutustua perinteiseen nuottikuvaan mahdollisimman pian.

Tämän kokeilun menetelmät ja materiaalit toimivat kyseisillä oppilailla, mutta kaikille oppijoille tämä ei välttämättä olisi toiminut näin hyvin. Kokeilu olisi vaatinut useamman soittotunnin käyttäen yhtä menetelmää ja myös siirtymiseen menetelmästä toiseen olisi voinut käyttää enemmän soittotunteja, jotta olisimme voineet kokeilla menetelmien yhdistämistä. Resursseista johtuen kokeiluumme pystyi osallistumaan vain kolme lasta, joten varmempi tulos olisi vaatinut useamman oppijan. Kuitenkin tällä pääsimme hyvin alkuun ja saimme tutustua uuteen hyödylliseen opetusmenetelmään.

Kirjoittajat: Hannameri Lajunen, Salla Mannermetsä & Senni Vesanen 2018, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Kaikkonen, M., Uusitalo, K. & Kehitysvammaisliitto ry. 2009. Kuvionuotit 3-kirja. Anjalankoski: SOLVER palvelut Oy.

Uusitalo, K. 2005. Väriä musiikkiterapiaan. Julkaisussa Soita mitä näet. Kuvionuotit opetuksessa ja terapiassa. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy, 62-74.

Vikman, K. 2001. Kuvionuottimenetelmän ulottuvuudet pianonsoiton alkuopetuksessa. Toimintatutkimus eri kohderyhmille. Helsinki: Yliopistopaino.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti