Laulajan tuki kahden tekniikan näkökulmasta

Olipa sitten ammattilaulaja tai vasta-alkaja, on tärkeää ymmärtää kokonaisvaltaisesti, mitä hengityksessämme tapahtuu ja kuuluisi tapahtua kun laulamme. Ääntöhengitys eroaa normaalista uloshengityksestä siten, että ilmanpainetta tulisi säädellä niin, ettemme kuluta kaikkea ulostulevaa ilmaa liian nopeasti. Mitä paremmin hengitystekniikka on hallinnassa, sitä pidempiä fraaseja jaksamme laulaa ja ääni soi vapaammin. Tarkastelen artikkelissa kahta eri tekniikkaa, kuinka tuki niissä käsitetään.

Tuki

Tuki on hyvin keskeinen käsite laulunopetuksessa ja sen merkitykset vaihtelevat riippuen siitä kuka kyseistä toimintaa opettaa. Laulajan tuki, eli ääntöhengitys on ilmanpaineen säätelyä hengityslihaksistolla, jolloin uloshengityslihakset työntävät keuhkoista ilmaa pois ja sisäänhengityslihakset hidastavat niiden tuottamaa liikettä niin, että tämä toiminta pysyy tasapainossa. Ääntö on uloshengitystä, jolloin kurkunpäässä sijaitsevat äänihuulet tuottavat ääntä värähdellessään. Ajatuksena on, että hengitys on ääntöjen välissä tapahtuva rentoutus, joka pitää huolen, ettei ylimääräisiä jännityksiä pääsisi kertymään kurkun alueelle. (Ikävalko 2018.)

Lihasten jännittäminen ei tue laulamista, vaan aiheuttaa pikemminkin ns. hengityslukkoja. Hengityslukolla tarkoitetaan johonkin kehon osaan aikaansaamaa estettä tai muuria, jolloin ilma ja energia eivät pääse virtaamaan läpi vapaasti. Hengitystekniikalla on suuri merkitys, kun tukea harjoitellaan. Ilmanpaineen säätely on keskeisessä asemassa, sillä liian suuri ilmanpaine äänihuulia vasten voi johtaa liian suureen värähtelynopeuteen, mikä saattaa aiheuttaa ylävireisyyttä sekä äänen kireyttä. Liian pieni ilmanpaine puolestaan voi tuottaa heikkoa ja vuotoista, jopa alavireistä ääntä. (Koistinen 2003, 37.)

Hengitys

Hengityselimistö koostuu keuhkoista, nenä- ja suuonteloista sekä nielusta (Hirvonen 2017, 8). Uloshengityslihaksista tärkeimmät ovat vatsalihakset sekä sisemmät kylkivälilihakset. Sisäänhengityksessä pallea sekä uloimmat kylkivälilihakset ovat keskeisessä asemassa. (Ikävalko 2018.)

Pallea on yksi tuen tärkeimmistä lihaksista. Se on kiinnittyneenä rintalastaan, alimpaan kuuteen kylkiluuhun. Monet luulevat, että pallea on pieni nyrkin kokoinen lihas vatsan keskellä, mutta tosiasiassa se on laskuvarjon muotoinen, maksimissaan yhden senttimetrin paksuinen lihaslevy. Sisäänhengityksessä supistuessaan ja laskeutuessaan pallea painaa ruoansulatuselimistöä alaspäin tehden tilaa keuhkoille. Uloshengityksessä se palautuu takaisin alkuasentoonsa. (Hapuoja 2015,24.) Normaalissa hengityksessä pallea liikkuu muutamia senttejä, mutta syvässä hengityksessä 10-12 senttiä (Sadolin 2009, 23).

Kuinka sitten löytää hyvä hengitys? Ensinnäkin sisäänhengitys on saatava mahdollisimman tehokkaaksi ja nopeaksi. Usein laulaessa ei ehdi hengittää nenän kautta sisään, joten sitä ei kannata harjoitella. Laulaessa sisäänhengitys tapahtuu rauhallisesti ja vapaasti suun kautta niin, ettei huulet pyöristy ja ettei hengitys ole liian äänekäs. (Sadolin 2009, 23.) Yleensä vatsan työntyminen ulospäin on selkeimmin nähtävissä, jolloin laulajat usein uskovat hengittävänsä vatsallaan ja sen olevan syvähengitystä. Syvähengityksessä pyritään kuitenkin siihen, että keuhko-ontelo laajenee sekä vaakatasossa että pystytasossa alaspäin, jolloin laajeneminen näkyy kylkien liikkumisena sekä rintakehän leviämisenä. Hengityksen pitäisi siis tuntua kevyenä alaselässä, kyljissä sekä vatsassa. (Ikävalko 2018.) Hengityksen voisi kuvitella päättymättömänä, ympyränmuotoisena prosessina, missä jokainen lihas sekä toiminto työskentelevät sulassa sovussa luoden yhtenäisen sekä elastisen kokonaisuuden. Jotta tämä kaikki mahdollistuu, kehon on oltava oikeassa asennossa, jolloin selkäranka ja lantio vapauttavat lihakset rauhassa toteuttamaan tehtäväänsä. (Koistinen 2003, 36.) Lauluasennolla ja ryhdillä on siis merkitystä.

Kokonaisvaltainen äänenkäytöntekniikka (CVT) laulajan tukena

CVT:ssä tuki on mainittu yhtenä perusperiaatteena, olipa musiikin tyylilaji mikä tahansa. Tehokkaalla tuella pystytään tuottamaan pidempiä säveliä sekä tasaisempaa ääntä, ääniala laajenee, eikä lauluääni käheydy tai rasitu, voi tuottaa voimakkaampaa ääntä ja hallitsemaan sävelpuhtautta. Tuki on uloshengityksen hallintaa, joka tehdään pitämällä pallea alhaalla, pitämällä rintakehä laajentuneena ja käyttämällä kolmen lihasryhmän yhteistyötä. Kyse on uloshengityksen pidättelystä. Äänen tukeminen vaatii jatkuvaa ja dynaamista vastavoimaa.

CVT:ssä tuki tehdään vetämällä vatsaa sisään navan kohdalta, jännittämällä selkälihaksia ja pyrkimällä vetämään selkää notkolle. Tarkoitus ei kuitenkaan ole jännittää vatsalihaksia, koska se voi aiheuttaa kurkun kuromista sekä painetta ylä- sekä alavatsassa. Oikeanlaisen tuen löytämiseksi on ensin tunnettava luonnollinen tuki, jolloin laulajan ei tarvitse käyttää niin sanotusti fyysistä voimaa äänen tukemiseen, koska pallea on jo supistuneena. Mutta heti, kun uloshengitys alkaa ja pallea pyrkii rentoutumaan sekä työntämään loput ilmat keuhkoista ulos, on lisättävä vähitellen aktiivista tukea. Aktiivisella tuella pidennetään uloshengitystä niin pitkään kuin mahdollista käyttämällä edellä mainittuja metodeja. (Sadolin 2009, 23-37.)

Alexander-tekniikka laulajan tukena

Alexander-tekniikassa tuki ymmärretään suurempana kuin yleensä käsitetty ajatus pallean, hengityksen tai vatsan tukemisesta. Hengitystuki ja lihastuki kuuluvat saumattomasti yhteen, jolloin ne muodostavat kokonaisvaltaisen äänen toimintaa edistävän tilan. Jotta hengitys on vapaa edellyttää se vapaata lihaksistoa. Kun lihakset ovat vapaat, ne tukevat ääntä automaattisesti. Lihastuen ei pitäisi missään nimessä tuntua työläältä eikä sitä kannata tietoisesti tehdä, nimittäin hengittäminen aktivoi lihaksistoa tarvittavalla tavalla. Usein ajatellaan, että ääni tulee kantavammin ja kovemmin ”paremman” tukemisen myötä esimerkiksi ihmisillä, joilla on heikko ja pieni ääni. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Lihasjännitykset, kuten kroonisesti jännittyneet selkä- tai vatsalihakset estävät hengityksen vapaan toiminnan ja tämä voi jo aiheuttaa heikkoa ja pientä ääntä. Näissä tilanteissa laulunopettaja saattaa pyytää oppilasta tekemään lihaksillaan äänen tukemiseen tähtääviä liikkeitä, mistä voi seurata vain tilanteen paheneminen. Eli keho ei pysty tukemaan ääntä, koska lihakset ovat niin jännittyneet. Näitä tilanteita ei pitäisi siis korjata lisäämällä niitä, vaan vapauttamalla. (Matikainen 2013, 48-49.)

Yleinen käsitys on, että on opeteltava tietynlainen hengitystekniikka, jotta hengitys voidaan muuttaa tietoisen tekemisen kautta paremmaksi. Mutta esimerkiksi palleahengityksessä on menty hieman harhaan, sillä se on ollut selkeä vastalause liian ylhäällä hengittämiseen. Nyt on kuitenkin erehdytty hengittämään liian matalalla ja ”tukea” liikaa, jolloin alavatsalihaksia ylikäytetään. Tällöin keskivartalo ja pallea romahtavat, alaselkä painuu notkolle, lantion lihakset ja jalat jäykistyvät sekä vartalon etupuolen lihakset lyhenevät. Tämä on täysin väärä tapa käyttää hengityselimistöä. Hengitystä on eroteltu sen mukaan, miltä hengitystapahtuma näyttää esim. rintahengitys, vatsahengitys, palleahengitys eli syvähengitys ja solisluuhengitys. Tämä on kuitenkin hyvin kärjistettyä, sillä mikään hengitystapa ei toteudu täysin puhtaana. (Matikainen 2013, 36-37.)

Uloshengityksessä hyvin tyypillistä on ilman pidättely. Vatsahengitys puolestaan aiheuttaa ilman kiskomista. Nämä kaksi tapaa esiintyvät usein yhdessä ja vahvistavat toisiaan. Nämä virhetoiminnot aiheuttavat lisää jännityksiä, jolloin laulamisesta muodostuu ponnistelua vaativaksi. Alexander-tekniikan mukaan on lakattava häiritsemästä hengitystä kaikenlaisella tekemisellä, kuten liialla kontrollilla. Tärkeintä olisi harjoitella vapaata ilman kulkua niin sisään kuin ulos ja antaa sen toimia itsestään. Laulaminen ja hengitys eivät ole tekniikkalajeja, ainakaan siinä määrin, mitä siitä ajatellaan. (Matikainen 2013, 38, 68.)

Tekniikoiden hyödyntäminen laulunopettajana

Olen kokenut tuen opettamisen toisinaan haastavaksi, sillä siitä liikkuu hyvin erilaisia käsityksiä laulunopettajien keskuudessa. Tarkastellessani kahta eri tekniikkaa, huomasin, kuinka eri tavalla tuki niissä käsitetään. Alexander-tekniikassa painotetaan lihasjännityksien vapautumista, mikä edistää ääntöhengitystä. CVT:ssä puolestaan keskitytään konkreettisemmin eri lihasten toimintaan, joita tietoisesti aktivoimalla saadaan aikaan hyvä tuki. Olen kysynyt oppilailtani, kuinka he ymmärtävät laulajan tuen ja kuulen siitä usein kahta eri versiota. Osa ajattelee, että vatsalihaksia tulee jännittää hyvän tuen saavuttamiseksi, toiset puolestaan ajattelevat, että vatsa tulee pitää mahdollisimman rentona. Oli tekniikka mikä tahansa, hyvä yleinen sääntö on, ettei vatsalihaksia tule jännittää tai vetää sisäänpäin. Laulunopettajan näkökulmasta suosin molempien tekniikoiden metodeja, mutta niitä tulee käyttää oikein, ettei synny väärinymmärryksiä. On hyvä hyödyntää eri tekniikoiden harjoituksia ja poimia sieltä ne toimivimmat. Tärkeintä on, että laulaminen ja hengitys tuntuisi vaivattomalta sekä rennolta.

Kirjoittaja: Tiia-Riina Laitinen 2018, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

FINSTAT ry. 2018. Suomen Alexander-tekniikan opettajat. Viitattu 30.1.2018. https://www.finstat.fi/

Hirvonen, E. 2017. Laulutuki pop/jazz-laulussa. Opinnäytetyö, AMK. Karelia-ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 31.1.2018. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/123306/hirvonen_emmi.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Ikävalko, T. N.d. Laulutekniikka-opetus-materiaali. Viitattu 30.1.2018. http://www.teroikavalko.fi/laulutekniikka-opetus-materiaali/

Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi-vapauta äänesi, äänitimpurin käsikirja. 4.painos. Helsinki: Vammalan kirjapaino.

Matikainen, M. 2013. Alexander-tekniikka laulajan työvälineenä. Opinnäytetyö, AMK. Karelia-ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 1.2.2018. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54263/matikainen_marjaana.pdf?sequence=1&is Allowed=y

Sadolin, C. 2009. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka. Tanska: Shout Publishing.