Keholähtöinen laulunopetus apuna esiintymisjännitykseen

Laulajan instrumentti on hänen oma kehonsa, jota on opittava hallitsemaan kehittyäkseen laulajana. Monen laulajan arkeen kuuluu esiintyminen, mutta silti moni kärsii liiallisesta esiintymisjännityksestä. Se katkaisee yhteyden kehoon, itse instrumenttiin ja näin ollen vaikuttaa välittömästi esiintymissuoritukseen. Monet eivät ehkä tule ajatelleeksikaan sitä, kuinka fyysistä laulaminen oikeastaan on. Tässä artikkelissa keskitynkin laulamisen kehollisuuteen ja sen suhteesta liiallisesta esiintymisjännityksestä selviämiseen.

Psykofyysisen kokonaisuuden huomioiminen

Vaikka laulaminen on hyvin fyysinen tapahtuma, sitä opiskellessa ja opettaessa on muistettava, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jolloin kaikki vaikuttaa kaikkeen – mieli ja keho ovat yhtä (Koistinen 2003, 30). Laulaminen on ilmaisun keino, jossa ääntään voi käyttää peilaamaan omia tuntemuksiaan ja jakamaan tunteitaan kuulijoille – ihmisen äänessä on läsnä hänen koko persoonansa (Vaalio 1997, 9). Laulaminen on siis hyvin kokonaisvaltaista – lauluääneemme vaikuttaa niin fyysiset kuin psyykkisetkin seikat. ”Ääni on sielun peili” – tapamme käyttää ääntämme kertoo meistä ihmisinä (Koistinen 2003, 10).

Myös esiintymisjännitystä käsiteltäessä on tärkeää muistaa, että reaktion taustalla saattaa olla suuriakin mielen kamppailuja, vaikka oireet ilmenevätkin paljolti fyysisinä. Pelkoja aiheuttavat ennemminkin tilanteista tehdyt tulkinnat, kuin siis itse tilanteet (Mielenterveystalo 2018). On toki muistettava, että pienellä jännityksellä on positiivinen vaikutus suoritukseen, sillä se saa veren kiertämään ja ajatuksen juoksemaan (Kielijelppi 2010).

Oppilaan työstäessä esiintymisjännitystään on opettajan hellästi haastettava oppilastaan pohtimaan jännityksen taustalla vaikuttavia tekijöitä, eikä pelkästään mekaanisesti yrittää kitkeä jännitystä pois kehonhallinnan avulla. Kehittyäksemme laulajana tulee meidän olla valmiita käymään läpi niin mielen kuin kehon prosesseja.

 Esiintymisjännityksen vaikutus laulajan instrumenttiin

Esiintymisjännityksen voidaan sanoa olevan yksi stressin ilmenemismuodoista (Hautamäki 1997, 73). Stressi on kehon luonnollinen reaktio elämässä kohtaamaamme haastavaan tilanteeseen, johon liittyy sopeutuminen ja jopa selviytyminen (Nuorten Mielenterveystalo 2018). Vireystaso nousee ja kehomme alkaa tuottamaan adrenaliinia koko elimistömme reagoidessa tähän kokonaisvaltaiseen hälytystilaan, joka vaatii jonkinlaista henkistä ponnistusta (Kielijelppi 2010).

Eläinmaailma opettaa meille ”taistele tai pakene” – reaktiosta: vaaran uhatessa eläin joko taistelee tai pakenee, tai edellisten vaihtoehtojen ollessa mahdotonta, lamaantuu (Nuorten Mielenterveystalo 2018). Tämän voimme ajatella tapahtuvan itsellemme tilanteessa, jonka mielemme tulkitsee uhkaavaksi ja saa kroppamme reagoimaan negatiivisella tavalla. Kroppamme kokee olevansa tilanteessa, josta on päästävä pakoon. Erityisesti laulamisessa kehon rooli ja tila on olennainen – onko instrumenttimme niin sanotusti käytössämme vai ei?

Tanskalainen laulupedagogi Helle Henning muistutti mestarikurssillaan, että kehonhallintaa on harjoitettava lavan ulkopuolella, jotta kehomme tottelisi ja toimisi haluamallamme tavalla itse esiintymistilanteessa. Ei riitä, että vakuuttelemme itsellemme päämme sisällä juuri ennen lavalle nousua, että tarvetta jännittämiselle ei ole. Sen sijaan meidän on saatava kroppamme uskomaan se. Meidän tulisikin siis ensisijaisesti kiinnittää huomiomme laulamisessa siihen, mistä ääni tulee, ennemmin kuin siihen, miltä se ääni kuulostaa (ks. kuva alla). Kun keskittyy laulamisen ytimeen ja siihen, mikä on äänen pohjana, alkaa laulu kuulostamaankin paremmalta. (Henning 2017.)

 

 

Henningin ajatus siitä, keskitymmekö laulaessa siihen, miltä ääni kuulostaa, vai siihen, mistä ääni lähtee.
Kuva: Sini Poikkimäki

 

 

 

Laulajan tuki ja juurtuminen

Mystinen termi ”laulajan tuki” saattaa hämmentää tai herättää ristiriitaisia mielikuvia siitä, mitä sillä tarkoitetaan (Koistinen 2003, 37). Tavalla tai toisella kaikki laulunopettajat joka tapauksessa opettavat laulajan tukea, joko suoraan ”tukeen” viitaten tai muilla keinoin, sillä se on olennainen asia laulamisessa. Yleensä tuella viitataan ääntöhengitykseen, eli uloshengitettävän ilman paineen säätelyyn äänihuulten värähdellessä (Ikävalko 2018). Oppilaan tulisikin aluksi ymmärtää hengityksen toiminta ja kehon oikea asento, sillä ”hengitys on lauluäänen elämän lähde” (Haefflinger 1993).

Koska keho on laulajan instrumentti, laulajan asento rakennetaan varpaista päälakeen – juurista latvaan. Laulajan on tärkeää löytää kokonaisvaltainen yhteys kehoonsa ja oppia tuntemaan omaa kehoaan, jolloin olennaista on tunnistaa etenkin vartalomme alaosat, luoda yhteys jalkapohjiin ja maahan. Tätä kehon kokonaisuuden hahmottamista kutsutaan ”maattumiseksi” (juurtuminen, maadoittuminen). Monilla tämä yhteys omaan kroppaan ja erityisesti sen alaosiin sekä maahan on kadoksissa, koska elämämme keskiössä on usein ylävartalomme ja järki. (Koistinen 2003, 19.)

 Laulajan tukena kokonaisvaltainen kehotietoisuus ja kehonhallinta

Mielestäni ”laulajan tuen” määrittelyksi ei riitä vain oikean hengitystekniikan ja oikean asennon hallitseminen, vaan se tulisi ymmärtää kokonaisvaltaisempana kehotietoisuutena ja kehonhallintana. Tuki on kehon valjastamista äänen kannatteluun, ja vaikka se on lihastyön tulosta, se ei ole jännitystä (Tasanto 1997, 43). Haasteena tuen aktivoimisessa äänen ja kropan yhteyttä etsiessä on se, että tuki on tasapainottelua kehon rentouden ja aktiivisuuden välillä. Tämän kaltaisen tuen eli kehonhallinnan treenaamiseen tulee opettajan teettää oppilaalleen monipuolisia harjoituksia, niin perinteisiä hengitys- ja tukiharjoituksia kuin rentouttavia, kehotietoisuutta edistäviä harjoituksia.

Omassa opetuksessani pyrin aktiivisesti edistämään äänen ja kehon välistä yhteyttä käyttämällä muun muassa liikettä apuna. Perusteellisten, keholähtöisten harjoitteiden myötä oppilas voi oppia kehotietoisuutta ja kehonhallintaa, ja sitä kautta menestyä paremmin myös esiintymistilanteissa. Mielestäni laulunopetuksessa tulisi lähteä liikkeelle tämän vankan perustan laskemisesta, jonka päälle on helpompaa kasata muita ominaisuuksia kuten eri soundien opettelu, tekstin tulkinta yms.

Laulutaito on henkilökohtainen prosessi

Laulua opitaan hyvin pitkälti oman kokemuksen ja henkilökohtaisten oivallusten kautta, ja tilaisuuden näihin hetkiin tarjoaa toivottavasti oma laulunopettaja tai –opettajat. Lähestymistapoja laulunopettamiseen on käytännössä yhtä paljon kuin on laulunopettajiakin, esimerkiksi tekstintulkinta ja ilmaisu tai puhdas tekniikka. Tapa, joka sopii erinomaisesti yhdelle oppilaalle, ei välttämättä toimikaan toiselle, mutta saman asian voi opettaa ja oppia eri tavalla. Itse laulupedagogina koen tärkeäksi korostaa kehon ja äänen yhteyttä omille oppilailleni. Osa laulunharrastajista ei tiedä mitä kehossa tapahtuu laulaessa, eivätkä välttämättä välitäkään tietää, sillä laulamisen sielukkuutta ja tulkintaa saatetaan pitää tärkeämpänä kuin tekniikkaa ja kehon läsnäoloa (Lindeberg 2005, 116).

Opettajan tulee valita lähestymistapansa oppilaan taipumusten mukaan, käsitelläkö äänenkäytön ilmiöitä fysiologisesti vai mieluummin tunnetilojen ja elämysten kautta (Vaalio 1997, 10). Kuitenkin pitkällä olevan laulajan tulisi perehtyä äänentuottamisen fysiologiaan, ja pyrkiä yhdistämään tämä teoriatieto käytäntöön, eli tutustua laulussa tapahtuviin fysiologisiin ilmiöihin oman kehonsa kautta. Ei riitä, että laulaja tietää, mitä ääniväylässä tapahtuu, tai edes miten saada pallea laskeutumaan hengityksessä. Hänen tulee tiedostaa oman kehonsa osien muodostama kokonaisuus ja hahmottaa kehonsa toimintaa kokonaisvaltaisesti.

On myös muistettava laulunopiskelun pitkäjänteisyys, ja se, että oppiminen tapahtuu pitkien prosessien tuloksina. Jotkut myöskään eivät näe laulamisen kehollisuuden korostamista tarpeellisena, eivätkä koe kärsivänsä liiallisesta esiintymisjännityksestä. Useat laulunharrastajat pitävät kyllä fyysisiä harjoituksia mahdollisuutena kehittää ääntä ja sen hallintaa, mutta eivät silti esimerkiksi laiskuudeltaan niitä juuri tee (Lindeberg 2005, 120).

Kehotietoisuutta herätteleviä harjoituksia

Tuulimylly-harjoitus (Koistinen 2003, 144)
Seiso hyvässä perusasennossa rentona, pidä paino tasaisesti molemmilla jalkapohjilla äläkä päästä polvia lukkoon. Tunne lantionpohjasi ja maa tukevasti jalkojen alla, sulje silmät ja anna sekä suun ja nenän kautta kulkevan syvän hengityksen rentouttaa koko kehosi. Lähde lantiosta lähtevällä voimalla varovasti kiertämään yläkroppaasi oman keskiakselisi ympäri oikealle ja vasemmalle, käsivarsien roikkuessa velttoina – anna niiden heilua omalla painollaan piirtäen ympyrän itsesi ympärille. Keskittyen keskiakselin ympäri pyörimiseen anna kiertoliikkeen kasvaa. Sitten anna liikkeen pienentyä hiljalleen, samalla ajatellen keskivartalon venymisen tunnetta – kuin päälaki kohoaisi kattoa kohti yhtä aikaa jalkojen painuessa vahvasti lattiaan. Anna kiertoliikkeen pysähtyä itsestään.

Ympyrä lantiolla (kehitelmä Henningin harjoituksesta)
Seiso hyvässä perusasennossa ja sulje silmäsi. Ala piirtämään hallitusti lantiollasi suurta ympyrää itsesi ympäri pitäen jalat suorina. Voit pitää kädet lantiolla tai antaa vapaasti roikkua sivuilla. Hae tuntumaa jalkapohjiin ja tunne yhteys sieltä päälakeen asti, tiedosta, kuinka kaikki kehonosat ovat yhteydessä toisiinsa. Liike on hallittu – muista aktivoida keskivartalon lihakset, ettei yläkroppasi roiku vain selän varassa lantiota takapuolelle vietäessä. Piirrä ympyrää molempiin suuntiin.

Energia virtaa koko kehossa (Henningin teettämä harjoitus mestarikurssilla)
Seiso hyvässä perusasennossa ja ala raskain ja hitain askelluksin polkemaan maata jaloillasi. Ota liikkeeseen mukaan kädet lyöden kyynärpäillä kohtisuoraan sivuille yhtä aikaa saman puoleisen jalan askelluksen kanssa. Voit liittää liikkeeseen voimakkaan puhalluksen, matalan huokauksen tai jopa murahduksen, kuitenkaan liikaa ääntä miettimättä ja valmistelematta. Sulkemalla silmät voit paremmin keskittyä yhteyden tuntemiseen, kuinka koko keho toimii yhdessä. Tunne jälleen vahva yhteys maahan ja lantioon, asentosi on vankka. Hiljalleen nopeuta poljentoa, kehittyen voimakkaaksi ja jopa aggressiiviseksi, kunnes et pysty enää nopeuttamaan. Tee äkkipysähdys, ja tunne kuinka energia virtaa läpi koko kehosi. Anna hengityksen tasaantua rauhassa.

Liikkuva pallo kehon alla (Haefflinger 1993, 45)
Makaa selälläsi jalat ja kädet sivuille suoristettuina. Kuvittele, että kehosi alla liikkuu pallo alkaen toisen jalan alta edeten selkärankaa pitkin saman puolen käden alle ja sieltä niskan ali toisen käden puolelle ja jälleen selkärankaa pitkin toisen jalan alle.

Kehonosien venytys (Haefflinger 1993, 45)
Makaa selälläsi jalat ja kädet sivuille suoristettuina. Kuvittele tuntemus siitä, että joku vetää sormenpäistäsi venyttäen kättäsi olkapäästä lähtien kauemmas kehostasi, sitten toista kättä. Kuvittele sama tuntemus kummallekin jalalle omalla vuorollaan, venytys lähtee lantiosta saakka.

Keinulauta jalkojen alla (Haefflinger 1993, 46)
Seiso suorassa ja pidä niska pitkänä kuvitellen, että päälaestasi lähtee naru, joka on kiinnitetty kattoon. Pidä kädet vaakatasossa sivuilla, jousta polvistasi ja kuvittele jalkojesi alle keinulauta, jolla tasapainoilet oikealta puolelta vasemmalle.

Kirjoittaja: Sini Poikkimäki 2018, Karelia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

Haefflinger, E. 1993. Die Singstimme (suom. Lauluääni, Heinonen E.). Laulupedagogi 2007-2008. Jyväskylä: Kopijyvä Oy, 43-64. http://www.laulupedagogit.fi/wp-content/uploads/2013/11/Laulupedagogi_2007-2008_sisus.pdf. 10.2.2018.

Hautamäki, T. 1997. Esiintymisjännitys. Hautamäki, T. (toim.). Laulajan opas. Seinäjoki: Rytmi-instituutti, 73-78.

Henning, H. 2017. Laulupedagogin mestarikurssi. Karelia-ammattikorkeakoulun musiikkipedagogin koulutuksessa 15.-17.5.17.

Ikävalko, T. 2018. Laulajan tuki (Ääntöhengitys). Viitattu 18.4.2018.  https://www.teroikavalko.fi/laulutekniikka-opetus-materiaali/laulajan-tuki-teoria/.

Kielijelppi. 2010. Esiintymisjännitys. Helsingin yliopiston Kielikeskus. Viitattu 6.2.2018. http://kielijelppi.virtamieli.fi/puheviestinta/esiintymisjannitys-ja-viestintaarkuus.

Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi – vapauta äänesi, äänitimpurin käsikirja. Helsinki: Sulasol.

Lindeberg, A-M. 2005. Millainen laulaja olen – opettajaksi opiskelevan vokaalinen minäkuva. Joensuu: Joensuun yliopisto.

Mielenterveystalo. 2018. Mistä sosiaalisessa jännittämisessä on kyse? Viitattu 10.2.2018. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/sosiaalisen_jannituksen_omahoito/Pages/mista_sosiaalisessa_jannittamisessa_on_kyse.aspx#huomion_k%C3%A4%C3%A4nt%C3%A4minen_sis%C3%A4%C3%A4np%C3%A4in.

Nuorten Mielenterveystalo. 2018. Toivo – kriisistä selviytymisen oma-apuohjelma nuorille: Mieli ja keho. Viitattu 6.2.2018. https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/oma-apu/toivo/Pages/osio_6_lue_lisaa.aspx.

Tasanto, M. 1997. Hengitys ja tuki. Hautamäki, T. (toim.). Laulajan opas. Seinäjoki: Rytmi-instituutti, 38-46.

Vaalio, K. 1997. Ääni-instrumentti ja sen rakenne. Hautamäki, T. (toim.). Laulajan opas. Seinäjoki: Rytmi-instituutti, 9-18.

Kuva: Sini Poikkimäki

 

Jätä kommentti