Improvisaation jäljillä soiton alkuopetuksessa

Lähestyn artikkelissa improvisaatiota klassisen musiikin näkökulmasta. Mielestäni sen tulisi olla tärkeä osa soitonopetusta alusta alkaen ja minulle on ollut itsestään selvää, että haluan omien oppilaideni kanssa improvisoida soittotunneilla. Uskon, että improvisaation kautta syntyy syvempi suhde omaan instrumenttiin ja musiikkiin.

Tähän asti olen intuitiivisesti ja alitajuisesti kokeillut oppilaideni erilaisia improvisaatiotehtäviä, jotka ovat olleet ihan toimivia, mutta niistä on usein puuttunut se punainen lanka ja tietty tavoitteellisuus. Toisin sanoen, olemme improvisoineet improvisaation takia ja siltä on puuttunut merkitys. Halusin siis saada tietoa aiheesta, ja koenkin, että tästedes osaan opettaa improvisaatiota eri näkökulmista ja fiksummin kuin aikaisemmin.

Mitä on improvisaatio?

Sana improvisaatio tulee latinankielen sanoista ’improvisum’, ’improvisus’, ’ex impro-visio’, jotka tarkoittavat ennalta näkemätöntä, ennakkoon näkymättömissä olevaa ja ilman etukäteiskuvailua tapahtuvaa. Improvisaatio on luomista esittämishetkellä (Weilin + Göös 1990, 74). Toisin sanoen se on vastakohta kirjoitetulle musiikkiteokselle, näytelmälle tai koreografialle. (Leppäsalo 1997, 7-8.)

Länsimaisessa musiikissa käsitettä improvisaatio ei olisi olemassa ilman käsitettä sävellyksestä. Niissä musiikkikulttuureissa, joissa ei pääsääntöisesti sävelletä musiikkia, ei puhuta myöskään improvisaatiosta (esim. kansanmusiikki). (Weilin + Göös 1990, 74.)

Yleensä improvisaatiota ajatellaan haastavana ja luovana prosessina, jota ei voi toteuttaa ilman massiivista tieto- ja taitopankkia. Vapaa improvisaatio on kuitenkin tästä poikkeavaa. Mielestäni siinä toteutuu improvisaation syvin olemus, koska ei ole pakko soittaa jonkun tietyn kehyksen sisällä.

Itse tykkäänkin suhtautua improvisaatioon hyvin leikkisällä mielellä. Saa kokeilla ja leikitellä omalla tai jopa itselle vieraalla instrumentilla. Omasta instrumentista voi tällöin löytää uusia ominaisuuksia, soundeja, harmonioita ja jopa monipuolisempaa instrumentin käyttöä. Lisäksi se on hauskaa, eikä sitä tarvitse ottaa niin vakavasti. Vielä hauskempaa improvisoiminen on itselle vieraalla soittimella, koska ei välttämättä edes tiedä, miten sitä kuuluisi soittaa. Silloin ollaan aidosti vapaan improvisaation lähteillä.

Lapset ja improvisaatio

Lasten kohdalla improvisaatioon tulee suhtautua eri tavalla kuin ammattilaisten. Heille improvisaatio on usein luontaista, sillä jo luontaisesti lapset musisoivat hyvin spontaanisti. On erityisen tärkeää antaa lapsen soittaa huvikseen. Se voi kuulostaa usein todella rasittavalta, mutta on äärimmäisen tärkeää lapsen musiikillisen kehityksen kannalta. (Junttu 2015, 81.)

Tällä tavoin lapsi tutustuu instrumenttiinsa omin ehdoin. Spontaanissa musisoinnissa on aina läsnä kinesteettinen luonne eli tekeminen, kuuleminen, näkeminen, kokeminen ja kehollinen kokonaisvaltaisuus. (Emt, 81.)

Lapset ovat luonnostaan spontaaneja, ja improvisoivat leikeissään paljonkin, mutta soittotuntitilanteessa saattavat olla arkoja improvisaatioon. Tässä on usein syynä väärin soittamisen pelko, josta improvisaation avulla voi päästä eroon. Juntun ja omien kokemuksien mukaan lapset ovat kuitenkin lähtökohtaisesti innokkaita improvisoimaan. (Emt, 86.)

Miten lähestyä improvisaatiota soittotunnilla?

Improvisaatiota voi lähestyä hyvin monesta eri näkökulmasta. Lähtökohtaisesti tulisi ottaa huomioon oppilas ja hänen maailmansa sekä onko soittaja kokeneempi vai vasta aloitteleva. Aloittelevan oppilaan kanssa on helppo lähteä liikkeelle vapaasta improvisaatiosta. (Junttu 2015, 84.)

Improvisaatiota on kuitenkin helpompi lähestyä, jos tehtävää rajaa jotenkin. Itse olen omien oppilaideni kanssa tehnyt esimerkiksi niin, että vain mustia koskettimia saa soittaa. Tässä on lisänä sekin jippo, että mustia koskettimia käyttämällä lopputuloskin kuulostaa poikkeuksetta hyvältä.

Olen myös kokenut tärkeäksi muistuttaa aloittelevaa improvisoijaa, että improvisaatio ei ole vakava asia, ja ideana on ennemminkin heittäytyä kuin soittaa tiettyjä säveliä. Tunnelma ja soittotapa on tärkeämmässä asemassa, eli sillä, miten soittaa, on enemmän merkitystä kuin sillä, mitä soittaa.

Mitä hyötyjä improvisaatiosta on?

Tutkimusten mukaan improvisaatio kehittää älyä, luovuutta ja tunne-elämää. (Poutianen 2013, 294) Erilaiset improvisaatioharjoitukset vahvistavat soittajan henkilökohtaista musiikkisuhdetta (Karppi 2015, 6), vapauttavat luovuutta ja auttavat usein myös hahmottamaan melodiaa, sointuja ja rytmejä (Enqvist 2008, 13).

Kupari (2008, 14) esittelee opinnäytetyössään haastattelua, jossa ihmiset kertoivat improvisaation avulla päässeensä yli liiallisesti kriittisyydestä, kehittävän persoonaa. Itse improvisoitu musiikki herättääkin usein paljon enemmän ja voimakkaampia tuntemuksia, kuin joku valmiiksi sävelletty teos, mikä puoltaa sitä seikkaa, että musiikissa on pitkältä kyse tunteista ja tuntemisesta, mikä eittämättä kehittää omaa persoona. Improvisoinnista on hyötyä myös oman tulkinnan löytämisessä ja sen avulla voi oppia myös teknisiä asioita, jotka olisi mahdollista nuotinnetun musiikin kautta oppia vasta pidempään soittaneena (Junttu 2015, 92).

Junttu (87-89) kuvaileekin tällaista improvisaatiotilannetta, jossa lopputuloksena oppilas oppi erilaisia soittotekniikoita. Oppilas oli käynyt kuluneella viikolla Linnanmäen Kammokujalla. Tästä inspiroituneena he miettivät, millä keinoin voi luoda kammottavaa tunnelmaa. Kotitehtävänä oppilaalla oli tunnilla yhdessä käydyistä aineksista valmistaa improvisaatio Kammokujasta.

Seuraavalla tunnilla oppilas esitti improvisaation, jonka avulla hän oppi peruspulssin ja vapaamman soiton yhdistämistä sekä motoris-teknisesti uusia soittotapoja. ”Hämähäkkikuvioinnissa” oppilas itse oivalsi, että käsien tulee olla kevyet, jotta ne liikkuisivat mahdollisimman nopeasti ja kirkumista muistuttavissa äänissä puolestaan käden tulee olla stabiili ja sormet suorat, jotta käsi pystyy soittamaan iskevästi ja käsivarren liike olisi mahdollisimman nopea paikasta toiseen.

Improvisaatioharjoituksia yksilöopetuksessa

Jotta improvisaatio olisi mahdollisimman mielekästä, kannattaa aiheet valita oppilaalle tärkeistä asioista, tapahtumista tai yksinkertaisista päivittäisitä ilmiöistä. (Junttu 2015, 84-85)

Esimerkiksi lapsen kanssa voi lähteä liikkeelle luonnonilmiöstä, väristä, eläimestä tai tutusta sadusta (Emt, 85) Itse olen oppilaideni kanssa esimerkiksi matkinut eläimiä siten, että oppilaan kanssa vuorotellen toinen keksii eläimen, jonka toinen ilmentää instrumentillaan. Kokemukseni perusteella tämä on ollut oppilaistani hauskaa, varsinkin kun he saavat vastavuoroisesti keksiä itse mahdollisimman haastavia eläimiä opettajalle soitettavaksi.

Karppi (2013, 10) kertoo opinnäytetyössään käyttäneen apuna kuvaa, josta lapsi itse saa kertoa, mitä kuvassa tapahtuu. Tarina kirjoitettaan ylös, ja opettaja lukee sen sitten oppilaalle virke kerrallaan ja oppilas kuvittaa omalla instrumentillaan tarinaa. Itsekin olen käyttänyt vastaavaa tekniikkaa improvisaation apuna. Olemme oppilaideni kanssa improvisoineet valmiista kuvasta, tai oppilaalla on ollut kotiläksynä piirtää seuraavalle tunnille haluamansa kuva, josta sitten olemme improvisoineet.

Edellinen improvisaatioharjoitus sopii hyvin esimerkiksi lapsille, joilla keskittyminen ei välttämättä riitä nuoteista soittamiseen. Ujommalle oppijalle puolestaan tämä ei välttämättä ole paras tapa aloittaa improvisaatioita. (Karppi 2013, 10)

Yksinkertaisimmillaan improvisaatiossa voi lähteä liikkeelle muutamasta sävelestä. Opettaja päättää esimerkiksi jonkun tietyn asteikon kolme ensimmäistä säveltä, joita oppilas saa käyttää. Opettaja voi säestää improvisaatiota I – V soinnuin rytmittääkseen ja tukeakseen oppilaan omaa soittoa. Seuraavana askeleena voi lisätä asteikosta seuraavat kaksi ääntä, jolloin käytössä on viisi ääntä. (Karppi 2013, 9)

Improvisaatiota voi lähestyä myös pienimuotoisin harjoituksin. Esimerkiksi kysymys-vastaus leikki, malli-kaiku soitto ovat myös oiva tapa (Korpela 1999, 99-100) tai seuraa johtajaa (Enqvist 2008, 16) ovat myös hyviä tapoja lähestyä improvisaatiota. Minä olen oppilaideni kanssa esimerkiksi tehnyt siten, että oppilaat matkivat tapaa jolla soitan (hiljaa, kovaa, staccato, legato ym.) ja sävelillä ei ole väliä. Tätä voi tehdä myös niin, että oppilaan tulee tehdä juuri päinvastoin.

Improvisoinnin merkitys ryhmässä

Ryhmässä improvisointi puolestaan kehittää ennen kaikkea vuorovaikutusta ja kuuntelemisen taitoja, mutta myös musiikillista kommunikaatiota. Ryhmän jäsenet oppivat reagoimaan toistensa soittoon, vaihtamaan ideoita, neuvottelemaan sekä arvostamaan ja kunnioittamaan toisiaan.

Ryhmäimprovisointi vaatii opettajalta totuttelua, ryhmädynamiikan ymmärtämistä ja kykyä organisoida. Opettajan tulee erityisesti luoda oppimisympäristö, jossa kaikki jäsenet kokevat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi sekä ohjeistaa tehtävät huolellisesti. (Junttu 2015, 86-87.)

Improvisaatioharjoituksia ryhmäopetuksessa

Improvisaatiota voi käyttää hyödyksi esimerkiksi uuden ryhmän aloituksessa. Erilaisia tutustumisleikkejä voi alusta asti yhdistää musiikkiin, oli sitten kyseessä lapsia tai aikuisia. Leikki usein vapauttaa ilmapiiriä, vaikka monista se saattaakin tuntua ihan tyhmältä. (Karppi 2013, 13-14.)

Ryhmäsoitossa on tärkeää oppia kuuntelemaan toisia soittajia. Improvisaatio on tähän oiva keino ja sen lisäksi, että harjoittelee toisten kuuntelemista, pääsee yhdessä kanssasoittajien kanssa luomaan musiikkia. Esimerkkinä tästä harjoitus, jossa yksi aloittaa soittamaan rytmistä tai melodista motiivia. Sen jälkeen vuorotellen kukin soittaja liittyy jo olemassa soivaan massaan sopivalla omalla motiivillaan. (Karppi 2013, 15.)

Tästä helpompi versio kuuntelun harjoittamiseen on, että jokainen saa vuorotellen keksiä rytmisen aiheen (yhtä säveltä käyttäen), jonka muut toistavat esimerkiksi dynamiikkaa tai soittotapaa muuttamalla (Enqvist 2008, 16). Tätä voi soveltaa myös yksilötunnilla, jos rytmin ja pulssin hahmottaminen on oppilaalle haastavaa.

Kirjoittaja: Lea Järveläinen 2018, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Enqvist, E.-M., 2008, Improvisoiden soittotunnilla, opinnäytetyö, Jyväskylä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu,

Junttu, K., 2015, Improvisaatio pianonsoiton alkuopetuksessa, julkaistu kokoelmassa Musiikillinen improvisaatio, toim. Huovinen, E., Turku, Utukirjat

Karppi, L., 2013, Improvisaatio soitonopetuksen ja musiikin ryhmäopetuksen välineenä – esimerkkejä improvisaatioharjoitteiden sovelluksesta musiikin opetuksessa, opinnäytetyö, Turku, Turun ammattikorkeakoulu

Korpela, K., 1999, Improvisaatiopedagogiikka, Finaali 3/1999, Helsinki, Sibelius-Akatemia, DocMus-yksikkö

Kupari, J., 2008, improvisointi osana pianotuntia, opinnäytetyö, Turku, Turun ammattikorkeakoulu

Leppäsalo, K., 1997, Luova asenne, hyvä musiikkisuhde ja improvisointi, Finaali 2/1997, Helsinki, Sibelius-Akatemia, DocMus-yksikkö

Poutiainen, A., 2013, Jazz syntyy soittamalla – käytännön ideoita rytmimusiikin ja improvisoinnin opiskeluun, Juva, PS-kustannus

Weilin + Göös, 1990, Suuri musiikki, tietosanakirja, Keuruu, Otava