Eväitä tanssinopettajille hyvän vuorovaikutuksen syntyyn
Artikkelissani pohdin vuorovaikutuksen merkitystä oppilaan tanssiharrastuksen mielekkyyteen ja siihen, miten tanssinopettajana voi kehittää hyvän vuorovaikutuksen syntyä tanssitunnilla. Pyrin antamaan näkökulmia tanssinopettajille hyvän vuorovaikutuksen luomiseen ja sen ylläpitämiseen. Artikkelissa esille tulevia näkökulmia voi varmasti soveltaa myös muilla opettamisen aloilla. Artikkelissa esille tulevia harjoitteita olen päässyt kokeilemaan syksyn ajan päättöharjoitteluni yhteydessä eri-ikäisille ja -tasoisille tanssin harrastajille. Tässä artikkelissa tulen avaamaan eri harjoituksia ja pohtimaan niiden toimivuutta ja mahdollista jatkojalostamista hyvän vuorovaikutuksen ja hyvän ryhmädynamiikan kannalta. Omien näkemyksieni tueksi viittaan myös aiemmin kerättyyn tietoon ja tutkimuksiin.
Vuorovaikutus ja siihen vaikuttavat tekijät
Kemppisen ja Rouvinen-Kemppisen mukaan hyvän ryhmädynamiikan syntyyn vaikuttaa olennaisesti hyvä vuorovaikutus, joka on kaiken lähtökohta. Hyvä vuorovaikutus jättää kaikille osapuolille tunteen siitä, että he saavat viestinsä perille ja tulevat ymmärretyiksi. Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu paitsi verbaalinen viestintä myös nonverbaalinen eli sanaton viestintä, joka sisältää ilmeet, eleet ja asennot. Tehokkaassa vuorovaikutuksessa tavoitteena on, että yksilö tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
Kasvatuksellisessa työssä aikuiset ovat avainasemassa näyttämässä lapsille ja nuorille tietä kohti entistä parempaa vuorovaikutusta (Kemppinen & Rouvinen-Kemppinen 1998, 2-4).
Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisuuden ja aitouden tunnetta, jolloin opettajan tulee osata olla läsnä, aito, turvallinen ja helposti lähestyttävä opettaja sekä kasvattaja. Kun opettaja on aidosti läsnä, kuunteleva ja kiinnostunut oppilaidensa kuulumisista antaa hän samalla mallin lapsille ja nuorille hyvästä vuorovaikutuksesta. Koen itse opettajana, että pieni yhteinen hetki, alkupiiri ja kuulumisten kysely, ennen tanssitunnin aloitusta tuo minut ja oppilaani lähemmäksi toisiamme ja luo jo alkutuntiin positiivisen oppimisilmapiirin, mikä on myös hyvän ryhmädynamiikan lähtökohta.
Hyvän vuorovaikutuksen edellytykset
Hyvän vuorovaikutuksen edellytyksinä voidaan pitää seuraavia:
- Vuorovaikutusvastuu on aina ammattilaisella. Se tarkoittaa oman vuorovaikutuskanavan aktiivista huolenpitoa. Mitä enemmän vastapuolella on suhdetta estäviä ajatuksia tai tunteita, sitä tärkeämpää on vaalia oman vuorovaikutuskanavan puhtaanapitoa.
- Yhteistyössä molemmat osapuolet lähtevät omista lähtökohdistaan ja tavoitteena on luoda yhteisiä tavoitteita, jotka saavutetaan yhdessä.
- Hyvä tahto, välittäminen ja kunnioitus ovat tärkeitä. Vuorovaikutuksessa osapuolten tulee olla kiinnostuneita toisistaan ja jaksaa sekä yrittää hoitaa suhdetta niin, että mennään kohti yhteisiä tavoitteita, jotta ne on mahdollista saavuttaa.
- Vastuu omista ajatuksista, tunteista ja teoista. Usein lasten kanssa työskentelevät yhteisöt ovat erityisen tunnevaltaisia. Tämä vaatii vuorovaikutuksen kannalta opettelua siihen, että osaa ottaa vastuun omista ajatuksista, tunteista ja teoista. Asioihin suhtaudutaan tunnevaltaisesti ja ristiriitojen selvittely voi olla haastavaa. Tavallisia piirteitä kasvatusyhteisöissä on myös hyväksytyksi tulemisen tarve. Toisaalta myös ilo, innostuneisuus, spontaanius ja toimeliaisuus ovat lapsista nousevia.
- Oikein kuuleminen ja ymmärtäminen.
(Kiesiläinen 1998, 79-91.)
Kiesiläisen mukaan yllä luettelemani hyvän vuorovaikutuksen edellytykset ovat asioita, jotka kasvattajana ja opettajana tulisi olla hallinnassa, jotta niitä voi vastuullisesti tuoda esiin. Näin oppilaat näkevät hyvän vuorovaikutusmallin myös kodin ja koulun ulkopuolella omissa harrastuksissaan. Tämä auttaa heitä myös arkipäiväisissä vuorovaikutustilanteissa ja erilaisten ihmisten kohtaamisessa sekä molemminpuoleisessa arvostuksessa.
”Ryhmässä toimimisen tulisi olla ilmapiiriltään kutsuvaa ja mukavaa. Ryhmässä toimiminen opettaa nuorille monenlaisia asioita, kuten toisen huomioon ottamista, yhteisten sääntöjen kunnioittamista sekä kehittää parhaimmassa tapauksessa nuoren itsetuntoa.” (Kemppinen & Rouvinen-Kemppinen 1998, 31.)
Myönteisen ja kannustavan palautteen tärkeys
Nuoria voidaan auttaa luottamaan itseensä sekä kykyynsä selviytyä vastoinkäymisistä. Usko ja luottamus kykyyn selviytyä vastoinkäymisistä, on elämän hallitsemisen taitoa. On tärkeää, että opettajana osaa kannustaa lapsia ja nuoria monipuolisesti erilaisissa tehtävissä ja tekemisissä. Myönteinen ja kannustava palaute saa usein aikaan myös myönteisiä käyttäytymiskokemuksia. Kannustamisessa opettaja kiinnittää huomiota lapsen ja nuoren hyviin ja vahvoihin puoliin. Lannistaminen saattaa olla tapa mikä sisuunnuttaa hyvän itsetuntoisen omaavan henkilön entistä suurempiin ponnistuksiin. Valitettavasti useimmiten käy kuitenkin juuri päinvastoin. On monia, jotka eivät jaksa taistella lannistavaa ilmapiiriä vastaan. (Kemppinen & Rouvinen-Kemppinen 1998, 59-60.)
Olen itse oiva esimerkki tästä. Olen ollut nuoresta asti todella hyväitsetuntoinen ja mennyt päämäärätietoisena rohkeasti kohti omia tavoitteita. Tähän on kuitenkin vaikuttanut suuresti vahva sosiaalinen tukiverkkoni. Aikuisena koin aika-ajoin tilanteita, joissa en jostakin syystä löytänyt paikkaani uudessa ryhmässä tai sopinut ryhmään, sillä koin ryhmissä paljon kilpailua ja lannistavia tilanteita. Nämä tilanteet vaikuttivat minuun hetkellisesti siten, että itsetuntoni aleni roimasti ja halusin olla ryhmätilanteissa mahdollisimman huomaamaton. Persoonani muuttui täysin, mikä oli itselleni todella vaikeaa. Nämä kokemukset kuitenkin lopulta sisuunnuttivat minua ja nykyään koen olevani paljon vahvempi ihminen sekä henkisesti että fyysisesti.
Näiden kokemusten kautta olen tanssinopettajana pyrkinyt aina oppilaan onnistuessa antamaan pienemmissäkin asioissa positiivista palautetta ja korostamaan onnistumisen kokemuksia. Olen havainnut tämän näkyvän monien oppilaiden itsetunnon kasvuna ainakin tanssiharrastuksen parissa. Uskon, että positiiviset kokemukset harrastuksissa ja muualla elämässä vaikuttavat meihin pysyvästi ja muokkaavat itsetuntoa terveellä tavalla paremmaksi.
Kemppisen ja Rouvinen-Kemppisen mukaan kannustamisen kannalta keskeisin kysymys on antaa nuorelle ja lapselle uskoa elämään. On tärkeää luoda nuorelle kuva siitä, että aikuisten elämässä on paljon tavoiteltavaa, ihanaa ja kutsuvaa. Aikuisen roolissa on tärkeää huomioida, että kannustaa paitsi itseään ja läheisiään, myös lasta ja nuorta elämänmyönteisyyteen. Perheet, koulut, urheiluseurat sekä nuorisotalot ovat avainasemassa nuoren itsetunnon kehittämisessä. Kemppinen ja Rouvinen-Kemppinen haluavat korostaa, että erityisesti kannustaminen näkyy sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa ja toisten arvostamisessa. Kemppisen ja Rouvinen-Kemppisen mukaan nykyään puhutaan paljon tunteiden muokkaamisesta. Tunnetyön kohteena voivat olla toisen tai omat tunteet. Tunnetyön avulla on mahdollisuus kannustaa ja rohkaista. (Kemppinen & Rouvinen-Kemppinen 1998, 60-61.)
Havaintoja päättöharjoittelun aikana tapahtuvista muutoksista
Päättöharjoitteluni aikana olen päässyt opettamaan ryhmiä, joissa oppilaat ovat toisilleen jo ennestään tuttuja, sekä aivan uusia ryhmiä, joissa kukaan ei tuntenut toisiaan entuudestaan. Opettajana tämä oli mielenkiintoista hyvän ryhmädynamiikan ja vuorovaikutussuhteen luomisen kannalta. Vietin näiden ryhmien kanssa syyslukukauden ja huomasin kaikissa ryhmissä positiivisia muutoksia.
Olen omien kokemusteni vuoksi ollut opettajana aina hyvin tarkka siitä, että ryhmässä säilyy arvostus ja kunnioitus toisia oppilaita sekä opettajaa kohtaan. Tämä mahdollistaa mielestäni parhaalla tavalla avoimuuden ja luottamuksen oppilaiden ja opettajan välillä. Koen, että opettajan täytyy tulla tilaan omana itsenään, pyytelemättä anteeksi mitään. Opettajan arvostus itseään ja muita kohtaan välittyy oppilaille ja luo turvallisuuden tunnetta. Opettajana pyrin aina pitämään huolen siitä, että alkutunnista on aikaa kysellä myös kuulumisia ja päivän tapahtumia oppilailta. Tanssitunti ei ole pelkkä harrastus, vaan myös lasten ja nuorten kohtaamispaikka.
Ryhmässä, jossa oppilaat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan oli alussa paljon kuppikuntia. Osa oli tullut kaverin kanssa harrastukseen, mutta suurin osa yksin. Ryhmä oli aluksi todella hiljainen ja vain toisilleen entuudestaan tutut juttelivat keskenään. Opettajana lähdin lämmittämään ryhmän sisäistä dynamiikkaa ja vuorovaikutusta siten, että kysyin nimenhuudon yhteydessä oppilailta esimerkiksi sitä, mitä muita harrastuksia heillä on, miten kesä oli mennyt tai muuta vastaavaa. Näin oppilaat jo tutustuivat huomaamattaan vähän toisiinsa ja muistamaan toistensa nimiä.
Vaikka tanssitunnilla ryhmässä saattaa helposti olla lähemmäs 20 oppilasta on tanssitunti silti yleensä yksinään työskentelyä ja omaan tekemiseen keskittymistä. Siinä vaiheessa, kun ryhmän jäsenet ovat toisilleen vielä täysin vieraita, on tanssinopettajana mielestäni erittäin tärkeää tutustuttaa ryhmäläiset toisiinsa, paitsi juttelemalla myös liikkeellisesti, ettei oman kehon liike ala tuntua jännittävältä ja vieraalta uuden harrastuksen ja uusien ihmisten ympäröimänä. Samalla se on tutustumista oman kehon ja toisen kehon liikekieleen.
Harjoituksia hyvän vuorovaikutuksen luomiseen tanssitunnilla
Seuraavat luettelemani improvisaatioharjoitteet olen poiminut erilaisilta tanssin tiiviskursseilta. Olen tutkinut niitä erityisesti hyvän vuorovaikutuksen edistämisen kannalta.
Jäänmurtajaharjoitus
Tässä harjoituksessa toinen parista piirtää sormella ilmaan reittiä, jota toisen parista tulee seurata koko kehollaan mahdollisimman tarkasti. Roolit ja myös parit vaihtuivat liukuvasti. Tämä harjoitus oli hyvä jäänmurtaja hauskuudessaan, sillä välillä kaverin sormen seuraaminen saattoi olla yllättävänkin haastavaa ja nauruakin alkoi kuulua myös toisilleen täysin tuntemattomien parien kesken. Harjoituksessa kokeiltiin kuljettaa pari sormella myös lattiatasoon ja saada pari hyppäämään ilmaan.
Oman kehon ja parin kehon liikekieleen tutustuminen
Edellisestä hieman kehittyneempi versio oli tehtävä, jossa toinen parista sanoi kehon osia ja parin tehtävä oli liikuttaa kyseistä kehon osaa haluamallaan tavalla pyrkimällä siihen, että liike lähtee kyseisestä kehon osasta, mutta resonoi koko kehoon. Tämän tehtävän tarkoitus oli tutustua oman kehon liikkeeseen tekijänä ja katsojana/kehon osien kertojana parin kehon liikekieleen. Tämän tehtävän avulla koin ryhmän vapautuvan paitsi keskenään, myös kehollisesti. Tämän harjoituksen vaikutus näkyi myös tanssitunnin tanssisarjoissa, joissa alkoi tulla näkyviin jokaisen oma persoonallinen tyyli liikuttaa omaa kehoaan, mikä on mielestäni tärkeä asia vaalia tekniikkaharjoitteiden ohella.
Liikkeen luomista yhdessä
Kolmas harjoite oli keksiä yhdessä parin kanssa tanssiliike. Toinen parista keksi jalat ja toinen lisäsi tähän liikkeeseen kädet. Jotta harjoituksesta ei tullut paineita, tuli liikkeen olla sellainen mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Kun jalat ja kädet olivat valmiina ja pari oli toistanut liikettä tarpeeksi, tehtävänä oli keksiä uusi liike. Tehtävän tarkoitus oli saada parit luomaan yhdessä liikettä ja hyväksymään sen mitä tuli ilman, että arvioitiin oliko liike tarpeeksi hyvä. Hyvän vuorovaikutuksen kannalta tämä harjoitus opetti pareja hyväksymään toisensa ja liikkeen, jonka he yhteistuumin synnyttivät. Tanssissa kadottaa helposti mehukkaimmat ahaa-elämykset ja oman persoonallisen tyylinsä, jos jatkuvasti pureudutaan siihen miltä liikkeen pitäisi näyttää.
Vuoropuhelu
Neljäs harjoite, jota tutkin hyvän vuorovaikutuksen syntymisen kannalta, oli vuoropuhelu parin kanssa. Tehtävänä oli, että toinen parista puhuu liikkeellä parilleen ja toinen parista kuuntelu. Puheen rytmityksen sai päättää itse. Lauseet saivat olla pitkiä tai lyhyitä. Parin lopettaessa ”puhumisen” toinen parista vastasi. Tästä seuraava vaihe oli kuiskata ja huutaa parille liikkeellisesti. Vaikka tehtävässä ei oikeasti puhuttu muuten kuin keholla, havaitsin oppilaissa sitä, että he aidosti kuuntelivat ja miettivät mitä pari mahtoi heille sanoa ja miten he tähän vastasivat.
Havainnot
Ryhmien koheesiossa alkoi näkyä melko nopeasti muutoksia. Kaikkien yllä luettelemieni harjoitteiden koin vievän tanssijoita oleellisesti eteenpäin paitsi tanssiteknisesti myös ryhmädynamiikan ja vuorovaikutuksen kannalta. Ryhmissä alkoi näkyä lyhyessäkin ajassa selvää ryhmäytymistä ja kuppikunnat alkoivat hajota. Ryhmistä alkoi tulla enemmän kokonaisia ja ryhmän sisäinen arvostus toisia ryhmän jäseniä kohtaan kasvoi niin, että kaikki löysivät paikkansa uudessakin ryhmässä.
Tanssiryhmät ovat usein kooltaan suuria, jolloin koheesio helposti laskee ja syntyy kuppikuntia. Hyvään vuorovaikutukseen vaikuttavia asioita ei opeteta erikseen eikä niistä mielestäni paljon myöskään keskustella, mikä vaikeuttaa opettajan ja oppilaiden välistä aitoa kohtaamista ja mahdollista toisilta oppimista, heittäytymiskykyä ja rohkeutta tanssitunnilla. Koen hyvän vuorovaikutuksen synnyn vaikuttavan merkittävästi myös tanssitunnin mielekkyyteen. Sen vuoksi halusin tutkia aihetta ja kerätä tanssinopettajille mahdollisia eväitä siihen, miten voi lähteä konkreettisilla tehtävänannoilla hakemaan hyvää ryhmän sisäistä vuorovaikutusta.
Kirjoittaja: Sara Harjamäki 2018, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Kemppinen, P & Rouvinen-Kemppinen, R. (1998). Vuorovaikutuksen aarrearkku: vinkkejä kasvattajille. Kannustusvalmennus.
Kiesiläinen, L. (1998). Vuorovaikutusvastuu. Ammatilliset vuorovaikutustaidot kasvatusyhteisössä. Arator Oy.