Hyvän soittotekniikan alkeet pikkupianisteille

Laadukas alkeisopetus on kaiken a ja o musiikin opiskelussa. Se luo pohjan oppilaan musiikilliselle ajattelulle ja mahdollistaa hänen taitojensa kehittymisen jopa ammattimuusikoksi asti. Kun perusta on tehty huolellisesti, sen päälle on luonnollista rakentaa yhä vaativampia tavoitteita. Tässä artikkelissa pohdin, kuinka pianonsoitonopettaja voi antaa hyvän soittotekniikan alkeet 5-9- vuotiaille, harrastuksen vasta-aloittaneille pikkuoppilailleen. Tutkin aihetta klassisen pianonsoiton näkökulmasta. Mitä lapsen tulisi ensisijaisesti oppia, kun hän on aivan soittotaipaleensa alussa? Miten kuljettaa käsi kädessä tekniikan ja tulkinnan opiskelua? Voiko niitä edes erottaa toisistaan?

Tekniikka on taiteen tekemistä

Sana tekniikka on peräisin kreikan kielen sanasta techne, joka merkitsee taidetta (Neuhaus 1973, 11). Näin ollen voimme perustellusti todeta, että tekniikka ja ilmaisu ovat yhtä. Nämä kaksi peruspilaria ovat keskeisessä asemassa pianonsoitontaidon opiskelussa. Esimerkiksi suurella tulkintatahdolla esitetty teos ei yllä koskettamaan kuulijaa, jos soittajan tekniikka ei ole tulkinnan tasolla. Myös toisinpäin esitys ontuu, jos teknisesti moitteettomasti esityksestä puuttuu karakteri ja tunne.

Pianonsoitontekniikka on hyvin laaja käsite. Tekniikka ei ole vain taitoa soittaa nopeasti erilaisia kuvioita. Mielestäni kyseisen käsitteen alle voidaan lukea mm. luonnollinen soittoasento, hyvän soinnin muodostaminen sekä kokonaisvaltaisen rentouden löytäminen. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä liikkeelle aloittelevien pianistien kanssa tekniikasta puhuttaessa. Pikkuhiljaa opetukseen lisätään yhä hienomotorisempia haasteita. Otetaan käsittelyyn artikulaatio, dynamiikka ja lopulta erilaiset sormiharjoitukset, asteikot ja etydit.

Italialaiset tekniikkataiturit

Ollessani vaihto-opiskelijana Italiassa kiinnitin huomiota kouluni pianistien tasoon. Heillä tuntui olevan hallussaan tyylituntemus, syvällinen ilmaisuvoima ja tekninen näppäryys. Jopa aivan pikku-oppilaat soittivat varmalla otteella, vahvoilla sormilla ja soivalla äänellä. Muutama 17-vuotias soittaja oli taas päässyt tekniikassaan jo niin pitkälle, että he saivat teknisesti vaativat ja laajat teokset täysin timanttiseen kuntoon. Myös esiintymistilanteissa he loistivat rautaisella tekniikallaan. Vaatimustaso tuntui olevan kovempi, mitä meillä Suomessa on. Omien huomioni perusteella voisin yleistää, että panostamme Suomessa musiikilliseen ilmaisuun ja persoonallisuuteen, kun taas esimerkiksi Italian koulussani painotettiin erityisesti teknistä osaamista ja esiintymisvarmuutta. Väistämättä aloin pohtia, miten voisin yhdistää optimaalisesti nämä tavoitteet omassa opetuksessani.

Laadukas alkeisopetus antaa eväät hyvään tekniikkaan

Uskon, että nämä italialaiset taiturit saivat perinpohjaista ja tavoitteellista opetusta aivan heidän soittotaipaleensa alusta lähtien. Kaikkein olennaisin osa hyvää soittotekniikkaa on luonnollisen ja jännityksettömän soittoasennon löytäminen. Näin lapsi oppii suhteuttamaan oman kehonsa pianon mittasuhteisiin: ”kuinka korkealla penkin tulee olla, miten kädet ovat koskettimistolla, missä jalat ovat?” Kuten Liisa Soinne toteaa kirjassaan Piano soi ja laulaa (1984), hyvä soittoasento koostuu monesta osatekijästä. Seuraava esimerkki on kuvaus optimaalisesta soittoasennosta.

Lapsi istuu puoliksi pianopenkillä jalat tukevasti maassa tai korokkeella. Selkä on suorana ja hartiat rentoina. Käsivarret lepäävät painavina riippusiltoina kylkien sivuilla ja asettuvat koskettimistoon nähden noin 90 asteen kulmaan. Kyynärpäät ovat hieman koholla. Näin varmistetaan, etteivät lapsen käsivarret lukkiudu kiinni kylkeen, ja hän pystyy soittamaan vapaasti. Ranne on jäntevä, mutta elastinen. Käden painopiste lepää rystysissä etusormen kohdalla. Kämmenselkä säilyy ryhdikkäänä ja sormenpäät pysyvät viimeisestä nivelestään (lähimpänä kynttä) tukevina. Soittaessa sormien tuntoalueina ovat sormenpäiden alapinnat, joista voidaan puhua esimerkiksi tyynyinä. Ei siis soiteta kynsillä. Jalat ovat tukevasti maassa tai jos eivät vielä yllä, niin korokkeella. Myöhemmin opetellessa pedaalin käyttöä, voidaan muuttaa asentoa niin, että oikea jalka lepää pedaalilla. (Soinne 1984, 12.) (Kuva 1.)

 Edellä mainittua prosessia voidaan harjoitella lapsen kanssa leikkimielisesti siten, että opettaja asettuu pianopenkille aivan vänkyräksi, ja oppilaan tehtävä on korjata tämän soittoasento. Lapsen voi myös antaa vääntää puinen nukke oikeaan soittoasentoon.

Kuinka piano soi ja laulaa?

Kun oppilas löytää luonnollisen soittoasennon, on mielestäni syytä keskittyä pianonsoiton keskeisimpään elementtiin, sointiin. Soinnin löytäminen on välillä haastavaa ammattimuusikoillekin, joten on ensisijaisen tärkeää, että käsite otetaan puheeksi jo aivan soittoharrastuksen alussa. Kuten Soinne (1984) toteaa, piano on harvinaisen tylsä soitin ilman sointia, aivan kuin kuuntelisi kirjoituskoneen pauketta. Hyvä sointi saadaan aikaan rennosta vartalosta sekä sormien jäntevästä kontaktista koskettimistoon.

Kädessä on kaksi kiintopistettä, olkapää ja sormenpään tyynyt. Kaikki muu, mikä jää näiden pisteiden väliin on elastista ja joustavaa. Käsivarsi on kuin notkea riippusilta, joka on kuitenkin hyvässä kontaktissa koskettimistoon sormenpäiden kautta. Voidaan siis puhua, että sormet tukeutuvat ja nojaavat koskettimistoon, jolloin varmistetaan, että oppilas uskaltaa soittaa aivan koskettimen pohjaan saakka.

Lyhyet ja pitkät äänet keskiössä

Pikkuoppilaan kanssa voidaan lähteä liikkeelle siitä yksinkertaistavasta oletuksesta, että on kahdenlaisia ääniä: lyhyitä ja pitkiä. Nämä kaksi lähtökohtaa esiintyvät olennaisena osana pikkupianistien alkusoitto-ohjelmistossa. On syytä aloittaa rauhassa pienistä elementeistä, jotta lapsi pystyisi keskittymään ja tiedostamaan liikkeensä. Pitkien äänten soittamista voidaan opetella soittamalla kolmea vierekkäistä ääntä. Käsivarsi on vapaa, ja ainut jäntevä ja napakka kohta on sormenpää. Kun halutaan liittää ääni toiseen ääneen, on otettava ranteenkäyttö tarkasteluun. Liisa Soinne (1984, 26) puhuu kirjassaan rannerefleksistä, mikä kuvaa ranteen avustavaa liikettä siirryttäessä toiseen ääneen. Ranne ikään kuin niiaa tehden pienen ympyrän ilmaan. Sen liike tapahtuu sivusuunnassa, jolloin se kytkee koko käsivarren mukaan äänentuottoprosessiin. Soivissa pitkissä äänissä käytetään aina koko käsivartta, sen liikkeen ja painon puuttumisen kuulee välittömästi. (Kuva 3.)

Kantavan ja soivan äänen tuottaminen kannattaa aloittaa fortessa (=voimakkaasti), sillä suurten liikkeiden hallinta on huomattavasti helpompaa. Pianossa (=hiljaa) soitettuna liike on edelleen sama, mutta pienempi. Oppilaan kanssa voidaan soittaa pitkiä ääniä niin fortessa kuin hän pystyy. Yhdessä opettajan kanssa sitten kuunnellaan, milloin sointi ”rikkoutuu”, eli milloin se kuulostaa vasaran iskulta, kovalta ja kylmältä.

Lyhyiden äänten soittaminen johtaa myöhemmin nopeasti soittamiseen. Oppilaan on tiedostettava, että lyhyet äänet eivät tarvitse niin paljon ranteen ja käsivarren liikettä kuin pitkät äänet. Tätäkin voidaan harjoitella soittamalla kolme peräkkäistä ääntä, mutta siten, että tällä kertaa ranne ja sormet liikkuvat mahdollisimman vähäeleisesti. Etsitään siis lyhintä ja luonnollisinta reittiä seuraavalle äänelle. Tätä tekniikkaa hyödynnetään mm. asteikkosoitossa. Luonnollisesti lyhyiden äänten sointi ei ole niin muhkea kuin pitkien äänten, sillä rannerefleksille ei jää paljon aikaa. On kuitenkin olennaista soittaa pohjaan asti, rennolla otteella ja selkeällä äänellä. Kuva 4.

Rentous ja soittamisen luonnollisuus kulkevat käsikädessä

Rento pianisti pystyy soittamaan helpommin eheästi, soinnikkaasti ja ilmaisuvoimaisesti. Hän saa luultavasti myös vähemmän rasitusvammoja verrattuna jännitteisiin soittajiin. Lapset ovat liikkeissään ja leikeissään luonnostaan rentoja, ja tämä vahvuus tulisi säilyttää myös koskettimiston ääressä. Kun oppilas löytää optimaalisen soittoasentonsa, on hänen muistettava, ettei asento ole koskaan staattinen. Koko keho myötäelää melodiakulkujen ja käsien liikettä.

Rentoutta edesauttaa se, että oppilas hengittää soittaessaan syvään, eikä vain pinnallisesti. Tuki lähtee keskivartalosta asti. (Kentner 1979, 61.) Opettajan on myös hyvä kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että lapsen käsi on pieni. On esimerkiksi yleistä, että oppilaan peukalo joutuu jännittyneeseen tilaan. Peukalolihas on käden suurimpia ja vahvimpia lihaksia, joten sen jännitteisyys vaikuttaa koko käteen. Käden rentouden lisäksi voidaan puhua myös käden kimmoisuudesta (Kentner 1979, 59). On tärkeää, että käsi rentoutetaan soittoprosessin jokaisen vaiheen jälkeen. Etenkin laajojen otteiden tai hyppyjen jälkeen sormet palaavat hetkellisesti luonnolliseen, supumpaan asentoonsa. Jäykkyyttä voidaan poistaa seuraavanlaisella harjoituksella.

Opettaja kannattelee oppilaan kättä koskettimiston päällä. Hän päästää irti otteestaan ja antaa oppilaan käden pudota koskettimistolle. Tarkkaillaan putoaako käsi rentona. Voidaan kokeilla, että käsi putoaa yhden sormen varaan, jolloin sormi ottaa käden painon jäntevästi vastaan. Käsi voi pudota myös kaikkien sormien varaan, jolloin oppilas saa soittaa mahdollisimman hurjan riitasoinnun. (Kuva 5.)

Kohti hienomotorisempia liikeratoja

Kun oppilas alkaa sisäistää soittotekniikan alkeet, voidaan lisätä opetukseen yhä hienomotorisempia haasteita. Otetaan aluksi käsittelyyn artikulaation kaksi eri tapaa, legato (=sitoen) ja staccato (=lyhyesti, terävästi, erotellen).

Legato-soitossa hyödynnetään aikaisemmin opittujen pitkien äänien soittotapaa. Lapsi pyrkii yhdistämään äänet saumattomasti niin, ettei äänten välille jää ilmaa. Käsivarsi avustaa äänten sitomista toisiinsa. Olennaisinta on oppia kuuntelemaan, että piano soi.

Staccatto-soitossa sen sijaan oppilas hyödyntää rannerefleksiä ja pomppaa kuin pupu seuraavalle koskettimelle niin, että äänten välille jää ilmaa. Rannerefleksi tapahtuu nyt hieman pystysuunnassa, kun ranne niiaa jokaisen äänen kohdalla ja kimpoaa seuraavalle äänelle. Opetuksessa voidaan lähteä liikkeelle non legaton eriasteista. Äänet soitetaan erikseen ja kuulostellaan erimittaisia katkoksia niiden välillä. Lopulta päädytään staccatoon, jota voidaan kuvailla oppilaalle kuin kuumilla koskettimilla hyppimiseksi. (Kuva 6.)

Miten liikkeestä tulee automaatio

Lapsuus on merkittävää aikaa motoristen taitojen kehittymisen kannalta. Yleisesti ottaen motoriikka kehittyy liikkuessa saatujen aistimusten kautta, minkä vuoksi fyysinen aktiivisuus on lapsuudessa tärkeää. Rajasin artikkelini pikkuoppilaiden ikähaarukaksi 5-9-vuotiaat. Nuorimmat heistä ovat motorisessa kehityksessään perustaitojen oppimisen vaiheessa ja vanhemmat lajitaitojen oppimisen vaiheessa.

Pianonsoiton tekniikan oppiminen on motorinen prosessi, jossa tarvitaan erityisesti hienomotorisia taitoja. Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja ovat omaksumiskyvyiltään yksilöllisiä, mikä opettajan on tärkeää ottaa huomioon. Uuden taidon oppiminen alkaa karkeamotorisesta hahmotusvaiheesta. Toistojen myötä seuraa jäsentymisvaihe, joka on hienomotorinen prosessi. Lopulta liikerata automatisoituu ja seuraa vakiintumisvaihe. Seuraavat mietelauseet kuvastavat hyvin motoristen taitojen oppimista:

”Hyvä tekniikka tarkoittaa suoritusten oikeiden liikeratojen osaamista, jonka avulla sekä nopeutetaan että taloudellistetaan (urheilu)suoritusta. ” (Ojanen 2011, Taidon kehittyminen.)

 ”Hyvä taito tarkoittaa (urheilijan) kykyä hyödyntää tekniikkaa nopeasti, taloudellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti.” (Ojanen 2011, Taidon kehittyminen.)

 ”Pianoa soitetaan ensisijaisesti aivoilla ja vasta toissijaisesti käsillä.” (Pianokoulu. Pianonsoiton tekniikka.)

Kuuntelemalla hyväksi soittajaksi

Lapsilla on rikas mielikuvitus ja tarkka havainnointikyky. Opettajan tulee kannustaa pikkuoppilaitaan hyödyntämään heidän luontaista pääomaansa pianokappaleita harjoitellessa. Pianonsoiton opiskelussa tarkka kuulokyky on nimittäin oppimisen edellytys. Kun lapsi oppii kuulemaan pieniä vivahde-eroja ja ymmärtämään erilaisten kosketusten merkityksen äänenmuodostuksessa, hän pystyy myös harjoittelemaan itsenäisesti – ja oikein.

Oppilaan kuulokykyä on syytä haastaa seuraavanlaisiin tavoitteisiin, kun legatosoitto onnistuu. Soittotekniikan opiskeluun lisätään käsitteet cantabile ja fraseeraus. Cantabile (=laulavuus) tuo lisää ilmaisuvoimaa soittoon, ja antaa lapselle mielikuvan, kuinka ääniä tulisi kuljettaa. Melodian lausekkeilla, eli fraaseilla, on aina joku suunta ja päämäärä. Opettaja ja oppilas voivat miettiä yhdessä, mitkä ovat fraasin tärkeitä nuotteja ja miksi, ja kuinka niitä voisi poimia nuottikuvasta. Oppilaan tulee ottaa huomioon kaaritukset ja nähdä fraasit pieninä kokonaisuuksinaan.

Fraseerausta on luonnollista lähteä harjoittelemaan tuttujen lastenlaulujen kautta. Laulaen ja soittaen yhtä aikaa lapsi oppii ymmärtämään, miten musiikki elää ja hengittää. Laulun kautta opetukseen on helppoa liittää myös tarinallisuutta ja tulkintaa.

Edellä mainittujen tekniikoiden lisäksi dynamiikan käsittely ja tulkinta ovat olennainen osa opetusta. Myös erilaiset sormiharjoitukset, asteikot ja etydit kehittävät lapsen sorminäppäryyttä vahvistaen sormien yhteyttä koskettimistoon.

Tekniikan opiskelusta hauskaa

Voiko pianonsoittamisesta nauttia, vaikka tekniikassa olisi vielä paljon työstettävää? Miten opettaja voi tehdä tekniikan opiskelusta hauskaa?

Musiikin tarkoitus on tuoda mielihyvää soittajille ja kuulijoille, sitä ei saa unohtaa tekniikan opiskelussa. Kuten taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2002) todetaan, alkeisopetuksen keskeisimpiä tavoitteita ovat hyvän musiikkisuhteen luominen. Se antaa edellytykset musiikin elinikäiselle harrastamiselle sekä musiikkialan ammattiopintoihin.

Taitava opetustyö on yhtä aikaa hauskaa ja tavoitteellista. On opettajan vastuulla valita lapselle kappaleet, jotka vastaavat oppilaan taitotasoa. Tällöin oppilas saa työstettyä ne laadukkaaseen kuntoon, ja soitto kuulostaa hyvältä. Tämä kannustaa oppilasta edelleen kehittämään taitojaan, sillä liian vaikeat kappaleet uuvuttavat ja turhauttavat lasta. Ohjelmistovalinnoilla on myös merkitystä oppilaan motivaatioon ja edistymiseen. Yhtä aikaa monipuolinen ja oppilaalle mieleinen soitto-ohjelmisto koostuu sävellyksistä, jotka edustavat eri tyylilajeja ja joiden valitsemiseen oppilas on saanut itse vaikuttaa.

Pupunloikat tekevät oppimisesta hauskempaa

Moni lapsi oppii parhaiten leikin kautta. Kun oppilas on aivan soittotaipaleensa alussa, voidaan tutustua instrumenttiin ja sen erilaisiin ominaisuuksiin heidän omasta näkövinkkelistään. Tällöin on helppo luoda soiva ilmapiiri oppitunneille, vaikka oppilas ei hallitsisi instrumenttia vielä lainkaan (Arola ym. 2013: Miten saada ilmaisua soittotuntiin?, 21). Myös mielikuvat ja leikin varjolla opettaminen ylläpitävät lasten mielenkiintoa.

Opettaja voi havainnollistaa erilaisia tekniikoita esimerkiksi eläinhahmojen kautta: ”pupu hyppii koskettimilla (staccato), laiska isäkarhu ryömii eteenpäin (legato), satakieli laulaa (cantabile), satakieli hengähtää (fraasien rajat)…”

Miksi tekniikan opiskelu on tärkeää?

Kuten aikaisemmin totesimme, tekniikkaa ja ilmaisua ei voi erottaa toisistaan. Edes yhtä ääntä ei voi soittaa ilman tekniikkaa, jos sen halutaan kuulostavan soinnikkaalta. Tekniikan opiskelu on siis elintärkeä osa pianonsoittoa, ei vain tylsä välttämättömyys. Kuuntelemalla lapsen ideoita ja liittämällä mielikuvia soittotapahtumaan tekniikan opiskelu kietoutuu luonnolliseksi osaksi oppituntien kulkua.

Kirjoittaja: Iiris Rissanen, Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

Arola, I., Kari, M., Lassila, T., Numminen, J., Pulakka, A. & Rautiainen, S. 2013: Miten saadaan musiikki-ilmaisua soittotuntiin. Soiva opettajuus 2013. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.

Haapala, R. & Vainionpää, T. Opas 1-6-vuotiaan lapsen motorisesta kehityksestä ja sen tukemisesta. Viitattu 9.1.2017. https://www.jikky.fi/files/2607/Valmis_JIK_Opas_16_lapsen_motorisen_kehityksen_tukemisesta.pdf

Kentner, L. 1976: Piano – taitoa ja taitajia. WSOY, Porvoo.

Neuhaus, H. 1973: Pianonsoiton taide. Kirjayhtymä, Helsinki.

Ojanen, T. 2011. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus. Taidon kehittyminen. Viitattu 9.1.2017 http://www.kihu.fi/urapolku/media/Amer.%20jalkapallo387Taidonkehittyminen.pdf

Pianokoulu. Pianonsoiton tekniikka. n.d. Viitattu 10.1.2016 http://www.pianokoulu.fi/index.php?title=Pianonsoiton_tekniikka

Soinne, L. 1984: Piano soi ja laulaa. Copyright Hellasedition – Painojälki Oy, Helsinki

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet. 2002. Opetushallitus. Viitattu 10.1.2017. http://www.oph.fi/download/123013_musiik_tait_ops_2002.pdf

Muuta kirjallisuutta

Halinen, I. Hotulainen, R. Kauppinen, E. Nilivaara, P. Raami, A. Vainikaine, M-P. 2016: Ajattelun taidot ja oppiminen. PS-kustannus, Jyväskylä. Bookwell Oy, Juva.