Sukelluksia ikäihmisten soitonopetukseen

Suomessa musiikkiopistoihin ja kansalaisopistoihin hakeudutaan yleensä jo nuorena. Monet musiikkioppilaitokset tarjoavat opetusta ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Mutta entä kun ovesta astuu sisään eläkeiässä oleva oppilas? Mikä opetuksessa muuttuu? Mitä meidän opettajien tulisi ottaa huomioon ja mihin asioihin keskittyä?

Musiikkioppilaitosten tarjoama taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Vaikka toiset musiikkioppilaitokset tarjoavat opetusta kaikenikäisille, monissa on noin 30-vuoden yläikäraja. Sen sijaan työväen- ja kansalaisopistojen kurssit ovat kaikille avoimia ikään katsomatta, ja kansalaisopistoissa onkin viime vuosina lisääntynyt juuri ikäihmisten soitonopetus (Siirola 2009,174).

Ennakoidaan, että 2020 -2030 -luvun seniorit ja vanhukset tulevat ylläpitämään yhä suuremmassa määrin samoja harrastuksia kuin nuorempana (Sonkin, Petäkoski-Hult, Rönkä & Södergård 1999, 33). Näin ollen tulevaisuudessa tulemme todennäköisesti tapaamaan senioreita soittotunneilla yhä enemmän.

Tutkijat jakavat vanhuuden kahteen osaan: kolmanteen ja neljänteen ikään. Eläkkeelle siirtymisestä alkava kolmas ikä on usein omistettu omalle hyvinvoinnille. Se on aikaa, jolloin elämään tulee uusia rooleja ja silloin monet alkavat harrastaa ja opiskella uusia asioita. Noin 85 vuoden iässä alkaa neljäs ikä ja varsinainen vanhuus, jolloin hoidon tarve lisääntyy ja harrastaminen vähentyy. (Nurmiranta, Leppämäki, Horppu 2009, 121.)

Musiikkiharrastuksen on todettu ehkäisevän toimintakyvyn heikkenemistä ja antavan harrastajalle monenlaisia miellyttäviä tunteita. Ikäihmisille musiikilla on suuri merkitys nuoruuden muistelemisessa. “Luovuus on ihmisen kykyä saada aikaan jotain uutta itselleen ja myös läheisilleen. Se ei katoa iän myötä.” (Siirola 2009,171,173.)

Ikääntymisen tuomat muutokset

Haastattelimme artikkelia varten kahta varttuneempaa soitonharrastajaa, jotka molemmat aloittivat kanteleensoiton eläkkeelle siirtymisen aikoihin. Molempien soittoinnostus alkoi kotoa valmiiksi löytyneistä vanhoista kanteleista. “Koin velvollisuudeksi opetella edes vähän soittamaan kannelta, jonka setäni oli tehnyt minulle 40 vuotta sitten. Jatkoin kuitenkin harrastusta, koska soittaminen oli niin hauskaa.” Kun kysyimme, mikä soittamisessa on hauskaa, kumpikin mainitsi ensimmäisenä soittimen kauniin äänen. “Kantele on mystinen soitin, välillä sen ääni on möreä, välillä kirkas (säästä riippuen), mutta aina kaunis.”

Tuulikki Laes on kehittänyt ikääntyneille suunnatusta musiikkikasvatuksesta termin myöhäisiän musiikkikasvatus. Myöhäisiän musiikkikasvatuksen kenttä on laaja, onhan 65-vuotias juuri eläkkeelle jäänyt yleensä vielä paljon paremmassa kunnossa kuin laitoshoidossa oleva 90-vuotias. Kuitenkin iästä riippumatta jokainen ihminen pitäisi huomioida yksilönä. Niin psyykkisiltä kuin fyysisiltä ominaisuuksiltaan ihmiset ovat erilaisia. Esimerkiksi kiinnostuksenkohteissa ja musiikkimaussa on yksilöllisiä eroja myös iästä riippumatta. Myöhäisiän musiikkikasvatusta suunnitellessa tulisi ottaa huomioon myös ikääntymiseen luonnollisesti liittyvä motorinen ja aistien toimintaan liittyvä hitaus, jotka näkyvät oppimisen hitautena. (Laes 2013, 311-312.)

Ikäihmisen oppimiseen vaikuttavat eniten muutokset näkö- ja kuuloaistissa sekä motoriikassa. Näkö heikkenee noin 45 vuoden iässä, mikä vaikeuttaa näkemistä lähelle (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen & Ruoppila 2014, 241). Näin ollen kannattaa kiinnittää huomiota opetuspaikan valaistukseen ja käyttää tarpeeksi suurikokoisia ja selkeitä nuotteja. Kuuloalueella tarkkaavaisuuden kohteen vaihtaminen vaikeutuu ja hieman hidastuu. Opettajan tulisi puhua tarpeeksi selkeästi ja pitää huoli, ettei taustahäly vaikuta kuulemiseen.

Reaktio- ja liikeajat alkavat hidastua noin 25 vuoden iässä. 50 vuoden iässä hidastuminen lisääntyy sitä enemmän, mitä monimutkaisemmasta tehtävästä on kyse. (Nurmi ja muut 2014, 244.) Tämä näkyy soitonopetuksessa siinä, että pään ja käden yhteistyö ei ole niin nopeaa. Haastattelemamme kanteleensoittajat mainitsivat soittamisessa vaikeaksi oikeiden sävelten löytämisen kanteleen kieliltä. Iäkkäät henkilöt ovat usein varovaisempia kuin nuoret. Tehtävissä, joissa vaaditaan sekä nopeutta että virheettömyyttä, he painottavat virheettömyyttä. (Nurmi ja muut 2014, 244.) Tämä saattaa olla yksi hitaamman edistymisen syynä. Myös haastateltavat mainitsivat virheiden häiritsevän soittamista.

Kognitiiviset muutokset muistissa, tarkkaavaisuudessa, havaitsemisessa sekä ajatteluprosessissa asettavat oppimiselle omat haasteensa (Honkonen 2010, 5). Reaktionopeuden ja aistitoimintojen hidastuminen vaikuttaa valikoivaan tarkkaavaisuuteen (Paloniemi 2007, 237), jolloin esimerkiksi nuotin lukeminen ja pyydetyn kohdan etsiminen on hitaampaa kuin ennen (Honkonen 2010, 6). Tästä syystä toinen haastateltavamme olikin sitä mieltä, että kappale pitää opetella ulkoa, jotta se sujuu hyvin.

Soiton opiskelussa tarvitaan iästä riippumatta hyvää käden ja pään yhteistyötä. On opittava lukemaan nuotteja, tarkkailemaan soittoasentoa, suuntaamaan tarkkaavaisuutta yhtä aikaa nuotteihin ja omiin sormiin, sekä painamaan mieleen uusia asioita ja kappaleita. Soittaminen vaatii siis hyvää keskittymistä. Ikääntyvälle kaikki tämä uuden opettelu on haasteellista ja vaatii paljon aikaa.

Maltti on valttia

Oppiminen on kiinteästi yhteydessä muistitoimintoihin. Ikääntyneellä vaikeudet oppimisessa näkyvät työmuistin alueella. Ikääntyvän on vaikeaa käsitellä montaa asiaa samanaikaisesti ja informaation hakeminen työmuistista on hankalampaa. Siksi tiedon jäsentäminen, asioiden kertaaminen ja muistivihjeet, kuten rytmien apusanat ja lorut, sekä mielikuvat ovat tärkeitä. (Honkonen 2010, 13.) ”Kun harjoittelee paljon, niin menee paremmin”, kommentoi toinen haastateltavistamme.

Vanhanakin kannattaa pyrkiä automatisointiin, jolloin muistikapasiteettia siirtyy muihin oppimisen osa-alueisiin. Kognitiivisen oppimiskäsityksen mukaan tieto rakentuu aiemman tiedon pohjalle, ja näin ollen ikääntyneiden laaja elämänkokemus luo hyvää pohjaa oppimiseen. (Paloniemi 2007, 238, 241.) Soitonopiskelu on hyvä tapa harjoittaa muistitoimintoja!

Ikääntyneet saattavat olla peloissaan tai ahdistuneita, kun eteen tulee täysin uusia asioita. Lisäksi ikääntyneellä saattaa olla huonommuuden tunne omasta oppimiskyvystä. Nämä menevät kuitenkin ohitse, mikäli opettaja antaa mahdollisuuden oppia rauhallisesti ja kiireettömästi. (Nurmi 2014, 250.)  Usein ikääntyvän aiempi koulutus- ja oppimishistoria on tuottanut vanhanaikaisen käsityksen opettajasta auktoriteettihahmona, joka antaa opit ylhäältäpäin opiskelijoiden kuunnellessa passiivisesti. On hyvä, että niin oppilas kuin opettaja ovat tietoisia tästä, jotta oppimiskäsitystä voi muuttaa vuorovaikutteisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. (Paloniemi 2007, 241.)

Kysyimme haastateltavilta, mitä vinkkejä he antaisivat ikääntyvien soitonopettajille. Heidän mukaansa opettajan tulee olla pitkämielinen ja kannustava. Myös opettajan positiivinen ja myönteinen asenne on tärkeä. Soittaminen on herkkä asia, joten liian kriittinen tai vaativa opettaja voi lytistää soittoinnon. Soittoharrastuksen jatkuminen on paljon opettajasta kiinni. Opettajalta vaaditaan psykologista silmää, että huomaa mitä soittaja haluaa. Haluaako enemmän jutella vai oppia uutta. Myös kappaleiden tason arvioiminen (soittajan tasoon verrattuna) on opettajan tärkeää hallita. Kappaleiden pitää olla tarpeeksi vaativia, mutta ei liian vaikeita eikä liian helppoja. Ukko Nooan soittaminen kaksi vuotta tuskin on mielekästä.

Ikäihmisen opiskelun keskeinen tunnusmerkki on vapaaehtoisuus. Tärkeimpiä motiiveja musiikin tekemiseen soittaen ovat musiikista saatavat elämykset, hallintakokemukset ja vuorovaikutus eri muodoissaan. Tärkein on kuitenkin mielihyvän tunne ja soittamisen ilo. (Siirola 2009, 173.) Uuden oppiminen vahvistaakin elämisen tarkoituksen tunnetta ja elämänhalua. Se lisää hyvinvointia elämään ja antaa mahdollisuuksia osallistua erilaisiin toimintoihin. (Nurmi ja muut 2014, 263.)

“Eläkeläisen kannattaa ilman muuta aloittaa soittoharrastus, jos tuntee viehtymystä. Sukelluksia musiikin maailmaan on hauska tehdä ja niissä löytää aina uutta. Soitto-opiskelu on kuin seikkailu tai löytöretki. Eikä pidä myöskään pelätä epäonnistumisia. Taito ei ehkä niin kovin korkeaksi kasva, mutta kasvaa kuitenkin. Tuskin kukaan huippukonsertoijaksi enää vanhana tulee, mutta ei kai kukaan niin kuvittelekaan.” (Poimintoja haastattelusta)

“Hei mä pysyin mukana!”

Haastattelimme kahta Jyväskylän alueella toimivaa kanteleopettajaa, Ulla Honkosta ja Tiina Takkista, joilla on kokemusta eläkeikäisten soiton yksilö- ja ryhmäopetuksesta. Suurin osa heidän eläkeikäisistä oppilaista on ollut aloittelijoita ja joillakin heistä on jonkin verran aiempia musiikkiharrastuksia. Yksityistunneilta haetaan usein tukea ryhmäsoittoon.

Honkosen ja Takkisen mukaan vanhusten kanssa on hyvä edetä rauhallisesti ja tehdä paljon toistoja. Keskittyminen voi olla haastavaa, ja siksi on hyvä miettiä tunnin pituutta. Opettajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja huumoria, jotta tunnista ei tule liian totista puurtamista. Myös kannustaminen ja positiivinen palaute ovat tärkeitä oppilaan motivaation ylläpitämiseksi. Iäkkäämmillä oppilailla ohjelmistovalinnat korostuvat. Motoriikan hidastuminen vaikeuttaa soittoteknisten asioiden oppimista ja sen takia on tärkeämpää mielekkäiden ja motivoivien kappaleiden soittaminen kuin tekniikan oppiminen.

Iäkkäiden kanssa saattaa kohdata yllättäviä tilanteita, ja ensiaputaidot voivat tulla tarpeeseen. Honkonen kertoi tilanteesta, jossa ryhmätunnilla eräälle oppilaista piti tilata ambulanssi sairauskohtauksen sattuessa. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia.

Oppilailta on tullut palautetta, että soittaminen on hyvää muistiharjoitusta. Erityisen mukavaa on se, että oppilaat tulevat täysin omasta tahdosta tunnille ja joskus kaukaakin. Monille se on viikon paras juttu. Soittotunnille tullaan vaikka liikkuminen olisikin vaikeaa, tunnilla kun usein omat vaivat unohtuvat. Iäkkäillä on aito kiinnostus ja halu soittamiseen ja he ovat tyytyväisiä pieniinkin asioihin kuten “Hei mä pysyin mukana!”.

Vinkkejä opettamiseen:

• Anna aikaa, ole itse kärsivällinen
• Kannusta ja rohkaise
• Toistot tärkeitä, käytä muistivihjeitä
• Mieti ympäristö tarkkaan
• Huumoria mukaan!

Kirjoittajat: Laura Salminen, Satu Valkama ja Marika Valmari, 2017

Lähteet

Honkonen, U. 2010 Anna minulle aikaa. Ikääntyvän ihmisen oppimista helpottavia tekijöitä. Kehittämishankeraportti. Jamk. Viitattu 19.10.2016. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/17197/Honkonen_Ulla.pdf;jsessionid=92B72AAC6172B539347B8BF7AFC79781?sequence=1

Laes, T. 2013. Myöhäisiän musiikkikasvatus myönteisen ikääntymisen tukijana. Teoksessa Juntunen, M-L., Nikkanen, H.M. & Westerlund, H. (toim.) Musiikkikasvattaja: kohti reflektiivistä käytäntöä. Jyväskylä: PS-kustannus, 310–320.

Nurmi, J-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. ja Ruoppila, I. 2014. Ihmisen psykologinen kehitys. 5. p., uud. p. Juva: PS-kustannus.

Nurmiranta, H., Leppämäki, P., Horppu, S. 2009. Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen. Helsinki: Kirjapaja.

Paloniemi, S. 2007. Ikääntyneiden oppiminen ja oppimisen ohjaaminen. Teoksessa Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttänä. Toim. K. Collin ja S. Paloniemi. Juva: PS-kustannus.

Siirola, E. 2009. Musiikin elinikäinen oppiminen. Teoksessa Musiikkikasvatus. Toim. J. Louhivuori, P. Paananen, L. Väkevä. Vaasa: Suomen musiikkikasvatusseura – FiSME r.y, 171-182.

Sonkin, L., Petäkoski-Hult, T., Rönkä, K. & Södergård, H. (1999) Seniori 2000. Ikääntyvä Suomi uudelle vuosituhannelle. Sitra. Viitattu 25.10.2016 http://docplayer.fi/2172145-Seniori-2000-ikaantyva-suomi-uudelle-vuosituhannelle-leif-sonkin-tuula-petakoski-hult-kimmo-ronka-hans-sodergard.html

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteet, 2005. Viitattu 19.10.2016. http://www.oph.fi/download/123012_taideyl_ops.pdf