Numeroarviointi taito- ja taideaineissa

Onko numeroarvioinnilla vaikutusta oppijan itsetuntoon? Tämän artikkelini innoittajana on Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli ”Numeroista luopuminen voisi parantaa lapsen itsetuntoa” (Pölkki 2015) sekä siihen liittyvät mielipidekirjoitukset. Mielipidekirjoituksista valitsin tarkasteltavaksi ne, jotka käsittelevät arviointia ja itsetuntoa.

Yksilön minäkäsityksestä ja itsetunnosta riippuu se, minkälainen merkitys arvioinnilla on eri ihmisille. Yksilön minäkäsitykseen liittyy läheisesti itsetunto. Minäkäsitys sisältää käsitykset omista kyvyistä ja itsestä suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöön ja se kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa yksilölle tärkeiden ihmisten kanssa. (Koppinen, Korpinen & Pollari 1999, 115-116.) Terveen itsetunnon omaava yksilö kykenee autonomiseen toimintaan sekä osaa arvioida omaa ja toisten toimintaa realistisesti. (Mts. 115.)

Opiskelun arviointi jaetaan yleensä kolmeen osaan sen mukaan, mitä ja missä vaiheessa opiskeluprosessia arvioidaan. Opetusjakson alussa arviointi on diagnostista, opiskelun aikana formatiivista ja lopussa summatiivista. (Anttila 2004, 111.) Arvioinnin olisi oltava validia eli kohdistuttava siihen, mitä pyritään opettamaan ja opiskelemaan. Sen vuoksi on välttämätöntä määritellä oppimis- ja opiskelutavoitteet. (Anttila & Juvonen 2002, 153.) Anttilan (2004, 192) mukaan arvioinnin tehtävänä on ohjata opiskelun tavoitteiden asettamista, auttaa oppilasta niiden saavuttamisessa sekä tukea oppilaan hyvän itsetunnon kehittymistä.

Tässä artikkelissa tuon esille Helsingin Sanomissa julkaistujen mielipidekirjoitusten ja muun lähdeaineiston pohjalta näkökulmia siihen, millä tavoin musiikkioppilaitosten tasosuoritusten arvioinnissa voisi ottaa huomioon oppijan myönteisen minäkäsityksen ja itsetunnon kehittyminen.

Arvostelukäytäntöjä musiikkioppilaitoksissa

Musiikkioppilaitoksissa diagnostista arviointia suoritetaan pääsykokeissa, kun taas formatiivista ja summatiivista arviointia tapahtuu tasosuorituksissa ja muissa tenteissä. Musiikkioppilaitoksissa astuivat vuonna 2005 voimaan uudistetut tasosuoritusten sisällöt, arvioinnin perusteet ja samalla myös uudet nimitykset. Kurssitutkintoja alettiin kutsua tasosuorituksiksi. (Suomen musiikkioppilaitosten liitto 2005.) Esimerkiksi Savonia-ammattikorkeakoulun instrumentti- ja lauluopinnoissa suoritetaan tasoja, jotka arvostellaan aikaisempien pisteiden (0–25) sijaan numeroilla 0–5. Numeroarvostelun lisäksi annetaan suullinen palaute, joka on mahdollista saada myös kirjallisena (Tasosuoritusohjeet 2016). Kuopion konservatoriossa arvostelukäytäntöihin kuuluu edellisten lisäksi myös oppilaan ohjaamista itsearviointiin (Kuopion konservatorio 2016, 18).

Tasosuoritus muodostuu konserttiosuudesta ja teknisestä osuudesta. Tasosuoritustilanteessa on kolme osapuolta: 1) tutkinnon suorittaja, 2) kuunteleva yleisö sekä 3) lautakunta, joka kuuntelee ja arvioi opiskelijan osaamisen. Tasosuorituksessa opiskelija esittää ohjelman, joka on kyseisen tutkinnon vaatimusten mukainen. Tasosuorituksen tarkoituksena on antaa kuva opiskelijan osaamisesta. Kuva on usein varsin suppea koska tilanteessa kuullaan vain kuinka hyvin tutkinnon suorittaja on harjoitellut ennalta määrätyn musiikillisen kokonaisuuden. Konsertti- ja teknisessä osuudessa opiskelija voi halutessaan kuunnella lautakunnan arviointikeskustelun, mutta arvosanakeskustelun ajaksi opiskelijan täytyy poistua. Tasosuorituksen lopullinen arvosana muodostuu lautakunnan jäsenten antamien arvosanojen keskiarvosta. Puheenjohtaja kirjaa yhdessä lautakunnan kanssa sovitut pääkohdat arvioinnin perusteista pöytäkirjaan sille varattuun tilaan.

Musiikillisten taitojen arvioinnissa on erilaisia käytäntöjä eri oppilaitoksissa. Esimerkiksi Savonia-ammattikorkeakoulussa tutkintotilanteen arvioitavina osa-alueina ovat sointi ja sävelpuhtaus, tekninen valmius ja artikulaatio, rytmiikka, fraseeraus, dynamiikka, tyylien hallinta, muotojen hallinta, tulkinta ja ilmaisu, ohjelman hallinta, esiintymistaidot, kamarimusiikilliset taidot, taiteilijuus sekä luovuus. Kati Sannelvuon (2013) tekemän tutkimuksen mukaan Sibelius-Akatemiassa ei ole edellä mainitun kaltaisia virallisia tasosuoritusten arviointikriteerejä. Sannelvuon tutkimukseen osallistuneilla opiskelijoilla ei ollut tietoa siitä, millä perusteella heitä arvioidaan tai millä kriteereillä heille annetaan arvosanat. Koska lähtökohdat opiskelulle poikkeavat toisistaan eri oppilaitoksissa on arviointitapojen onnistuneisuuden keskinäinen vertailu oppilaitosten kesken hankalaa (Anttila & Juvonen 2002, 60). Taideaineissa oppimisen mittaaminen on vaikeampaa kuin esimerkiksi luonnontieteissä tai matematiikassa. Oppilaiden virheiden määrää on helpompi mitata kuin heidän ajattelukykyään tai oivalluksiaan. (Uusikylä & Atjonen 2005, 199-200.)

Mielipiteitä numeroarvostelusta – puolesta ja vastaan

Helsingin Sanomien artikkelissa (Pölkki 2015) lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila esitti peruskoulun taide- ja taitoaineiden numeroarvioinnista luopumista ja siirtymistä sanalliseen arviointiin. Näkemystään Kurttila perusteli sillä, että näissä aineissa oppilaiden tulisi kokea enemmän luovuuden ja tekemisen iloa taitojen mittaamisen sijaan. Kurttilan mukaan huonolla numerolla voi olla lapsen itsetuntoa heikentävä vaikutus. Artikkeli sai seuraavina päivinä vastineeksi useita mielipidekirjoituksia numeroarvostelun puolesta ja sitä vastaan.

Numeroarvostelua puoltavien mielipidekirjoitusten perusteluista välittyy itsetunnon ja motivaation yhteys. Esimerkiksi Vuorensola (2015) totesi numeroarvioinnin tukevan itsetuntoa. Ahokallion (2015) mukaan on ymmärrettävä numeroarvostelun merkitys, sillä se auttaa myös motivaatiota ja itsetuntemusta. Multala (2015) puolestaan argumentoi, että liikuntatunnilla voi olla motivoiva vaikutus urheiluinnostukseen, mikäli se on ainoa aine, josta saa hyvän numeron. Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan (2015) mielestä numeroarvostelun puuttuminen vähentää aineiden arvoa oppilaiden silmissä. Hyvä numero antaa itseluottamusta ja motivoi oppijaa. Motivaatio on yhteydessä myös muihin oppimisen alueisiin kuten pitkäjänteisyyteen, tarkkaavaisuuteen, keskittymiskykyyn, ajattelutyöhön eli prosessointiin, oppimisen strategioihin ja muistamiseen (Kauppila 2004, 43). Atjosen (2007, 34-35) mukaan eettisesti hyvän arvioinnin yksi keskeisistä arvoista on reliaabelius ja kyky motivoida oppimista. Reliaabelius tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tasosuorituksen numeroon ei saa vaikuttaa arvostelulautakunnan kokoonpano.

Numeroarvostelua vastustavien mielipidekirjoitusten perusteluista taas välittyy numeron itsetuntoa heikentävä vaikutus ja kannustavan palautteen merkitys oppijan motivaatioon. Rastaan (2015) mukaan yksilöllinen kannustava palaute ylläpitää motivaatiota. Kaupin (2015) mielestä huonolla numerolla on vaikutusta itsetuntoon muissakin aineissa kuin taito- ja taideaineissa. Pulli (2015) ihmettelee, miksi liikuntatunnilla pitäisi tietää, onko huonompi vai parempi kuin toinen ja laittaa oppilaita paremmuusjärjestykseen. Keurulaisen (2015) mukaan liikkumaan innostaminen vaatisi numeroista luopumista, muttei kuitenkaan luopumista arvioinnista. Arvioinnilla Keurulainen tarkoittaa ohjaavan ja kannustavan palautteen antamista. Sellman (2015) arvioi alhaisen itsetuntonsa liikunnan suhteen olevan numeroarvioinnin tulosta.

Edellämainittuja mielipiteitä tukee Atjosen (2007, 130) näkemys, joiden mukaan vastavuoroisuus arviointitiprosessissa tukee autonomian ja hyvän tekemisen eettisiä periaatteita. Arvioinnin tulisi toimia tunnustuksen antajana ja kannustaa itseohjautuvuuteen.

Johtopäätöksiä ja näkökulmia

Numeerisella palautteella näyttäisi olevan kaksijakoinen vaikutus. Hyviä numeroita saavilla motivaatio ja itsetunto vahvistuu, kun taas huonoja numeroita saavilla ne heikkenee. Sannelvuon (2013, 38) tutkimuksen mukaan tasosuoritusten numeroarvioinnilla ei ole motivoivaa merkitystä. Sen sijaan Sibelius-Akatemian opiskelijoita motivoi halu soittaa ja laulaa, kehittyä taitavaksi muusikoksi sekä esiintyminen. Esimerkiksi Kuopion konservatorion arvostelukäytäntö sisältää monipuolista oppilaan itsearviointia omasta osaamisestaan. Opiskelu ja arviointi on liitetty hyvin toisiinsa tavalla, jossa oppilas voi osoittaa vahvuutensa oppijana. Tätä tukevat Koppisen, Korpisen ja Pollarin (1999, 123) ajatukset, joiden mukaan arviointimenettelyssä juuri oman toiminnan arvioinnin kuuluisi painottua ja itsearviointi olisi hyvä nähdä osana oppimista.

Atjosen (2007, 78) mukaan arvioinnin asiantuntijat suhtautuvat kriittisesti summatiiviseen arviointiin (vrt. tasosuoritukset musiikkioppilaitoksissa) koska se seurauksiltaan peruuntamattomana ei tarjoa ajoissa palautetta oppimisen ohjaamiseen ja motivoimiseen. Toisaalta Picford ja Brown (2006,15; Atjosen 2007, 78 mukaan) toteavat, että konservatiiviset opiskelijat eivät osaa hyödyntää formatiivista palautetta ja siksi ovat kiinnostuneita vain arvosanoista. Atjosen (2007, 78-79) mukaan opiskelijoiden pitäisi kehittää myös itsearviointitaitojaan opiskelun aikana, eikä odottaa summatiivista palautetta vasta opetusjakson lopuksi. Formatiivinen arviointi antaa mahdollisuudet kehittymistä edistävään arviointiin. Tätä tukevat myös tavoitteiden asettaminen ja selkeyttäminen. (Atjonen 2007, 98.)

Arvioinnin tehtäväksi olisi hyvä nähdä oppijan minäkäsityksen tukeminen (Koppinen, Korpinen & Pollari 1999, 117). Atjosen (2007, 82) mukaan itsearviointi edistää oppijan vastuuta ja autonomiaa syventämällä oppijan käsitystä arvioinnin merkityksestä. Arvioinnissa korostuu koko oppimisprosessi, johon kuuluu itse asetetut tavoitteet, oppimisprosessi ja oppimistulokset. Vertailua toisten oppilaiden tuloksiin ei tulisi tehdä, koska kilpailu heikentää motivaatiota ja saa aikaan negatiivisia tunteita itseä ja muita kohtaan. Uusikylän ja Atjosen (2005, 208) mukaan asiantuntematon ja yksipuolinen arviointi voi viedä oppijalta itseluottamuksen sekä estää häntä löytämästä erityislahjojaan. Eettisesti kestävän arvioinnin pitäisi lisätä itseluottamusta ja kehittää oppilaan myönteistä minäkäsitystä.

Kirjoittaja: Hannu Hiltula, 2016, Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

Ahokallio, T. 2015. Huonoista numeroista pitää iloita. Helsingin Sanomat 13.10.2015, B 11.

Anttila, M. 2004. Musiikkiopistopedagogiikan teoriaa ja käytäntöä. Joensuun yliopisto.

Anttila, M. & Juvonen, A. 2002. Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta. Joensuu University Press Oy.

Atjonen, P. 2007. Hyvä, paha arviointi. Helsinki: Tammi.

Hellström, M. 2008. Sata sanaa opetuksesta. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kauppi, T. 2015. Pitäisikö numerot poistaa kaikista oppiaineista? Helsingin Sanomat 14.10.2015, B 10.

Kauppila, R.A.2004. Opi ja opeta tehokkaasti. Jyväskylä: PS-kustannus.

Keurulainen, H. 2015. Liikuntainto on yhteydessä saatuun numeroon. Helsingin Sanomat 16.10.2015, B 13.

Koppinen, M-L., Korpinen, E., Pollari, J. 1999. Arviointi oppimisen tukena. Juva: WSOY.

Kuopion konservatorio. 2016. Musiikin perusopetuksen opetussuunnitelma. Viitattu 25.4.2016. http://www.kuopionkonservatorio.fi/wp-content/uploads/2016/02/musiikin_perusopetuksen_ops.pdf

Multala, S. 2015. Liikunnanopetukseen lisää elämyksiä. Helsingin Sanomat 15.10.2015, B 14.

Pulli, E. 2015. Kaikki koululaiset eivät halua kilpaurheilijoiksi. Helsingin Sanomat 16.10.2015, B 13.

Pääkirjoitustoimittaja. 2015. Taito- ja taideaineiden numeroista ei pidä luopua. Helsingin Sanomat 18.10.2015, A 5.

Pölkki, M. 2015. Numeroista luopuminen voisi parantaa lapsen itsetuntoa. Helsingin Sanomat 12.10.2015, A 6-7. Rastas, P. 2015. Numeroiden sijaan yksilöllistä palautetta. Helsingin Sanomat 13.10.2015, B 11.

Sannelvuo, K. 2013. Tasosuoritusten arviointi Sibelius-Akatemian klassisen musiikin instrumentti- ja lauluopinnoissa opiskelijan näkökulmasta. Maisterin tutkielma. Musiikkikasvatus Helsinki:Sibelius-Akatemia.

Sellman, O. 2015. Uskoin pitkään olevani surkea liikunnassa. Helsingin Sanomat 19.10.2015, B 9.

Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. 2005. Piano tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet. Viitattu 25.4.2016. http://musicedu.fi/easydata/customers/musop/files/tasosuoritukset/suomi/piano2005.pdf

Tasosuoritusohjeet. 2016. Savonia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 25.4.2016. Kuopio.http://portal.savonia.fi/amk/fi/tutustu-savoniaan/opiskelu-koulutusaloilla/musiikki-ja-tanssi/musiikin-ja-tanssin-opiskelu-1

Uusikylä, K. & Atjonen, P. 2005. Didaktiikan perusteet. Helsinki: WSOY.

Vuorensola, M. 2015. Piirustuksen kymppi on pitänyt yllä itsetuntoani. Helsingin Sanomat 13.10.2015, B 11.

Jätä kommentti


Miksi kysytään?