Tanssi tukena nuoren sosiaalisessa vahvistamisessa

Tässä artikkelissa pohdin osallistavan tanssin merkitystä nuorille erityisesti sosiaalisen vahvistamisen näkökulmasta. Pohdin yhtymäkohtia nuorisotyön sosiaalisen vahvistamisen tavoitteille ja tanssin elementeille. Heijastelen pohdintojani myös suhteessa kokemuksiini ollessani harjoittelussa nuorille suunnatussa järjestössä, joka pyrkii auttamaan nuoria löytämään ja saavuttamaan suunnitelmiaan tulevaisuudelle.

Toimin keväällä 2016 tanssinopettajana nuorten yhteisössä, joka on suunnattu 16-29 -vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Toimintani yhteisössä oli enemmänkin sosiaalipedagogiikkaa kuin tanssipedagogiikkaa ja tanssi toimi ikään kuin keinona sosiaalisuuden tutkimiselle. Haluan säilyttää järjestön, johon yhteisö kuuluu, nimettömänä turvatakseni mahdollisimman hyvin nuorten yksityisyyden.

Taustaa sosiaalisesta vahvistamisesta

Sosiaalinen vahvistaminen käsitteenä on melko uusi. Sosiaalisella vahvistamisella tarkoitetaan ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla pyritään parantamaan etenkin syrjäytymisen riskiryhmään kuuluvien nuorten arki- ja työelämävalmiuksia. Sosiaalinen vahvistaminen korvaa aiemmat käsitteet syrjäytyminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Tarve uuden käsitteen sisäänajolle kumpuaa tarpeesta vähentää syrjäytynyt-käsitteen leimaavuutta. (Suomen nuorisokeskusyhdistys ry, 2011.)

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan nuorten sosiaalinen vahvistaminen käsitteenä määrittyy neljään pääulottuvuuteen: 1) vuorovaikutustaidot, 2) itsetunto, 3) sosiaalinen toimintakyky ja 4) elämänhallinta. Sosiaalinen vahvistaminen käytännössä pyrkii ennalta ehkäisevään toimintaan ja tunnistamaan varhaisessa vaiheessa nuoren elämäntilanteita, joissa riski syrjäytyä on kasvanut (Tuusa & Ala-Kauhaluoma 2014, s. 8-9). Sosiaaliseen vahvistamiseen pyrkivällä toiminnalla pyritään siis vahvistamaan näitä elämän osa-alueita nuorten arjessa.

Yhteisöllisyys ja sosiaalinen pääoma

Yksinäisyydestä ja sosiaalisesta vahvistamisesta puhuttaessa nousee usein keskustelua yhteisöllisyydestä ja sosiaalisesta pääomasta. Käsitteinä yhteisöllisyys ja sosiaalinen pääoma tuntuvat jokseenkin sulautuvan toisiinsa ja ovat hyvin monisyisiä ja eri tavoin ymmärrettäviä.

Sosiaalisella pääomalla voidaan tarkoittaa jonkin ryhmän tai yksilön sosiaalisia voimavaroja, resursseja. Yhtenä sosiaalisen pääoman tukipilarina ajatellaan olevan luottamus. Niin kuin sosiaalista pääomaa voidaan ajatella olevan sekä yhteiskunnallisella että yksilön tasolla, myös luottamus kohdistuu sekä instituutioihin, että yksilöihin. (Iisakka, 2004.) Luottamus on kuitenkin yksilön kokemukseen perustuva tunne.

”Yhteisöllisyyden puutteessa myös depressiota estävät monet positiiviset tunteet– jotka syntyvät kosketuksen, rakkauden, ymmärryksen, arvostuksen ja merkityksellisyyden jakamisesta – lienevät liian vähäisiä ylläpitääkseen yksilön hyvinvoivana. Tieto, taidot (myös tunteiden käsittely) ja toimintamallit eivät siirry sukupolvelta toiselle eivätkä edes sukupolven sisällä. Yksinäiselle ei muodostu objektiivista kuvaa ongelmatilanteesta, mikäli hän joutuu vatvomaan sitä yksin.” (Lindfors, 2007.)

Tanssin harrastaminen saattaa usein olla jokseenkin yksinäistä puurtamista ryhmässä, jos opetuksen näkökulma tanssiin on tiukasti tanssitekniikan oppimisessa. Jos näkökulma on enemmän taiteessa ja osallistavuudessa, ryhmän merkitys korostuu, jolloin myös yhteisöllisyyttä voi rakentua. Tanssissa fyysinen kontakti ja ryhmätyö ovat läsnä työskentelytavoissa.

Tanssinopettaja kohtaamisen ammattilaisena

Tanssinopettajan työympäristöksi mielletään usein pääosin tanssin harrastus- tai ammattilaiskentän parissa työskenteleminen, mutta tänä päivänä tanssinopettajan työmahdollisuuksia on paljon myös eri yhteisöissä kuten tässä tapauksessa nuorten, ei tanssia harrastavien, yhteisöissä. Taiteen integroiminen osaksi terveys- ja hyvinvointialaa ja tanssialan ammattilaisen työllistyminen eri yhteisöihin tuntuu olevan yleistyvä ja kehittyvä ilmiö yhteiskunnassamme.

Nuoret ja nuoret aikuiset ovat ikäryhmänä yhteiskunnassamme ikäänkuin väliinputoajia, joiden odotetaan hallitsevan elämänsä eri osa-alueet ja pitävän huolta itsestään ja omasta terveydestään. Itsenäisyys ja toimintakyky nuorella aikuisella ei kuitenkaan ole itsestään selvyys, vaan moni nuori tarvitsee tukea ja vahvistavia toimia elämäntilanteeseensa: ”Toimivimpina muotoina voisivat olla kolmannen sektorin liikunta-, kulttuuri- ja erilaisen vapaaehtoistoiminnan nivominen yhteen kuntien nuoriso- ja sosiaalityön sekä yksityisen palvelutuotannon kanssa” (Pirnes, Tiihonen, 2010, s. 212.) Tanssitaiteeseen liittyy niin sosiaalisia kuin liikunnallisia ja kehollisia aspekteja taiteellisen näkökulman lisäksi, miksi uskon tanssin olevan toimiva taiteenala nuorten toimintakyvyn ja sosiaalisuuden vahvistamiseen.

Eeva Anttila kirjoittaa esseessään Tanssipedagogiikka: Liikkeessä kohti tulevaa tanssipedagogiikan perustuvan erityisellä tavalla kehollisuuteen, läsnäoloon ja vuorovaikutukseen. ”Tanssinopettajat kohtaavat työssään kaikenikäisiä ja –taustaisia ihmisiä, joilla, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen, toiminnallisen vuorovaikutuksen ja esiintymisen tarve on suuri. Tanssinopettajan ammattitaitoon kuuluu olennaisesti valmius kohdata nämä ihmiset moninaisuudessaan, samalla kun hän vaalii tanssia taidemuotona.” (Anttila, 2015.) Tanssinopettaja on työssään löytänyt itselleen kompetensseja ihmisten väliseen avoimeen kohtaamiseen, joka on ensimmäinen askel kohti yhteisössä työskentelyä.

Tanssin dialogisesta luonteesta

Tanssipedagogiikan alalla puhutaan paljon dialogisuudesta ja dialogisesta opetuksesta, jossa opettaja toimii kenties enemmänkin ohjaajana ja mahdollistajana, ei behavioristisena auktoriteettina. ”Dialogisessa suhteessa molemmat vuorovaikutuksen osapuolet ovat subjekteja, jotka pyrkivät yhdessä selvittämään opittavaa asiaa. Dialogioppimisessa on siis kyse ensi sijassa ohjaajan ja oppijan välisestä yhteistyöstä” (Sarja, 2003). Dialoginen näkökulma nuoren aikuisen kohtaamisessa on oleellista, jotta hän voi kokea tulleensa kuulluksi ja arvostetuksi sekä saa kokemuksen omista kyvyistään persoonallisena ajattelijana.

Olen itsekin nuori aikuinen, joten voin omien kokemusteni pohjalta sanoa, että ikäpolvemme on käynyt läpi peruskoulun, jossa dialoginen opetustapa ei ole ollut valloillaan, vaikka siihen ollaankin jo peruskoulutuksemme aikana herätty. Perinteinen behavioristiseen oppimiskäsitykseen pohjautuva opetus voi jättää nuorelle riittämättömyyden tunnetta, jos epäonnistumisen kokemukset kumpuavat jo peruskoulun ajalta. Se, että peruskoulussa taito- ja taideaineita arvioidaan edelleen numeroilla, on mielestäni huolestuttavaa, sillä nämä taidot ja taiteet ovat sellaisia, minkä kautta lapsi ja nuori voi löytää tavan ilmaista itseään ja tunteitaan. Itselleni tanssiharrastus toimi aikanaan kenttänä, jossa sai tutkia itseään ja näkemyksiään vapaammin kuin peruskoulun puitteissa.

Kokemukseni nuorten aikuisten kanssa työskentelystä tanssin keinoin

Järjestö, jossa työskentelin alkukeväästä 2016 tarjoaa 16-29-vuotiaille nuorille uravalmennusta, ryhmävalmennusta ja yksilöohjausta. Toimintani nuorten kanssa järjestettiin osana ryhmän päivätoimintaa. Ryhmä kokoontuu kolme kertaa viikossa ja parin kuukauden ajan yksi neljän tunnin päivä viikossa rakentui kahden tunnin mittaisen tanssituokion ympärille. Ryhmätoiminnan yleisenä tavoitteena on nimenomaan nuorten sosiaalinen vahvistaminen.

Tanssituokioiden aikana itse tanssi, oli hyvin matalan kynnyksen liikettä perusliikuntataitojen ja arkiliikkeen yhdistämistä erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja toimintoihin. Tuokiot tapahtuivat järjestön tiloissa, joissa nuoret normaalistikin viettävät aikaansa ryhmäpäivinä.

Monella nuorella on jonkinlaista yleistä ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriötä, minkä vuoksi koin tärkeäksi toiminnan rajoittamisen järjestön omiin ja tuttuihin tiloihin. Yhtenä tärkeänä teemana toimintani taustalla pidin tutun tilan kokemisen uudella tavalla. Uskon, että kun osaamme nähdä tutun tilan itsellemme mahdollisuutena, tilana, joka on meitä varten mukautuvainen, voimme kokea tämän tilan ikään kuin uutena ja voimaannuttavana.

Muita toimintani tavoitteita olivat tarjota nuorille mahdollisuuksia itsensä haastamiseen, yhteiseen ilon- ja hauskanpitoon kannustaminen ja luottamuksen lisääminen ryhmässä. Tanssituokioihin osallistuminen ylipäätään oli monelle itsensä ylittämistä. Yksi organisaation toiminnan avainsanoista voisi sanoa olevan luottamus – luottamus nuorten ja henkilökunnan välillä sekä luottamus muihin ryhmäläisiin.

Toimintani puitteissa koin tärkeäksi herätellä nuorten kehotietoisuutta ja uusia näkökulmia kehollisuuteen. Koska tanssi on kehollisuutta ja kehon ilmaisua, oli se luonnollisesti osana mukana jokaista tuokiota. Uskon liikkeen tuottamisen yhdessä ryhmän kanssa vaikuttavan alitajuisesti ryhmäytymiseen ja jonkinlaisen kehollisen luottamuksen syntymiseen.

Oivalluksia minäkuvaan liittyen

Järjestössä viettämäni ajan loppupuolella pyysin kirjallisesti nuoria vastaamaan kehollisuuteen, minäkuvaan, omiin tunteisiin ja olotilaan sekä ryhmäytymiseen liittyviin kysymyksiin. Kyselyyn vastasi 14 nuorta, joista osa oli ollut parilla tuokiolla ja osa lähestulkoon kaikilla kerroilla. Kyselyn vastauksissa nousi paljon havaintoja mielialaan ja yleiseen ilmapiiriin liityen, oivalluksia omasta kehosta (oman kehon kyvyt ja rajat sekä oma tila) ja ryhmään tutustumiseen liittyen.

Omaan kehoon ja kehotuntemukseen liittyen kyselyiden pohjalta korostui rentoutumisen merkityksen löytäminen, kehollisen vapautuneisuuden kokeminen sekä aistien ja hengityksen merkityksen löytyminen. Moni huomasi positiivisia muutoksia vireystilassaan ja olotilassaan tuokioiden aikana ja moni koki olevansa uudella tavalla sosiaalinen, kun tilanne tutussa ryhmässä olikin uusi. Vastauksissa nousi esille myös omien fyysisten ja henkisten rajojen tutkiminen sekä oman fyysisen ja henkisen tilan tai läheisyyden tutkiskelu.

Uusia sosiaalisia tilanteita ja yhteisiä kokemuksia

Ryhmäytymiseen liittyen nuoret kokivat nähneensä uusia puolia toisistaan ja tanssituokioiden tuoneen muita ryhmäläisiä lähemmäs itseä ja antaneen yhteisiä kokemuksia, mitä he ovat voineet purkaa yhdessä muulloinkin kuin tuokioiden aikana.

Nuoret kertoivat kyselyssä, ja huomasin tämän myös käytännössä, että monelle fyysinen kosketus tuntui hankalalta ja jollain lailla ahdistavalta. Moni kuitenkin koki fyysisen läheisyyden haastamisen hyvänä siedätyksenä ja itse huomasin tilanteen muuttuneen parin kuukauden aikana. Lähtiessäni ryhmä oli silminnähden läheisempi ja fyysisesti tiiviimpi kuin tullessani yhteisöön. Jonkinlainen ryhmäytyminen oli selvästi tapahtunut. Se, kuinka paljon vaikutusta tanssituokioilla tai vain yhteisellä ajalla oli tähän, on hieman vaikea määrittää.

Tuokioiden aikana jaoimme paljon ajatuksiamme ja kokemuksiamme muun muassa läheisyyteen liittyen. Keskustelimme myös paljon itsemme haastamisesta ja itsensä voittamisesta. Parin kuukauden aikana meille muodostui yhteinen ymmärrys siitä, että jokaisella on vapaus näyttää tunteitaan tuokioiden aikana ja ”negatiivisetkin” tuntemukset ovat arvokkaita eikä niitä tarvitse piilottaa. Näin tunteen voi käsitellä, siitä voi päästä yli ja nuori voi palata mukaan toimintaan, kun kokee taas olevansa valmis. Nähdessäni pari tällaista tilannetta, jossa nuori pystyy käsittelemään tunteensa ja palaamaan mukaan ryhmän toimintaan, koin onnistuneeni oikeanlaisen ilmapiirin luomisessa.

Kirjoittaja: Janna Loukas 2016, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Anttila, E. 2015. Tanssipedagogiikka: liikkeessä kohti tulevaa. [verkkojulkaisu, viitattu 5.4.2016] Liikekieli-verkkolehti. Saatavissa: http://www.liikekieli.com/archives/7987

Iisakka, L. 2004. Sosiaalinen pääoma suomalaisissa haastattelu- ja kyselyaineistoissa vuoden 1990 jälkeen. 1.1 Kuvaus taustakeskustelusta/ Mitä sosiaalinen pääoma on? [verkkojulkaisu, viitattu 5.4.2016] Tilastokseskus. Saatavilla: http://www.stat.fi/org/tut/dthemes/papers/sospaaoma_sospaa.html

Lindfors, P. 2007. Tutkimuksia, kokemuksia ja ajatuksia yhteisöllisyyden terveysvaikutuksista. Yhteisöllisyyden puute sairastuttaa yhteiskuntaamme. [verkkojulkaisu, viitattu 5.4.2016] Psykoterapia-lehti. Saatavilla: http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/lindfors107.htm

Pirnes, E. ja Tiihonen, A. 2010. Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista. Yhteiskunnan eri sektoreiden vastuut ja toiminta. [verkkojulkaisu, viitattu 5.4.2016] Kasvatus & Aika 2/2010. Saatavilla: http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275

Sarja, A. 2003, Dialogioppiminen opetuksen ohjaustilanteissa. Dialogi ja oppiminen. [verkkojulkaisu, viitattu 5.4.2016] Tutkimuksia opetusharjoittelun ohjauksesta -verkkokirja. Toimittanut Sikelä, R. 2003. Joensuu. Saatavilla: http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/ohjaus/Sarja1.htm

Suomen Nuorisokeskusyhdistys. 2011. Sosiaalinen vahvistaminen. Kohti parempaa elämänhallintaa. [verkkosivut, viitattu 5.4.2016] Saatavissa: http://www.snk.fi/fi/toiminta/sosiaalinen+vahvistaminen/

Tuusa, M. ja Ala-Kauhaluoma, M. 2014. Selvitys nuorten sosiaalisesta kuntoutuksesta. s. 8-9. [verkkojulkaisu, viitattu 5.4.2016] Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Saatavilla: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125415/URN_ISBN_978-952-00-3545-7.pdf?sequence=1