Laulajan anatomia ja sen opetus

Taideaineiden opetusta on usein kansanomaisesti ajateltu abstraktina ja välillä jopa epämääräisenä tunteiluna. Monet laulajat ovat tottuneita kuulemaan käsitteitä kuten ”juo laulua” ja ”hengitä alaselkään”. Miten laulua sitten käytännössä juodaan tai siirtyvätkö laulajan keuhkorakkulat pikkuhiljaa alaselkään kovan harjoittelun myötä? Mitkä ovat laulamisen fysiologiset perusteet ja näkyykö tämä käytännön opetustyössä?

Ihmiskeho instrumenttina luo omat haasteensa, mutta myös uniikit mahdollisuudet. Ihminen aistii ja kokee ympäristönsä monin tavoin ja kaikkea tätä voidaan hyödyntää myös laulun opetuksessa. Kun instrumenttina on ”minä itse”, instrumentin käyttö on paljon henkilökohtaisempi elämys ja pienilläkin yksityiskohdilla voi olla merkittävä vaikutus. Tästä syystä laulunopettajat ohjaavat oppilaitaan usein erilaisin mielikuvin, joiden tarkoituksena olisi herättää tunteita ja lisätä kehon hallintaa. Käytetäänkö tällaista ”kokemuksellista” ja aistimiseen perustuvaa ohjausta liikaa verrattuna käytännön läheisempään opetukseen ja kuinka paljon oppilasta valaistaan siitä, mitä anatomian tasolla konkreettisesti tapahtuu?

Hannele Valtasaari (2012, 8) väittää Pro Gradu –tutkielmassaan, että puutteelliset tiedot fysiologiasta voisivat olla osasyynä äänenkäytön ongelmiin. Marketta Sihvo (2006, 9) toteaa kirjassaan Terve ääni: Äänenhoidon ABC : ”Perusasiat on tiedettävä, jotta harjoitusten vaikutukset voi ymmärtää. Selväksi on käynyt, että oman elimistön ja toiminnan aistiminen ja tiedostaminen on tärkeämpää kuin lihasten nimien tietäminen. Harjoitusten osaaminen ja muistaminen on tärkeämpää kuin niitä sisältävät paperit. Äänen parantaminen on kuitenkin paljolti aivotyötä.”

Äänen anatomiaa

Oikeastaan koko ihmiskeho vaikuttaa äänen tuottoon (Thayer Sataloff 1987, 1). Tärkeimpiin äänentuottoon liittyviin osiin voidaan kuitenkin nimetä sekä hengityselimistö ja sen lihakset, että kurkunpää, jossa sijaitsevat mm. äänihuulet.

Laato kuvaa äänentuottoon liittyvää toimintaprosessia näin: ”Ylähengitystiet toimivat ilman kulkuväylänä sekä hengityksessä että äänentuotossa. Ontelot

toimivat äänen vahvistimina, toisin sanoen kaikukoppina. Itse ääni syntyy kurkunpäässä.” Ylähengitysteillä Laato viittaa suuhun, nieluun, kurkunpäähän ja pään onteloihin. Päänonteloilla tarkoitetaan nenäonteloa, joka yltää molempiin poskipäihin, sekä otsaonteloa, joka sijaitsee silmien välissä. Ontelot toimivat ikään kuin kaikukoppina äänentuotannossa resonoiden ja antaen äänelle voimakkuutta. (Laato 2011, 7-9.)

Keuhkoilla on ymmärrettävästi suuri merkitys äänen käytössä,  koska äänentuotossa tarpeellista on ilmavirta sekä hapen kulku äänielimistön lihaksiin. Rintakehä laajentuu kylkivälilihasten ansiosta samalla pallean vetäessä keuhkoja alaspäin ja tästä syystä syntyy rintakehään alipaine. Pallea ja kylkivälilihakset auttavat alipaineen synnyttämisessä, joka vetää ilmavirran keuhkoihin saaden keuhkot täyttymään. Pallea on äänenkäytössä tärkein hengityslihas. Laato kertoo pallean toiminnasta näin: ”Sen laskeutuessa kurkunpää laskeutuu laululle edulliseen asentoon. Pallea ja muut hengityslihakset säätelevät ilman sisään- ja ulosvirtausta äänenkäytössä. Laulaessa on tärkeää säilyttää sisäänhengityksessä saavutettu tila. Sisäänhengityslihakset toimivatkin laulun aikana uloshengitysliikettä vastustaen. ” (Mts. 9-14.)

Kurkunpää on paikka, jossa ääni syntyy. Se koostuu kolmesta rustosta ja sijaitsee kielen takana ja alapuolella ja sen paikan voi sormenpäillä kokeilla kaulalta nielaistessa. Kurkunpäässä sijaitsevat äänihuulet, joiden värähtely synnyttää äänen. (Mts. 15-17.)

Äänen anatomian opetus

Mielestäni laulunopetuksessa tulisi käyttää aikaa laulajan instrumentin opiskeluun, sillä jokaiselle muusikolle kuuluu perustieto omasta instrumentistaan. Rondo –lehden artikkelissa Marina Salonen (2011, 76) kertoo, että muusikolle on tyypillistä huoltaa soitinta, mutta itse muusikko jää vähemmälle huollolle. Laulajan soitin on laulaja itse, joten tarvitaan tietoa, miten lauluelimistöä huolletaan. Äänensuojeluun liittyen on vireillä monia tutkimuksia, mikä on tärkeää, koska ääntään runsaasti työssä käyttäviä suomalaisia on yli 40% työssä käyvästä väestöstä (Rantala 2000, 15).

Laulun anatomian ymmärtäminen lisää ymmärrystä oman äänen toiminnasta ja auttaa välttämään äänelle haitallisia laulutapoja sekä poistaa turhia laulamiseen liittyviä myyttejä. Yksi oppilas esimerkiksi väitti, ettei pysty laulamaan koskaan aamuisin. Toki aamulla hengitysteissä ja suuontelossa voi kokea yön jäljiltä limaisuutta ja tuki voi olla kateissa energian puutteen vuoksi, mutta mitään todellista anatomista syytä ei tälle väitteelle löydy. Kyse on pikemminkin omasta tuntemuksesta laulamiseen tarvittavan energian puuttuessa.

Valtasaari (2012, 5) kertoo, että hän koki velvollisuudekseen laulajan fysiologian opiskelun aloittaessaan lauluopetustyön – oppilaiden miksi –kysymykset ajoivat hänet opiskelemaan anatomiaa, jota hänen koulutuksessaan oltiin puutteellisesti opetettu. Olisi hyvä jos kaikille laulunopettajille olisi olemassa tietty laulun anatomian opetuspaketti, joka olisi pakollisena oppiaineena laulunopettajiksi opiskeleville. Eerolaa (2011a) siteeraten: ”Tietoisuus äänifysiologiasta on yksi laulunopetuksen monista osa-alueista, mutta se luo perustan hyvälle laulutekniikalle sekä auttaa terveen, kestävän ja ilmaisuvoimaisen äänen tuottamisessa” (Valtasaari 2012, 9). Monet laulunopettajat mainostavat kotisivuillaan ensimmäisten asioiden joukossa, että heidän laulutunteihinsa kuuluu laulajan anatomian ja fysiologian opetus. Esimerkkejä löytyy verkosta.

Fysiologiseen faktaan perustuva tietämys luo luottamusta opettajan pätevyyteen. Anatomiaan perustuva opetus antaa loogista pohjaa laulunopetukseen, joka muuten usein on  mielikuviin ja kokemuksiin perustuvaa. Näin ollen anatomian hyvä tunteminen ja siihen nojautuminen opetuksessa lisäisi varmasti monen opettajan varmuutta.

Itse olen saanut omaan opettamiseeni tärkeitä lisätyökaluja anatomian tutkimisesta. Edelleen pidän mielikuvia ja oppilaan oman kokemuksen käyttämistä tärkeänä opetusmetodina, mutta samalla koen, että pystyn selittämään tarvittaessa fysiologiset perusteet miksi joku harjoitus voi tuntua hankalalta tai miksi ääni kuulostaa tietynlaiselta. Esimerkiksi jos laulun opiskelija miettii miksi hänen on todella vaikea laulaa matalalta niin tälle löytyy selkeä fysiologinen peruste. (En puhu nyt klassiseen lauluun liittyvästä pää-ääni rintaääni vaihdoksesta, joka voi myös tuntua haastavalta monelle laulajalle vaan rintaäänen jo löytäneestä naislaulajasta, joka ei pysty laulamaan esim. suurta D:tä.) Äänen mataluuteen vaikuttaa sekä äänihuulten paksuus, että niiden rentous laulaessa. Mitä rennommat äänihuulet, sitä matalampi sävel. Korkeat sävelet päinvastoin syntyvät, kun äänihuulet venyvät pituutta. (Sadolin 2009, 44.) Matalia säveliä laulettaessa jossain vaiheessa äänihuulet ovat niin rentoina, ettei matalampia säveliä pysty enää tuottamaan, koska äänihuulet ovat niin rentoja kuin värähdellessään voivat olla. Tästä syystä äänialamme rajoittuu tiettyyn rekisteriin matalammissa sävelissä kun taas korkeammalle päin rekisteriä on mahdollisuus kasvattaa pidemmälle. Näin ollen sopraanolaulajalle ei välttämättä ole mahdollista päästä todella mataliin alttoäänin ja taas alttolaulajalle sopraanostemmojen laulu voi olla paljon työläämpää ja vaatii enemmän tukea ja harjoittelua. Omien anatomisten ominaisuuksien tunnistaminen ja vahvuuksien löytö saattaa helpottaa laulunopiskelijaa ja täten edesauttaa harjoittelun kehitystä.

Kirjoittaja: Piritta Savolainen 2016, Centria-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Hakanpää, T. Kotisivu. Viitattu 17.4.2016 http://www.tuasofia.net/opetus/.

Jaantila, A. 2011. Vuosihuoltoa muusikoille. Rondo. 4, 76-77.

Laato, K. 2011. ÄÄNENHUOLTO-OPAS.
Viitattu 17.4.2016 http://www.turunkonservatorio.fi/admin/userfiles/files/nenhuolto-opas-valmis.pdf.

Rantala, L. 2000. Ääni Työssä. Naisopettajien äänenkäyttö ja äänen kuormittuminen. Oulun Yliopisto. Viitattu 17.4.2016 http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514256921.pdf.

Sadolin, C. 2009. Kokonaisvaltaisen Äänenkäytön Tekniikka. Copenhagen: CVI Publications.

Sihvo, M. 2006. Terve ääni: Äänen hoidon ABC. Helsinki: Kirjapaja Oy.

Thayer Sataloff, R. 1987. The Professional Voice: Part I. Anatomy, Function, and General Health. Department of Otolaryngology, Thomas Jefferson University, Philadelphia, Pennsylvania, U.S.A. Journal of Voice Vol. 1, No.1, pp. 92-104 © 1987 Raven Press, New York. Viitattu 17.4.2016 http://famona.tripod.com/ent/cummings/cumm109.pdf.

Vaalio, K. Kotisivu. Viitattu 17.4.2016 http://personal.inet.fi/koti/vaalio/

Valtasaari, H. 2012. ÄÄNTÖBALANSSI-METODI™ LAULUNOPETUKSESSA, Pro-Gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 17.4.2016. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/38298/URN:NBN:fi:jyu-201208172166.pdf?sequence=1.