Kuinka säkkipillin soittoa opetetaan
Säkkipillit ovat erikoisia ja hieman mystisiä soittimia, joihin liittyy paljon vanhoja perinteitä ja omalaatuisia tapoja. Myös säkkipillien soiton opettaminen on hieman omalaatuisempaa kuin niitä yleisempien soittimien. Säkkipillistinä ja opettajana tarkastelen näiden soitinten perinteisiä soitonopetusmetodeja päivittäin.
Ajauduin säkkipillien maailmaan jo nuorella iällä rockmusiikin kautta: Korn ja AC/DC skotlantilaisine säkkipilleineen toimivat porttina Skotlannin ja Irlannin musiikkikulttuureihin, joita en muuten olisi ehkä löytänyt koskaan. Koska säkkipillit ovat useille ihmisille yhä varsin tuntemattomia soittimia, on syytä aluksi esitellä kaksi suosituimmista säkkipilleistä sekä niiden rakenne ja ominaisuudet.
Yksinkertaisimmin selitettynä säkkipilli on puhallusputken avulla ilmalla täytettävä säkki, joka käsivarren painon alla jakaa ilmaa yhdelle tai useammalle putkelle, joissa on lehdykkä äänen tuottamiseksi. (Collinson 1975, 1.). Tavanomaisesti säkkipillisoittimissa on yksi melodiaputki, joskus jopa toinenkin, ja yhdestä viiteen bordunaputkea säestysääniä varten. Joissakin vanhimmissa säkkipillimalleissa ei ole bordunaputkia ollenkaan.
Great Highland Bagpipe
Kuva 1
Kaikista erilaisista säkkipilleistä kiistatta tunnetuin on skotlantilainen Great Highland Bagpipe (Kuva 1), ylämaan suuri säkkipilli. Soittimen nimi viittaa sen kotipaikkaan Skotlannin ylämailla sekä sen kokoon. Great Highland Bagpipe ei kuitenkaan pitkäaikaisesta suosiostaan huolimatta ole pisimmälle kehittynyt säkkipillisoitin, sillä sen ambitus (äänialan laajuus) on vain hieman yli oktaavin.
Sillä ei myöskään pystytä helposti soittamaan kromaattisia (sävellajiin kuulumattomia) säveliä, eikä sen äänenvoimakkuutta tai säestysääniä pystytä hallitsemaan soitettaessa. Lisäksi sillä (kuten monilla muillakaan säkkipilleillä) ei pystytä soittamaan staccatoääniä.
Uilleann pipe, modernin ajan säkkipilli
Kuva 2
Kehittyneimmän säkkipillisoittimen palkinnon nappaa irlantilainen Uilleann pipe (Kuva 2), yksi harvoista puhallusputkettomista säkkipilleistä. Uilleann pipe kuuluu ns. cold wind pipe – säkkipilleihin, eli säkkipillisoittimiin, joihin ei puhalleta lämmintä ja kosteaa hengitysilmaa puhallusputken läpi vaan kuivaa, viileää huoneilmaa oikean käden kainalossa pidettävän palkeen avulla. Tämä tuo sen soittamisen opettamiseen useita monien muiden säkkipillien opettamisesta eroavaa piirrettä kuten palkeen käyttö sekä kuivaa ilmaa ja kosteaa ilmaa kestävien lehdyköiden erot.
Uilleann pipen ambitus on kaksi oktaavia, se on nykyisessä muodossaan täysin kromaattinen, hiljaisempi ja pehmeä-äänisempi kuin useimmat muut säkkipillit ja sillä voidaan soittaa jopa rytmitettyjä sointukomppeja samaan aikaan melodian kanssa. (Skinner Sawyers 2000, 87).
Myös staccatosoitto onnistuu Uilleann pipella. Uilleann pipessa puhallusputken korvaa aiemmin mainitsemani palje. Tämän lähemmäksi haitaria ei säkkipilliä voi enää tehdä.
Opetusmateriaalit
Näitä säkkipillejä yhdistää suuren suosion lisäksi niille kirjoitetun opetusmateriaalin paljous: varsinkin skotlantilaiselle säkkipillille on kirjoitettu soitto-oppaita ja nuottikirjoja jo vuosikymmenien ajan, ja lisää julkaistaan vieläkin muutaman vuoden välein. Irlantilaisen säkkipillin opetusmateriaalin määrä ei ole näin valtava, mutta sillekin on julkaistu joitakin opaskirjoja. Lisäksi kummallekin säkkipillille löytyy runsaasti opetusmateriaalia internetistä.
Sekä skotlantilaisen että irlantilaisen säkkipillin soittamisen opetteleminen alkaa, hyvin erikoista kyllä, opettelemalla toista soitinta. Great Highland Bagpipe – perinteeseen kuuluu soittamisen opetteleminen ensin eräänlaisella ”harjoituspillillä”(englanniksi Practice Chanter), joka on kuin säkkipilli ilman säkkiä ja bordunaputkia. (The National Piping Centre 2001, 1).
Harjoituspillissä käytetään muovista lehdykkää oikean soittimen puisen lehdykän sijaan, sillä muovista lehdykkää ei tarvitse ”puhaltaa sisään” eli lämmitellä puhaltamalla sitä hieman joka päivä viikkojen ajan ennen kuin lehdykkää alkaa tuottaa tarpeeksi ääntä, jotta sitä voidaan käyttää varsinaiseen soittamiseen.
Muovinen lehdykkä myös kestää käyttöä lähes ikuisesti, kun taas puinen lehdykkä väsyy kerätessään kosteutta lämpimästä puhallusilmasta, ja alkaa lopulta soida huonosti. Puinen lehdykkä vaatii myös paljon kovempaa puhallusvoimaa kuin muovinen. (MacNeill ja Pearston 1953, 7).
Uilleann pipen opetteleminen helpottuu, jos oppilas opettelee ensin soittamaan toista perinteistä ja hyvin tunnettua irlantilaisen kansanmusiikin soitinta: tinapilliä. Näissä soittimissa on samankaltainen sormitus sekä lähes yhtä laaja ambitus, joten tinapilliä voi käyttää ikään kuin Uilleann pipen harjoituspillinä.
Great Highland Bagpipe ja sen opettelemisen haasteet
Skotlantilainen ylämaan säkkipilli on uljasääninen ja visuaalisesti upea soitin, mutta sen opetteleminen on aluksi erittäin haasteellista. Aloittelijan on hankalaa tavoittaa tarpeeksi voimakas puhallus, pitää huulensa liittävän ilmatiiviisti puhallusputkessa kiinni ja tuottaa riittävä ilmanpaine jotta kaikki soittimen neljä lehdykkää alkaisivat soida tasaisesti ja vireessä. Joidenkin mielestä Great Highland Bagpipe on maailman vaikeimmin opeteltava soitin. (Bowen ja Trier 2014, 4.)
Tätä haastetta voidaan helpottaa harjoituspillin avulla: kappaleiden ja niihin kuuluvien, usein erittäin monimutkaisten koruäänien opetteleminen ensin harjoituspillillä auttaa soittajaa keskittymään enemmän muihin asioihin varsinaista instrumenttia opetellessaan. Ajan kanssa puhallustekniikasta ja säkin hallinnasta tulee tottumisen kautta automaattista, mutta useimmat säkkipillistit opettelevat uudet kappaleet ensin harjoituspillillä vielä myöhemminkin soittourallaan.
Piobaireachd, ylämaan klassinen musiikki
Harjoituspilli on keskeinen apuväline myös skotlantilaisen säkkipillimusiikin kruununjalokiven, piobaireachdin, opettelemisessa: piobaireachd(gaelin kieltä, ”soittaa säkkipilliä”) oli 1300-luvun lopulta 1800-luvun alulle asti ainoaa musiikkia, jota Great Highland Bagpipella soitettiin. (MacNeill ja Wallace 1990, 3.). 1800-luvulla tämä erittäin monimutkainen ja ylevä ”ylämaan klassinen musiikki” sai väistyä nykyäänkin tunnetumman pelimannimusiikin, kuten marssien, reelien ja jigien tieltä.
Piobaireachdin opetteleminen aloitetaan, kun oppilas on saavuttanut tason, jolla hän kykenee soittamaan pelimannimusiikkia perinteisine koruäänineen ilman vaikeuksia. Tämä tuntuu monen oppilaan mielestä ikään kuin säkkipillinsoiton opetteleminen uudelleen alusta, sillä sekä vasta-alkajia että piobaireachd-oppilaita opetetaan jakamalla koko ajan vaikeutuvat ja monimutkaistuvat koruäänien ryppäät pieniin osiin.
Näitä osia harjoitellaan kunnes ne sujuvat oppilaalta täydellisesti, jolloin siirrytään seuraavaan osaan. Näin jatketaan kärsivällisesti kunnes koko kappale on opeteltu.
Uilleann pipe ja tinapilli, ystävät mäessä
Tinapilli on elintärkeä osa kaikkea irlantilaista kansanmusiikkia, ja taitava soittaja voi sillä ilmaista suuria tunteita ja virtuositeettia, vaikka se valitettavan usein mielletäänkin aloittelijoiden soittimeksi. (Mathieson 2001, 35). Monet Uilleann pipen mestarit ovat aloittaneet musiikillisen uransa tinapillin parissa nuorella iällä.
Tinapilliä käytetään Uilleann pipen opetuksessa samalla tavalla kuin harjoituspilliä Great Highland Bagpipen kanssa, mutta se toimii myös eräänlaisena astinlautana: Uilleann pipe on erittäin monimutkainen ja hankalasti opeteltava soitin, joten tinapillin kanssa oppilas voi kokeilla motivaatiotaan. Mikäli tinapillin opetteleminen onnistuu, voi oppilas hyvillä mielin siirtyä säkkipillin opettelemiseen.
Toisin kuin skotlantilaisten säkkipillien perinteessä, irlantilaisen säkkipillin soittamisessa opetellaan ensin kappaleen melodia. Kun koko kappale on opittu ulkoa, aletaan melodiaan lisäämään sopia ja tyylinmukaisia korunuotteja ja variaatioita. Tätä voidaan tehdä jo tinapilliä opeteltaessa, ja se auttaa sormien tekniikan kehittymistä luontaiseksi ja vaivattomaksi.
Tinapillin jälkeen
Uilleann pipen opettelussa tinapillin jälkeen seuraava vaihe on säkkiin, palkeeseen ja varsinaisen soittimen melodiaputkeen totuttelu. Toisin kuin tinapillissä, irlantilaisessa säkkipillissä ei hallita ilmanpaineen vaihtelua suulla ja keuhkoilla vaan käsillä: toinen käsivarsi pumppaa palkeen avulla ilmaa säkkiin, ja toinen säätelee säkistä melodiaputkeen kulkevan ilmavirran voimakkuutta.
Uilleann pipen melodiaputki eroaa tinapillistä hieman sormituksen(eli sormilla tapahtuvan asteikon hallinnan) osalta, mutta suurin ero on putken päässä: Uilleann pipen melodiaputken päätä pidetään yleensä painettuna soittajan reittä vasten, ja se nostetaan vapaaksi vain tiettyjen nuottien soittamista varten. Tinapillin pää on aina vapaasti auki.
Juuri tämä ominaisuus mahdollistaa säkkipillisoittimilla usein mahdottoman staccatosoiton Uilleann pipella: melodiaputken pään painaminen reittä vasten ja kaikkien sormiaukkojen peittäminen pysäyttää ilman poistumisen säkistä täysin, jolloin myöskään ääntä ei muodostu.
Useimmat Uilleann pipen soittajat jättävät tinapillillä harjoittelun kokonaan siirryttyään varsinaisen säkkipillin pariin. Kun säkin, palkeen ja melodiaputken hallinta on luontevaa, on jäljellä Uilleann pipen erikoisin ja vaativin ominaisuus: säestysäänten hallinta.
Itseoppimisen haasteet ja mahdollisuudet
Etenkin maissa, joissa ei ole aktiivista säkkipillikulttuuria, on erittäin yleistä että suurin osa oppilaista aloittaa säkkipillin soiton opettelun itseopiskeluna, esimerkiksi jonkin oppikirjan avulla. Sekä Great Highland Bagpipen harjoituspillejä että irlantilaisia tinapillejä myydään paljon paketteina, joihin kuuluu soittimen lisäksi jokin oppikirja ja usein jopa CD -levy.
Itsekin aloitin säkkipillin soittamisen itseopiskeluna, ja olin lannistua ennen kuin kunnolla pääsin alkuunkaan: säkkipillisoitinten huoltaminen, kunnossapito ja mukauttaminen soittajan tarpeita ja ominaisuuksia vastaavaksi osoittautuivat huomattavasti haastavammiksi kuin minkään aiemmin kokeilemani soittimen. Ongelmia tuotti aluksi myös Great Highland Bagpipen soittoergonomia: ylämaanpilli vaatii todella, todella paljon voimaa soittajan pallealta, keuhkoilta ja huulilta tuottaakseen ääntä.
Juuri soittoergonomian takia aloittelevan säkkipillistin tulisi kääntyä mahdollisimman varhaisessa vaihessa soittamisen opettelua kokeneen opettajan puoleen. Itseopiskelussa suurena vaarana on soittajan ja/tai soittimen terveydelle haitallisen soittotekniikan omaksuminen, johon tehokkain lääke on opettajan ohjaus. Nykyään myös internetistä voi löytää ohjeita ja ratkaisuja ongelmiinsa.
Kirjoittaja: Taavi Kervinen 2016, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Bowen, R. ja Trier, S. 2014. Hal Leonard Bagpipe Method. Milwaukee: Hal Leonard Corporation.
Collinson, F. 1975. The Bagpipe, the history of a musical instrument. Lontoo ja Boston: Routledge & Kegan Paul.
The National Piping Centre 2001. The Highland Bagpipe Tutor Book. Glasgow: The National Piping Centre.
MacNeill, S. ja Pearston, T. 1953. The College of Piping Highland Bagpipe Tutor 1. Glasgow: The College of Piping.
MacNeill, S ja Wallace, R. 1990. The College of Piping Tutor 4: Piobaireachd. Glasgow: The College of Piping.
Mathieson, K. 2001. Celtic Music. San Fransico: Backbeat Books.
Skinner Sawyers, J. 2000. The Complete Guide to Celtic Music. Lontoo: Aurum Press Ltd.