Istutaan ja lauletaan – tarvitseeko muskariopettaja materiaaleja?

Erilaisilla varhaisiän musiikinopetusta tarjoavilla toimijoilla käytettävät materiaalit saattavat vaihdella toisistaan paljon laadultaan ja määrältään. Halusimme selvittää, mikä on materiaalien merkitys varhaisiän musiikinopetuksessa paitsi opetuksen, myös opettajan kannalta. Materiaaleilla käsitämme soittimiston, oheistarvikkeet (huivit, pallot..) sekä opetustilan. Selvitimme asiaa myös työhyvinvoinnin näkökulmasta. Haastattelimme artikkeliin neljää erilaisissa työympäristöissä toimivaa varhaisiän musiikinopettajaa, joiden mielipiteitä aiheesta kyselimme: Outi Peteri (Länsi-Pohjan Musiikkiopisto, Kemi), Anne-Mari Kuusisaari (Puulan seutuopisto, Toivakka-Leivonmäki), Piia Säpyskä-Hietala (Pieksämäen Seutuopisto), sekä Leena Pantsu (Jyväskylän Ammattikorkeakoulu).

Muskarin tavoitteet

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän (2005, 9) mukaan varhaisiän musiikinopetuksen tavoitteena on, että lapsi saa musiikillisia elaämyksiä, valmiuksia ja taitoja, jotka muodostavat pohjan hyvälle musiikkisuhteelle ja myöhemmälle musiikkiharrastukselle. Varhaisiän musiikinopetukseen kuuluu musiikin keskeisten elementtien, kuten rytmin, harmonian, muodon, dynamiikan ja sointivärin kokemista, kuuntelua ja ilmaisemaan oppimista erilaisten työtapojen, kuten laulun, liikunnan, lorujen, soittamisen ja leikkien avulla.

Kaarina Marjanen (2009, 393) viittaa Nurilaan et.al (1998) sekä Hongisto-Åbergiin et. al (1993) mainitessaan varhaisiän musiikinopetuksen työtavoiksi myös musiikin intergroimisen muihin taiteen ja kasvatuksen osa-alueisiin, kuten kuvataiteisiin, näyttämötaiteisiin, kielelliseen ilmaisuun, luontokasvatukseen tai vieraisiin kieliin.

Myös Varhaiskasvatussuunnitelman (2007, 23) perusteet korostavat eri taidealueiden yhdistämistä varhaiskasvatuksessa, tarjoten lapsille näin moniaistillisia elämyksiä ja kokemuksia. ”Taiteessa lapsen on mahdollista kokea mielikuvitusmaailma, jossa kaikki on mahdollista ja leikisti totta”.

Kokonaisvaltainen toiminta eri työtapoja käyttäen, sekä niiden pohjalta saadut elämykset ovat siis tärkeä osa varhaisiän musiikkikasvatusta. Mutta kuinka hyvin tälläinen toiminta onnistuu, jos materiaaleja, kuten soittimia ja muita oheistarvikkeita on vähän? Mitä opettaja voi silloin tehdä?

Tila hallinnassa?

Muskaritoimintaa järjestetään toiminnan tarjoajasta riippuen hyvin erilaisissa tiloissa aina varsinaisista muskariluokista liikuntasaleihin. Tilan soveltuvuus muskaritoimintaan luonnollisesti vaihtelee myös hyvin paljon.

Teoksessa Taiteen ja leikin lumous Inkeri Ruokonen (2001, 139) kirjoittaa mm. tilan merkityksestä päiväkodissa järjestetylle musiikkikasvatukselle. Tasokkaassa musiikkikasvatustoiminnassa tulisi ottaa huomioon riittävät tilat. Ruokonen ei avaa käsitettä ”riittävä” sen tarkemmin. Hän kuitenkin sanoo, ettei tilan puute ole este musiikkikasvatuksen toteuttamiselle, sillä jokaisella on keho joka ”soi ja liikkuu”.

Myös haastateltavamme puhuvat tilan tärkeyden puolesta muskaritoiminnassa. Tärkeäksi asiaksi nostetaan muun muassa tilan sopiva koko. Tilan ei tulisi olla liian iso, sillä se houkuttelee vilkkaita lapsia juoksemiseen ja levottomuuteen. Arkoja lapsia se taas voi pelottaa. Tilassa tulee olla mahdollisuus liikkua, mutta ilman että tilanne karkaa opettajan käsistä. Myös vesipisteen tärkeyttä luokkatilassa korostettiin.

Asianmukainen tila tukee opetusta kaikin tavoin.

Elämyksiä oikeista soittimista

Hongisto-Åberg et.al (1994, 138-139) ovat kirjassaan Musiikki varhaiskasvatuksessa myös tehneet esimerkinomaista listaa sekä hyvin varustellun päiväkodin että hyvin varustellun musiikkileikkikoulun soittimistosta. Heidän mukaansa hyvin varustellussa musiikkileikkikoulussa tulisi olla rytmisoittimista mm. rytmikapuloita, marakasseja ja kulkusia kaikille, triangeleita 5-6 kpl, putkipenaaleita  5-6 kpl, kehärumpu, käsirumpuja 5-6 kpl, bongorummut, guiroja 2-3 kpl, cabasa, lehmänkello, chimes, sormisymbaaleita  2kpl ja hiekkaputki. Melodiasoittimista olisi hyvä olla laattasoittimia malletteineen niin, että kustakin soitinryhmästä on eri äänialoja. Kellopelejä 2-3 kpl, Metallofoni (2-3 kpl), Ksylofoni 1kpl, kantele 5 kpl, piano, nokkahuilu, kitara.

Myös Ruokonen (2001,140) on tehnyt samantyylistä listaa soittimistosta hyvin varusteltuun päiväkotiin. Musiikkikasvatukseen tarvittava materiaali on hänen mukaansa moninaista, mutta oma ääni ja keho ovat kuitenkin instrumentit, jotka kulkevat mukana, eivätkä tarvitse erityisjärjestelyjä ja kustannuksia.

Myös haastateltavat opettajat kokivat, että perussoittimisto on tärkeä olla muskarissa, vaikkakin kehosoittimisto ja ympäristön soittaminen on hyvä asia. Laatu ja tavoitteellisuus opetuksessa vaativat asianmukaista välineistöä. Koettiin tärkeäksi, että lapset saavat elämyksiä ja että he voivat soittaa oikeita soittimia.

Erään haastateltavan mielestä soittimien määrä olisi hyvä siten, että jokaiselle (max 10 lasta) on ryhmässä marakassit, rytmikapulat ja jos mahdollista käsirummut (koska ne ovat arvokkaampia). Myös muutama triangeli olisi hyvä olla, eli tarpeeksi perussoittimistoa. Jokaisen olisi hyvä voida soittaa yhtä aikaa samaa soitinta.

Tunneista eläviä

Inkeri Ruokonen painottaa myös erilaisten oheismateriaalien tärkeyttä esimerkiksi musiikkiliikunnassa ja rytmiikkaharjoituksissa. Jälleen riittävä tila liikkua on tärkeä, kuten myös mahdollisuus käyttää esimerkiksi erilaisia palloja, huiveja, hernepusseja, vanteita, naruja, kankaita jne. Myös musiikkimaalausta varten tarvitaan tietenkin kuvallisen ilmaisun välineitä. (Ruokonen 2001, 140.)

Varhaisiän musiikinopettajan näkökulmasta oheismateriaalit nähdäänn tärkeänä lisänä. Niiden merkitys vaihtelee kuitenkin hieman opettajasta riippuen. Ne koetaan kuitenkin tuntia monipuolistavana tekijänä. Myös näissä materiaaleissa korostetaan laatua ja materiaalien riittävyyttä.

—Aatellaan vaikka niinku muita materiaaleja niin että ne on sitten niinku kestäviä—niistä ei irtoa sitten pieniä paloja mihinkään suuhun.

Oheismateriaalien määrästä haastateltu opettaja on sitä mieltä, että esim. huiveja pitäisi olla jokaiselle ryhmässä kun niitä käytetään tunnilla. Sopiva määrä riippuu siitä mistä materiaalista on kyse. Esim. yksi hyvä pallo saattaa riittää jos se kiertää. Materiaalien sopivaan määrään ei tunnu olevan mitään yleispätevää sääntöä.

Oheismateriaalit koetaan myös yhtenä inspiraation lähteenä opetusta suunniteltaessa.

— Niistä just sitte inspiroituu rekvisiittojenki kautta kehittelemään kaikkia erilaisia työtapoja ja juttuja, että..et kyllä se olisi tosi ankeaa jos ei mitään ois, että istutaan vaan ja lauletaan ja sitte välillä vähän pompitaan. — Niistä tunneista tulee sellaisia eläviä niin..niin on kyllä..mun mielestä rekvisiitta on tosi tärkeää alle kouluikäisille.  

Mikä neuvoksi ilman materiaaleja?

Opettajan oma toiminta koetaan tärkeäksi ja oleelliseksi asiaksi niin opetustilanteessa kuin materiaalihankinnoissa työpaikalle. Monet opettajat ovat investoineet joihinkin soittimiin ja oheismateriaaleihin itse, jos niitä ei ole työpaikan puolesta saatavilla. Myös omatekoisten soittimien puolesta puhutaan. Lisäksi lasten kanssa voi askarrella esimerkiksi somisteita luokkaan, tehdä musiikkimaalauksia jne. Joskus opettajalta vaaditaan kuitenkin vain tuntien suunnittelua siten, että käytössä olevia materiaaleja voisi käyttää mahdollisimman monipuolisesti.

—tonne kylille mä en oo lähteny siihen jääkiekkokassirumbaan, et mä joka viikko rehaisin ne hirveen määrän soittimistoo sinne kylille, et mul on siellä molemmissa semmonen yks kassi, missä on ämpärirummut, ja sanomalehti- ja harjanvarsikapuloita ja sit mä oon tehny ite marakasseja noista pesupalloista ja jogurttipurkeista —-toki joskus mä otan sinne jotain irtopaloja ja jotain spesiaalisoittimia mukaan —et säestyssoittimet mulla on — toisessa on piano ja toisessa ei, mut sit mä kuskaan mukana kanteletta tai kitaraa tai haitaria.

Opettajakin voi niinkö itse hankkia omaan käyttöönsä jotain itse, et ei tarvii olettaa et työnantaja kaiken kustantaa — meijän työ on kuitenkin sitä, et voi tulla jotain koulutusjuttuja, freelancerhommia ihan muitakin. Niitä voi käyttää sitten, hyödyntää — Kaikenhan voi laittaa verotukseen!

—Sitten vain yrittää jotenkin pärjätä ja yrittää jotenki keksiä sitte monipuolisempia tapoja, että miten nyt niitä muutamia soittimia voisi sitte jotenkin käyttää.

Kaikki haastateltavat kokivat kuitenkin tärkeäksi sen, että opettaja voi avata suunsa työpaikalla, ja ehdottaa investointia joihinkin soittimiin tai oheismateriaaleihin. Kaikkea ei kuitenkaan kannata vaatia kerralla työpaikkaa rasittaen, vaan koota vähitellen. Koettiin, että niillä, jotka tarjoavat muskaritoimintaa, tulisi olla ainakin perussoittimet työnantajan puolesta.

Myös muita materiaalien hankkimismahdollisuuksia esitettiin.

 Yhessä paikassa oli tosi hyvä semmonen vanhempaintoimikunta että sitten ne vanhemmat niinku järjesti jotain semmosia että kerättiin sitä rahaa — sitte niinku rupeet ideoimaan että järjestetään joku pieni kahvikonsertti tai joku sellanen— saattaa saada ihan mukavastikin muutamia satoja euroja —ne tulee sitten niihin soitinhankintoihin. Jos kyseessä on projekti voi hakea apurahaa.

Työhyvinvoinnista

Kaarina Marjanen (2005, 173-174) tarkastelee tutkimuksessaan Musiikkileikkikoulunopettaja, varhaismusiikkikasvatuksen ekspertti, yleisemmin mm. musiikkileikkikoulunopettajien työssä viihtymiseen ja työssä jaksamiseen vaikuttavia asioita. Tutkimuksen haastatteluissa kolmannes opettajista koki mm. työtehtävien epäselvyyden, niiden epäoikeudenmukaisena kokemisen tai väärin mitoittamisen suhteessa resursseihin ja palkkaan lisäävän työuupumuksen riskiä.  Suurin osa haastatelluista kokivat työn positiivisena puolena lapsilta saadun palautteen, joka on suoraa ja aitoa. Työ koetaan itsessään merkityksellisenä, vaikka usein oman ammattikunnan ja lasten vanhempien lisäksi ulkopuoliset eivät sitä välttämättä osaa arvostaa.

Myös omissa haastatteluissamme tuli samansuuntaisia kommentteja Marjasen tutkimuksen kanssa. Haastatteluissa kysyimme muskarissa käytettävien materiaalien merkitystä myös työhyvinvoinnin kannalta. Eräs haastateltu opettaja mainitsi sen, kuinka materiaalit ovat turvana opettajalle silloin kun omana vahvuutena ei ole tanssin ja liikunnan painottaminen tunneilla, jossa ei tarvita materiaaleja samoin kuin esimerkiksi soittaessa. Opettaja myös inspiroituu itse käytettävistä materiaaleista ja saa innostusta keksiä uusia monipuolisempia tapoja toteuttaa omaa opetustaan.

—kun pystyy tekemää monipuolisempia tunteja nii sitte lapsetki on tyytyväisempiä ni sekin vaikuttaa siihe omaanki hyvinvointiin, että sitte — ne vaan jotenki lutviutuu ne tunnit ku on niinku sitä materiaalia, mitä voi lasten kanssa käyttää. Ja lapset jotenkin pysyy paremmin siinä niinku intensiivisemmin mukana jos niillä on jotain..jotain rekvisiittaa.

Myös soitinten laatu vaikuttaa opettajan työhyvinvointiin. Esim. kuulon kannalta hyvin soivan soittimen koettiin olevan parempi. Opettajalle voi olla turhauttavaa myös se, jos huonolla soittimella ei pysty tuottamaan haluttua nyanssieroa.

Haastatteluissa tuli esiin myös työhyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Niitä olivat mm. pulpettien siirtely luokkatiloissa, joka aiheuttaa selkävaivoja ja soitinten roudaaminen työpaikoille. Myös kollegojen puuttuminen koettiin työn miinuspuolena. Yhden opettajan haastattelussa tuli esiin liian pitkien työpäivien negatiivinen vaikutus työhyvinvointiin. 3-4 muskarituntia päivässä olisi sopiva määrä, että opettaja jaksaa olla innostava. Tuntien suunnittelusta toivottiin myös saatavan palkkaa.

Työn hyviä puolia tuli myös esiin. Opettajalle työ saattaa antaa henkisesti paljon ja olla voimavarana jopa kohdatessa vastoinkäymisiä. Hyvä ja kannustava esimies koettiin vaikuttavan työhyvinvointiin erityisen positiivisesti.

Tarvitseeko muskariopettaja siis materiaaleja?

Yhteenvedonomaisesti voidaan todeta, että materiaalit, etenkin soittimet koetaan tärkeäksi osaksi tavoitteellista varhaisiän musiikkikasvatusta. Haastatteluissa painotettiin soittimien laatua ja kestävyyttä. Oheismateriaalien merkitystäkään ei voi väheksyä. Ne luovat tunnelmaa opetustuntiin, ja antavat myös opettajalle inspiraatioita ja ideoita tunnin suunnitteluun.

Toisaalta, myös yksinkertaisemmat välineet -alkaen omasta kehosta ja äänestä- ovat käyttökelpoisia jos materiaaleja ei ole paljon käytettävissä. Itse tehtyjen soittimien puolesta puhuttiin myös, vaikka ne eivät täysin voi oikeita soittimia korvatakaan. Materiaalien puuttuessa korostettiin myös opettajan omaa aktiivisuutta investoida omaan soitinvarastoon, sekä keskustella esimiehen kanssa mahdollisista materiaalihankinnoista.

Vaikka ympäristön soittamista, itse tehtyjä soittimia yms. voi hyvinkin käyttää muskarissa, on tavoitteellisen varhaisiän musiikkikasvatuksen yksi edellytys kuitenkin perusmateriaalisto sisältäen riittävät tilat ja vähintään perussoittimiston. Oheismateriaalit (huivit, pallot..)monipuolistavat tuntia ja voivat innostaa lasta ja tuoda toiminnalle mielekkyyttä. Oheismateriaalien käytössä on kuitenkin varmasti myös opettajakohtaisia eroja. Osalle ne tuovat jo itsessään työhyvinvointia.

Kirjoittajat: Ilona Jokinen ja Sini Viitala 2016, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Hongisto-Åberg, M., Lindeberg-Piiroinen, A. & Mäkinen, L. (1994): Musiikki varhaiskasvatuksessa: hip hoi, musisoi! : käsikirja. 2.uud.p. Espoo: Fazer Musiikki Oy.

Marjanen, K. (2009): Musiikkitoiminnan suunnittelu varhaisiän musiikkitoiminnan näkökulmasta. Teoksessa Musiikkikasvatus – Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Toim. J. Louhivuori, P. Paananen, P., L. Väkevä. Jyväskylä:  Suomen Musiikkikasvatusseura – FiSME r.y. 2009, 385-405.

Marjanen, K. (2009): Musiikkipedagogi (AMK): Pääaineena varhaisiän musiikkikasvatus. Teoksessa Musiikkikasvatus – Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Toim. J. Louhivuori, P. Paananen, P., L. Väkevä. Jyväskylä:  Suomen Musiikkikasvatusseura – FiSME r.y. 2009,469-491.

Marjanen, K. (2005):  Musiikkileikkikoulun opettaja, varhaismusiikkikasvatuksen ekspertti. Työelämä haasteena koulutukselle. Esimerkkitapauksena Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Musiikkikasvatuksen lisensiaatintyö. Jyväskylän Yliopisto, Musiikin laitos. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9938/URN_NBN_fi_jyu-2005216.pdf?sequence=1

Ruokonen, I. (2001): Äänimaisemia ja ilmaisua musiikin kielellä. Teoksessa Taiteen ja leikin lumous. Toim. S. Karppinen, A. Puurula, I. Ruokonen. Helsinki: FINN LECTURA, 120-143.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2007). Helsinki. Stakes, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Oppaita 56.

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimaäärän opetussuunnitelman perusteet 2005. Opetushallitus.  http://www.oph.fi/download/123012_taideyl_ops.pdf.