Soitonopettajan selviytymisopas alkeismateriaalin viidakkoon
Huimaako päätäsi alkeismateriaalin suuri määrä? Näyttäytyykö tämä materiaali sinulle vain epämääräisenä kasana? Miten tässä oppimateriaaliviidakossa voisi suunnistaa?
Oppimateriaalin valinta on osa-alue, joka edellyttää opettajalta jatkuvaa 
arviointia ja päätöksentekoa. Tulevina soitonopettajina kiinnostuimme siitä, millä perusteella instrumenttiopettajat valitsevat oppimateriaalin alkeisopetuksessa. Selvitimme asiaa kysymällä sitä kokeneilta jousisoitinopettajilta ja lukemalla, mitä aiheesta on kirjoitettu. Haastattelimme syksyllä 2015 kolmea pitkän linjan jousisoitinopettajaa.
Ei yhtä karttaa kaikille
Jousisoitinharrastuksen aloittamiseen ei ole yhtä ainutta oikeaa ikää, joten alkeisoppilaina on niin lapsia kuin aikuisia. Haastatteluistamme kävikin ilmi, että ikä on kaikessa itsestään selvyydessään hyvin tärkeä kriteeri opetusmateriaalin valinnassa.
Kun aloitetaan jousisoitinharrastus, on ensimmäiseksi opittava hyvät soittoasennot ja siihen voikin vierähtää aikaa. Erään haastateltavan mukaan juuri tästä syystä aivan alussa itse nuottimateriaali voi olla hyvin yksinkertaista, varsinkin lapsilla. Opettaja voi hänen mukaansa esimerkiksi kirjoittaa läksyvihkoon muutaman helpon harjoituksen. Siirryttäessä pieniin kappaleisiin olisi hyvä, että lasta opetettaessa käytettävät melodiat olisivat tuttuja lapselle sekä lähtöisin hänen omasta kokemuspiiristään (Eskel-Koistinen 2009, 23). Aikuinen vasta-alkaja on sen sijaan hyvin erityyppinen oppilas kuin lapsi. Vaikka kappalevalinta ei olisi kaikin puolin täydellinen, pystyy aikuinen mukautumaan ja sopeutumaan uudenlaiseen materiaaliin (Ronimus 2008, 14).
Materiaalin valintaan vaikuttavat myös oppilaslähtöiset, iästä riippumattomat tekijät. Jotta soittoharrastus olisi mielekästä ja motivoivaa, on oppilaan ohjelmistoon hyvä ujuttaa jonkin verran hänen omaa mielimusiikkiaan tai -musiikkityyliään. Nykyisin jousisoitinten opetuksessa ei pitäydytä pelkästään puhtaassa klassisessa tyylissä, vaan mukaan sekoitetaan kevyempääkin tyyliä. Hyvä esimerkki tästä on erään haastateltavan mainitsema kappale “Vapaakieli Samba”, joka nimensäkin mukaan koostuu pelkistä vapaista kielistä. Tähän nuottiin eräs haastateltavamme muisti tarttuvansa aina uudestaan ja uudestaan pienten alkeisoppilaiden kanssa.
Haastateltavat kertoivat huomioivansa erilaiset persoonat kappalevalinnassa, eli minkä tyyppiset kappaleet sopivat eri oppilaille: Toiselle surullisten melodisten sävelmien soittaminen voi olla motivoivinta, kun taas toinen syttyy nopeista ja pirteistä teknisistä kappaleista. Hyvän opettajan olisikin arvokasta oppia hieman tuntemaan oppilastaan, jolloin jonkin nuotin osuessa kohdalle voisi mieleen tulla juuri jokin oppilas, jolle kappale sopisi kuin nenä päähän.
Omat kokemukset apuna reitillä
Opettajien henkilökohtainen tausta ja materiaali, josta he itse opiskelivat aikoinaan voivat vaikuttaa oleellisesti heidän valitsemiinsa materiaaleihin alkeisopetuksessa. Nuorena käyttämiään materiaaleja eivät haastateltavat sanoneet enää kovin käyttävänsä. Nykyisin uuden materiaalin julkaisun myötä vanhempia ei haluta enää usein käyttää, koska uudet materiaalit nähdään parempina kuin vanhemmat materiaalit. Uuden materiaalin käyttöönotto kuitenkin vaatii sen, että siinä on jotain uutta ja, että se on järkevää ottaa käyttöön. Oman kokemuksen perusteella hyväksi havaittu materiaali ja kappaleet, joissa on kivat säestykset mukana nousivat haastateltavilla eräiksi valintakriteereiksi materiaalia valittaessa.
Haastateltujen opettajien käyttämässä materiaalissa on tapahtunut siis jonkin verran muutosta siitä, kun he alkoivat itse opettaa viulunsoittoa. Jotkin materiaalit ovat aikansa eläneitä ja ne eivät ole enää “muodissa”, kuten yksi haastateltavista asian muotoili. Vanhaa materiaalia on siis jäänyt pois ja uutta tullut tilalle. Haastatteluissa nousi esiin Siukosen viulukoulusarja, jota osa haastateltavista on käyttänyt nuorena, mutta eivät enää käytä paitsi hieman uudempaa Siukosen viulukoulu 3:sta (Siukonen 1972). Myös Viuluniekkasarja (Usma 1974) oli keskeisessä asemassa haastateltujen opettajien oman uran alussa. Yksi haastateltavista sanoi käyttävänsä kyseisiä teoksia vieläkin. Vanhaakin materiaalia voidaan siis hyödyntää edelleen opetuksessa. Myös Suzukin viulukoulun ja Vivaldin kappaleiden lisääntynyt käyttö nousi esiin haastateltavilta.
Haastateltavat kertoivat tehneensä materiaalia myös itse jonkin verran opetusta varten. Haastateltaviemme tekemän oppimateriaalin keskeisessä osassa ovat oppilaiden toivekappaleet, niiden transponointi ja materiaalin vaikeusasteen räätälöinti kutakin oppilasta varten. Myös pienet tekniikkaharjoitukset nousivat esiin. Erään haastateltavan mukaan materiaalin ei tarvitse olla kovin mittavaa ainakaan ensimmäisenä vuonna, sillä pelkästään soittoasentojen oppimiseen menee paljon aikaa. Kaksi haastateltavista kertoi tekevänsä itse yhtyesovituksia, ja oppilaille yhtyetoiminta onkin toisen mukaan ollut hyvin mieleistä.
Oppimateriaalin kirjoa
Haastateltavat kertoivat käyttävänsä opetuksessaan erilaisia materiaaleja: Viulu- ja sellokoulujen ohella opetuksessa käytettiin itsetehtyä materiaalia, erilaisia kappaleita sisältäviä vihkoja sekä välillä mausteena vihkojen mukana tulevia cd-levyjä, jotka sisältävät kappaleiden säestykset ja malliesitykset. Yhdellä haastateltavalla oli alle kouluikäisten aloittavien sellistien kanssa käytössä varsinkin Vivo sello -alkeisvihko (Salo & Silvennoinen 2004), joka mielikuvituksellisen ja leikillisen sisältönsä puolesta sopii hyvin pienille lapsille. Yläasteikäisten aloittelijoiden kanssa taas vastaava leikillisyys ei haastateltavan mukaan ole tarpeen, vaan oppimateriaali etsitään eri sellokouluista ja eteneminen on nopeampaa. Opetuksessa ei siis haastateltavan mukaan tukeuduta vain yhteen sellokouluun, vaikka jotkin vihot olisikin ehkä pyritty rakentamaan siten, että niissä voisi edetä järjestyksessä sivulta toiselle. Jokaisesta oppimateriaalista löytyykin haastateltavan mukaan jokin hyvä asia. Erilaisten oppimateriaalien rinnakkainen käyttö pitää myös opetuksen mielenkiintoisena (Eskel-Koistinen 2009, 23).
Haastateltavat kuvasivat hyvää alkeisoppimateriaalia musiikillisesti rikkaaksi ja mielenkiintoiseksi. Oppimateriaalin toivottiin myös yhdistävän hyvä musiikillinen idea jonkin tietyn teknisen asian harjoittamiseen. Myös kappaleiden pituudella katsottiin olevan merkitystä oppimateriaalin valinnassa. Yksi haastateltavista kertoi soitattavansa oppilailla lyhyiden kappaleiden lisäksi pitkiä, laajamuotoisia kappaleita, jolloin tavoitteita asetetaan kappaleiden myötä niin lyhyellä kuin vähän pidemmälläkin aikavälillä. Haastateltava totesi myös, että lyhyet kappaleet on nopeampi valmistaa, jolloin mahdollisuuksia esiintymisiinkin tarjoutuu enemmän. Sama haastateltava koki myös tekniikkaharjoitukset, kuten sormiharjoitukset, asteikot ja jousiharjoitukset tärkeiksi ja myös lasten opettamiseen soveltuviksi. Hyvän tekniikan rakentaminen kuuluukin Galamianin (1990, 86) mukaan yhtenä olennaisimpana osana ensimmäisiin soitonopiskeluvuosiin. Tuohino (2009, 3) niin ikään korostaa soittotekniikan pohjatyön merkitystä. Jokainen soittoa opiskellut ja opettanut tietää, että alkuvuosina väärin opittujen soittoasentojen ja tekniikoiden poisoppiminen ja korjaaminen vie aikaa ja hermoja. Siten soittotekniikkaan keskittyminen alkeisopinnoissa voi säästää monelta vaivalta.
Soitettavan ohjelmiston valinnassa opettajan ei tulisi Galamianin (1990, 86) mukaan pitäytyä vain oppilaan mukavuusalueelle sopivissa teoksissa, vaan tarjota mahdollisimman erilaisia ja erityylisiä teoksia soitettavaksi. Garam (1972, 159) ehdottaa ohjelmistokartan luomista opettajan apuvälineeksi ohjelmiston valintaan. Hän korostaa sopivan ja oppilaalle mieluisan ohjelmistovalinnan merkitystä opettajan työssä ja toteaa liian vaikean ohjelmiston johtavan nuoren oppilaan innostuksen lopahtamiseen. Useimmilla soitonopettajilla tällainen ohjelmistokartta on todennäköisesti pään sisällä sekä konkreettisessa muodossa omana nuotti- ja oppikirja-arkistona. Opettajan kokemus auttaa luokittelemaan ohjelmiston vaikeusasteensa mukaan, mutta esimerkiksi aloittelevaa opettajaa jonkinlainen konkreettinen ohjelmiston taulukointi sen vaikeusasteen mukaan voi helpottaa. On kuitenkin pidettävä mielessä, että vaikeusasteen arviointi ei ole aina yksiselitteistä, vaan, kuten yhdessä haastattelussa todettiin, on vaikea ennustaa, onko jokin kappale helppo tai vaikea oppilaalle. Oppilaiden taitotaso ei ole siis yksiulotteinen käsite, vaan se muodostuu soittamisen eri osa-alueista. Samalla tavalla myös ohjelmiston vaikeusastetta tulee arvioida näiden eri osa-alueiden kautta.
Yhteistyöllä voittoon
Haastateltavat olivat pääosin sitä mieltä, että oppimateriaalia alkeisopetusta varten on olemassa riittävästi. Alttoviulun alkeismateriaalia kaivattiin kuitenkin lisää. Haastatteluissa korostettiin opettajan aktiivisuutta materiaalin etsimisessä ja uuteen materiaaliin tutustumisessa. Yksi opettaja piti tärkeänä tutustumista uusiin muskarilauluihin, jotka voivat olla muskarissa käyville lapsille entuudestaan tuttuja. Nuottimateriaaliin toivottiin myös selkeitä ohjeita.
Yksi haastateltavista koki oppimateriaalia olevan niin runsaasti, että yhteistyö kollegojen kanssa tai opintomatkat muihin oppilaitoksiin voisivat helpottaa asiaa. Jakamalla kokemuksia oppimateriaalin valitsemiseen ja käyttöön liittyen kollegojen kanssa on mahdollista yhdistää usean saman instrumentin opettajan asiantuntijuus sekä tiedot alkeisiin sopivasta oppimateriaalista. Soitonopettajalla ei ole kuitenkaan aina omalla työpaikallaan toista saman soittimen opettajakollegaa, jonka kanssa keskustella oppimateriaalista. Niin ikään sopivan foorumin löytäminen tällaiselle keskustelulle voi olla vaikeaa opetustyön lomassa. Omaan opetettavaan instrumenttiin soveltuvia ideoita alkeisoppimateriaaliin liittyen voi kuitenkin saada myös muiden soitinten opettajilta, esimerkiksi jousisoitinten kesken.
Kuvio 1. Oppimateriaalin valinnassa huomioon otettava
Kirjoittajat: Taru Tervamäki, Saara Hakala ja Touko Niininen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Lähteet
Eskel-Koistinen, H. 2009. “Kuuletko miltä jousi tuntuu”? Viulunsoitonopettajien käsityksiä jousenkäytön alkeisopetuksesta. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, musiikin laitos. Viitattu 26.11.2015. Https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/20026/URN_NBN_fi_jyu-200904221474.pdf?sequence=1.
Galamian, I. 1990. Galamianin viulumetodi. Suom. Seija Salmiala. Helsinki: VAPK-kustannus.
Garam, L. 1972. Viulunsoiton peruskysymyksiä. Helsinki: Musiikki Fazer.
Ronimus, L. 2008. Trumpetinsoiton alkeisopetus ja oikeanlaisen materiaalin valinta. Pedagoginen opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Viitattu 2.12.2015.
Http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19935/jamk_1236948654_9.pdf?sequence=1.
Tuohino, P. 2009. Eväitä ensimmäiselle viuluvuodelle. Opas aloittelevan pikkuviulistin vanhemmille ja opettajalle. Kuopio: Savonia-ammattikorkeakoulu.
Haastatteluaineisto
Haastattelut 28.10.–4.11.2015.
Viulu- ja sellokoulut
Salo, H.-M. & Silvennoinen, A. 2004. Vivo sello. Keuruu: Otava.
Siukonen, L. 1963. Viulukoulu I. Helsinki: Musiikki Fazer.
Siukonen, L. 1964. Viulukoulu 2. Helsinki: Musiikki Fazer.
Siukonen, L. 1965. Viulukoulu 3. Helsinki: Musiikki Fazer.
Usma, A.-M. 1974. Iloinen viuluniekka 1. Helsinki: Warner/Chappel.
Kuva