OSALLISTAVUUS TANSSISSA – kehittää yksilön identiteettiä ja tukee yksilön kasvamista yhteisössä

Kuuntele, anna aikaa, tartu – kaikki osaavat tanssia! Tässä artikkelissa käsittelen osallistavan tanssin käsitettä ja kokemuksiani siitä. Mitä se osallistavuus tarkoittaa? Mitä siihen liittyy?

Osallistava tanssi, osallistavuus – yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että jokainen osallistuu omalla tavallaan ja ohjaajan tai ryhmän kannattelijan suurin työ on tehdä se mahdolliseksi. Kumpulainen (2010) kuvaa oppimista kasvuna yhteisöllisyyteen, jossa osallistuminen yhteiseen toimintaan ja ”yhteisen jutun” tekeminen tuo ryhmäläisiä lähemmäksi toisiaan. Yksilöllä on osallistumisen kautta mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa ryhmän tekemistä ja jaettu toiminta aiheuttaa vuorovaikutusta ympäristön, välineiden, yhteisön ja yksilöiden välille.

Yksi suurimmista tavoitteistani onkin ryhmän välisen vuorovaikutuksen kehittäminen ja joissain tapauksissa myös tervehdyttäminen. Tällä hetkellä työskentelen aikuisten kehitysvammaisten kanssa. Ryhmäläiset ovat entuudestaan tuttuja, koska työskentelevät samassa Työkeskuksessa tehden erilaisia askareita siivouksesta käsitöihin, salilla käymisestä nyt myös tanssimiseenkin. Tanssityöpajan alkaessa ryhmän sisällä oli havaittavissa selvää hierarkiaa ja kommunikaatio yksilöiden välillä oli sen mukaista: komentelua, piikittelyä, arvostelua.

Ohjaajana minulle tärkeä tehtävä on muuttaa ryhmän keskinäistä hierarkiaa ja yksilöiden ”rooleja”, tuoda heidät uudessa tilanteessa eri tavalla näkyviksi ja osaaviksi, toivottavasti kehittää ryhmää tasavertaisemmaksi, jotta jokainen olisi yhtä tärkeässä asemassa.

Yksilön tukeminen – identiteetin rakentuminen

Ryhmän keskinäisellä toiminnalla on suuri vaikutus yksilöiden hyvinvointiin ja valitettavan usein ryhmä määrittää pitkälti eri yksilöiden paikan ryhmässä. ”Identiteetti kuvaa itsellemme ja toisillemme, keitä olemme. Se on osittain riippuvainen toisista, sillä yhteisö määrittää mahdollisuuksiamme ja keitä me voimme olla.” (Kumpulainen, 2010, 16). Mahdollistamalla jokaisen ryhmäläisen osallistumisen omalla tavallaan, voidaan tukea yksilön itseilmaisun moniulotteisuutta. Tanssin näkökulmasta tätä voi konkretisoida esimerkiksi seuraavalla tavalla:

Ryhmässä on hyvin eri toimintakykyisiä osallistujia. Olemme tehneet ryhmän yhteisen nimi-liike- koreografian, jossa jokainen on tehnyt oman liikkeen ja kaikista liikkeistä on muodostunut yhteinen koreografia. Tehdessämme yhteistä tanssia muutamat ryhmäläiset sanovat etteivät voi tehdä joitain liikkeitä. Tässä ohjaaja ehdottaa ja ohjaa ryhmäläisen toimintaa hänelle sopivaan suuntaan. Liike näyttää jokaisella erilaiselta ja sitä voi tehdä oman kehon mukaisesti. Ryhmäläisiä ohjataan jatkuvasti oma-aloitteisempaan ja soveltavampaan työskentelemiseen, jossa liikettä ja liiketehtäviä voi jatkuvasti muuntaa oman näköiseksi.

Erilaisuus on rikkaus

”Erilaisuus tulee nähdä rikkautena eikä haasteena, johon tulee jollakin keinoin vastata. Jokaista oppijaa pitää arvostaa, ja hänen tulee saada puhua vapaasti.” (Kumpulainen, 2010, 17). Kehitysvammaisten kanssa työskennellessä tulee vastaan monia erilaisia asiakkaita. Jokaisen toimintakyky on erilainen ja omalla tavallaan arvokas. Yleensä ehdotukset ja variaatiot tulevat henkilöltä itseltään, onhan hän oman kehonsa asiantuntija.         Joskus tarvitaan vain hieman enemmän aikaa, rohkaisua ja läsnäoloa. Ryhmän erilaiset kehot ja tavat liikkua ja tanssia tekevät ryhmästä monipuolisemman ja ryhmäläiset rikastuttavat toistensa liikemaailmaa ja vaihtoehtojen määrää. Ohjaajana oppii uutta jatkuvasti.

Kuvassa tanssin Helsingissä kontakti-improvisaatio jameissa. Kontakti-improvisaatiossa tanssitaan fyysisessä kontaktissa parin kanssa seuraten kontaktipistettä. Käytän omassa työssäni paljon kontakti-improvisaatioon perustuvia harjoitteitta. Esimerkiksi, kun tanssin duettoa kehitysvammaisten ryhmässä tytön kanssa ja esiinnymme muille ryhmäläisille. Tanssimme perustuu kosketukseen, vetämiseen ja työntämiseen. Minun on tärkeää seurata kaikkea, mitä parini ehdottaa. Seuraaminen perustuu katsekontaktiin, parini antamiin selkeisiin liikesuuntiin tai liikemuotoihin, kosketukseen ja kontaktipisteen seuraamiseen. Yritämme olla koko ajan kosketuksissa toisiimme ja liikumme tilassa ja eri tasoissa sen mukaisesti.

Kohtaamisen ammattilainen

”Ihmiskäsitys välittyy vuorovaikutukseen. On tärkeää tiedostaa, mihin ammattilaisena uskot ja miten työskentelyäsi suuntaat. Arvostava työote edellyttää omien arvojen tunnistamista ja yhteistä keskustelua itse kunkin hyvästä elämästä.” (Keskinen, Kääriäinen, Oravisto, Pitkänen ja Tukiala, 2011, 17)

Tavalla, jolla tulet tilaan, tervehdit, katsot, kosketat, puhut ja niin edelleen – on suuri merkitys. Tämä pätee niin ryhmäläisten, heidän omaisten ja läheisten, kuin kollegoiden ja työnantajien kanssa. Kohtaamisen ja läsnäolon merkitys painottuu erityistä tukea tarvitsevissa ryhmissä – ovat kyseessä sitten lapset, aikuiset, liikuntarajoitteiset, ikääntyvät tai kehitysvammaiset. Jokainen reagoi ja luottaa eri tavoilla, ohjaajana on oltava kehollisesti äärimmäisen herkkä jokaisessa kohtaamistilanteessa.

Rehellisyys itselle ja muille

Työskentelin vuoden ikääntyvien ja muistisairaiden kanssa. Oma rooli ryhmässä muuttuu väistämättä, kun olet itseäsi paljon vanhempien ihmisten ympäröimänä. Esimerkiksi tapa tervehtiä on luultavasti täysin eri, kuin pienten lasten tai nuorten kanssa. Jokaisen ihmisen kohtaaminen samalla tasolla kuulostaa itsestään selvältä, mutta sitä se ei ole. Lässyttäminen toistuu pienten lasten kanssa, mutta myös ikäihmisten kanssa. Paljon syvemmän yhteyden koin saavani esimerkiksi muistisairaiden ryhmän henkilöiden kanssa, esittäytymällä heille joka kerta uudestaan ja kuuntelemalla samat ja uudet tarinat rehellisellä mielenkiinnolla. Rehellisyys itselle ja muille on erittäin tärkeää.

Sini Eloranta kirjoittaa, kuinka jokainen meistä haluaa tulla aidosti kohdatuksi ainutlaatuisena ihmisenä – olemassa olon ja oman arvon tunne rakentuu kohtaamisista toisten ihmisten kanssa. Eloranta tiivistää oman työni merkityksen ympäristöissä, joissa kohderyhmän vuorovaikutus ihmisten kanssa on rajoittunutta.

Esimerkiksi palvelukeskuksissa, joissa kohtaamiset tapahtuvat hoitajien, lääkärien ja omaisten kanssa – joskus omaisiakaan ei enää ole.

Osallistaminen tanssin ja liikkeen keinoin

CCO Public Domain, käytetty ja muokattu 10.12.2015

Osallistamiseen liittyy kuvanmukaisesti paljon kurottamista ja siihen vastaamista. Hyvä lähtökohta toisen osallistamiseen on katsekontaktin luominen, kurottaminen ja pyytäminen mukaan – niin osallistuja saa itse päättää lähteekö vai onko lähtemättä.

Vaikka osallistava tanssi liittyy vahvasti tanssiin ja liikkumiseen, tärkeintä on olla auki kaikille mahdollisille ratkaisuille. Yksinkertaisimmillaan selittäisin sen niin, että tanssi ja liike on minulle ominaisin itseilmaisun keino. Tullessani mihin tahansa yhteisöön tai ryhmään, tulen ensisijaisesti tanssijana ja tanssi on keinoni innostaa ja osallistaa. Kuitenkin ratkaisut ja tavat lähteä mukaan ja osallistua ovat täysin osallistujista itsestään kiinni.

Tanssilla innostaminen

Raisa Foster on tehnyt tanssi-innostamista käsittelevän kasvatustieteiden alan kuuluvan väitöskirjatutkimuksen, sekä kirjoittanut kirjan Tanssi-innostamisesta. Hän kiteyttää ajatukseni kertoessaan tanssi-innostamisen olevan taidekasvatusta, mutta se ei pyri mukauttamaan oppijaa taiteen muotoihin, vaan yrittää löytää uutta ymmärrystä esimerkiksi tanssin kautta. Tällöin oma toiminta ei ole vain tanssiin innostamista vaan tanssilla innostamista.

Osallistavan tanssin kanssa työskennellessäni minua eivät kiinnosta tanssitekniikat tai tanssin ”opettaminen”. Haluan jokaisen löytävän omanlaisensa tavan liikkua ja tanssia. Uskon siihen, että tanssi ja liike ovat jo olemassa jokaisen kehossa. Pitää vain avata jonkinlainen ovi ja mahdollisuus sen tapahtumiselle. Osallistavat tanssityöpajat sisältävät muun muassa liikeimprovisaatiota, draamaharjoituksia, musiikkia ja äänenkäyttöä, keskustelua, tarinankerrontaa. Erilaisten tehtävien tarkoituksena on kuunnella ja havainnoida omaa kehoa, sekä löytää keinoja ilmaisulle oman kehon liikkeestä. Foster (2015) kirjoittaa: ”-taiteilija, joka innostaa ja kannustaa ihmisiä sekä vastaanottamaan että tekemään itse tanssitaidetta.” Ryhmän ohjaajana näen itseni mahdollistajana ja alulle panijana, jatko on täysin kiinni ryhmästä ja sen moninaisuudesta. Monesti eri ryhmien kanssa teetän yhteistä improvisaatiota, jossa yritämme liikkua tiiviissä lintuparvessa ja tehdä mahdollisimman samankaltaista liikettä. Motivoijana toimii jälleen katsekontakti ja kosketus. Liikkeen peilaamista tapahtuu, mutta rohkaisen osallistujia muokkaamaan liikettä omanlaisekseen.

Miten saat ryhmäläiset osallistumaan?

Monesti vastaan tähän kysymykseen siten, että olemalla itse innostunut ja kiinnostunut ryhmästä, yleensä myös ryhmä kiinnostuu minusta. En voi olettaa, että vain pyytämällä saisin ryhmän avautumaan ja kertomaan suurimmat salaisuutensa – minun täytyy itse antaa itsestäni paljon ja päästä ryhmä myös hyvin lähelle itseäni, jotta jakaminen ja dialogisuus voi olla mahdollista koko ryhmän kesken. Se tekeekin tästä työstä haasteellista, surullistakin. Taiteilijana tiedän olevani töissä ja yleensä työ myös päättyy jossain vaiheessa, mutta ryhmälle se voi olla vaikeampaa ymmärtää. Monesti olen saanut kutsuja mökille tai retkelle, ”tulehan käymään, niin juodaan kahvit”. Vaikka kuinka ihanalta se tuntuukin ja vaikka kuinka haluaisi käydä jokaisen luona kahvilla ja saunomassa, ei se ole mahdollista. Jokainen ryhmän toiminnan lopetus on myös itselle vaikeaa ja raskasta – olemmehan jakaneet paljon aikaa ja kokemuksia yhdessä, kohdanneet toisemme.

Kirjoittaja: Eevi Tolvanen 2015, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Eloranta Sini, 2013, Parasta mitä voimme toiselle ihmiselle antaa on aito kohtaaminen, Memo-lehti, Julkaistu 2/2013, Suomen muistiasiantuntijat

Foster Raisa, 2015, Tanssi-innostaminen, Kohti yksilön ja yhteisön hyvinvointia, Helsinki: BoD – Books on Demand

Keskinen Jukka, Kääriäinen Aino, Oravisto Julius, Pitkänen Rauli ja Tukiala Anna-Kaisa, 2009-2011, Asiakastyö kohtaamisena – reseptejä vastavuoroisuuteen, Helsinki: Socca – pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus ja HeikkiWaris instituutti

Kumpulainen Kristiina, 2010, Oppimisen ympäristöt ja tietovarannot. Julkaisussa: Hilppö Jaakko, Kumpulainen Kristiina, Krokfors Leena, Lipponen Lasse, Rajala Antti ja Tissari Varpu, 2010, Oppimisen Sillat, Kohti osallistavia oppimisympäristöjä, CICERO Learning/Oppimisen Sillat-hanke, Helsinki: Yliopistopaino