PUHALLINORKESTERI VIREESSÄ – Työsarkaa soitonopettajille ja kapellimestareille

Musiikki koettelee monimuotoisuudessaan käsityskyvyn rajoja. Rytmi, dynamiikka, sointi-väri ja akustiikka ovat muodostamassa korviimme kantautuvaa yhden soittajan tai laulajan tuottamaa kokonaisuutta, näin muutamia muuttujia mainitakseni. Pyydetään mukaan toinen soittaja ja saadaan kuuluviin myös harmonia, useamman äänen liitto. Otetaan saman tien kolmekymmentä puhallinsoittajaa ja puhalletaan yhteinen sointu. Kirkon holveissa miellyttävästi pörisevän duurikolmisoinnun kätilöinä ovat hääräilleet soitonopettajat ja kapellimestarit.

Sointia peliin

Harmonia-sana juontuu kreikan kielen sanasta, joka tarkoittaa yhteen liittämistä. Musiikissa päällekkäin soivat äänet muodostavat intervalleja ja sointuja, toisin sanottuna musiikin harmonisen ulottuvuuden. Ääni itsessään on aineessa etenevää aaltoliikettä. Ääniaallon värähdellessä säännöllisesti äänellä on sävelkorkeus (Sävelkorkeus N.d.).

Moniäänisyyttä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Säveltäminen tai melodian soinnuttaminen vaatii kirjoitetun musiikin sääntöjen tuntemusta tai taitoa ja uskallusta poiketa niistä. Kuultavan musiikin yhtenä osana on intonaatio. Yksinkertaistettuna sillä tarkoitetaan säveltasojen hallintaa (Intonaatio N.d.). Intonaation hallintaan on kehitetty erilaisia teoreettisia malleja, viritysjärjestelmiä. Tasavireistä järjestelmää tarvitaan kiinteäviritteisiä soittimia varten (esimerkiksi piano ja melodiset lyömäsoittimet). Luonnollinen ja melodinen viritysjärjestelmä sopivat puhaltajien ja jousisoittajien käyttöön. (Virityksen pääperiaatteet.)

Tasavireiset soittimet ovat tasaisen epävireisiä luonnolliseen viritykseen verrattuna. Paljon puhuva on musiikin professori Ross W. Duffinin (2007) kirjoittaman kirjan otsikko ”How equal temperament ruined harmony (and why you should care)”, vapaasti suomen-nettuna ”Kuinka tasavireisyys pilasi harmonian (ja onko sillä mitään väliä)”. Luonnollinen viritys pohjautuu ääniaaltojen saumattomaan yhteensovittamiseen. Luonnollisesti soivat harmoniat ihminen kuulee puhtaina (Karjalainen 2011, 6).

Moniäänistä musiikkia voi soittaa suuremmin välittämättä sen taustalla olevista teorioista ja lainalaisuuksista. Lapsilla luonnollinen intonaatio voi kehittyä sopivassa ympäristössä.
Hyvällä intonaatiolla soittava puhallinorkesteri toimii pääasiassa luonnollisen viritysjärjestelmän alueella.

Puhaltajista orkesteri

Nimi paljastaa kaiken tai ainakin melkein. Puhallinorkesteri eroaa muista puhallinkokoonpanoista siinä, että se kattaa vaski- ja puupuhaltimia matalimmasta korkeimpaan, tuubasta huiluun. Viidentoista soittajan kokoonpanoa voinee kutsua puhallinorkesteriksi. Sinfoninen puhallinorkesteri vaatii riveihinsä vähintään 40 soittajaa. Puhaltajien lisäksi tärkeä osa soittajistoa ovat lyömäsoittajat.

Aloitteleva puhallinorkesteri

Aloittavan puhaltajan ensimmäisenä opittaviin asioihin ei kuulu intonaatio. Soittimesta täytyy ensin saada ääni. Tehtävä on uusi kasvojen kasvaville ja kehittyville lihaksille. Samaan aikaan pitäisi puhaltaakin, muistaa oikeat sormitukset, pitää hyvä soittoasento, lukea nuotteja, jännittää yleisöä.

Laulamisen ja musiikin kuuntelemisen kautta lapselle kehittynyt luontainen intonaation taju voi saada aloittelijan soittamaan puhtaasti. Pikku viulistin sormet liukuvat otelaudalla automaattisesti hakien oikeaa sävelkorkeutta. Puhaltaja ei voi nähdä korkeuden muuttamiseen tarvittavia temppuja. On toimittava kuulon varassa.

Mielenkiintoisen katsauksen puhallinorkesterin kehityksestä tarjosi Vantaan musiikkiopiston puhallinorkestereiden joulukonsertti 17.12.2014. Kaikkiaan orkestereita oli viisi. Konsertin aloitti orkesterivalmennusryhmä, jonka soittajat olivat soittaneet vasta puoli vuotta. D-, C- ja B-orkestereiden kautta soittajat etenevät A-orkesteriin, jossa soittivat pisimmällä opinnoissa olevien lisäksi innokkaimmat jo opiskelunsa päättäneet nuoret.

Intonaation näkökulmasta orkesterivalmennusryhmä ja D-orkesteri kuulostivat melko kakofonisilta. C-orkesterin soitossa soittajien lisääntyneet taidot kuuluivat yhteissoitossa. Yksittäisten soittajien äänentuotto on vakaammalla pohjalla, jolla on merkittävä vaikutus orastavan intonaation muodostumiselle. Kehityskulku jatkui B-orkesterin kautta A-orkesteriin. Sen soitossa oli jo hyvin soivia jaksoja ja sointuja. Puhallinsoittajia vaivaava väsyminen alkoi kuulua konsertin loppuvaiheilla. Sillä on suuri vaikutus intonaatioon.
Intonaatio siis paranee taitojen karttuessa. Soitonopetuksella on tärkeä rooli yhteissoiton opiskelussa sisältäen sointutajua kehittävää opetusta (Intonaatio orkesterissa N.d.).

Pääkaupunkiseudulla toimivat puhallinopettajat kertovat, että intonaatio on osana soiton-opetusta jo opiskelun alkuvaiheessa. Aloittelevalle soittajalle on opetettava, miten soitin viritetään ja soittotunti aloitetaan virittämällä opettajan soiton tai pianon mukaan. Hyvä soittoasento ja puhallus ovat puhtaan soiton perusedellytyksiä. Opettajan kanssa tehtävä unisonoharjoitus, eli harjoitus, jossa kaksi soittajaa soittaa samaa melodiaa samalta korkeudelta, on tehokas tapa intonaation oivaltamisessa. Taitojen karttuessa suurempaan rooliin astuu puhallustekniikka. Keinoja sen kehittämiseen voivat olla esimerkiksi harjoittelemalla pelkällä suukappaleella tai tutkimalla, miten puhalluksen suunta vaikuttaa intonaatioon.

Referenssiääniharjoittelu on tehokas tapa kehittää intonaatiota. Esimerkiksi viritysmittarista soitetaan yhtäjaksoisesti soivaa ääntä. Äänen päälle soitetaan lyhyt melodia ja pyritään saamaan se soimaan mahdollisimman hyvin suhteessa referenssiääneen. Harjoitus toistetaan mahdollisimman monessa sävellajissa ja oktaavialassa. Tällä harjoituksella voidaan lähtökohtaisesti harjoitella vain yhden soinnun ääniä kerralla ja referenssiääni on aina soinnun perussävel. Joissakin älypuhelimien viritysmittarisovelluksissa on myös mahdollisuus soittaa referenssiääntä.

Kuva 1: My favorite things -kappaleen melodialla voi keskittyä perusäänen sekä ylä- ja alakvintin soinnin parantamiseen

Kuva 2: Kolmisointumelodialla voi harjoitella myös suurta tai pientä terssiä, duuria ja mollia

Harrastuksena orkesteri

Voiko harrastelijapuhallinorkesteri kehittyä soittamaan hyvässä vireessä? Melkoinen haaste se on niin soittajille kuin kapellimestarille. Soittajien taidoissa on suuria eroja. Osa voi olla uransa päättäneitä ammattimuusikoita ja osa musiikista innostuneita vasta-alkajia. Yhteismusisoinnin tulisi olla mielekästä ja hauskaa kaikille. Tikkurilan soittokunta käy hyvästä esimerkistä.

Tikkurilan soittokunnan, Tixibandin, kapellimestarin kirjoituksista saa käsityksen innostuneesta ryhmästä. Hyvinä moottoreina ovat ohjelmistovalinnat, esiintymiset ja hyvä ilmapiiri. Nämä asiat varmasti näkyvät soittajien sitoutumisena yhteisiin tapahtumiin, harjoituksiin ja esiintymisiin. Sitoutumisen kautta yhteissoiton tasoa voi alkaa kehittää. Innostunut soittajisto kestää paremmin kapellimestaria, joka määrätietoisesti harjoittaa orkesteria kohti parempaa intonaatiota ja yhteissoittoa. Tosin ei Tikkurilan soittokunnassakaan ole voitu välttyä poissaolojen aiheuttamilta ongelmilta. (Nurmi 2013-2014.)

Paremman intonaation saavuttamisessa avainasemassa on siis kapellimestari yksin. Orkesterin vähäinen itseohjautuvuus asettaa hänet arvioimaan orkesterin edellytykset ja päättämään, kuinka korkealle tasolle pyritään. Teorioiden hallinta ja ryhmäohjaajan taidot korostuvat.

Soivatko ammattilaiset

Ammattilaisista koostuva puhallinorkesteri poikkeaa edellä mainituista melkoisesti. Soittajien taitotaso on korkeampi, vaihtuvuus vähäistä ja soittaminen orkesterissa on jatkuvaa. Soittajien korkea osaaminen oman soittimen hallinnassa, harjaantunut sävelkorva ja into-naatioon liittyvien teorioiden tuntemus luovat pohjan hyvin soivalle orkesterille.

Myös sosiaalisilla tekijöillä saattaa olla vaikutusta. Alempana hierarkiassa olevat korjaavat intonaatiotaan enemmän suhteessa ylempiin. Usein orkesteriin muodostuu soittajia, joiden luotetaan soittavan aina puhtaasti. Muut mukautuvat heidän soittoonsa, vaikka luottosoittajat eivät aina oikeassa olisikaan. (Korjaaminen N.d.)

Hyvät yksilöiden lisäksi tarvitaan roppakaupalla joukkuehenkeä. Tässä kohtaa yhdistävänä tekijänä on kapellimestari. Hän on henkilö, joka tuntee soitettavan musiikin kokonaisuudessaan ja auttaa orkesteria korjaamaan harmonioiden intonaatiota. Vaikka ammattiorkesteri on monessa suhteessa itseohjautuva ja korjaa virheitä sekä epätarkkuuksia automaattisesti harjoittelun edetessä, se tarvitsee ikään kuin ulkopuolisen tarkkailijan saadakseen aikaiseksi parhaan mahdollisen tuloksen. Tässä kapellimestarille lankeaa melkoiset vaatimukset. Hänen tulisi tuntea kaikkien orkesterin soittimien erityispiirteitä, nähdä luottosoittajat, kuulla ja korjata epäpuhtaudet, omata ryhmänohjaajan taitoja sekä pienenä lisänä ilmentää musiikki käsillään, kehollaan ja olemuksellaan mielellään rytmisesti tarkasti. Perustana näille taidoille on oma soitonopiskelu ja kokemus orkesterisoitosta.

Anna saen soida

Ketä epävireisyys oikeasti haittaa? Uskaltaisin väittää, että suurinta osaa ihmisistä. Suuressa jousistossa vibrato ja väistämätön hajonta intonaatiossa helpottaa soittajia harmonioiden ja melodioiden soittamisessa, jolloin yksittäisten soittajien virheet sulautuvat helpommin kokonaisuuteen (Intonaatio orkesterissa N.d.). Puhallinorkesterille harvemmin lankeaa moista helpotusta. Sopusoinnussa etenevät ääniaallot saavat aikaan aisteja hivelevän kokemuksen toisin kuin kuunteluväsymystä tuottava häly.
Soitonopetuksessa intonaation ja sointutajun kehittäminen ovat yhtenä tärkeänä osana muiden asioiden rinnalla. Lapsen korva voi harjaantua helposti ja nopeasti, jos oikeanlaista altistusta ja toimintaa on tarpeeksi. Vanhalle koiralle tämän tempun oppiminen voi osoittautua hankalaksi.

Molemminpuolinen luottamus ammattimuusikon ja kapellimestarin välillä voisi olla avain hyvin soivaan lopputulokseen. Kapellimestarilla olisi luottamus muusikoiden taitoon korjata asioita automaattisesti harjoittelun edetessä ja soittajilla kapellimestarin kuulokuvaan hänen ohjatessaan orkesteria.

Kirjoittaja: Jussi Vokkolainen, Savonia-ammattikorkeakoulu 2015

LÄHTEET:

Duffin, R. W. 2007. How equal temperament ruined harmony (and why you should care). Norton paperback. Bloomsburg: RR Donnelley.

Intonaatio. N.d. Sibelius-Akatemian intonaationettisivu. Sibelius-Akatemia. Viitattu 6.1.2015. http://www2.siba.fi/intonaatio/index.php?id=4&la=fi

Intonaatio orkesterissa. N.d. Sibelius-Akatemian intonaationettisivu. Sibelius-Akatemia. Viitattu 6.1.2015. http://www2.siba.fi/intonaatio/index.php?id=38&la=fi

Karjalainen, K. 2011. Ollaan kuulolla, Äänenkuljetusta puhtaasti. Kari Karjalainen Music. Päi-jät-Paino.

Korjaaminen. N.d. Sibelius-Akatemian intonaationettisivu. Sibelius-Akatemia. Viitattu 6.1.2015. http://www2.siba.fi/intonaatio/index.php?id=16&la=fi

Nurmi, K. N.d. Kapellimestari Dir.mus Kimmo Nurmi. Tikkurilan soittokunnan kapellimesta-rin kirjoituksia orkesterin toiminnasta vuosilta 2013-2014. Viitattu 6.1.2015. http://www.tikkurilansoittokunta.net/komponenttisivu.

Sävelkorkeus. N.d. Sibelius-Akatemian intonaationettisivu. Sibelius-Akatemia. Viitattu 6.1.2015. http://www2.siba.fi/intonaatio/index.php?id=48&la=fi

Virityksen pääperiaatteet. N.d. Sibelius-Akatemian intonaationettisivu. Sibelius-Akatemia. Viitattu 6.1.2015. http://www2.siba.fi/intonaatio/index.php?id=15&la=fi