Lauluimprovisaation alkeiden opettaminen

Improvisaatio on tärkeä osa musiikkia ja musiikillista ilmaisua. Monet kuitenkin arkailevat lähteä kokeilemaan taitojaan tässä joskus pelottavaltakin tuntuvassa taiteenlajissa varsinkin, kun instrumenttina on jotakin niin henkilökohtaista kuin oma ääni. Kokoan artikkelissani asioita, joita opettajan tulisi ottaa huomioon aloittelevaa improvisoijaa opettaessaan, sekä harjoituksia, joista on hyvä lähteä liikkeelle.

Kaikki alkaa leikistä

Improvisointi on leikkiä. Laulajat, jotka eivät ajattele näin, saattavat pitää improvisointia vakavana ja vaikeana asiana, jolloin improvisoinnin leikillisyyttä täytyy korostaa.  Improvisointi antaa mahdollisuudet kokeilla erilaisia ideoita ja luoda jotakin omaa. Kuvataiteen tunneillakin on yleensä itsestään selvää, ettei aikaa käytetä vain olemassa olevien maalausten kopioimiseen, vaan tehdään jotakin ”omasta päästä”. Tämänkaltaisen tekemisen tulisi olla mukana kaikissa taiteissa, aivan alusta lähtien.

Leikki vaatii luovaa ja rohkeaa mieltä, sekä turvallisen ja kannustavan ilmapiirin, jotta aikuinen uskaltaa lähteä improvisoimaan. Lapsille improvisointi on usein helppoa, mutta vanhenemisen myötä, kun leikkiminen jää ja tilalle tulee vain suorittamista, vapaa luomistyö ja sen mukana tuleva virheiden tekemisen mahdollisuus alkaakin monia pelottaa. Etenkin alussa oppilaalle onkin syytä tehdä selväksi, ettei virheillä ole merkitystä, eikä niitä oikeastaan ole edes olemassa.

On hyvä muistaa, että improvisoimme jatkuvasti muutenkin elämässä: ostoslistaa miettiessä ja yllättävässä kohtaamisessa meillä ei ole valmista käsikirjoitusta siitä, kuinka asioiden tulisi edetä, vaan keksimme parhaan mahdollisen tavan toimia siinä hetkessä. Lauluimprovisaatiossa teemme samaa, mutta vain sävelillä.

Matalan kynnyksen aloitus

Hyvä keino virittää ajatukset improvisaation suuntaan on herätyskelloharjoitus. Siinä opettaja ja oppilas ovat molemmat herätyskelloja, jotka vuorotellen ääntelevät r:llä erilaisia herätysääniä  eli melodioita. Opettaja voi ruokkia oppilaan rohkeutta ja luovuutta ääntelemällä mahdollisimman erilaisia ja kummallisiakin herätysääniä. Vuoronvaihdon on tarkoitus tapahtua välittömästi ilman miettimisaikaa. Improvisointiin rohkaistumisen lisäksi harjoituksessa käytettävä r rentouttaa äänen tuottoon osallistuvia lihaksia ja parantaa äänihuulilihasten verenkiertoa (Koistinen 2003, 80). Harjoituksia on hyvä perustella oppilaalle useammallakin tavalla, varsinkin, jos hän suhtautuu karsaasti kaikenlaiseen ”hassutteluun” viittaavaan. Harjoitukseen voi kokeilla myös lisätä erilaisia sävyjä ja tunnetiloja, kuten iloinen/surullinen/ärsyttävä/vihainen, jolloin oppilaan ilmaisukin kehittyy.

Seuraava askel improvisoinnissa on ottaa harmonia mukaan. Oppilaan kanssa voi kokeilla vapaata improvisaatiota muutaman soinnun loopin päällä siten, että opettaja ja oppilas vaihtavat soolovuoroa vaikkapa neljän tahdin välein. Joillekin vapaaseen improvisointiin on helppo lähteä, mutta toisille tilanne saattaa aiheuttaa lukkiutumista, kun mitään ei keksi. Tällöin improvisoinnille on syytä asettaa raamit, kuten esimerkiksi pentatonisen asteikon. Olen itse käyttänyt harjoitusta, jossa opettaja säestää looppina neljän tahdin pakettina esimerkiksi A D F#m D (sointufunktioina I IV VIm IV) siten, että soinnut vaihtuvat joka tahti. Ensin on syytä saada pentatoninen asteikko korvaan ja lihasmuistiin laulamalla A -duuripentatonista asteikkoa edestakaisin. Kun oppilaalla alkaa olla varma ote asteikkoon, voidaan harjoitusta jatkaa siten, että opettaja improvisoi malliksi eteen neljä tahtia, jonka oppilas toistaa. Melodian täydellinen toistaminen ei ole mikään itseisarvo: jos oppilas ei muistakaan eteen laulettua melodiaa täysin, hän improvisoi automaattisesti keksimällä jotakin tilalle. Toistoharjoituksen jälkeen voidaan siirtyä vuorotellen improvisointiin. Opettajan on hyvä varioida säestyskomppaustaan harjoituksen aikana, sillä sekin voi antaa uusia ideoita improvisointiin, ja harjoitus alkaa muistuttaa kuulokuvaltaan valmista biisiä. Mikäli oppilas stressaa kovasti asteikossa pysymistä, voi hän hyvin soittaa aluksi yhtäaikaa pianoa laulaessaan, mikäli tehtävä ei tunnu ylivoimaisen vaikealta.

Jos oppilasta jännittää improvisoinnissa ”väärien äänien” laulaminen, voi soittotaitoinen  oppilas harjaannuttaa itseään seuraavalla harjoituksella. Catherine Sadolin (2009, 235) neuvoo aloittelevaa improvisoijaa soittamaan  pianolla vasemmalla kädellä jonkin soinnun ja oikealla kädellä minkä tahansa sävelen, jonka sitten laulaa. Jos sävel ei sovi sointuun, muuta sitä kunnes se sopii. Tällä tapaa voi käydä läpi kaikki oktaavin säveltasot. Hankalimmilla sävelillä voi tuntua siltä, että sointuun sopivaan säveleen päästäkseen on mentävä usean välisävelen läpi. Harjoitus valmentaa improvisointiin, sillä enää improvisoidessa ei tarvitse pelätä väärien äänien laulamista, kun tietää, että pystyy muuttamaan mitä tahansa säveltä sointuun sopivaksi.

Pienin askelin kohti monipuolisempaa improvisaatiota

Improvisaatiota opettaessa kannattaa muistaa annostella uutta tietoa ja ohjeita hyvin maltillisesti. Rytmiikkaan, melodiankuljetukseen ja sointiväriin voi keskittyä erillisinä kertoina mieluummin kuin puuttua niihin kaikkiin yhtä aikaa, jolloin oppilas helposti vain ahdistuu. Rytmistä improvisaatiota harjoitellessa voi opettaja antaa oppilaalle esimerkiksi vain kaksi säveltä, joita käyttää, jolloin oppilas voi paremmin keskittyä rytmisten ideoiden kehittelyyn. Olen itse käyttänyt pentatonista harjoitusta myös siten, että olen kehottanut oppilasta kuuntelemaan laulamaani rytmiä, ja käyttämään sitten sitä omalla soolovuorollaan, mutta eri melodialla. Tämä on hyvä keino tutustuttaa oppilas erilaisiin rytmeihin, mikäli hän ei itse niitä vielä niin hyvin osaa tuottaa.

Pentatonisen harjoituksen lisäksi toinen hyvä, matalan kynnyksen aloitusharjoitus on soittaa oppilaalle vain yksi sointu taustaksi, ja kehottaa improvisoimaan pelkästään sointusävelillä, ilman tempoa. Epäonnistumisen riskiä ei ole, sillä kaikki sävelet sopivat sointuun. Kun tämä harjoitus sujuu rennosti ja mukavasti, voi seuraavaksi ottaa toisen soinnun mukaan ja soittaa niitä looppina rauhallisessa tempossa. Ainakin aluksi kannattaa valita soinnut, joissa on paljon yhteisiä säveliä, kuten esimerkiksi Cmaj7 ja Abmaj7 (sointufunktioina Imaj7 ja aiolisesta moodista lainattu bVImaj7), jolloin improvisoinnissa voi keskittyä siihen, mikä sävel pysyy ja mikä muuttuu. Kun muutettavat sävelet ovat vain puolikkaan sävelaskeleen päässä toisistaan, on tässäkin harjoituksessa helppo onnistua. Oppilas voi harjoitella sävelten muuttamista laulamalla ensin jonkin melodian Cmaj7 -soinnun sävelillä ja siirtämällä melodian sitten Abmaj7 -soinnun päälle. Lisähaastetta harjoitukseen saa ottamalla sointujen lisäsävelet mukaan improvisointiin. (Sallinen 2014.)

Oppilaan kehittyessä haasteita voidaan antaa lisäämällä improvisointitaustalle useampia sointuja ja ottamalla sointujen vältettävät sävelet sekä kromaattisen asteikon sävelet mukaan. Tällainen improvisointi edellyttää kuitenkin jo tarkkaa sävelkorvaa ja ymmärrystä sävelten välisistä jännite- ja purkaussuhteista. (Sallinen 2014.)

Melodian muuntelu ja improvisointi biiseissä

Improvisointi kuuluu olennaisena osana  erityisesti jazziin ja bluesiin. Koska käsittelen artikkelissani lauluimprovisaation aloittelijoita, keskityn tässä blues -improvisointiin sen ollessa huomattavasti helpompaa. Biiseihin siirtyessä kannattaa siis valita jokin helppo blues-biisi kuten esimerkiksi Stormy Monday. Maria Jaakkonen (2010) neuvoo harjoittelemaan ensin blues -asteikon laulamista sointupohjan päälle, jonka jälkeen oppilas voi alkaa laulaa kappaletta. Opettaja täyttää taukoja esimerkiksi ”tankaten” sanoja blues-asteikon sävelillä samalla rohkaisten oppilasta pikku hiljaa muuntelemaan melodiaa antamillaan fraasimalleilla. Kun laulaminen sujuu tarpeeksi hyvin, voidaan vuoroja vaihtaa siten, että oppilas täyttää taukoja ja opettaja toimii solistina muunnellen rytmiä ja melodiaa. (Jaakkonen 2010, 17.)

Harjoitus kehittää erityisesti oppilaan kuuntelua, joka on ensiarvoisen tärkeää improvisoinnissa. Oppilasta voi myös kehottaa harjoittelemaan kotona youtubessa tai spotifyssa olevien valmiiden karaoketaustojen päälle ja nauhoittamaan omaa lauluaan. Kehittyminen tapahtuu kuuntelun ja kokeilun kautta!

Melodian muuntelu ja improvisointi ovat erittäin tervetulleita myös pop ja rock -musiikkiin. Ne ovat keinoja, joilla nostaa biisi aivan uudelle tasolle; etenkin jos biisin kertosäe toistuu useita kertoja. Catherine Sadolin ohjaa alkuun pääsemiseksi esimerkiksi aloittamaan jokainen melodian fraasi jollakin muulla sävelellä kuin alkuperäinen, jolloin melodialinjaan takaisin pääsemiseksi joutuu etsiä musiikillisen kiertotien. Vastaavasti jokaisen fraasin voi kokeilla lopettaa johonkin muuhun säveleen kuin alkuperäiseen. Rytmistä improvisaatiota voi harjoitella laulamalla vähän biisin rytmin eteen tai sen jäljessä. (Sadolin 2009, 235, 238.)

Omat kokemukset ja improvisoinnin hyödyt

Improvisointiharjoituksia tehdessä opettajan on syytä ylläpitää rentoa fiilistä, ja oma mokailu on tietyssä määrin jopa suotavaa. Oppilaan on helpompi ryhtyä kokeilemaan uutta, jos edessä oleva opettaja vaikuttaa ihan inhimilliseltä eikä itse täydellisyydeltä, joka ei koskaan tee virheitä. Jos pianosäestys vähän nyrjähtää tai vaikka omalla improvisaatiovuorolla suusta pääsee sammakoita, ohita tilanne hyväntuulisesti olkia kohauttaen. Ole esimerkkinä oppilaallesi mokaamisen hyväksymisestä.

Omassa opetustyössäni olen havainnut, että improvisaatiota aloitellessa varsinkin vanhempien oppilaiden kanssa koko sanaa on syytä välttää. Monilla on se käsitys, että improvisaatio on jotakin vaikeaa ja pelottavaa, jolloin oppilas menee heti alussa lukkoon. Hyvä tapa kiertää asia on sanoa että laula jotakin, ihan mitä vain tulee mieleen. Myös esimerkiksi jos toistoharjoitusta tehdessä oppilas ei laulakaan täysin opettajan laulamaa melodiaa, voi siinä vaiheessa sanoa että huomaatko mitä teit: sinä improvisoit!

Oma opetushistoriani ei ole kovin laaja, mutta poikkeuksetta jokainen oppilaani on alkujännityksestä päästyään nauttinut improvisaatiosta. Etenkin pentatonisella asteikolla improvisointi on ollut kivaa, koska asteikko jää helposti selkärankaan ja silloin on turvallinen olo laulaa mitä mieleen tulee. Kivointa improvisoinnissa on oppilaiden mukaan ollut nimenomaan luomisen vapaus.

On hyvä muistaa, että improvisoimisen hyödyt eivät rajoitu vain luovuuden herättämiseen ja mielenkiintoisen musiikin tuottamiseen. Aini Tähtinen on  opinnäytetyössään (2013, 32 –  35) koonnut yhteen useita improvisoimisen tuottamia hyötyjä: improvisoiminen auttaa hahmottamaan musiikillisia kaaria, löytämään ja kehittämään omia musiikillisia taitoja, ilmaisua, virettä ja erilaisia tapoja muodostaa ääntä. Improvisoiminen auttaa oppilasta vapautumaan ja löytämään uusia musiikillisia ideoita, kuuntelemaan ja kommunikoimaan ja luottamaan itseensä. Improvisoinnista voi olla hyötyä myös tekniikan kehittämisessä, kuten äänialan laajentamisessa ja hengityksen parantamisessa.

Valitettavan usein aloittelevan laulunopiskelijan kanssa keskitytään lähes ainoastaan teknisiin harjoituksiin, ja pahimmassa tapauksessa ensikosketus improvisaatioon tulee vasta tutkinnossa vaadittavassa jazz -kappaleen scat -soolossa. Lienee selvää, että siinä tilanteessa oppilas saattaa olla kauhusta jäykkänä. Toivonkin laulunopettajien rohkaistuvan ottamaan pienimuotoisia improvisaatioharjoituksia jo ensimetreillä. Mikäli harjoituksessa käytetään pientä ambitusta, voi siihen halutessaan yhdistää tekniikkatreeniä, esim. kehottaen oppilasta keskittymään vain lyhyisiin, hyvin tuettuihin äännähdyksiin. Mielestäni paras improvisoinnin anti on kuitenkin herättää oppilaan sisällä oleva taiteilija, joka tekee musiikista itsensä näköistä.

Kirjoittaja: Heidi Laasanen 2015, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet

Jaakkonen, M. 2010. Lukoista luovuuteen: -improvisointi osana laulunopetusta. Opinnäytetyö. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/17195/LukoistaLuovuuteen.pdf?sequence=1 Viitattu 11.11.2014.

Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi – vapauta äänesi. 2. tarkennettu painos. Vammalan Kirjapaino.

Sadolin, C. 2009. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka. Shout Publishing. Denmark.

Sallinen, S. 2014. Musiikin kuuleminen 2 – opintojakso. Luentomateriaalit. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu.

Tähtinen, A. 2013. Ääni-improvisaatio kansanlaulun opetuksessa. Opinnäytetyö. Karelia-ammattikorkeakoulu. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/61415/Tahtinen_Aini.pdf?sequence=1 Viitattu 11.11.2014.

2 kommenttia

  1. Artikkeli oli mielenkiintoista luettavaa, sillä improvisaatioita pidetään usein pelottavana asiana. Kuten sanottua, improvisointi on lapsille usein helppoa, mutta vanhenemisen myötä tilalle tulee suorituskeskeisyys. Sain hyviä konkreettisia vinkkejä sekä harjoituksia, joita laulunopettajana voin hyödyntää opetuksessani. Hyvää pohdintaa omien kokemuksien kautta.

  2. Olipa hyviä, konkreettisia ja inspiroivia harjoituksia lauluimprovisaation opettamiseen! Todella seikkaperäisesti kuvattu opetusmetodeja aiheeseen johdattelusta monipuolisempaan improvisointiin!

    Haluan jakaa vielä kokemuksen täysin vapaasta improvisaatiosta ja sen hyödyistä. Oman
    kokemukseni mukaan täysin vapaa ääni-improvisaatio – jopa ilman sointu/soitinsäestystä tai vain yhden soinnun tai urkupisteäänen päälle – on myös yksi voimakkaimmista improvisaatioharjoituksista, mikäli tunnille onnistuu luoda turvallinen ja hyväksyvä tila ja oppilas on sille avoin. Se voi parhaimmillaan myös vapauttaa oppilaita, joilla on vahva väärin laulamisen pelko ja esimerkiksi ongelmia sävelpuhtaudessa. Jos oppilas on hyvin tietoinen siitä että
    laulaa ”väärin” ja on mahdollisesti vielä saanut lannistavaa palautetta laulamisestaan, voi mikä tahansa laulaminen ja varsinkin asteikossa pysyminen olla stressaavaa ja epävarmuus ja ajatukset omasta heikosta laulutaidosta pienentää oppilaan ilmaisua. Tyystin vapaa ääntely
    ilman musiikillisia odotuksia on kuitenkin auttanut löytämään oppilaiden äänen piilotettuja potentiaaleja ihmeellisellä tavalla. Tällöin kuitenkin kannattaa päästää irti jopa laulamisen ja musiikin tekemisen ajatuksesta ja ohjaankin oppilaita yleensä ”päästämään juuri sellaista ääntä mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä”. Tutkiva ja utelias asenne omaa ääntä ja sen piilotettuja sävyjä kohtaan on tuntunut hyödylliseltä. Parhaimmillaan
    tästä voi saada oivalluksen kokemuksen omista piilotetuista potentiaaleistaan, mikä voi lisätä laulullista itsetuntoa ja sitä kautta toki varmuutta harjoituksiin, joissa raamit ovat rajatummat, vaikka tämä ei lopullinen tavoite vapaassa ääntelyssä olekaan. Vapaa ääni-improvisaatiokun mielestäni itsetarkoituksellisesti puolustaa paikkaansa hetken ilmaisuna.

Jätä kommentti