Johdatus musiikin sovittamisen alkeisiin

Musiikki jaetaan erilaisiin genreihin, joita tulee koko ajan lisää. Kaikilla tyyleillä on omat tunnusmerkkinsä ja omanlaisensa säännöt. Nämä säännöt ratkaisevat, onko musiikki tyylinmukaista ja sopiiko se genren asettamiin rajoituksiin vai ei. Eri tyyleistä on kuitenkin löydettävissä yhteneväisyyksiä, jotka toki esiintyvät vähän eri muodoissa ja joissakin tyyleissä ilmiöille asetetaan enemmän rajoituksia kuin toisissa. Esittelen artikkelissani muutamia yleisimmin esiintyviä musiikin sovittamiseen liittyviä ilmiöitä yleispätevällä tavalla.

Mitä sovittaminen on?

Musiikkiterminä sovittaminen tarkoittaa jonkin jo olemassa olevan sävellyksen tietoisesti tehtyä, yleensä nuotinnettua esitysohjetta. Sovituksessa voidaan tarkentaa tai muuttaa alkuperäisen sävellyksen yksityiskohtia. Joidenkin lähteiden mukaan alkuperäisen kappaleen kokonaishahmoon ei kajota, mutta käytännössä usein siihen kyllä puututaan. (Suuri Musiikkitietosanakirja 6 Seg-Ö 1992, 64-65.)

Sovittamista määritellään monin tavoin. Olen myös kuullut sellaisesta, että säveltäjä on luonut kahdeksan tahdin melodiapätkän ja vienyt sen sitten sovittajalle. Tällöin sovittajan on pitänyt mm soinnuttaa sävelmä, päättää instrumentaatio, kirjoittaa taustamelodiat ja keksiä muiden soitinten tai laulajien stemmat, ratkaista osasta toiseen siirtymät ja tehdä mahdolliset välikkeet, välisoitot, intro ja coda. Mutta meneekö tämä jo säveltämisen puolelle? Tavallaan kyllä, mutta sitä sovittaminen on. Enimmäkseen se on säveltämistä, tiettyjen raamien puitteissa. (Puheloinen 2010-2011.)

Mutta miten sovittaminen käytännössä toimii? Ja kaikessa genreviidakossa, mikä on tyylinmukaista ja mikä ei? Olisiko jotain yleispätevää tyyleille yhteistä? Jotain, mistä lähteä liikkeelle? Yleispäteviä työskentelytapoja on olemassa ja yritän esitellä niitä mahdollisimman neutraalisti. Avaan myös joidenkin yleisimpien musiikkityylien suosituksia ja rajoituksia työskentelytapoihin liittyen. Sovituskikkani koskevat enimmäkseen pop- ja rockmusiikkia. Klassisessa musiikissa sovitus on enemmänkin orkestrointia, mitään ei lisätä eikä mitään poisteta (Pylkkänen 2013-2014). Kaikkea musiikkia sovitettaessa on syytä perehtyä aiheeseen kunnolla ja ottaa huomioon tyylinmukaisuudet. Musiikin sovittamisesta ei ole paljon kirjallisuutta suomeksi, ja nimikkeet vaihtelevat käyttäjän mukaan, joten sekaannusten välttämiseksi pyrin avaamaan käyttämäni termit.

Melodisilla työskentelytavoilla tarkoitan varsinaisen päämelodian alla kulkevia melodioita, jotka voivat olla (ja yleensä ovatkin) sointuriippuvaisia, mutta eivät muodosta sointua. Käsittelen melodiset työskentelytavat ensin, koska ne ovat mielestäni helpoimmat hahmottaa. Näitä osaa tehdä myös musiikkia ymmärtämätön.

Ensiksi esittelen vastamelodian, josta käytetään myös nimitystä taustamelodia tai obligato. Toisen nimensä mukaisesti se kulkee varsinaisen päämelodian taustalla itsenäisenä melodianaan. Avainsana on itsenäinen. Sen tulee sopia sointujen ja päämelodian kanssa yhteen, muttei myötäillä melodiaa. Taustamelodia voi liikkua varsinaisen melodian ylä- tai alapuolella. (Pylkkänen 2013-2014.) (kuva 1)

Jos taustamelodia on päämelodian myötäinen, sitä kutsutaan stemmaksi. Silloin se ei enää ole itsenäinen vaan melodiaa täydentävä, korostava osa, jota ei voida soittaa yksin vaan avuksi tarvitaan aina varsinainen melodia. Stemma voi kulkea varsinaisen melodian ala- tai yläpuolella. (Pylkkänen 2013-2014.) (kuva 2)

Stemmoja voi myös olla useita päällekkäin. Taustamelodioitakin voi periaatteessa olla, mutta kuulokuva saattaa helposti muuttua suttuiseksi. Useampiäänistä stemmaa kutsutaan myös satsiksi ja sitä esiintyy paljon mm puhallinorkestereissa. (Puheloinen 2010-2011.)

Yksi varsin käytetty kikka on aiheensiirto. Sama melodia-aihe siirretään sellaisenaan tai muunneltuna eri soittimelle, lähtemään tahdin eri osalta tai eri korkeudelta. Aiheensiirto eroaa kaanonista siten, että kaanonissa melodia pyritään pitämään samana, mutta toki sitäkin voi tarpeen tullen hieman muokata. Yksi merkittävä ero on, että kaanonissa lähdöt ovat tasaisia ja järjestelmällisiä ja kun alkuperäismelodiaa katsoo, niin suorastaan ennalta määrättyjä. Aiheensiirrossa taas siirto voi tapahtua milloin vaan, minne vaan, kenelle vaan, eikä sen ehdotonta paikkaa voi nähdä pelkästään päämelodiaa katsomalla. (Tarkiainen 2014.) Melodisia lähestymistapoja olisi vielä monia, mutta aiheen ja tilan rajallisuuden vuoksi siirrymme tarkastelemaan melodian alla tapahtuvia asioita.

Harmoniset lähestymistavat

Harmonia on musiikkitermi, joka tarkoittaa erikorkuisten, yhtä aikaa soivien sävelten luomaa jännitystä. Myös stemma on harmonia, mutta yleensä puhekielessä harmonialla tarkoitetaan lähinnä soinnutusta. Soinnuttaminen on aina henkilökohtaista, eikä siihen ole tarkkoja sääntöjä. Siihen on vain ohjeita ja vakiintuneita käytäntöjä. (Karjalainen 2014, 16.)

Jonkinlaiset soinnut kappaleessa kuitenkin on oltava. Ehkä yksinkertaiset kolmisoinnut tai jotain monimutkaisempaa. Kappaleen voi myös ensin harmonisoida eli soinnuttaa vähän yksinkertaisemmin ja sitten reharmonisoida eli uudelleen soinnuttaa vähän monimutkaisemmin. Tämä on varsin käytetty tekniikka ja se voi muuttaa kappaleen luonnetta melkoisestikin. (Pylkkänen 2013-2014.) (kuva 3)

Rytmiikka

Rytmisten elementtien muuttaminen on mielestäni koko sovittamisen ydin. Pop- ja rockmusiikissa rytmisektiosta puhuttaessa tarkoitetaan rumpuja ja bassoa. Näiden kahden instrumentin yhteissoitto määrittää musiikkityylin ja luo pohjan muulle bändille. Puhutaan kompista. Komppaaminen tarkoittaa melodian alle muodostuvaa harmonista ja rytmistä kudosta ja se voi muodostua yhden tai useamman soittimen soittamista melodiaa tukevista rytmisistä elementeistä. Yksinkertaisemmin sanottuna kyseessä on rytmikuvio. (Puheloinen 2010-2011.)

Vaikka sen merkitystä usein vähätelläänkin, basso on bändin henki. Kaikkien bändien sinfoniaorkesterista hevibändiin. Bassolle voidaan kirjoittaa komppia tai jotain melodisempaa. Jos bassolle kirjoitetaan jokin riffi eli toistuva sävelkulku, josta käytetään myös nimeä ostinato, se voi olla hyvinkin mieleenpainuva. Monet kappaleet ovat jopa tunnistettavissa pelkän bassokuvion perusteella. Bassoriffi ei ole tyylisidonnainen. Esimerkiksi Michael Jacksonin Billie Jean, Madonnan Like a Virgin ja Stevie Wonderin I Wish ovat hyvinkin eri tyylisiä ja niissä on selkeä, helposti tunnistettava bassoriffi.

Riffi on siis toistuva kuvio, mutta sitä voidaan tarpeen tullen muokata tai siirtää. Siinä voi olla näennäisesti oma varsinaisesta kappaleesta poikkeava poljento, jolloin kuulokuvaan syntyy polyrytmi. Kitaroille kirjoitetaan myös riffejä samalla periaatteella kuin bassolle. Kitarariffit eivät yleensä ole melodiakulkuja vaan sointukulkuja tietyin ottein. Vaikka riffejä ei voi patentoida, jotkut näistäkin jättävät varsinaisen päämelodian varjoonsa ja päätyvät kappaleen tunnetuimmaksi osaksi. Hyvä ja ehkä käytetyin esimerkki tunnistettavasta kitarariffistä on Deep Purplen Smoke on the Water. Riffit ja bassokuviot voivat myös rajoittaa muuta sovittamista liiaksi, jolloin vähemmän on enemmän ja ei yhtään on täydellinen. Voidaan käyttää urkupistettä, eli bordunaa, joka käytännössä tarkoittaa paikallaan pysyvää, yleensä pitkää bassoääntä. (Pylkkänen 2013-2014.)

Huomioitavia asioita

Ensimmäiseksi pitäisi tietää bändin kokoonpano. Onhan hieman eri asia kirjoittaa sovitus jousikvartetille kuin sinfoniaorkesterille. Toiseksi, jos vain mahdollista, olisi hyvä tietää mihin tilaisuuteen sovitus on tulossa. Hyvin radikaalina esimerkkinä tilaisuudesta voisi olla vaikkapa häät tai hautajaiset. Tyylilaji on myös syytä päättää suht aikaisessa vaiheessa. (Tarkiainen 2014.)

Sovitusta tehtäessä on myös huomioitava taitotaso. Tällä tarkoitan sekä sovituksen tekijää itseään että sovitusta esittävää ryhmää. Turhautuminen ja epäonnistuminen ovat hyvin mahdollisia, jos sovittaja valitsee suuntauksen, joka ei itselle ole kovin tuttu tai yrittää muuten vain enemmän kuin mihin tietotaito riittää. Ihminen kuitenkin on ajatteleva yksilö, joka useiden oppimiskäsitysten (kuten kognitiivisen ja konstruktiivisen oppimiskäsityksen) mukaan rakentaa uuden tietoa jo aiemmin opitun päälle. (Auvinen 2004.) Bändin taso taas vaikuttaa sovituksen tekoon siten, että ammattimuusikoista koostuvalle bändille voi kirjoittaa teknisesti ja musiikillisesti vaikeampia juttuja kuin esimerkiksi alakoulun bändikerholaisille, joille asiat todennäköisesti kannattaa pitää melko yksinkertaisina ilman turhaa kikkailua johtuen samoista oppimiskäsityksellisistä syistä.

Joka soittimelle on omat niksinsä ja soitintuntemus on tärkeä osa sovittamista. Orkesterisoittimille sovitettaessa pitää tietää, mitkä soittimet sopivat äänenväriltään yhteen ja mikä on minkäkin soittimen ääniala, onko soitin transponoiva (nuotille kirjoitetaan eri ääni kuin minkä soitin todellisuudessa soittaa) ja jos niin kuinka paljon ja mihin suuntaan, kuinka nopeasti tai hitaasti soittimella voi soittaa ja mitä erityisominaisuuksia sillä on.

Valmis teos

Sovittaminen on helppoa ja hauskaa ja tiettyjen tyylisidonnaisuuksien alla. Yritin pitää kirjoitukseni mahdollisimman avoimena ja helppolukuisena, mutta kuitenkin halusin muistuttaa siitä, että vaikka kuka tahansa voi tehdä oman sovituksen, tietoakin tarvitaan. Pyrin myös huomioimaan erilaisia oppimistapoja mahdollisuuksien mukaan. Visuaalisia oppijoita ajatellen lisäsin muutaman nuottiesimerkin ja auditiivisia oppijoita varten annoin kappale-esimerkkejä. Emme tosin opi vain yhden asitin avulla vaan yhdistelemällä eri havaintokanavilla hankittua tietoa. (Erilaisen oppijan käsikirja 2007, 34).

Sovittamista on mielesstäni vaikea opettaa. Tietenkin voi esitellä erilaisia lähestymistapoja, kuten olen tehnyt, mutten halua antaa liian tiukkoja ohjeita tai valmista sapluunaa, jolla toimia. Käsitän tämän kaltaisen oppimisprosesssin humanistisena, jolloin opettaja on lähinnä ohjaaja ja oppilas vastaa itse oppimisetaan, esimerkiksi kokeilemalla ja ottamalla asioista selvää. (Pylkkä 2013).

Toivon kirjoitukseni olevan sysäys eteenpäin ja toivon, että joku kiinnostuu jostakin tässä tekstissä pintapuolisesti esitellystä metodista ja ottaa asiasta syvemmin selvää. Musiikki on tunnetta, tunne on musiikkia ja muokkaamalla musiikkia voi muokata tunnetta. Ja toisin päin.

Kirjoittaja: Irma Montiel, Karelia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:

Auvinen, P. Ammatillisen käytännön toistajasta monipuoliseksi aluelehittäjäksi?. Joensuun Yliopisto 2004.

Erilaisen oppijan käsikirja. – Luvuista lakeihin, kuntoutuksesta keinoihin 2007. Erilaisten oppijoiden liitto ry. Helsinki: Lukineuvola-hanke

Karjalainen, K. 2014. Sovittaminen. Johdatus ammattimaiseen sovittamiseen, soitintamiseen ja orkestraatioon. Kari Karjalainen Music.

Puheloinen, J. 2010-2011. Luentomuistiinpanot. Kotka: Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto.

Pylkkä, O. 2013. Luentomuistiinpanot. Joensuu: Karelia-ammattikorkeakoulu.

Pylkkänen, P. 2013-2014. Luentomuistiinpanot. Joensuu: Kare