ERI IKÄRYHMIEN KOHTAAMINEN YHTEISTOIMINNALLISESSA OPPIMISESSA – Pedagogisia näkökulmia pianonsoiton ryhmäopetukseen

Artikkelin tavoitteena on tarkastella teorian ja käytännön avulla, kuinka kahdesta eri ikäryhmästä koostuvassa pianonsoiton pienryhmässä voitaisiin saavuttaa hyviä oppimistuloksia yhteistoiminnallisen oppimisen mallia soveltaen. Aiheen innoittajana toimii kirjoittajan ammattikorkeakouluopintojensa opetusharjoittelussa vetämä opetusryhmä, jossa opiskellaan pianonsoittoa kahden keskenään aivan eri-ikäisen piano-oppilaan voimin.

Ryhmän osallistujien asettama pedagoginen haaste on otettu huomioon jo ryhmää koottaessa, ja se on alusta asti pyritty kääntämään ryhmän toiminnan voimavaraksi: ongelmien sijaan opetuksessa etsitään mahdollisuuksia, joissa molempien oppijoiden persoona, soittohistoria sekä henkilökohtaiset taidot ja ominaisuudet löytäisivät toimivan paikan ryhmän dynamiikassa. Oppimistavoitteet on asetettu pitäen silmällä sekä ryhmän yhteisoppimista että yksilöiden omakohtaisten musiikillisten taitojen kehittymistä. Artikkeli on kuitenkin rajattu vain ryhmän keskinäiseen oppimiseen liittyvien teemojen tarkasteluun.

Tekstin aluksi esitellään aiheen innoittanutta pienryhmää ja sille asetettuja oppimistavoitteita. Niistä siirrytään käsittelemään yhteistoiminnallisen oppimisen käsitettä, eri ikäkausille tyypillisiä oppimisen tapoja sekä käytännössä toteutettujen, pianonsoiton ryhmäopetusta koskevia sovelluksia sekä kokemuksia niistä. Lopuksi vertaillaan kirjoittajan omia kokemuksia muiden kokemuksiin sekä pohditaan kohteena olevan ryhmän oppimisen haasteita ja mahdollisuuksia.

Pianonsoiton pienryhmäopiskelua

Ryhmäopetus on vakiinnuttanut paikkansa monien suomalaisten musiikkiopistojen ja musiikin yksilöopetusta antavan laitoksen opetussuunnitelmassa. Soitonopettajan ammatillisen kehityksen kannalta kyseessä onkin siksi ajankohtainen aihepiiri.

Artikkelin kohteena oleva ryhmä on muodoltaan pienryhmä. Tämä tarkoittaa, että ryhmä koostuu 2-5 jäsenestä. Pienryhmälle ominaisena oppimisen tapana pidetään intensiivisen vuorovaikutuksen mahdollistavaa oppimisympäristöä (Kauppila 2005, 86), pienryhmän on myös ajateltu olevan ihanteellinen ryhmäoppimisen ryhmäkoko (Vuorinen 1993, 92). Ryhmässä opiskellaan pianonsoittoon ja yhteismusisointiin liittyviä oppisisältöjä yhtenäisenä ryhmänä ja ryhmän opetusfilosofia perustuu konstruktivistiseen ja humaaniin opetusotteeseen. Tämä tarkoittaa, että oppimistilanteet perustuvat toiminnallisuuteen ja niitä säätelevät esimerkiksi oppijan oma oppimishistoria ja vuorovaikutus muiden oppijoiden kanssa. Tavoitteena ryhmän opetuksessa on hedelmällisen oppimistilanteen rakentaminen, jossa opittaisiin yhteissoittoa ja siihen liittyvää musiikillista, sosiaalista ja vuorovaikutuksellista kommunikaatiota, kuuntelua ja yhteispeliä. Opetus tapahtuu kansanmusiikin oppiaineessa, joka on huomioitu opetuksen laadussa ja oppisisällöissä.

Oppilaat kuuluvat ikäryhmiltään varhaisnuoriin ja varhaiskeski-ikäisiin aikuisiin. Ryhmän ytimessä on pedagoginen haaste opettaa pianonsoittoa ryhmämuotoisesti, ratkaista musiikillisia haasteita ryhmänä toimien ja kehittää yhteissoittoon ja musiikin kuunteluun ja hahmottamiseen liittyviä haasteita siten, että myös yksilöllisiä soittotaitoja kehitetään. Opetusperiaatteeseen kuuluu, että myös opettaja on osa ryhmää, oppimassa ja kehittämässä sen toimintaa yhdessä oppijoiden kanssa. Tämä tarkoittaa pyrkimystä avoimeen, kaksisuuntaiseen kommunikaatioon jossa ideat, ajatukset ja kokemukset voidaan jakaa sekä opettajan ja oppilaan välillä että oppilaiden kesken.

Yhteistoiminnallinen oppiminen

Pienryhmien on katsottu olevan ihanteellisia yhteistoiminnallisen opetuksen toteuttamiseen (Raina & Haapaniemi 2005, 114-115), ja yleensä yhteistoiminnallisella oppimisella tarkoitetaankin pedagogista toimintamallia, jossa opiskelu tapahtuu pienryhmissä. Sen tavoitteena on ohjata opiskelijoita kilpailuasenteen sijaan käyttämään yhdessä toteutettavaa oppimistilannetta kaikkien ryhmän jäsenten eduksi, jakamaan tietoa ja parantamaan kunkin oppijan itsetuntoa ja oppimismotivaatiota. Yhteistoiminnallinen malli perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen, jossa ongelmanratkaisun ja yhteistyön avulla tavoitellaan tilannetta, jossa kaikki ryhmän jäsenet pyrkivät yhdessä saavuttamaan oppimiselle asetetut tavoitteet. Malli pyrkii sitouttamaan ryhmän opiskelijoita toisiinsa ja saamaan ryhmän jäsenet ottamaan vastuuta oman oppimisensa lisäksi myös ryhmän muiden jäsenten oppimisesta. Yhteistoiminnallinen oppiminen tähtää parempiin oppimistuloksiin – monta päätä oppii enemmän, nopeammin ja paremmin (Collin ym. 2003.)

Nuori ja aikuinen oppija

Oppiminen tapahtuu eri tavoin eri-ikäisenä. Nuoruusvaiheen oppimistilanteille tärkeää on positiivisten oppimiskokemusten muodostuminen, myönteisen minäkuvan kasvu sekä tavoitteellisuus ja siihen liittyvä henkilökohtainen toiveikkuus. Opettajalle tehtävän asettaa nuoren hyväksyminen itsenäisenä, mutta silti tukea ja kannustavaa vuorovaikutusta tarvitsevana oppijana. Nuoren hyvän oppimismotivaation on nähty olevan yhteydessä auktoritatiiviseen kasvatukseen, jossa vanhempi tai opettaja ohjaa nuorta samalla avoimesti kuunnellen (Pekkarinen 2007.) Aikuisella oppiminen puolestaan perustuu itseohjautuvuuteen ja elämänkokemukseen, jotka toimivat oppimisen tärkeinä resursseina. Tyypillisiä oppimistapoja aikuiselle ovat esimerkiksi ongelmanratkaisu, asioiden kokeilu subjektiivisesti sekä kyky tunnistaa oman osaamisen vahvuudet ja puutteet ja kehittää taitojen itsetuntemuksen pohjalta (Varila 1999, 52). Oppimistulokset aikuisella yltävät useimmiten vähintään yhtä hyvin tuloksiin kuin nuoremmallakin oppijalla, mutta psykologiset haasteet ovat aikuisella lasta suurempia. Esimerkiksi uskoa omaan oppimiskykyyn on pidetty keskeisenä aikuisen oppijan haasteena (Toiviainen 1972, 14-17.) Opettajan tärkeimpänä työkaluna eri-ikäisten oppijoiden kohtaamisessa on pidetty esimerkiksi kykyä tunnistaa ja erottaa toisistaan varhais- ja aikuiskasvatukseen liittyvät pedagogiset erot (Varila 1999, 28).

Yhteistoiminnallinen oppiminen pianonsoiton ryhmäpedagogiikassa

Luokkamuotoista opetusta on perinteisesti pidetty ehkä soveltuvimpana ympäristönä yhteistoiminnalliselle oppimiselle (esim. Mäenpää 2009, Saarela 2012). Yhteistoiminnallinen oppiminen näyttäytyy mielenkiintoisena ja hedelmällisenä lähtökohtana pienryhmäopetukseen kuitenkin myös musiikin luokkamuotoisen opetuksen ulkopuolella.

Musiikin ja etenkin yhtyeiden opetus on luonnostaan yhteistoiminnallista ja vaatii useamman tekijän toteutuakseen – yhteisen päämäärän lisäksi oppilaan on hallittava itseään oppimistilanteessa. Yhteistoiminnallinen oppimistilanne on yhteen hiileen puhaltamista, jossa yhtyeen jäsenet ehdollistavat toisensa oppimaan – yhteissoittotilanteessa kukaan ei voi loistaa yksin, jolleivät kaikki ryhmän jäsenet tavoittele yhteistä päämäärää.

Tarkemmassa tarkastelussa luokkamuotoisen opetuksen ulkopuolella ryhmäsoiton on kuitenkin nähty muodostavan monenlaisia haasteita. Pianonsoitonopettajien keskuudessa tehdyn haastattelu- ja kyselytutkimuksen (Lampela 2008) pohjalta esiin nousevat esimerkiksi opetusajan jakamisesta ryhmän oppijoiden kesken siten, että kukin oppija saisi tarvitsemansa ohjauksen ilman, että muut oppijat joutuvat odottamaan vuoroaan. Tähän liittyen haastetta ovat asettaneet myös opetustilat, joista ei läheskään aina löydy pianoa jokaiselle ryhmän jäsenelle. Opettajat ovat kokeneet ryhmäopetustilanteet joskus etenemättömiä ja opetussuunnitelmat vaikeasti toteutettavina käytännön olosuhteiden takia. Myös valmiin ohjelmiston vähyyttä on moitittu. Opetuksen onnistumisen edellytyksenä on pidetty tarkkojen opetus- ja tuntisuunnitelmien laatimista (Lampela 2008, 2-6.)

Ongelmien ohella soittimen ryhmäopetuksen on nähty muodostuvan kuitenkin myös hienoja mahdollisuuksia. Esiin nousevat esimerkiksi mahdollisuus täydentää pianonsoiton yksilöopetusta ja harjoitella esiintymistä, vertaisarviointia, ryhmään luottamista ja toisten kannustamista (Andersin 2002 ja Kähkönen 2003). Ryhmäopetuksen on nähty myös mahdollistavan erilaisia opettamisen metodeja – pianonsoiton lisäksi oppijoita on voitu ohjata erilaisin pelein, leikein ja poikkitaiteellisen toiminnan avulla. Myös improvisaatiota ja säveltämistä on kokeiltu ainakin rytmimusiikin opetuksessa (Andersin 2002, 9-14.) Oppimistuloksia on pääosin pidetty yhtä hyvinä ryhmässä kuin yksilöopetuksessakin, erityisesti tyylinmukaisen soiton ja ryhmäsoiton dynamiikan on nähty kehittyvän ryhmäsoiton myötä sekä rytmi- että taidemusiikin opiskelijoiden osalta (Lampela 2008, 11-12).

Teoriasta käytäntöön: kokemuksia pienryhmän pianonsoiton opetuksesta opettajan näkökulmasta

Edellä esitettyjen näkökulmien ja esimerkkien perusteella voidaan todeta, että ryhmäopetustilanteissa on lukuisia muuttuvia tekijöitä. Kuvatun ryhmän kohdalla opettamisen haasteita on lähdetty purkamaan laatimalla kolme opetussuunnitelmaa: yksi kummallekin oppilaalle ja näiden pohjalta yksi yhteinen opetuksen toteutussuunnitelma. Suunnitelmassa on huomioitu oppijoiden ikäkausille tyypillisimpiä oppimisen tapoja ja oppimisperiaatteita. Tämän lisäksi oppijoiden kanssa on keskustelu heidän oppimisestaan – minkä he kokevat vahvuuksinaan, mitä haluaisivat kehittää ja millaisia haasteita ja tavoitteita he kokevat oman oppimisensa suhteen.

Näiden keskustelujen pohjalta on laadittu suunnitelma, jossa oppilaiden osaaminen ja kehitysalueet pyritään yhdistämään niin, että saavutettaisiin hyviä oppimistuloksia sekä yksilön että ryhmän tasolla. Opetussuunnitelma on laadittu sellaiseksi, että sitä päivitetään tarpeen mukaan sen pohjalta, millaisina opetustilanteet näyttäytyvät, millaisia tilanteita niissä ilmenee ja millaisia oppimistulokset ovat olleet. Opetusmetodi on näyttäytynyt varsin haasteellisena, mutta purkanut ennakkoon syntyneitä paineita opetuksen epäonnistumisen pelosta ja kykenemättömyydestä hallita haastavaa opetustilannetta.

Erona kuvattuihin esimerkkitapauksiin on ollut hyvä opetustila, joka on mahdollistanut sen, että molemmat oppilaat ovat saaneet oman pianon ja soitto on ollut periaatteessa yhtäaikaista ja tauotonta. Myöskään ohjelmisto ei ole muodostunut ongelmaksi opetuksen kannalta, sillä kansanmusiikin opetuksessa harvoin tarvitaan valmiiksi kirjoitettuja nuotteja – opetus perustuu korvakuulolta soittamiseen, kokeiluun, materiaalin soittaen sovittamiseen ja improvisaatioon. Haasteena on ollut laatia sellaisia tehtäviä, että ne kehittäisivät molempien soittajien taitoja tasapuolisesti. Toisinaan opetustilanteet ovat näyttäytyneet sellaisina, että ryhmäopetusta olisi ollut hyvä täydentää myös yksilöopetuksella.

Esimerkkien tapaan opetuksessa on sovellettu erilaisia leikkejä ja poikkitaiteellista toimintaa. Valinta on tuottanut hyviä tuloksia etenkin improvisaatio-opetuksen suhteen: kun opetuksen kaavaa rikotaan ja käytetään kappaleen omaksumisessa pianonsoiton sijaan välillä vaikkapa tanssimista, on syntynyt ilmapiiriä, joka on mahdollistanut erilaiset rajanylitykset myös pianonsoitossa. Oppilaiden vapautuminen ja into kokeilla asioita saavat puhtia, kun keskittyminen jaetaan ajoittain myös muuhun, kuin soitinharjoitteluun.

Lampela (2008) kirjoittaa Kurkelaan (1994, 260-263) viitaten, että tärkeintä ryhmän toiminnan kannalta on, että oppijoiden ja opettajan välinen käsitys opetuksen tavoitteista ja sisällöistä on yhdenmukaisesti ja opetussuunnitelmaa toteutetaan avoimessa hengessä. Tämä ohje osoittautuu merkittäväksi myös kuvatun ryhmän kohdalla ollen myös sen lähtökohta ja voimavara: monipuolisen ja laajan kasvatustieteellisen tietopohjan lisäksi tarvitaan aina myös inhimillistä ymmärtämistä ja herkkyyttä nähdä oppijan ohella myös ihminen, joka on ollut valmis osallistumaan opetustilanteeseen.

Kirjoittaja: Aleksandra Colliander, Karelia-ammattikorkeakoulu 2015

LÄHTEET:

 Andersin, T. 2002. Ryhmäopetus yksilöopetuksen rinnalla pianonsoitonopetuksessa. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Collin J., Korhonen K., Penttinen L. & Vakiala, V. 2003. Tutkiva verkko-oppiminen. Viitattu 10.2.2015. http://www.tutkiva.edu.hel.fi/yhdessaoppiminen.html.

Kauppila, R. 2005. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot: vuorovaikutusopas opettajille ja opiskelijoille. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kähkönen, R. 2003. Ryhmätunneilla oppimisen iloa pianonsoitonopiskeluun. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Lampela, T. 2008. Pianonsoiton ryhmäopetus soitinopintojen tavoitteiden näkökulmasta. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Mäenpää, J. 2009. Karaoke oppimisympäristöissä. ”Singstar on paras, koska siinä voi laulaa duettona kaverin kanssa!”. JYU.

Pekkarinen, V-L. 2007. Elämänkaaren eri vaiheet. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.2.2015. http://aokk.jamk.fi/oppimisresurssit/opinto-ohjaus/elamankaaren_eri_vaiheet.pdf

Raina, L. & Haapaniemi, R. 2005. Yksilöt yhdessä – Kasvatus ja persoonan laatu. Tallinna: AS Pakett kirjapaino.

Saarela, M. 2012. Harjoiteltiin oman ryhmän rytmijuttua. Yhteistoiminnallinen oppiminen musiikintunnilla. JYU.

Toiviainen, T. 1972. Miten opiskelen. Opinto-ohjeita kansalais- ja työväenopistojen opiskelijoille. Kansalais- ja työväenopistojen liiton julkaisuja. Helsinki.

Varila, J. 1999. Tunteet ja aikuisdidaktiikka. Tunteiden aikuisdidaktisen merkityksen teoreettinen ja empiirinen jäljitys. Joensuun yliopisto.

Vuorinen, I. (1993). Tuhat tapaa opettaa: menetelmäopas opettajille, kouluttajille ja ryhmänohjaajille. Naantali: Resurssi.