Apua, jännittää!Huilistin esiintymisjännitys ja keinot sen voittamiseen

Koen itse kuuluvani ihmisiin, joilla jännittäminen voi pilata koko esiintymiskokemuksen. Huilistina tiedän, miltä tuntuu kun ääni värisee, kädet hikoavat eivätkä sormetkaan toimi tarpeeksi nopeasti. Kuinka sitten voisin saada jännitykseni pysymään sillä tasolla, että se ei murentaisi esiintymistä, vaan olisi tilanteessa hyödyksi? Mitä keinoja huilisti voi käyttää päästäkseen eroon liiallisesta jännittämisestä?

Kuten Päivi Arjas ( 2014, 8-66 ) toteaa kirjassaan Varmasti lavalle, ei esiintyminen ole ominaisuus, joka toisilla on valmiina ja toisilta taas puuttuu, vaan taito jonka voi oppia harjoittelemalla. Pahimmastakin jännittäjästä voi siis tulla luonteva esiintyjä, mikäli jaksaa nähdä vaivaa parantaakseen tilannettaan. Jokainen kokee jännittämisen omalla tavallaan ja siihen liittyy usein sekä fyysisiä että psyykkisiä tuntemuksia. Huilistin esiintymisessä erityisesti jännittämisen fyysiset vaikutukset saattavat helposti välittyä myös yleisön tietoisuuteen. Kun jännitys valtaa mielen, saattaa se helposti murennuttaa teknistä osaamista, jolloin sormet eivät toimi toivotulla tavalla, ääni värisee ja hengittäminen on työlästä. Myös käsien ja leuan hikoaminen saattavat vaikuttaa instrumentin hallintaan. Omalla kohdallani jännitysoireiden syntyyn vaikuttavat ainakin teoksen vaikeusaste ja se, kuinka ajattelen selviytyväni siitä, keskittymisen taso sekä se,onko paikalla henkilöitä jotka luokittelen auktoriteeteiksi itselleni. Kuinka jännitysoireita voisi sitten hallita niin, että ne kääntyisivät haitasta voimavaraksi?

Tätä artikkelia  suunnitellessani sain ajatuksen kokeilla erilaisia jännitystä helpottavia menetelmiä käyttäen itseäni tapausesimerkkinä. Minulla oli tulossa esiintyminen erään itselleni  merkittävän orkesterin solistina ja halusin selvitä vastuullisesta osuudestani kunnialla.  Päätin alkaa kokeilemaan harjoitteluni yhteydessä erilaisia menetelmiä, joiden avulla saisin pidettyä  esiintymistilanteen hallinnassa ja jännityksen kurissa.

Kokeilemaan!

Aloitin  kokeilemalla erilaisia hengitysharjoituksia, sillä oikeanlainen hengitys on hyvin keskeisessä roolissa huilun soitossa ja siksi myös eräs avaintekijä esityksen onnistumiselle. Jännittyneenä hengityksestä tulee helposti pinnallista, eikä ilma pääse sijoittumaan kehossa oikeisiin kohtiin. Hengityksen sijoittumisen kannalta hyödyllinen oli harjoitus, jossa hengitysilman kuvitellaan virtaavan kehoon sisään navan kautta ja leviävän siitä alaselkään ja vatsaan ( Erkkilä 2012, 26 ). Myös niin sanottu Isännän asento- harjoitus oli minulle hyödyllinen. Harjoituksessa istutaan tuolilla jalat levällään, kyynärpäillä polviin nojaten. Käsien annetaan roikkua rentona, selkä pidetään suorana ja katse kohdistettuna muutaman metrin päähän suoraan lattiaan. Tässä asennossa on helppo tarkkailla hengityksen tasaista sijoittumista vatsaan, selkään ja kylkiin, sillä käsivarret estävät tehokkaasti haitalliset ylärintakehän liikkeet.( Erkkilä 2012, 26.)

Rentoutusharjoituksia kokeillessani itselleni hyväksi harjoitukseksi osoittautui J.H Schultzin kehittämä autogeeninen rentoutus, jossa koko kehon lihakset ja lihasryhmät ajatellaan yksi kerrallaan rennoksi. ( Arjas 2014, 45-46 )  Harjoituksen voi aloittaa vaikkapa käsistä ja edetä koko kehon alaspäin. Itselleni sopi harjoitusmuoto, jossa lihakset ajateltin rennoiksi hyvin yksityiskohtaisesti, esimerkiksi kaikki sormet erikseen. Kiinnitin muutenkin erityisesti huomiota käsien rentouttamiseen, sillä sormitekniikan sujuvuus on luonnollisesti suuressa roolissa huilistin työskentelyssä.

Otin osaksi harjoittelurutiiniani myös mentaaliharjoittelun ( Arjas, 89-90 ), sillä koin sen olevan erittäin hyödyllistä minulle keskittymistä ja oikeiden liikeratojen löytämistä ajatellen. En ole aiemmin juurikaan käyttänyt mentaalisia menetelmiä osana harjoitteluani, sillä harjoittelu ilman fyysistä kosketusta huiluun on tuntunut omituiselta ajatukselta. Mielikuvaharjoittelu tuntuikin aluksi vaikelta ja sormia oli vaikea saada tottelemaan normaaleja käskyjä. Alkukankeuksien jälkeen harjoittelu ilman soitinta pelkän kuvittelukyvyn avulla alkoi kuitenkin sujua paremmin ja tuottaa nopeasti tulosta. Se, että pelkästään kuvitteli oikeat otteet tai liikutteli sormia kulloisenkin sormituksen mukaan, riitti. Tämä johtuu siitä, että  jo liikkeen kuvittelusta aiheutuu samanlainen sähköimpulssien eteneminen kuin fyysisesti suoritetussa liikkeessä eikä ihmisen hermosto näin ollen erota toisistaan oikeaa ja keskittyneesti kuviteltua liikettä ( Arjas 2014, 90 ). Mielestäni tämä tarkoittaakin sitä, että liikeradat on  jopa helpompi toteuttaa intensiivisesti kuvittelemalla kuin itse soittotapahtumassa, sillä soittaessa mukaan tulevat usein myös opitut virheliikkeet jotka saattavat vaikeuttaa esimerkiksi teknisesti haastavien kuvioiden soittamista. Instrumentin käsittelyyn saattaakin  liittyä monia kompleksisia puolia joita soittaja ei itse välttämättä edes tiedosta. Mielikuvaharjoittelussa liikeradat on helpompi toteuttaa heti oikein, joten harjoitusmuodon hyödyt heijastuvat suoraan myös soittimen hallintaan ja kappaleen tekniseen toteutukseen.

Mielikuvaharjoittelun lisäksi itselleni eniten hyöytyä oli positiivisten mielikuvien luomisesta. Itsekriittisenä soittajana minun on välillä vaikea luottaa omaan onnistumiseeni ja epäonnistumisen pelko luo jännityksiä ja vähentää keskittymistäni esiintymistilanteissa. Yllätyin, kuinka paljon positiivisten suggestioiden ( Arjas 2014, 80 ) avulla luottamus omaan onnistumiseeni parani ja sain lisää energiaa esiintymistilanteeseen. Itselleni parhaiten toimi tapa, jossa toistin kolmea lyhyttä positiivista lausetta mielessäni ennen orkesterin kanssa harjoittelua ja hieman ennen itse esiintymistilannetta. Kuten Arjas ( 2014, 87 ) kirjassaan toteaa, lauseiden tulee olla lyhyitä ja helposti ymmärrettäviä. Lisäksi on tärkeää, etteivät ne sisällä negatiivisia ilmaisuja, kuten ”en unohda” tai käskysanoja, kuten ”täytyy” tai ”pitää” ( Arjas 2014, 87 ). On tärkeää luoda itselleen uskottavia ja kannustavia lauseita, jotta myönteisyys tilannetta ja omaa osaamistaan kohtaan säilyy. Parhaimmillaan positiivisista ”iskulauseista” saa valtavasti energiaa esiintymiseen ja uskoa omaan osaamiseensa.

Esiintymään!

Esiintymispäivänäni tunnelma oli aamusta alkaen jännittynyt ja odottava. Aamupäivällä harjoittelin esityskappaletta soittaen sekä mentaalisesti ilman ääntä, pelkkiä otteita käyttäen. Iltapäivällä  kävin esiintymistilanteen läpi mielessäni kohta kohdalta, lavalle menosta soiton päättymiseen ja yleisölle kumartamiseen asti. Muutamaa tuntia ennen esiintymistäni oli  kenraaliharjoitus orkesterin kanssa. Harjoituksemme aikana olin melko hermostunut ja olotilani heijastui väistämättä soittooni. Selviydyin tilanteesta kuitenkin kohtalaisen hyvin ja muutamat virheet kappaleen aikana eivät suinkaan lannistaneet vaan päin vastoin, sain lisää tahtoa selviytyä illan esiintymisestä kunnialla.

Illalla saavuin lämpiöön hyvissä ajoin ennen omaa esiintymistäni. Lämmittelin sormiani ja tein mentaaliharjoituksia kappaleen haastavimpia osuuksia mielessäni läpikäyden. Noin puoli tuntia ennen esityshetkeä tein  autogeenisen rentoutumisharjoituksen, joka auttoikin saamaan oloni rauhallisemmaksi ja käteni lämpenemään. Ennen esitystilannetta tsemppasin itseäni vielä kolmella tehosanallani, jotta saisin esiintymisvireeni kohdilleen. Kun oma vuoroni lavalla koitti, oli oloni virittäytynyt ja positiivisen odottava. Yllätyin, kuinka helppoa yleisön eteen meneminen oli. Olin pelännyt ja jännittänyt kyseistä hetkeä lähes koko syksyn, mutta tuolloin lavalla ollessani orkesterin kannustava ilmapiiri, yleisön odottava tunnelma ja usko itseeni auttoivat minua hallitsemaan tilanteen. Jännitys katosi lähes kokonaan ensimmäisten tahtien aikana ja pystyin keskittymään kappaleeseen, luomaan musiikkia. Kun esiintyminen oli ohi, oloni oli todella iloinen ja helpottunut, sillä tunsin ylittäneeni itseni ja voittaneeni jännittämisen pelkoni.

Harjoitukset osaksi soittotunteja

Omat kokemukseni osoittivat sen, että monipuoliset harjoitusmenetelmät ovat tärkeässä roolissa myös jännittämisen voittamista ajatellen. Parantunut keskittymiskyky, virittäytynyt olotila ja luottamus omaan osaamiseen loivat itseluottamusta ja uskoa omaan onnistumiseen myös itse esitystilanteessa. Mielestäni menetelmät olisi hyödyllistä sisällyttää myös soittotunteihin ja harjoitella niiden lisäksi myös itse esiintymistä jo hyvissä ajoin ennen oikeaa tilannetta yleisön edessä. Omien oppilaideni tunteihin olen sisällyttänyt esimerkiksi hyväksi havaitsemania hengitysharjoituksia, joita teemme yleensä tunnin aluksi. Myös mentaaliharjoittelua olemme kokeilleet niin pidemmällä olevien kuin aloittelijoidenkin kanssa. Aloittelevien huilistien kanssa soitin on mukana, mutta käymme kappaleen läpi ensin pelkkien sormitusten avulla, sitten vasta äänen kanssa. Esiintymistä olemme ryhtyneet harjoittelemaan aktiivisemmin muun muassa niin, että oppilaan vanhempi tulee kuuntelemaan harjoitellun kappaleen, sillä mielestäni jo yksikin uusi ihminen kuuntelemassa luo eräänlaista esiintymisen tuntua. Lisäksi olemme järjestäneet pieniä luokkakonsertteja, joissa oppilaat ovat saaneet esiintyä toisilleen ilman suuremman esiintymistilan ja yleisön luomia paineita. Esiintymisen ei siis tarvitse olla tilanne, johon esiintyjä menee epävarmana siitä, pysyvätkö ajatukset ja keskittyminen kasassa vai mureneeko kokonaisuus jännittämisen takia. Halutessaan pahinkin jännittäjä pystyy voittamaan hermostuneisuuden ja astelemaan lavalle rauhallisesti ja luottavaisin mielin.

Kirjoittaja: Saila Takkunen, Centria ammattikorkeakoulu.

Lähteet

Arjas, P. 2014. Varmasti lavalle – muusikoiden esiintymisvalmennus. Jyväskylä: Atena kustannus.

Erkkilä, A. 2012. Opinnäytetyö. Huilistin hengityksen periaate ja sen opettaminen lauluopetuksen metodein. Lahden ammattikorkeakoulu. Musiikki- ja draamainstituutti.