Otelaudan hahmottaminen kitaristeille

Monet kitaristit painivat yleensä otelaudan hahmottamisen kanssa. Melkein jokaisessa soitto-oppaassa, mitkä olen saanut käsiini, hahmottamiseen liittyvät asiat kerrotaan hyvin monimutkaisesti tai puutteellisesti. Niissä myös usein oletetaan, että otelauta osataan automaattisesti, eikä sen hahmottamiseen pureuduta riittävästi. Tarkoituksenani on, että kitaristi oppii hahmottamaan intervallit, sävelet ja parhaimmat sekä lihastaloudelliset sormitukset kitaransoiton opiskelussa. Myöhemmin, kun osaa asemasoiton, siirrytään saundillisiin ratkaisuihin sormitusten ja sävelten valinnassa.

Lähestyn hahmottamista lyhyiden yhden tai kahden tahdin mittaisten melodiapätkien avulla, asemasoiton sekä yhtä kieltä pitkin (kappale soitetaan lineaarisesti yhtä kieltä käyttäen) tapahtuvan soiton kautta, mitkä perustuvat harjoitusten alussa pieneen ambitukseen. Ambitus on sävelväli melodian alimmasta sävelestä ylimpään. Hahmottamisen kehittyessä ambitus kasvaa terssin, kvartin ja kvintin kautta oktaaviin ja nooniin sekä desimiin jne. Sävellaji on rajattu C-duuriin, koska jos ottaa mukaan kaikki sävellajit, niin oppaan paksuus olisi tuhat sivua. Kognitiivinen konstruktivismi on ollut keskeinen lähtökohta opetusmateriaalin rakenteissa. Lähtökohtana siinä on se, että opetettava asia pohjaa aina aiemmin opitulle. Konstruktivistinen oppimiskäsitys on laaja nimitys oppimiskäsityksille, joissa oppiminen nähdään tiedon rakentamisena. (Tynjälä 1999, 22.)

Harjoitusmelodiat ovat lyhyitä, koska silloin maksimaalinen keskittyminen kohdistuu hahmottamiseen sekä sormitusvaihtoehtojen miettimiseen. Tällöin opeteltava asia ei tunnu laajuudessaan mahdottomalta. Esimerkiksi ambituksen ollessa vain C:stä D:hen kahdentoista nauhavälin alueella, erilaisia sormitusvaihtoehtoja on kolmeviivaisella oktaavialalla yksi kappale, kaksiviivaisella oktaavialalla yhdeksän ja kolmiviivaisella oktaavialalla jopa yksitoista kappaletta. Sormitusvaihtoehtoja on siis 21 kappaletta yhteensä. Kun alue kasvaa 0-24 nauhan välille, sormitusvaihtoehtoja on tuplasti enemmän eli 42.

Pari sanaa hengittämisestä

Toinen asia, mihin kannattaa paneutua, on hengittäminen harjoittelun aikana. Perusmetodeihin kuuluu hengittää aina tahti kerrallaan joko ulos tai sisään, jolloin hengityksen aikana keskitytään paremmin harjoitteluun. Kaikkien harjoitusten tempo on 40bpm (beats per minute), jonka tahtiin hengitetään. Hengittäminen on oppimiselle kaikista tärkein asia, koska se auttaa keskittymään opeteltavaan asiaan. Hengitys tapahtuu nenän kautta, ja silloin se tapahtuu vain sierainten alueellla. Päämäärä on päästä flow-tilaan. Flow-kokemus tuottaa tekijälleen positiivisia kokemuksia ja iloa, ja korkea aktiviteettitaso pysyy yllä toiminnan itsensä vuoksi, ilman ulkoisia kiihokkeita tai palkkioita (Tynjälä 2000, 106).

Teorian motivaatio- eli virtausteoriasta on kehittänyt unkarilainen Mihaly Csikszentmihalyi. Teorian mukaan jokaisella on mahdollisuuksia ylittää omat rajansa ja keskittää oma psyykkinen energia eli tarkkaavaisuus uppoutumalla täysin suorittamaansa tehtävään niin, että ajankulu ja kaikki muu ympärillä unohtuu. Kun lisäksi tehtävään vaadittavat taidot ovat hallinnassa ja tavoite on realistinen sekä henkilön oma tietoisuus järjestyksessä, voi henkilö kokea olevansa lähellä flow-virtausta eli tunnetta oman elämänsähallinnasta. (Csikszentmihalyi,15-28.)

Metodin perusta

Soittoharjoitusten melodioissa käytän diatonisesti (sävellajin mukaisesti) C-duuriasteikon sävelikköä. Metodin idea perustuu siihen, että harjoitteleminen täytyy aloittaa kaikilla sormilla, otelaudan kaikissa asemissa ja kaikilla kielillä 0-24 nauhavälin alueella. Tämän takia on mietittävä kaikki sormitusvaihtoehdot sekä kaikki asemat, jolloin sävelet tulevat otelaudalla tutuiksi. Tämän lisäksi harjoitukset täytyy soittaa oktaavia alempaa ja ylempää, mihin nuottiesimerkki on kirjoitettu. Oktaavia alempaa ja ylempää soittaessa soitetaan samalla lailla eli kaikilla sormilla aloittaen. Yritän ammentaa melodioihin elementtejä klassisen- ja pop/jazz-musiikin kentältä. Yksi tekijä, mikä voi olla haasteellinen, on melodioiden yhteen tai kahteen tahtiin rajattu mitta. Toisaalta oppaan melodiat ovat sellaisia, että luova soittaja pystyy laittamaan melodiat peräkkäin, ja niistä improvisoimaan tai säveltämään uutta musiikkia. Harjoitusten ei pidä olla pelkkiä mekaanisia harjoitteita vaan niistä voi myös säveltää ja luoda uutta musiikkia.

Esimerkiksi klassisessa musiikissa opettaminen on yleensä kuvattu mestari-kisälli-suhteeseen perustuvana käsityöläisperinteen jatkumona, jossa behavioristisen oppimisnäkemyksen mukaisesti oppija nähdään tiedon (passiivisena) vastaanottajana, kuuntelijana ja suorittajana ja jossa oppimisen tuloksena on tiedon ja taidon akkumuloituminen (Hyry 2007, 29). Tarkoituksenani on, että flow-tilan kautta kitaristi huomaa oman kehollisuuden ja improvisoinnin sekä soveltamisen mahdollisuudet soiton opiskelussa. Perinteisestä mestari-kisälli-perinteestä ollaan kuitenkin siirtymässä kohti opetusta, jossa pyritään auttamaan oppijaa kehittymään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena, tietyssä kulttuurissa elävänä kokonaisuutena persoonallisuuksineen ja arvoineen (Anttila 2004, 19–20).

Kitaristi oppii myös hahmottamaan intervallit perussävelestä (esimerkiksi C-duuri sävellajissa on c-sävel) mitattuna molliterssin, vähennetyn ja ylinousevan kvintin, alennetun sekstin ja alennetun septimin. Sama koskee myös laajempia intervalleja ja sointujen lisäsäveliä. Ensiksi kuitenkin on tärkeä hahmottaa C-duuriasteikon (C D E F G A B tai H) sävelet (pianon valkoiset koskettimet) lineaarisesti, eli horisontaalisesti yhtä kieltä pitkin ja vertikaalisesti asemassa.

Asemasoiton logiikkaa

Asemasoitto perustuu siihen, millä kohdalla soittajan sormet ovat suhteessa kitaran nauhaväleihin. Esimerkiksi, jos soitetaan viidennessä eli roomalaisin numeroin merkittynä V-asemassa, silloin etusormi on viidennen, keskisormi kuudennen, nimetön seitsemännen ja pikkusormi kahdeksannen nauhavälin kohdalla. Tarvittaessa pikkusormella voi käydä yhdeksännessä nauhavälissä ja etusormella neljännessä nauhavälissä. Keskisormi ja nimetön pysyvät omissa nauhaväleissään. Tällöin soittaja ottaa niillä sormilla ne sävelet, mitkä osuvat minkäkin sormen kohdalle. Yleensä kun pysytään asemassa, käsi ei liiku otelaudalla horisontaalisesti kielten yllä, vaan se pysyy staattisesti paikoillaan (toki yleensä kappaleen edetessä asemaa muutetaan, että löydettäsiin kaikista helpoimmat sävelvalinnat. Myöhemmin soittajan täytyy ajatella myös äänenvärin kannalta parhaimmat vaihtoehdot sekä oppia hahmottamaan kappaleen ambitus). Alla muutama kuva asema-asiaan:

Kuva 1: Sormet omissa väleissään (asema V)
Kuva 2: Etusormella voi mennä IV-nauhaväliin (asema silti V)
Kuva 3: Pikkusormella voi mennä IX-nauhaväliin (asema silti V)

Asemasoiton heikkous on yleensä se, että se tekee kitaran saundista hyvin yksitoikkoisen eli tylsän kuuloisen. Esimerkiksi, mitä ohuempi kieli, ja mitä lähempää satulaa sen ottaa, niin sitä kirkkaampi ja nasaalimpi sävelen äänenväri on. Mutta jos saman äänen ottaa läheltä kitaran mikkiä tai ääniaukkoa, äänenväri on pyöreämpi ja tummempi. Mielestäni kuitenkin asemasoiton ja yhtä kieltä pitkin tapahtuvan soiton kautta oppii helpoiten sävelet otelaudalta, mikä on tärkeää saundillisten ratkaisuiden perustana, ja matkalla kohti kitarismin ihmeellistä maailmaa.

Duuriasteikon kaava

Helpoiten duuriasteikon oppii miettimällä duuriasteikon kaavaa: koko, koko, puoli, koko, koko, koko, puoli tai 1 1 0,5 1 1 1 (ko-ko=C-D, ko-ko=D-E, puo-li=E-F, ko-ko=F-G, ko-ko=G-A, ko-ko=A-B ja puo-li=B:stä C:hen). Numerot kuvaavat sävelaskelia ja diatonista matkaa sävelestä toiseen. C-duuriasteikossa kaikki muut sävelaskeleet ovat kokosävelaskelia, mutta E:stä F:ään ja B:stä C:hen ovat puolikkaita. Kokosävelaskel tarkoittaa kitaran otelaudalla lineaarisesti yhtä kieltä pitkin tapahtuvaa matkaa joko ylös- tai alaspäin. Tällöin vapaa nauha jää väliin (esimerkiksi C:stä D:hen eli kakkoskielen ensimmäisestä välistä saman kielen kolmanteen väliin, jolloin toinen nauhaväli jää sormien väliin, missä sävel on ylennetty C eli C#).

Kokosävelaskel (kuvassa sormet vääräoppisesti otelaudan alla hahmottamisen avuksi. Oikeaoppisesti muiden sormien eli keski- ja pikkusormen tulisi leijua kielten yläpuolella omissa nauhaväleissään II ja IV. )

Puolisävelaskel yllä: (kuvassa sormet vääräoppisesti otelaudan alla hahmottamisen avuksi. Oikeaoppisesti muiden sormien eli nimettömän- ja pikkusormen tulisi leijua kielten yläpuolella omissa nauhaväleissään VII ja VIII.) Puolisävelaskel on matka, jossa sormi liikkuu seuraavaan nauhaväliin aloitussävelestä, jolloin mennään nauhan yli (matka tai intervalli E:stä F:ään = p2 eli pieni sekunti).

Kaksiviivainen C-sävel löytyy kakkoskielen eli B- tai H-kielen ensimmäisestä nauhavälistä. Se löytyy myös kolmoskielen viidennestä välistä, neloskielen kymmenennestä välistä. Muut duuriasteikon äänet löytyvät liikuttamalla etusormea yhtä kieltä pitkin kitaran ääniaukkoa tai sähkökitaran kaulamikkiä kohden. Kun lähtee asteikon kuudennesta sävelestä ylöspäin, löytyy myös luonnollisen molliasteikon kaava ja sen sävelet. Duuriasteikkoon sisältyy kaikki kirkkosävellajit eli moodit. Asteikon sisällä on paljon informaatiota, mikä kannattaa tiedostaa ja opetella.

Kitaran otelaudan hahmottamisen ja hengittämisen ensimmäinen taso

Otelaudan hahmottamismetodissa otetaan lyhyt kahden tahdin melodiapätkä, missä aluksi ambitus on suuri sekunti eli kokosävelaskel. Melodiapätkän ambitus on C-sävelestä D:hen. Nauhavälialue rajataan välille I – XII ja sävelkorkeus kaksiviivaiselle oktaavialalle. Otelautaa hahmottaessa on erityisen tärkeää keskittyä hengittämiseen. Joten hengittäminen tapahtuu nenän kautta metronomin 40bpm-lukeman mukaan, niin että ensimmäinen tahti hengitetään sisään tai ulos ja toinen tahti ulos tai sisään. Hengittäminen on keskittymisen kannalta oleellisin asia.

Perussääntönä on, että etusormella ja pikkurillillä aloittaessa sormitusvaihtoehtoja on aina yksi. Keskisormella aloitettaessa sormitusvaihtoehtoja on myös yksi lukuunottamatta kolmoskielellä eli G-kielellä aloitettaessa, missä niitä on kaksi. Nimettömällä aloitettaessa vaihtoehtoja on yksi ykköskielellä ja muilla kielillä vaihtoehtoja on kaksi. Myöhemmin sormitusvaihtoehdot riippuvat myös harjoitusmelodian ambituksen laajuudesta, ja siitä syntyvästä sormitusvaihtoehtojen suuresta lukumäärästä, mitä oppaassa käsittelen myöhemmin. Koska yleensä monet oppijat ovat metaforisia, niin alla kuvat kaikista sormitusvaihtoehdoista:

Kuva sormitusvaihtoehdoista kakkoskielellä silloin, kun ambitus on C:stä D:hen eli intervallina suuri sekunti sekä oktaaviala on kaksiviivainen.

Yllä kuusi kuvaa sormitusvaihtoehdoista kolmoskielellä silloin, kun ambitus on C:stä D:hen eli intervallina suuri sekunti sekä oktaaviala on kaksiviivainen.

Yllä viisi kuvaa sormitusvaihtoehdoista neloskielellä silloin, kun ambitus on C:stä D:hen eli intervallina suuri sekunti sekä oktaaviala on kaksiviivainen.

Lopuksi

Olen aivan varma, että jos tekniikkaan tutustuu vasta kitaransoiton aloittava tai jo sen parissa pitkään ollut soittaja, niin se antaa soittajalle uudenlaisen työkalun hallita otelaudan hahmottamista. Olen yrittänyt etsiä lähdeaineistoa tällaisen kitaransoiton otelautahahmottamisen ympäriltä, mutta en ole löytänyt juuri sellaista, mikä käyttää täsmälleen edellämainittua metodia. Toivon, että tämä auttaa muita hahmottamisen kanssa painivia kitaristeja.

Kirjoittaja: Janne Väätämöinen, Karelia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:

Anttila, M. 2004. Musiikkiopistopedagogiikan teoriaa ja käytäntöä. Joensuun yliopiston kasvatus- tieteiden tiedekunnan opetusmonisteita, N:o 39.

Csikszentmihalyi, Mihaly. 1990. Flow-elämän virta. Helsinki: Rasalas Kustannus.

Hyry, E. K. 2007. Matti Raekallio soitonopetuksensa kertojana ja tulkitsijana. Acta Universitatis Ouluensis, N:o E 95. Viitattu 10.3.2015.
http://herkules.oulu.fi/isbn9789514286353/isbn9789514286353.pdf.

Tynjälä, P. (1999). Oppiminen tiedon rakentamisena. Helsinki: Kirjayhtymä.