MIELIKUVILLA HUULIHARPUTTELUA – Mielikuvaharjoitusten ja äänteiden käyttö huuliharpun soiton opetuksessa

Puhallinsoittimien soiton opetuksessa on haasteellista usein se, että oppilas ei näe, mitä opettajan suun sisällä tapahtuu. Toisin esimerkiksi kitaran soiton opetuksessa oppilas pystyy toistamaan joten kuten opettajan esimerkin avulla näkemänsä otteet ja soittosuorituksen. Joidenkin puhallinsoittimien, esimerkiksi trumpetin ja huilun kohdalla oppilas pystyy näkemään opettajan käsillä tekemät sormitukset, mutta suun sisälle hän ei näidenkään soittimien opetuksessa pysty kätevästi kurkistamaan.

Olemassa on soitonoppaita esimerkiksi kurkkulauluun, joissa opettaja on kuvannut ultraäänikameralla suuontelonsa laulaessaan. Tällaisesta saattaa olla apua, mutta ihminen ei ole tottunut tietoisesti hallitsemaan suuontelonsa hienomekaniikkaa visuaalisen esimerkin kautta. Tämän takia esimerkiksi huuliharpun soiton opetuksessa hyödylliseksi ovat osoittautuneet mielikuvaharjoitukset ja vokaaliäänteiden hyödyntäminen.

Yksiääninen soitto huuliansatsilla

Ensimmäinen haastava asia, joka aloittelevilla huuliharpun soittajilla tulee vastaan, on saada soittimestaan tulemaan ainoastaan yksi sävel kerrallaan. Ensimmäinen henkäys huuliharpun sisuksiin aiheuttaa lähes poikkeuksetta usean sävelen muodostaman soinnun. Soitonopettaja voi ensimmäiseksi antaa alkutaipaleella olevalla oppilaalle avuksi kuvauksen siitä, mitä huuliharpun sisällä ja suussa konkreettisesti tapahtuu, kun yksittäisiä tai useita säveliä soitetaan kerrallaan. Tämä on hyödyllistä erityisesti taivutustekniikkaa opetettaessa, johon palaan myöhemmin artikkelissani. Yksiäänisen soiton hallinnan opetuksessa on opettajan mahdollista näyttää jonkin verran esimerkkiä omilla huulillaan. Mielikuvat ovat kuitenkin suureksi avuksi oikeaa huulien asentoa etsiessä.

Tässä artikkelissa käsittelemäni yksiäänisen soiton tekniikka on niin sanottu ”huuliansatsi” tai ”huulitekniikka”. Huuliansatsissa huulet muotoillaan aivan kuin imettäisiin pillillä tai annettaisiin suukko otsalle. Huulten tulisi olla samaan aikaan törröllään ja mahdollisimman rentoina. Huuliharppu asetetaan rennon alahuulen päälle. Huuliharpun tulisi olla kosketuksissa huulten sisäpinnan kostean ihon kanssa. Alahuuli muodostaa silloin tiiviin kourun, joka ohjaa ilmavirran keskimmäiseen huulten välissä olevaan reikään. (Kyhälä & Träskelin 2009, 28.)

Kuva 2. Huuliansatsi. (Kuva: Janne Ojajärvi.)

Monissa huuliharppuoppaissa annetaan avuksi mielikuvia. Suosituimpia mielikuvia ovat pillillä juominen, vihellys ja poskelle tai otsaan suutelu. Kirjassa ”Harmonica for dummies” Winslow Yerxa mainitsee ”pikkusiskon mutristetut huulet” (Yerxa 2008, 65). Tom Bell mainitsee oppaassaan ”A Sourcebook of Sonny Terry Licks for Blues Harmonica” että huulten tulisi olla samassa asennossa kuin sanottaisiin ”ooooo” ja tarvittaessa korjattaisiin hieman huulten muotoa. (Ball 1996, 10).

Käytännössä yksiäänisen soiton avuksi huuliansatsilla toimivat omien kokemuksieni perusteella monet edellä mainituista mielikuvaharjoituksista, mutta tehokkaimmin, kun niitä käytetään yhdessä visuaalisen esimerkin kanssa. Opettaja voi näyttää, minkälainen hänen omien huuliensa asento on soittoasennossa ja pyrkiä sen jälkeen mielikuvaharjoituksilla auttamaan oppilasta jäljittelemään samanlaista. Mielikuvaharjoituksista voi olla hyötyä myös tavoitellessa ilmatiivistä otetta huuliharpusta, jotta mahdollisimman vähän ilmaa pääsisi vuotamaan suupielistä huuliharpun ohi. Näistä mainitsen esimerkkeinä mielikuvat ”iilimato” ja ”imukuppi”. Uusiseelantilainen huuliharppumestari Brendan Power kertoo että tukevaa sointia tavoitellessa pitäisi suun tila pitää isona, aivan kuin olisit nielemässä tennispalloa (Power 2000, 11). Iso tila mahdollistaa huuliharpun äänelle ison resonaatiotilan.

Taivutustekniikka

Olennainen osa huuliharpun soittoa on taivutustekniikka. Taivutusääni tarkoittaa ilmiötä, jossa soittajan suuontelon muotoa ja ilmanpainetta kontrolloimalla voi portaattomasti laskea äänen sävelkorkeutta tiettyyn rajaan asti. Huuliharpun rakenteesta johtuen soittajan puhaltama ja imemä ilmavirta on aina tekemisissä kahden kielen kanssa kerrallaan: puhalluskielen ja imukielen. Soittajan muokatessa ilman kulkua ääniaukkoon voi kieli tavallisesti alkaakin värähdellä kieliaukosta poispäin. Esimerkiksi sisään hengittäessä reikään voikin siis puhalluskieli värähdellä, mitä sen normaalilla imutekniikalla ei pitäisi tehdä. Tällöin esimerkiksi imuaukosta, josta normaalisti sisään hengittäessä saisi äänen D, voi taivuttamalla saada puolisävelaskelta matalamman sävelen C#. Joistain rei’istä pystytään säveltä laskemaan yhäkin matalammalle. Taivutuksia voidaan tehdä normaalilla taivutustekniikalla tietyistä rei’istä imemällä ja tietyistä puhaltamalla. (Kyhälä & Träskelin 2009, 82.) Lisäksi on olemassa haastavampi ylitaivutustekniikka, jonka avulla on mahdollista tehdä taivutus jokaisesta puhallusaukosta sekä imulla, että puhalluksella (Koorn 2004).

Kuva 2. Esimerkki suun muodosta taivuttaessa imukieliä. (Barrett 1994, 14 mukaan). (Kuva: Janne Ojajärvi.)

Taivutustekniikoiden opetuksessa mielikuvaharjoituksilla on erityisen tärkeä rooli. Huuliharpunsoiton opettajan on haastavaa näyttää selkeästi, miten esimerkiksi kurkkua kiristetään tai kielenkantaa nostetaan. Onneksi suun sisällä tapahtuu samanlaisia asioita myös silloin, kun puhumme toisillemme tai teemme suullamme jotain muuta arkista. Tästä johtuen huuliharpun soiton opetuksessa on luontevaa hyödyntää joidenkin vokaalien ja äänteiden käyttöä. (Kyhälä & Träskelin 2009, 85-86.)

David Barrett vertaa taivutustekniikkaa polkupyörällä ajamiseen: kun sen kerran oppii, se tulee automaattiseksi osaksi sinua, jolloin sinun ei tarvitse enää ajatella sitä tai keskittyä siihen. Polkupyörän lisäksi hän käyttää auttavana mielikuvana myös autoa: kun ajat autoa, tarvitset kaksi elementtiä: auton ja kovan autotien jonka päällä ajat. Kova kitalaki on kuin autotie. Kun autotie antaa autolle kovan alustan liikkua, kova kitalaki antaa kielellesi pinnan jota vasten liikahdella. (Barrett 1994, 9-13.) Tämä kuvaa hyvin kielen liikkeiden keskeistä asemaa taivutuksien hallinnassa.

Ihmiskehoa läheisempi esimerkki mielikuvaharjoituksesta on pirtelön juonti pillillä. Kuvittele pirtelön olevan erittäin tiheää ja lopulta imiessäsi pillin päähän tarttuu jäätelökimpale. Tällöin imuun tarvitaan lisää painetta ja syntyy tukkoinen imuääni. Tämä imuääni edustaa taivutusta. (Ball 1996, 17.)

Monien taivutuksia käyttävän huuliharpun soittajien suosima on mielikuva jousen vetämisestä. Kun ääntä taivutetaan alaspäin, tuntuu kuin se pyrkisi koko ajan takaisin taivuttamattomaan lähtösäveleen. Tästä syntyy tunne, että soittaja vetää ääntä jousen tavoin alaspäin. Pitääkseen äänen taivutetulla sävelkorkeudella, täytyy suuhun syntynyttä ”vetoa” ylläpitää, tai muuten jousi ponnahtaa takasin ylös. (Kyhälä & Träskelin 2009, 88.)

Mielikuvien lisäksi huuliharpun opettaja voi käyttää taivutustekniikan harjoituksissa muutamia vokaaleja. Esimerkiksi C-vireisen blueshuuliharpun neljännen reiän suoraa imuääntä soitettaessa suun asento vastaa vokaalia I. Tällöin kieli lepää suun pohjalla ja sen kärki koskettaa kevyesti alahampaita. Taivutettaessa ääntä matalammaksi, tulee suun asento muuttaa vastaamaan U-vokaalia. Samalla suun sisätila kapenee ja kieli liikkuu hieman taaksepäin irroten alaetuhampaista. Puhallustaivutuksissa taas voi käyttää taivuttamattomaan ääneen vokaalia E ja taivutettuihin vokaaleja I ja Y. Näistä vokaalissa I sävel taipuu alaspäin puolisävelaskeleen ja vokaalissa Y kokosävelaskeleen (Kyhälä & Träskelin 2009, 86). Myös muita vokaaleja on käytetty apuna. Tom Ball käyttää oppaassaan ”Source book for Sonny Terry” imutaivutuksiin äänteitä ”oo-i” ja David Barrett äänteitä ”ii-o”. Barret mainitseekin että jos kyseiset vokaalit eivät toimi jonkun kohdalla, voi käyttää vaihtoehtoisia vokaaleja. (Ball 1996, 17; Barrett 1994, 14.)

Harjoitukset käytännön opetustyössä

Olen soveltanut edellä mainittuja mielikuva- ja vokaaliharjoituksia opetukseeni ja kehittänyt samalla myös omia hyödylliseksi osoittautuneita keinoja. Koska jokainen oppilas on erilainen ja omistaa erilaisen suun, täytyy huuliharpunsoiton opettajalla olla käytössään monipuolinen työkalupakki erilaisia harjoituksia. Joku harjoitus voi toimia jollekin oppilaalle erinomaisesti, mutta toiselle oppilaalle siitä ei välttämättä ole apua laisinkaan.

Yksiäänisen soiton huulitekniikkaa opetettaessa hyödyllisiksi ovat osoittautuneet monet aiemmin mainitsemistani harjoitteista. Ajatus pillillä imemisestä on hyödyllinen, jos muistaa korostaa sitä, että huuliharpun soitossa kyse on enemmänkin hengittämisestä huuliharpun kautta kuin varsinaisesta imemisestä. Pilliesimerkki antaakin lähinnä suuntaa antavan kuvan huulien soittoasennosta. Hyödylliseksi mielikuvaksi on osoittautunut myös itse keksimäni harjoite, jossa oppilas kuvittelee olevansa juuri ja juuri veden pinnan alla selällään ja hengittävänsä pillin kautta. Tämä antaa oikeanlaisen suunnan huulien muotoilun, sekä ilman hallinnan harjoitteluun.

Taivutuksien opetuksessa olen käyttänyt apunani mielikuvia ilman suunnasta, jousen vedosta ja tiheän pirtelön juomisesta pillillä, sekä eri vokaaleja ja konsonanttia K. Eräs oppilaani koki tehokkaaksi, että aloitin imutaivutuksien opetuksen mielikuvalla pirtelön juonnista. Tähän lisäsin vielä mielikuvan siitä, että ilma tulee suuhun alhaalta päin (vaikka todellisuudessa pyritäänkin ohjaamaan ilmavirta tulemaan ylhäältä päin), sekä äänneharjoituksen. Äänneharjoituksessa muotoiltiin suu taivuttamattomassa äänessä kuin sanottaisiin vokaali I ja muutettiin se vähitellen siihen muotoon kuin se on sanottaessa vokaali U. Koko ajan samalla kuviteltiin imevämme tuhtia pirtelöä pillillä. Liu’uttaessa vokaalille U kuviteltiin jäätelönpalan tarttuvan pillin päähän kasvattaen imupainetta. Oikeanlaisen ilmavirran saavuttamiseksi vokaalille U neuvoin oppilasta nostamaan kielenkantaansa aivan kuin hän sanoisi konsonantin K ja raottaisi sitten aivan pienesti juuri sulkeutunutta ilmakanavaa. Tällöin imemisestä kuului ajoittain samanlainen korina, kuin pirtelön viimeisten pisaroiden imemisestä mukin pohjalta. Tämän harjoituksen mukaisesti toistamalla siirtymistä vokaalista I vokaaliin U, oppilas lopulta sai aikaan ensimmäisen taivutusäänensä. Taivutusäänen hallintaa harjoitellessa mielikuva jousen taivutuksesta on osoittautunut tehokkaaksi.

Eräs toinen oppilaani koki hyödyllisimmäksi ensiharjoitteeksi taivutuksiin pelkän eri vokaalien käytön. Kolmas oppilaani taas mietti taivutusten aikana vokaali-konsonantti-yhdistelmiä ”ki” ja ”ga”, joista ”ki” oli taivuttamattomalle sävelelle ja ”ga” taipuneelle. Tärkeäksi he kokivat myös sen, että jos tehdään mielikuvaharjoitus ensin ilman soitinta, niin opettaja painottaisi mielikuvan säilyttämistä vahvana silloinkin kun huuliharppu tuodaan huulille. Eli soittimen ollessa suulla pyrittäisiin yhä kuvittelemaan että suulla on esimerkiksi pilli eikä huuliharppu. Jos mielikuva herpaantuu, saattaa huulien asento melko tiedostamattakin palata tavanomaiseen soittoasentoon.

Erilaisten oppilaiden kanssa työskentely on yhä enemmän vahvistanut käsitystäni ihmisten erilaisuuksien vaikutuksista huuliharpun soittoon. Jokainen tulkitsee maailmaa eri tavoin ja omistaa erilaisten yksilöllisen suuontelon sekä suun lihaksiston. Tämä vaatii opettajalta kykyä jatkuvasti soveltaa vanhoja ja kehittää uusia keinoja saada oppilas ymmärtämään ja hallitsemaan tavoiteltavat asiat.

Kirjoittaja: Janne Ojajärvi, Karelia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:

Ball, Tom. 1996. A source book of Sonny Terry licks. Anaheim Hills: Centerstream publications.

Barrett, David. 1994. Building harmonica technique. Pacific: Mel Bay Publications.

Jokelin, Jantso. 2013. Huuliharppukirja. Turku: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.

Koorn, T. 2004. Overblow Technique on the Diatonic Harmonica. Overblow.com -sivusto 14.4.2004. Viitattu 1.3.2015. http://www.overblow.com/?menuid=116

Kyhälä, J. & Träskelin J. 2009. Pelti polskia laulaa – Kansanmusiikkia blues-huuliharpulla. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.

Power, Brendan. 2000. Play Irish music on the blues harp. Cantenbury: Brendan Power.

Yerxa, Winslow. 2008. Harmonica for dummies. New york: Wiley Publishing.