Tanssinopetuksen erot Suomessa ja Portugalissa

Artikkelimme pohjautuu ulkomaanvaihtokokemuksiimme Lissabonissa Portugalissa. Virkki suoritti vaihdon syksyllä 2012 ja Väisänen syksyllä 2013. Suoritimme vaihdon samassa Escola Superior de Danca- koulussa ja huomasimme havainnoivamme samanlaisia asioita koulusta ja päätimme tarkastella kokemuksia yhdessä. Halusimme tarkastella artikkelissa erityisesti opetuksen ja oppimiskäsityksen eroja Suomen ja Portugalin välillä. Emme pyri artikkelissamme arvioimaan koulujen opetusmenetelmiä ja tuloksia, emmekä halua laittaa niitä paremmuusjärjestykseen, vaan tuomme huomioitamme esille. Molemmissa kouluissa on niin hyviä kuin huonojakin menetelmiä.

Oppimiskäsitys

Ihmiskäsitykset voi jakaa karkeasti kahteen, mekanistiseen ja humanistiseen. Mekanistisessa oppimiskäsityksessä oppija on passiivinen tiedon vastaanottaja ja siihen reagoija (Pylkkä n.d.). Behavioristisessa oppimisessa oikeasta käyttäytymisestä palkitaan, esimerkiksi tanssitunnilla oikein tehdystä asiasta saa kehuja, joka motivoi opiskelijaa oppimaan lisää.  Ei-toivotusta suorituksesta oppilas saa rangaistuksen. Esimerkiksi tanssitunnilla ei-toivottua käyttäytymistä voidaan rankaista jättämällä oppilas huomiotta. Yleinen oletus on, että opettaja on aktiivinen ja oppija passiivinen osapuoli.

Humanistisessa ihmiskäsityksessä oppija on tavoitteellinen ja aktiivinen tiedon hankkija, käsittelijä ja arvioija sekä oman tietorakentajansa järjestäjä. Humanistinen käsitys jakaantuu kolmeen osaan konstruktivistiseen, kognitiiviseen ja kokemukselliseen oppimiskäsitykseen. (Pylkkä n.d.).

Konstruktivistisen käsityksen mukaan oppimisen lähtökohtana on opiskelijan aikaisemman tiedot, ongelmanratkaisutavat, kokemukset ja skeemat. Oppiminen on aikaisemman tiedon muokkaamista, täydentämistä ja uudelleen rakentamista. Itsearviointi ja reflektointitaito ovat tärkeitä, jotta oppija tiedostaa miksi oppii. Oppiminen ei ole täysin itseoppimista, vaan opettaja on suuntaamassa oppijaa oikeaan suuntaan, asettaa tavoitteita ja arvioi oppimista.

Kokemuksellisessa oppimisessa  on tärkeää aktiivinen kokeilu, jossa käytännön toiminta ja ihmisiin tai tilanteisiin vaikuttaminen korostuu.  Kognitiivinen käsitys perustuu informaation prosessointiin ja ihmiseen tiedon käsittelijänä. (Oppimis- ja ohjauskäsityksiä n.d.)

Suomessa tunneille asetetaan yleisesti tavoitteet, tai vähintään jaksokohtaiset tavoitteet, mitä opiskelijan pitäisi oppia tietyssä ajassa. Tavoitteet eivät aina ole tunneilla havaittavissa, mutta niiden pitäisi olla opettajalle selkeästi esillä tuntisuunnitelmassa. Erityisesti baletissa tunnin tavoitteet tulevat esille selkeämmin kuin esimerkiksi jazz- tai nykytanssissa. Opettajan oma aktiivisuus ja halu kertoa tunnin tavoitteista ovat opettajan oma päätös. Oppijan pitäisi olla tavoitteellinen ja aktiivinen tiedon hankkija ja  Suomessa opiskelijalle annetaankin tilaisuus omaan ajatteluun ja korostetaan ymmärtämisen merkitystä. Oppiminen ei siis ole mallioppimista vaan opiskelijan ja opettajan vuorovaikutusta.

Portugalissa kokemuksemme mukaan behavioristinen oppimiskäsitys on yleisempää kuin Suomessa. Tunneilla on paljon mallioppimista, joka ilmenee esimerkiksi tunnin nopealla tempolla ja asioita ei jäädä pohtimaan, toisin kuin Suomessa. Opettaja näyttää harjoituksen, jonka sitten oppilaat toistavat. Tunneilla oppijan ei anneta kyseenalaistaa opettajan opettamaa asiaa, ainakaan opettajan ollessa läsnä. Koska oppilaita on paljon, huomiointi on vähäistä. Vain harvoja ja valittuja palkitaan, eikä oppilaille anneta suullisia korjauksia.

Tunnin tapakulttuuri

Suomessa tunneilla on keskusteleva ilmapiiri. Opettaja ja oppilaat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, oppiminen on molemminpuolista. Hierarkiaa ei ole, opettaja ei siis ole guru, jota oppilaat kuuntelevat , vaan oppimistilanne on tasavertainen. Tasavertaisuus voi tuottaa myös ongelmia, sillä opettajan ja oppilaan ollessa ”kavereita”, tuntirauha saattaa kärsiä. Tasavertaisuus voi vaikuttaa opettajan palautteeseen ja kritiikin antaminen voi olla vaikeampaa. Suomessa ollaan yleisesti vapaampia tunnilla jutusteluun, mutta tämä on opettajakohtaista ja saattaa vaihdella myös tuntikohtaisesti. Suomessa opettaja ottaa vastuun oppilaista enemmän kuin Portugalissa, välillä turhankin paljon. Usein oppilaan ongelmat otetaankin omalle vastuulle, mikä mahdollisesti lisää opettajan stressiä.

Portugalissa opettaja on selkeä auktoriteetti, joka ohjaa tunnin kulun.  Häntä ei kyseenalaisteta, vaan hänen materiaalinsa toistetaan ilman vastaväitteitä. Portugalissa tunti alkaa opettajan saapuessa paikalle, oli hän sitten ajoissa tai myöhässä. Tuntia myös jatketaan niin kauan, että opettaja on saanut omasta mielestään käytyä läpi opetettavat asiat.

Tunnin rakenne

Suurin ero Portugalin ja Suomen tuntirakenteissa on se, että Portugalissa tunneilla ei ole selkeää kaavaa tai rakennetta ja joitain harjoitteita tehtiin lähes koko vaihdon ajan. Emme havainneet Portugalissa selkeitä tunti- tai jaksosuunnitelmia, vaan luulemme heidän noudattavan lukuvuosikohtaisia suunnitelmia. Sen sijaan Suomessa tunneilla noudatetaan jaksosuunnitelmaa ja teemat vaihtuvat esimerkiksi tunneilla viikoittain. Useimmissa Suomen tanssikouluissa noudatetaan tanssikoulun omaa opetussuunnitelmaa, jonka pohjalta opettajat  laativat tunnit. Tunnin rakenteet ovat molemmissa maissa lähes aina samanlaiset. Tunti aloitetaan lämmittelyllä, jonka jälkeen tulee tekniikkaosio ja lopuksi loppusarja.  Balettitunnin rakenne noudatti perinteistä kaavaa. Ensin työskennellään tangossa noin puolet tunnista, jonka jälkeen siirrytään keskilattialle ja lattian poikki tehtäviin sarjoihin. Lopuksi tehdään yleensä isoja hyppyjä kulmasta.

Palautteen anto

Suomessa pyritään joka tunnilla huomioimaan oppilas jollain tavalla ja antamaan kaikille oppilaille tasapuolisesti palautetta. Huomioon ottaminen ja palautteen anto riippuu ryhmän koosta ja oppilaiden i’istä. Palaute on pääosin rakentavaa ja positiivista, negatiivista palautetta jopa vältetään ja pyritään saamaan negatiivisetkin asiat positiivisuuden kautta ilmaistua oppilaalle. Suomessa tunnista käytetään usein paljon aikaa palautteen antoon, toisin kuin Portugalissa, jossa palautetta saa melko vähän tai ei ollenkaan. Oppilaalle annettua palautetta harvoin perusteltiin, se oli usein ”oikein-väärin”-palautetta, ja oppiminen jäi täten oppilaan omalle vastuulle.  Kirjallinen palaute on sekä Suomessa että Portugalissa vähäistä.

Mitä opimme?

Vaihto oli meille kummallekin kokonaisuutena erittäin opettavainen kokemus. Näkemyksemme opettamisesta ja oppimiskäsityksistä laajeni ja saimme kokemusta erilaisista opetustyyleistä. Koemme, että tämä vahvisti molempien opettajuutta. Oli mielenkiintoista päästä osallistumaan behavioristista opetuskäsitystä noudattaville tunneille, ja huomata tämän oppimiskäsityksen tuottavan tuloksia siinä missä humanististenkin käsitysten. Vaikka behavioristista oppimiskäsitystä ei voi pitää kovin ihmisläheisenä, tämäkin tapa palvelee joidenkin oppimista. Humanistinen oppimiskäsitys antaa enemmän tilaa omalle ajattelulle, mutta voi olla taas joillekin vaativa tapa oppia. Pitää muistaa se, että maailmassa on yhtä paljon erilaisia oppijoita, kuin on opettajiakin.

Kirjoittajat: Rosa Virkki ja Taru Väisänen 2014, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Pylkkä, O. N.d. Oppimiskäsitykset. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillisen opettajakorkeakoulun avoimet oppimateriaalit. Viitattu 24.04.2014. http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset.

Oppimis- ja ohjauskäsityksiä. N.d. Itä-Suomen yliopisto, Avoin yliopisto. Viitattu 24.04.2014.  https://www.uef.fi/fi/aducate/oppimis-ja-ohjauskasityksia#kokemuksellinen.