Tanssi hyvinvoinnin välineenä

Olemme tänä keväänä tanssinopettajiksi valmistuvia Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Opiskelumme aikana olemme molemmat olleet kiinnostuneita tanssialalla työskentelystä työympäristöissä, joissa taide- ja tanssikasvatus eivät ole itsestään selviä asioita. Näemme tanssitaiteen mahdollisuudet tärkeänä nimenomaan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Tässä artikkelissa tuomme esiin, miten tanssilla on mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti ihmisen arkeen. Toivomme, että sitä kautta tanssi voitaisiin nähdä entistä monipuolisemmin, muunakin kuin tietyn tanssilajin tekniikan opetteluna tai ammattilaisuuteen tähtäävänä harrastuksena. Olemme kiinnostuneita tutkimaan tanssin vaikutuksia yksilöiden ja yhteisöjen sosiaalisiin taitoihin, oppilaan omaan ilmaisuun ja heittäytymiskykyyn, yksilön minäkuvan hahmottamiseen sekä miten tanssin avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi erilaisiin neurologisiin häiriöihin tai iän tuomiin rajoitteisiin.

Haluamme tulevaisuudessa työskennellä alallamme mahdollistaen taiteen kokemisen niissä yhteisöissä, joissa taidetta ei ole vielä toistaiseksi tarjolla tai sitä on hyvin vähän. Korkeakoulussa opiskellessamme olemme tutkineet tätä osa-aluetta niin pedagogisten harjoittelujaksojen kuin opinnäytetyön kautta. Nina Viiala on tutustunut koulutanssiin mm. lastentanssiharjoittelussaan Snellmannin koululla 1.-2. luokkalaisten kanssa ja osallistumalla Vautsi Vau –hankkeeseen Minna Canthin yläkoululla, jossa tytöillä oli mahdollisuus kokeilla tanssia osana liikuntatunteja. Anniina Rinne on kiinnostunut työskentelemään tanssitaiteilijana erityistä tukea tarvitsevien ryhmien parissa. Hän on perehtynyt näiden ryhmien opetukseen pedagogisten harjoittelujaksojen aikana.

Tanssinopetus kouluympäristössä

Tanssi saa Suomessa valitettavan vähän huomiota peruskouluissa, joissa taideaineet muutenkin tuntuvat olevan nykypäivänä hyvin ahtaalla ja niiden arvostus hiipumassa. Tieteelliset tutkimukset tukevat ajatusta tanssin tärkeydestä koulumaailmassa. Ihmisen on todettu oppivan koko kehollaan ja kehon kautta saatu aistitieto ohjaa myös ajattelua sekä aivojen toimintaa. Tanssissa konkreettinen tekeminen yhdistyy ajatteluun ja sitä kautta oppimiseen, jolloin tanssi tukee yksilön kokonaisvaltaista oppimista. (Heinonen 2013.)

Tanssilla olisi paljon tarjottavaa peruskouluissa, sillä se tukisi esimerkiksi monia peruskoulun opetussuunnitelman tavoitteita, jotka nyt jäävät vähälle huomiolle opetuksessa: Tanssi auttaisi huomioimaan erilaisia oppijoita ja erityisesti tekemällä oppivat kinesteettisesti suuntautuneet oppilaat hyötyisivät tanssista, jotka voivat nykypäivänä jäädä helposti auditiivisten ja visuaalisten oppilaiden jalkoihin. Tanssin avulla voitaisiin lisätä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja kannustaa poikia tanssiharrastuksen pariin, jos tanssia olisi tarjolla tasapuolisesti sekä tytöille että pojille. Tanssi tarjoaisi oppilaille kulttuurielämyksiä ja se harjoittaisi esteettisyyden tajua. Tanssin kautta opitaan toimimaan yksin ja ryhmässä, jolloin se harjoittaa sosiaalisia taitoja. Tanssi on lisäksi luovaa toimintaa, joka tukee yksilön luovan ajattelun kehitystä ja pitää sitä yllä, koska tanssi ei yleensä tarjoa valmiita vastauksia tai rajaa vastausta vain yhteen oikeaan. (Anttila 1994, 11-17; Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004.)

Nykypäivänä on noussut huoli oppilaiden heikosta viihtyvyydestä koulussa ja yleisesti oppilaiden hyvinvoinnista. Tutkimuksissa käy jatkuvasti ilmi, että kouluissa voidaan huonosti, oppilaiden psyykkiset ja henkiset ongelmat lisääntyvät ja kouluviihtyvyys nähdään ongelmallisena asiana. (Karppinen, Ruokonen & Uusikylä 2008, 13.) Mielestämme tähän ovat osasyynä ehdottomasti taito- ja taideaineiden tuntimäärien väheneminen, jolloin koulumaailmassa korostuvat liikaa suorittaminen, tuloshakuisuus ja faktatiedon omaksuminen. Koulussa ei ole enää tarpeeksi tilaa itsensä ilmaisulle ja luovalle ajattelulle. Jos ihmisen luovuus ja tarve ilmaista itseään tukahdutetaan, ihminen kärsii. Peruskoulussa luokkakoot ovat suuria ja oppilaita on yhä vaikeampi kohdat yksilöinä, vaikka jokaisella yksilöllä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tanssi- ja taidekasvatuksella on yksilöä tasapainottava vaikutus, ne tarjoavat keinoja elämänhallintaan, harjoittavat keskittymiskykyä ja mielekkään sekä aktiivisen toiminnan kautta lisäävät yksilön hyvinvointia (Karppinen ym. 2008, 7, 13).

Tanssi liikuntatunneilla

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa tanssi on mainittu yhtenä liikunnanopetuksen sisältöalueena, sillä liikuntatunneilla tulisi oppia ”musiikki- ja ilmaisuliikuntaa sekä tanssia”. (Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2004, 248-250.) Nämä kaikki termit ovat hyvin moniselitteisiä ja tanssi, ilmaisuliikunta sekä musiikkiliikunta voivat merkitä eri ihmisille hyvinkin eri asioita. Mielestämme tanssin ymmärtäminen osana liikuntatuntien sisältöä on ongelmallista, koska tanssi on paljon muutakin kuin vain liikuntaa, tanssi on lisäksi taidetta. Tanssi pitäisi pystyä näkemään monipuolisemmin, ei vain joko liikkumisena tai taiteena, vaan kumpanakin yhtä aikaa.

Huomionarvoista on, että luokanopettajan ja liikunnanopettajan koulutukseen kuuluu hyvin vähän tanssin opiskelua. Näin ollen esim. luokanopettajien ymmärrys tanssin opettamisesta ja tanssista ylipäänsä ovat hyvin vähäisiä, eikä luokanopettajilta siksi voida odottaa erityistä pätevyyttä tanssin opettamisesta (Anttila 1994, 13). Näin ollen peruskoulussa tapahtuva tanssinopetus onkin kiinni opettajan omista mielenkiinnonkohteista, vahvuusalueista ja halusta painottaa tiettyjä lajeja. Jos opettajalla ei ole muualta hankittua ymmärrystä ja tietoa tanssista, hän todennäköisesti ei osaa opettaa tanssia kovinkaan monipuolisesti.

Tanssi jää liikuntatunneilla hyvin helposti vain pieneksi pintaraapaisuksi, koska liikuntatunneilla pitäisi tutustua monipuolisesti liikuntatarjontaan ja aika ei yksinkertaisesti riitä tanssiin syventymiseen. Siksi kannattaakin ehkä kysyä onko liikuntatunti oikea paikka tanssin harjoittamiseen? Esimerkiksi myös musiikin opetussuunnitelmasta löytyy tavoitteita, joihin voitaisiin pyrkiä tanssin avulla, joten tanssi voitaisiin siirtää myös osaksi musiikkikasvatusta, jonka alla tanssi voitaisiin nähdä ehkä hieman moniulotteisemmin. Mielestämme kuitenkin paras vaihtoehto olisi tehdä tanssista oma itsenäinen taideaineensa peruskouluun, koska tanssin asettaminen jonkin muun oppiaineen alle rajoittaa helposti näkemystä tanssista. Omana taideaineena tanssin monipuolisuus ja kokonaisvaltaisuus tulisivat paremmin esiin ja tanssin hyvinvointia edistävät vaikutukset korostuisivat mielestämme vielä enemmän.

Tanssinopettajan työnä yhteisötanssi

Yhteisötaiteen opetuksessa tanssikasvattajaa kutsutaan ennemminkin tanssitaiteilija nimikkeellä. Tällöin yhteisöön tuleva ammattilainen ei toimi ainoastaan opettajan roolissa, vaan on samalla tavalla muiden kanssa sekä näkijä, kokija että taiteen ja luovan toiminnan tuottaja. Hän ei toimi ainoastaan opettajana, vaan myös tanssijan ja oppijan roolissa. (Aunola, 2006.)

Erityistä tukea tarvitsevia ryhmiä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset, ikäihmiset sekä liikuntarajoitteiset. Luovan toiminnan tavoitteena on saada jokaisen tekijän oma ääni kuuluville. Osallistuminen toimintaan on kuitenkin oman tarpeen ja tahdon mukaista. Toiminnassa on hyvin sosiaalistava vaikutus, sillä yhdessä tekeminen ja jokaisen vaikuttaminen ryhmäprosessiin on yhtä suuri. Jokainen yksilö on oikeutettu vaikuttamaan itseilmaisullaan toimintaan. Sen merkitys prosessina on tärkeämpää kuin sen lopputulos. Suurin merkitys on sillä, että koko yhteisön voimin rakennetaan taiteellinen prosessi. (Aunola, 2006.)

Yhteisötanssi käsittää ajatuksenaan sen, että jokainen on oikeutettu ilmaisemaan itseään liikkeen kautta. Siinä kaikki yksilön valinnat ovat mahdollisia, jokainen liike ja liikkuva keho ovat yhtä arvokkaita ja kauniita eikä vääriä liikevalintoja ole. Yksilö saa mahdollisuuden oman kehon kuunteluun ja liikkeen kautta yhteyden muihin ryhmän jäseniin. (Aunola, 2006.)

Yhteisötanssissa korostuvat eri aistinkanavien käyttö, jolloin toiminta irtaantuu sanallisesta ilmaisusta ja rationaalisuudesta. Työmenetelminä voidaan käyttää mm. tanssi-improvisaatiota, joka vaatii jokaiselta toimintaan osallistuvalta hetkessä olemista, tilanteen kuuntelua sekä siihen mukautumista. Myös musiikin ja liikkeen välinen suhde koetaan tärkeäksi välineeksi. Kontaktin antaminen ja vastaanottaminen katseen sekä kosketuksen kautta korostuvat. (Aunola, 2006.)

Toiminnan tavoitteena on kokemuksellinen oppiminen, jolloin oppimisvälineenä toimii oma keho. Sen kautta koetaan ilmiön käsitteellistäminen sekä ymmärtäminen. (Aunola, 2006.)

Eri ryhmien tavoitteet tanssin kokemiselle

Tämän teksti on koottu Anniina Rinteen opiskeluaikana saamieni kokemusten ja niistä syntyvien päätelmien pohjalta. Anniina Rinne on päässyt työskentelemään tanssinopettajakoulutukseen kuuluvien pedagogisten harjoittelujaksojen aikana eri-ikäisten kehitysvammaisten, sairaalaympäristössä kuntoutettavien ikäihmisten sekä lasten parissa, joilla on eriasteisia keskittymisvaikeuksia.

Kehitysvammaisten kanssa työskennellessä painottuivat kehollisten liike-erotteluiden käyttö, kehosta lähtevien äänien tutkiskelu sekä omasta kehosta lähtevä monipuolinen liikekokemus. Yhteisten tanssituokioiden tärkeimmäksi tavoitteeksi nousi sosiaalisuuden painottaminen, jolloin kunkin ryhmänjäsenen tuleminen nähdyksi ja kuulluksi mahdollistettiin. Heidän kanssaan toimintaan yhdistettiin mieluummin arkisia asioita mielikuviksi. Liian abstraktit mielikuvat ovat vaikeita hahmottaa kehon kautta.

Ikäihmisille suunnatun yhteisötanssin tavoitteeksi nousivat sosiaalisuuden lisäksi, oman kehon ja liikeratojen hahmottaminen, toimintakyvyn paraneminen sekä aivokapasiteetista huolehtiminen.

Kehon hahmottaminen ja liikeratojen ulottuvuuden ymmärtäminen aloitettiin yksilötehtävällä, jolloin kukin toimi kehonsa kanssa ottamatta ja saamatta vielä kontaktia keneltäkään. Omasta kehosta löytyvän kokemuksen kautta lähdimme suuntamaan liikettä ja huomiota ensin yhteiseen tilaan ja sitä kautta muihin ryhmänjäseniin.

Aivokapasiteetin käyttö tuli hyödynnetyksi toki liikkeessä itsessään, mutta vahvistin sitä mielikuvien ja visuaalisten, konkreettisten apuvälineiden käytöllä. Mielikuvaharjoitteina lähdimme mm. liikuttelemaan muotoa muuttavaa kuulaa, joka on sijoitettu jokaisen kehon sisälle. Kuula saattoi myös saada liikkeellään vastakohtaisesti kehon liikkumaan. Visuaalisina apuvälineinä olen käyttänyt huiveja, palloja sekä lankakeriä. Apuvälineiden käyttö työskentelymateriaalina mahdollisti tunto- ja näköaistin herkistämistä. Käytin mielelläni värikkäitä välineitä tuomaan toimintaan piristystä.

Lapsien kanssa, joilla on keskittymisvaikeuksia, huomasin heti aluksi energian purun tapahtuvan heillä ikään kuin nurin päin. Mitä energisempi harjoite oli, sitä energisempiä he olivat sen jälkeen. Tuntien tavoitteeksi syntyikin nimenomaan paikalla pysymiseen ja hetkessä olemiseen. Tähän tartuin valitsemalla tehtävänantoja, joissa oppilasta kannustetaan vahvemmin keskittymään yhteen asiaan. Vahvana tarkastelun aiheena toimi mm. rytmi.

Tarkka tehtävänantojen rytmittäminen suhteessa koko tuntiin oli hyvin tärkeää eikä liian abstraktien mielikuvien käyttö onnistunut. Oppilaani olivat hyvin sosiaalisia ja kunnioittivat jokaista ryhmän jäsentä suuresti.

Tanssi sopii kaikille

Oli mielenkiintoista tutkia tanssia hyvinvoinnin välineenä monipuolisesti erilaisissa ja toisistaan poikkeavissa ympäristöissä. Yhdistävänä tekijänä oli oikeastaan vain tanssin hyvinvointia edistävä vaikutus, sillä oppilaiden ikä vaihteli lapsista vanhuksiin ja terveydentila hyväkuntoisista heikompikuntoisiin. Oli hienoa huomata, miten tanssi oli toimiva väline hyvinvoinnin edistämiseksi, vaikka lähtökohdat, oppimisympäristöt ja yksilöt olivat keskenään hyvin erilaisia. Siksi uskallammekin väittää, että tanssi sopii ja kuuluu kaikille, nimenomaan kun tarkastellaan sen hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Tanssia ei voida eikä tule opettaa samalla tavalla jokaiselle yksilölle, mutta tanssi voi olla hyödyllistä kaikille, kunhan tanssitunti osataan rakentaa oppijan näkökulmasta ja juuri hänen tavoitteitaan sekä tarpeitaan palvelevalla tavalla.

Kirjoittajat: Nina Viiala ja Anniina Rinne 2014, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Anttila, E. 1994 Tanssin Aika. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 139. Tampere: Tammer-paino Oy.

Aunola, A. 2006. Terve Tanssi! – yhteisötanssihankkeen luentomateriaali.

Heinonen, E. 2013. Tanssin tulo kouluun ei etene. Viitattu 1.4.2014. http://tutka.pro/?p=4429

Karppinen, S., Ruokonen, I. & Uusikylä K. 2008. Nuoret ja taide – ilolla ja innolla, uhmalla ja uholla – kirjoituksia murrosikäisten taito- ja taidekasvatuksesta. 2. p. Kouvola: Oy Finn Lectura Ab.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Opetushallitus. Viitattu 3.4.2014. http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus