Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt tanssinopetuksessa

Tanssin ammattikenttä on tunnetusti hyvin sateenkaareva ja onhan queer-tematiikkakin noussut vahvasti esiin erityisesti nykytanssiesityksissä. En itse koe, että tanssiyhteisön sisällä kohdataan enää ennakkoluuloja tai syrjiviä asenteita. Artikkelissani halusin selvittää, näkyykö sama tanssin harrastuskentällä: onko moninaisuus siellä huomioitu ja miten se mahdollisesti täytyisi jatkossa ottaa enemmän huomioon.

Ainakaan oman tanssinopettajakoulutukseni aikana aihetta ei ole käsitelty sanallakaan ja näin viimeisen vuoden keväänä luulenkin, että aiheen käsittely tulee siihen jäämäänkin. Edes tyttö- ja poikaryhmien opettamisen eroja ei ole tuotu esiin. Yllätyksekseni osalle opiskelijatovereistani tuli vasta heidän kanssaan keskusteltuani ilmi, kuinka laaja on esimerkiksi sukupuolen moninaisuus ja mitä se käytännössä voi tarkoittaa.

Koen tämän itse huolestuttavana, koska nämä samat ihmiset tulevat pian valmistuttuaan kohtaamaan kaikkia näitä moninaisia ihmisiä. Usein myös herkässä kasvuiässä olevia nuoria, jotka saattavat tarvita erityistä tukea ja positiivista kannustusta identiteettinsä rakentumisen tueksi. Keväällä 2013 sateenkaarinuorten hyvinvointia Suomessa kartoitettiin laajalla kyselytutkimuksella osana Seta ry:n ja Nuorisotutkimusseura ry:n Hyvinvoiva sateenkaarinuori-hanketta. Kyselyn mukaan sateenkaarinuoret voivat keskimäärin huonommin kuin hetero- ja cissukupuoliset nuoret. Kyselyyn vastanneista nuorista 70% kertoi kokeneensa ahdistelua ja syrjintää. Usein vaikeudet ja ahdistuneisuus johtuu yhteiskunnan sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä normeista. (Alanko 2014, 54.)

Koen itse, että tanssinopettajilla on tärkeä osa oppilaan identiteetin positiivisessa vahvistamisessa sekä henkisen ja fyysisen terveyden edistämisessä. Taiteen perusopetuksen tanssin laajaan oppimäärän opetussuunnitelmassa (TPO 2002, 5) on erikseen kirjattu ylös, että opetuksen täytyy tukea oppilaan henkistä kasvua ja vahvistaa oppilaan oman identiteetin vahvistumista sekä kehittää  ymmärrystä muista ja ympäröivästä maailmasta. Niinpä myös moninaisuusnäkökulma täytyy tuoda esiin osana eettisesti kestävää opetusta.

Aihe on läsnä olevana aivan samalla tavalla tanssinopetuksessa kuin muussakin elämässä. Sitä ei voida sivuuttaa marginaalikysymyksenä. Aihe saattaa koskettaa oppilaan omaa identiteettiä tai perhettä, ystäviä tai sukulaisia. Kyse on kaikille yhteisien ihmisoikeuksien toteutumisesta ja niiden kunnioittamisesta. Miten opettaja sitten voisi osata kohdata oppilaitaan heidän tarvitsemallaan tavallaan ja tuoda moninaisuuden opetuksessaan esiin, jos asiasta vaietaan koko opiskelujen ajan ja asiaan tutustuminen jää vain valmistuvan opettajan oman kiinnostuksen varaan?

Heteronormatiivisuus, sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen

Sukupuoli- ja heteronormatiivisessa ajattelutavassa nainen ja mies asetetaan toisistaan vastakkaisiksi ja toisiaan täydentäviksi vaihtoehdoiksi, jolloin sukupuolirajat ovat toisensa poissulkevia eikä liikkumatilaa niiden välillä ole. Tämä näkyy esimerkiksi pukuhuone- ja wc-tilojen merkitsemisessä eri sukupuolille, oppilaiden jakamisessa eri ryhmiin sukupuolensa mukaan ja oppilaiden tytöttelyssä tai pojittelussa. Myöskin eri sukupuolien eroja saatetaan korostaa, jolloin saman sukupuolen edustajien yhteishenkeä ja samanlaista käyttäytymistä tuetaan (Lehtonen 2003, s. 240). Voimakkaasti sukupuolittunut ajattelutapa tekee näkymättömäksi sukupuolivähemmistöt ja rajoittaa samalla jokaisen mahdollisuuksia ilmaista omaa sukupuoltaan haluamallaan tavalla (Moninaisuus mahtuu kouluun 2012).

Heteronormatiivinen ajattelumalli ei ainoastaan jaa ihmisiä kahteen sukupuoleen, vaan se myös olettaa heteroseksuaalisuuden lähtökohtaiseksi, odotetuksi ja toivotuksi. Tällöin myös oletetaan, että kaikki oppilaat sekä heidän perheensä, ystävänsä ja kaverinsa ovat heteroita. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa seksuaalista suuntautumista ei koeta tarpeelliseksi huomioida. Harvoin tämä pitää paikkansa vaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat mitä todennäköisimmin edustettuna oppilaissa tai heidän lähipiirissään. (Moninaisuus mahtuu kouluun 2012.)

Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa sitä sukupuolta mihin henkilö samaistuu tai minkä sukupuoliryhmän kokee omakseen (Moninaisuus mahtuu kouluun 2012). Sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa tarkoitetaan transihmisiä (transsukupuoliset, transvestiitit ja muunsukupuoliset), intersukupuolisia sekä sukupuolettomaksi itsensä kokevia. Cisihmiset kuuluvat sukupuolienemmistöön. Tarkemmin sukupuolen moninaisuudesta voi lukea Seta ry:n nettisivuilta osoitteessa http://seta.fi/sukupuoli/. On hyvä tiedostaa, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kaksi erillistä asiaa eikä niitä tulisi milloinkaan sekoittaa. Riippumatta sukupuolesta tai sen ilmaisusta meillä kaikilla on oikeus olla yhtä tavallisia tai erilaisia seksuaaliselta suuntautumiselta kuin muillakin. Usein myös koetaan, että seksuaalinen suuntautuminen on yhtä kuin seksuaalisuus ja tällöin asialla ei olisi merkitystä esimerkiksi tanssinopetuksessa. Lisää seksuaalisesta suuntautumisesta voi lukea  osoitteessa http://seta.fi/seksuaalinen-suuntautuminen/.

Tyttöjen ja poikien tanssista – tapauksena Vantaan Tanssiopisto

Vantaan Tanssiopistolla on pitkä historia poikien tanssinopetuksen kehittämisessä. Haastattelin artikkeliani varten tanssiopiston nykyisiä nykytanssin opettajia Tiina Jalkasta sekä Esko Hakalaa. Hakala on tällä hetkellä koulun poikatanssin ja Jalkanen nykytanssin kehitysopettaja. Tällä hetkellä Vantaan Tanssiopistolla on nykytanssin ja baletin opetus eriytetty tytöille ja pojille. Opisto tarjoaa tämän lisäksi myös kaikille oppilaille avoimia tanssitunteja.

Noin 1990-luvun puolessa välissä Vantaan Tanssiopistolla aloitettiin Isto Turpeisen toimesta kokeiluluontoisesti eriyttämään poikien tanssiopetusta. Projekti eteni hyvin ja sai tulta alleen. 2000-luvun alkupuolella poikia oltiin saatu merkittävä määrä tanssiharrastuksen pariin ja ilmiö oli huomattava jopa kansainvälisesti. Tiina Jalkanen kuvailee Turpeisen työskentelyssä ja pedagogisissa keinoissa näkyneen vahvasti otteita joukkue-, armeija- ja pelitraditioista. Hänen mukaansa tämä näkyi selkeänä poikatanssin eriytymisenä muusta opiston oppimisympäristöstä. Itse olen aloittanut harrastamiseni Turpeisen poikaryhmässä ja omien kokemukseni mukaan opetus oli vahvasti rakennettu heteronormatiivisen mallin kautta. Tyttöjen nykytanssiopettajana Jalkanen koki tämän ongelmallisena ja kertoo oppimisympäristön olleen ajoittain lähes patriarkaalinen.

”Kyllä sitä termiä, patriarkaalinen, voi käyttää. Asenne ja käyttäytyminen olivat sitä sekä hyvässä että pahassa. Minä myös kiinnostuin siitä, koska Turpeisella oli niin vahva oma näkemys. Hän oli uskottava ja oli löytänyt itsensä sitä kautta. Kuitenkin koin armeijamaisen ilmapiirin jyrääväksi ja vahvasti ahdistuin siitä. Siinä oli voimakkaita latauksia ja ikäviäkin piirteitä.”, Jalkanen kertoo. Hän kuitenkin toteaa nyt jossain määrin hyväksyvänsä menneen, koska se oli hyvin rehellistä. ”Siinä oli jotakin totta osalle pojista”, Jalkanen lisää ja sanoo, että asian ongelmallisuus on kuitenkin tärkeää nostaa esille.

Hakala nostaa esiin kolikon toisen puolen: ”Mistä kaikesta olisimmekaan nyt tietämättömiä ja mistä oltaisiin jääty paitsi, jos tätä kaikkea ei olisi tapahtunut”. Kukaan ei voi tosiaan kieltää Turpeisen työn vaikuttavuutta poikien tanssinopetuksen eteen. Vantaan Tanssiopiston oppilaista merkittävä määrä on edelleen poikia ja Hakala on tällä hetkellä poikien tanssin kehitysopettajana. Jalkanen kuvailee Hakalan opetuksen ammentavan Vantaan Tanssiopiston yleisestä sekä Turpeisen traditiosta, joukkuehengestä sekä nykytanssin että baletin traditioista. Hän näkee Hakalan tradition olevan kuitenkin huomattavasti hengittävämpi, avoimempi ja moninaisempi kuin Turpeisen tradition. Hakala itse kertoo korostavansa yksilöllisyyttä ja opettavansa nimenomaan tanssia eikä poikatanssia. ”Haluan korostaa jokaisen yksilöllisyyttä jokaisen oppilaan omien motivaation kohteiden mukaan. Haluan, että tanssi itsessään on oppilaalle merkityksellistä ja näyttäytyy jokaisella omanlaisenaan riippumatta siitä onko oppilas tyttö vai poika. Tärkeää on sytyttää oppilaan nälkä oppimiseen, tanssiin ja taiteeseen”, Hakala kuvailee.

Syyt opetuksen eriyttämiseen

Kysyessäni miksi tanssiopisto edelleenkin haluaa eriyttää näin vahvasti tyttöjen ja poikien opetuksen, niin Hakala myöntää jaon sukupuolen perusteella olevan kyseenalainen. Hän kuitenkin kokee, että erityisesti poikien on helpompi aloittaa ja jatkaa tanssiharrastusta kun ryhmä on poikaryhmä. Kiusaaminen tanssiharrastuksen vuoksi esimerkiksi koulussa ei myöskään ole ollut epätavallista.

Jako tyttöihin ja poikiin tulee myös sukupuolittuneista perinteistä ja harrastustraditioista. Peruskoulussa sukupuolijakoa perustellaan sekä sosiaalisilla että biologisilla eroilla. Tällainen jako ei korosta yksilöiden välisiä eroja ja vahvistaa vain kaksinapaista sukupuolikäsitystä, jossa sukupuolet ovat toisiaan täydentäviä vastakohtia. Käytännössä jako perustuu ruumiillisiin, biologisiin ja seksuaalisiin sekä näistä nouseviin sosiaalisiin tekijöihin. (Lehtonen 2003, 91.) Tällainen jako ylläpitää heteronormatiivista asenneilmapiiriä ja näkisin, että pohjimmiltaan myös Vantaan Tanssiopiston jako edelleen perustuu samanlaisiin perusteluihin. Koen sen itse ongelmallisena sukupuolen moninaisuuden kannalta.

Hakalan kokemus kuitenkin on, että poikaryhmässä poikien innostus tanssiin on helpompi luoda. Hänen mielestään tyttö ja poika jaosta on loppupeleissä enemmän hyötyä kuin haittaa. Jalkanen tuo kuitenkin esiin toisenlaisen näkökulman: ”Ollaanko nyt siirrytty ajassa uuteen kohtaan, muun muassa television tanssiohjelmien kautta, että sukupuolijako ei ole enää perustelu. Esimerkiksi kiusaamisen välttäminen on tietenkin tärkeä pointti, mutta onko se enää ajankohtainen vaara tänä päivänä?”. Itse kysyisin myös onko paras tapa ehkäistä kiusaamista sukupuolittunut tanssinopetus, koska se vain vahvistaa heteronormatiivista mallia eikä pyri aktiivisesti purkamaan sitä.

Sukupuolen moninaisuus kahtiajakautuneessa oppimiskulttuurissa

Toteutin syksyllä 2013 kyselytutkimuksen sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta osana tanssinopetusta. Kyselyyn vastasi 28 tanssinopettajaa kolmesta pääkaupunkiseudulla toimivasta tanssikoulusta. Jatkossa kirjoittaessani kyselytutkimuksesta tarkoitan tätä tutkimusta. Kyselyyn vastanneista opettajista noin 60% arveli, että heidän opetuksessaan on ollut seksuaalivähemmistöjen edustajia ja loput 40% vastasivat ehkä tai eivät osaa sanoa. Samoin 60% vastaajista arveli heidän opetuksessaan olleen sukupuolivähemmistöjä, noin 10% ei arvellut olleen ja loput 30% vastasivat ehkä tai eivät osaa sanoa. 85% vastaajista kertoi  työpaikkansa asenneilmapiirin olevan moninaisuuden tunnustava, mutta 45% arveli, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva saattaa tai ehkä saattaa kohdata syrjintää tanssikoulussa. 93% vastaajista kuitenkin piti tärkeänä puuttua aina syrjintään tai ennakkoluuloihin. Nämä tulokset antavat kuvan siitä, että asia tiedostetaan, mutta eivät vielä sitä tehdäänkö sen eteen todella mitään.

Kyselytutkimuksessa selvisi, että 97% tanssinopettajista on sitä mieltä, että tanssilla on paljon tai erittäin paljon merkitystä oppilaan identiteetin positiivisessa vahvistamisessa ja rakentumisessa. 100% kyselyyn vastanneista ilmoitti tanssilla olevan myöskin paljon tai erittäin paljon merkitystä oppilaan henkisen ja fyysisen terveyden kannalta. Tulos ei ole yllättävä, koska täytyisihän taideharrastuksen tavoitteena ollakin suora yhteys oppilaan hyvinvointiin. Tämä tarkoittaisi käytännössä tietysti sitä, että myös vähemmistöidentiteetit täytyy huomioida opetusympäristössä. Yhtälailla esimerkiksi sukupuolivähemmistöön kuuluvan oppilaan on saatava positiivista palautetta kokemuksellista sukupuolestaan ja sen ilmaisusta kuin jokaisen muunkin oppilaan. Tärkeää on huomioida, että sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori edustaa muutakin kuin sukupuoltaan. Näin ollen on tärkeää antaa positiivista palautetta myös muista nuoren ominaisuuksista ja taidoista. (Muu, mikä? 2011, 6.) Tässä suhteessa näkisinkin tanssin erittäin hyvänä harrastuksena sukupuolivähemmistöön kuuluvalle nuorelle.

Jos nuoren kokemus itsestään on jatkuvassa ristiriidassa ympäristön odotusten ja oletusten kanssa tämä alistaa nuoren masennukselle ja ahdistukselle (Muu, mikä? 2011,  20). Myöskin nuoren myöhempään elämään vaikuttaa huomattavasti se, millaista tukea hän on saanut lähipiiriltään lapsuuden ja nuoruuden aikana (Muu, mikä? 2011, 14). Harrastuksesta saattaakin muodostua oppilaalle erittäin tärkeä paikka, jonka kautta oma identiteetti rakentuu. Jatkuva oppimisympäristön kahtiajakautunut sukupuolikäsitys kuitenkin tekee täysin näkymättömiksi sukupuolen moninaisuuden. Tärkeää on myös huomioida, että vaikka oppimisympäristö olisikin mahdollisimman sukupuolineutraali niin se ei välttämättä tee sukupuolen moninaisuutta näkyväksi. Sukupuolten tasa-arvo tai sukupuolijako ei kyseenalaistu ellei samalla puututa sukupuolen käytäntöihin (Lehtonen, s. 100).

Moninaisuuden huomiointi

Kyselytutkimuksessa kysyin moninaisuuden huomioinnista avokysymyksenä ja sain seuraavanlaisia kommentteja: ”pyrin suhtautumaan kaikkiin oppilaisiin tasapuolisesti, olemaan tarvittaessa hienotunteinen ja kunnioittamaan jokaisen identiteettiä – tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa.”, ”tuomalla opetuksessa esille erilaisuutta ja moninaisuutta hyväksyvää asennetta, aiheita ja ilmapiiriä”, ”antamalla lasten valita itse roolit ja kannustamalla tekemään sen hetkisen tunteen mukaan, esimerkiksi kumartaako vai niiaako” sekä ”liikkeissä en ole ohjannut poikia ja tyttöjä liikkumaan tavalla, jolla ”pojan tai tytön kuuluu”, vaan painottanut jokaisen liikkumista yksilönä”. Kommenteissa nousee esiin tärkeitä teemoja, jotka ovat perustavanlaatuisia moninaisuuden huomioinnissa.

Vastaajat, jotka olivat mieltä, että asiaa ei tarvitse huomioida perustelivat vastaustaan seuraavasti: ”en ole kokenut sillä olevan mitään merkitystä opetuksessa, enkä pedagogisessa mielessä”, ”tarvitseeko sitä erikseen huomioida? kyse tanssitunnista”, ”miksi tehdä asioista liian isoa numeroa? jokainen voi olla oma itsensä, ei seksuaalinen suuntautuminen vaikuta tanssinopetukseen” ja ”yleensäkään seksuaalisuus ei ole esillä, eikä sukupuolisuuskaan”. Kuitenkin voisin väittää, että aiheeseen tutustuttuani teemaa nousee useammallakin tasolla tanssinopetuksessa esiin. Moninaisuuden huomiointi ei tarkoita asian nostamista itse opetuksen sisältöihin, kuten osa kyselyyn vastanneista näyttää olettaneen.

Kysyin Hakalalta ja Jalkaselta haastattelussa, että miten sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret asettuvat Vantaan Tanssiopiston oppimisympäristössä. Onko tanssiopisto turvallinen, avoin ja vastaanottavainen tila kaikenlaisille oppilaille. ”Se on hyvä kysymys. En tiedä. Opisto edelleen kannattaa kahtiajakautunutta oppimiskulttuuria ja sen vaikutuksista täytyy pystyä kantamaan vastuu”, Jalkanen vastaa. Aikaisemmin oppilasilmoittautumisissa on täytynyt valita sukupuoli kahdesta eri vaihtoehdosta. Tanssiopisto on nyt siirtymässä sähköiseen ilmoittautumisjärjestelmään, johon mahdollisesti lisättäisiin sukupuolen kohdalle muu-vaihtoehto. Näen tämän merkittävänä edistyksenä, mutta se tietysti haastaa samalla tyttö-poika-opetuksen merkityksen. Miksi tunnit täytyisi edelleen nimetä sukupuolittuneesti, jos oppilaskorteissa on jo useampi sukupuoli edustettuna. Mielestäni parempi vaihtoehto olisi, että oppilas saisi mennä sellaiselle tunnille, jonka kokee itselleen sopivaksi, motivoivaksi ja miellyttäväksi riippumatta sukupuolesta. Pelkään myös, että tytöille tai pojille nimetty tanssitunti ajaa helposti opettajan kohtaamaan oppilaat nimenomaan tyttöinä tai poikina eikä yksilöllisinä moninaisina sukupuolina.

Positiivinen erityiskohtelu

Erityistarkkailuun kannattaa nostaa esimerkiksi parityöskentely, rooleissa työskentely ja esitykset. Millaisia rooleja useimmiten oppilaille tarjotaan ja pääsevätkö kaikki oppilaat kokeilemaan kaikkia rooleja. Varottava on myös oppilaiden tytöttelyä ja pojittelua. Kukaan oppilas ei saisi joutua epätasa-arvoisesti kohdelluksi sukupuolensa vuoksi. Pohtia voi kysymyksiä siitä miten puhuu oppilaalle, kuinka suhtautuu hänen käytökseensä tai millaisia asioita katsoo läpi sormien riippuen siitä minkä olettaa hänen sukupuolensa olevan. Moninaisuuden huomiointi on opetuksen kauttaaltaan läpileikkaavaa, tiedostavaa sekä normikriittistä asennetta ja kaikkien oppilaiden kohtaamista yksilöinä ei sukupuolensa edustajina. Jatkuva sukupuolittaminen ilman oppilaan omaa tahtoa tuottaa turhaa ahdistusta ja voi etäännyttää koko harrastuksen parista.

Sukupuolivähemmistönuoren kohdalla on myös tärkeää, että nuoren oma valitsemansa nimi sekä itsestään käyttämät termit otetaan kyseenalaistamatta käyttöön. Opettajan täytyy myös hyväksyä se, jos oppilas haluaa jättää sukupuolensa määrittelemättömäksi. (Muu, mikä? 2011, 10.) Tämän lisäksi on tärkeää järjestää henkisesti ja fyysisesti turvalliset pukuhuone- ja wc-tilat. Erityisjärjestelynä voi olla lupa käyttää kokemansa sukupuolen tiloja, erikseen yhdessä sovittu erillinen pukutila tai inva-wc:n käyttäminen. Kaikki tilanteet, joissa oppilaita jaetaan sukupuolen mukaan ovat haasteellisia. Huomioi, että erityistarpeiden huomiotta jättäminen ei ole neutraali teko vaan henkistä väkivaltaa. (Muu, mikä? 2011, 16-17.)

Kyselytutkimuksessa tuli ilmi, että 55% tanssinopettajista kokee työpaikkansa tilojen olevan moninaisuuden huomioivia. 20% koki asian vastakkaisesti, kun taas 25% vastasi kysymykseen ehkä tai en tiedä. Suuri kielteisten ja ehkä vastausten määrä kertoo mielestäni siitä, että kun asia nostetaan esiin niin silloin vasta havahdutaan sen laajuuteen. Haastattelussani nostin myös asian esiin. Jalkanen vastasi, että tämä on uutta tietoa ja sitä ei ole vielä huomioitu riittävästi: ”Tällaisia asioita ei ole mietitty ja asia täytyy ottaa vakavasti mietintään. Asia on sellainen, jonka ajassa olevan tanssikoulun on pakko huomioida. Koulun täytyy tukea moninaisuutta”.

Esitykset ja arvoilmapiiri

Tematiikkaan on kuitenkin tehty jo avaus Jalkasen ja Hakalan syksyllä 2013 yhdessä oppilaiden kanssa työstämällä Non-stop -nimisellä esityksellä. He kertoivat, että oppilaat olivat prosessin alussa nimenomaan itse tulleet ilmoittamaan olevansa kyllästyneitä tyttö-poika-asetelmaan ja olevansa valmiita muihinkin työskentelytapoihin. Esitystä alettiinkin sitten työstämään oppilaslähtöisesti uusista näkökulmista käsin. Tavoitteena oli hieno esitys sekä laadukkaat oppimiskokemukset. Työprosessissa he hyödynsivät kontakti-improvisaatiota ja opettajien antamaa materiaalia. He työskentelivät tyttö-poika-, tyttö-tyttö-, ja poika-poika-pareissa.  Hakala sanoo, että oppilaiden työskentely on ollut kauttaaltaan ammattimaista ja siinä ollaan keskitytty kokoajan itse tanssiin.”Esimerkiksi pojat ovat luoneet meidän materiaalia apuna käyttäen pieniä duettoja, jotka ovat herkkiä ja intensiivisiä”, Hakala toteaa. Prosessin aikana he kokivat, että poika-poika-parin käyttäminen esityksessä olisi vielä isompi tabu kuin tyttö-tyttö-parin.

Peruskoulun liikuntatuntikontekstissa pojille opetetaan harvemmin tansseja keskenään tai oletetaan pojan ottavan tytön position (Lehtonen 2003, 97). Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tämä on näkynyt vahvasti myös omassa tanssiharrastuksessani. Tyttöjen balettitunneilla saatetaan ottaa täysin luontevasti muiden harjoitusten lomaan pas de deux-harjoitteita, joissa osa tytöistä on pojan roolissa. Poikien balettitunneilla vastakkainen menettely on kuitenkin harvinaista. Itse kokisin tärkeäksi, että oppilaat saisivat työskennellä tasapuolisesti molemmissa rooleissa. Myöskin roolien sukupuolittuneita nimityksiä tytön tai pojan roolina voisi yrittää purkaa käyttämällä vaikka sanoja nostaja tai nostettava. Oppilaiden pitäisi saada myös itse valita roolinsa parityöskentelyssä. Jos esimerkiksi tyttö-tyttö-pareissa työskennellessään aina maskuliinisemmat ja isokokoisemmat tytöt opettaja laittaa ”pojan rooliin”, niin tämä vain toistaa ja vahvistaa heteronormatiivista mies-nais-asetelmaa, vaikka lähtökohta sinänsä olisi voinut olla myös sen kyseenalaistava (Lehtonen 2003, 97).

Itse koen Hakalan ja Jalkasen esityksen esiin tuomisen tanssiopistolta erittäin tärkeänä avauksena. Oman kokemukseni ja näkemieni esitysten pohjalta koen, että homouden ja varsinkin sukupuolen moninaisuuden käsittely tanssikoulujen esitysten tematiikoissa on hyvin vahva tabu. Useissa esityksissä olen nähnyt prinssi-prinsessa-asetelmia, heteronormiin sopivia perhemalleja tai sukupuolen ilmaisu on hyvin perinteistä heteronormiin sopivaa feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta. Nämä kuitenkin ovat valintoja, jotka tahtomattaankin edustavat tietynlaisia arvoja sekä tekevät toisenlaiset tavat elää näkymättömiksi. Miksei ensi kevätjuhlissa voisikin olla tanssisadun pääroolissa rakastunut prinsessapari, lastentanssin esityksessä miespari ison lapsikatraan kanssa tai joulujuhlissa pojat esittäisivätkin kukkaisvalssin?

Tanssinopettajan vastuu

Molemmat, Hakala ja Jalkanen, yhtyvät siihen, että heille itselleen sekä oppilaille, heidän työskentelytapansa on ollut alusta asti itsestäänselvä ja luonteva. Herkkien aiheiden kanssa työskennellessä on kuitenkin varauduttava siihen, että valintojaan joutuu perustelemaan. Jalkanen kertoi tapauksesta, jossa tyttöjen lastentanssiryhmälle oli tehty Piippolan vaari-kappaleesen esitys, jossa oppilaat olivat esittäneet maatilanisäntiä. Esityksen jälkeen toimistolle oli tullut puhelu vanhemmalta, joka kysyi syitä esitykselle ja halusi tietää miksi tytöille ei ollut tarjottu prinsessaesitystä. Jopa opettajan ammattitaito oli asetettu kyseenalaiseksi. Vaikka kyselytutkimuksessa lähes puolet vastasivat, että oppilaan seksuaaliseen suuntautumiseen ei liittyisi tabuja, niin nämä käytännön tilanteet kuitenkin kertovat toisenlaista tarinaa.

”Haluanko lisätöitä asiasta, haluanko liikkua herkillä rajapinnoilla, olenko valmis vastaamaan vanhempien puheluihin? Sitä saattaa kuulla rehtorilta asiasta ja vaarana saattaa olla jopa leimaantuminen opettajana. Vanhemmat saattavat kyseenalaistaa minut ihmisenä, minun perheeni, uskontoni, sukupuoleni…”, Jalkanen luettelee asioita, mutta jatkaa olevansa valmis ottamaan haasteen vastaan. Hakala myös toteaa, että he voivat perustella kaiken itselleen, oppilailleen sekä heidän vanhemmille. Tilanne joutua perustelemaan valintojaan on todellinen. Se kertoo siitä, että esimerkiksi homosuhteen käsittely harrastajien tanssiesityksessä on edelleen tabu vaikka vastaavanlaisen heterosuhteen ei olisi.

Kyselytutkimukseeni vastanneista opettajista 80% koki, että tanssiharrastuksella on paljon tai erittäin paljon merkitystä oppilaiden yhdenvertaisuus- ja moninaisuuskasvatuksen osalta. 55% vastaajista koki, että tanssiharrastuksella on paljon tai erittäin paljon merkitystä yhteiskunnassa vallallaolevien normi- ja arvokäsitysten uudistajana. Tämän tuloksen mukaan tanssiharrastuksen merkitystä yhteiskunnan arvoasenteisiin pidetään vaikuttavana. Itse pidän merkitystä myös hyvin suurena. Haastattelussa nousi esiin teemat siitä miten paljon tanssiharrastuksen kautta voidaan todella vaikuttaa ja mikä on sen suhde isompiin instituutioihin kuten valtioon, peruskouluun tai uskontoon. Kuitenkaan asiaa ei voida sivuuttaa tanssiharrastuksessa liian marginaalisena kysymyksenä. ”Asian vakavuus on kiinnostava ja nyt ollaan jo instituutioiden kyseenalaistamisen äärellä. Miksi tanssi, joka on perinteisesti lähellä sukupuolen hahmotusta ja ymmärrystä, ei tekisi avausta asiaan?”, Jalkanen hahmottelee.

Normatiivisuuteen kriittisesti suhtautuva, yhdenvertaisuuteen pyrkivä ja moninaisuuden tunnustava opettajuus

Lehtonen (2003, s. 248-249) esittelee väitöskirjassaan viisi tasoa siitä miten koulussa voitaisiin huomioida sukupuoli- ja heteronormatiivisuus. Tasot ovat seuraavat:

 1.      Heteronormatiivisuuden läpäisemä koulu, jossa ei-heteroseksuaalisuutta ja sukupuolirajojen rikkomista ei ole huomioitu.

2.      Heteronormatiivisuuden läpäisemä koulu, jossa ei-heteroseksuaalisuutta ja sukupuolirajojen rikkomista käsitellään poikkeavuutena ja erikoisuutena suhteessa luonnolliseen ja tavalliseen heteroseksuaaliseen maskuliinisuuteen ja heteroseksuaaliseen feminiinisyyteen.

3.      Heteronormatiivisuuden läpäisemä koulu, jossa ei-heteroseksuaalisuus ja sukupuolirajojen rikkominen nähdään vaihtoehtona kuitenkin niin, ettei heteronormatiivisuutta kritisoida.

4.      Heteronormatiivisuuden osittain läpäisemä koulu, jossa ei-heteroseksuaalisuus ja sukupuolirajojen rikkominen on näkyvää ja arvostettua kuten myös heteroseksuaalisuus ja heteroseksuaalinen maskuliinisuus ja heteroseksuaalinen feminiinisyys. Perinteiset valta-asetelmat menettävät tällöin merkitystään.

5.     Heteronormatiivisuuteen kriittisesti suhtautuva koulu, jossa opiskelijoiden, opettajien ja koulun ulkopuolinen moninaisuus tunnustetaan ja huomioidaan eri tasoilla, ja jossa pyritään aktiivisesti eroon heteronormatiivisuudesta ja sen aiheuttamista ongelmista.

Lehtonen (2003, 249) tuo esiin myös, että suurin osa peruskouluista Suomessa vuonna 2002 ovat tasolla 2-3. Hakalan ja Jalkasen haastattelun pohjalta voisin myös väittää, että Vantaan Tanssiopisto on tällä hetkellä tasolla 3. Kyselytutkimuksen perusteella voisin olettaa kyselyyn vastanneiden tanssikoulujen olevan tasoilla 2-3. Ihanteena näkisin itse tasot 4-5. Tärkeä ero tasossa 4 tasoon 3 on, että siinä ei-heteroseksuaalisuus ja sukupuolirajojen rikkominen on nimenomaan näkyvää ja arvostettua. Huomionarvoista on myöskin, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki velvoittavat viranomaisia viemään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa suunnitelmallisesti eteenpäin kaikessa toiminnassan (Moninaisuus mahtuu kouluun 2012). Tanssinopetus ei ole poikkeus asiaan. Se, että asiaa ei nosteta esille myös tanssiharrastuksessa on myös hiljainen kannanotto, jonka merkityksen ja vastuun koulun täytyy tiedostaa.

Normatiivisista asenteista on artikkelin aikana noussut jo useita esimerkkejä esiin. Opettajan velvollisuus on tiedostaa ne ja suhtautua niihin kriittisesti. Opettajat ovat erittäin merkittävässä osassa normatiivisten käytänteiden ylläpitäjinä tai haastajina, vaikkakaan he eivät yksin pysty muuttamaan yhteiskunnan käytänteitä (Lehtonen 2003, 101). Asiaa ei voi kuitenkaan sysätä mahdottomana isompien organisaatioiden tehtäväksi, vaan työ on tehtävä näkyväksi omissa ruohonjuurentason vaikuttamismahdollisuuksissaan.

Moninaisuuden tunnustaminen ei tarkoita sukupuolien välisten erojen kieltämistä. Ne täytyy yhtälailla tunnustaa, mutta painottaen, että vieläkin suuremmat erot ovat yksilöiden välillä yhden sukupuolikategorian sisällä. Myöskin leimaamista yksittäisten oppilastapausten yhteydessä täytyy välttää eikä yhteen vähemmistöön kuuluminen estä kuulumasta myös toiseen. Kaikki olemme ainutlaatuisia ja moninaisia yksilöitä monella tapaa. Tasapäistämisen sijaan pyrkisin  nostamaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöidentiteetit esiin positiivisina, hyvinä ja haluttuina vaihtoehtoina hetero- ja cisidentiteettien rinnalle. Moninaisuus täytyy tehdä näkyväksi käytännön teoilla jokapäiväisessä toiminnassa.

Heitänkin nyt haasteen eteenpäin tanssinharrastuskentälle. Millaista arvomaailma haluamme viedä eteenpäin tanssinharrastajille? Mistä me vaikenemme ja minkä uskallamme sanoa ääneen? Millainen tanssinharrastaja saa olla näkyvä? Millaisena aikakautena haluamme tulla muistetuksi tanssin historiassa? Kenellä on rohkeus tehdä muutos?

Lisää tietoa normeista ja normikriittisyydestä kouluissa sekä oppilaitoksissa löytyy osoitteessa: http://www.normit.fi/. Sivuilla on ladattavissa myös opettajille ja muille nuorten kanssa työskenteleville suunnattu normikriittinen opetusmateriaali Älä oleta (Seta ry., 2013), joka esittelee keinoja tehdä oppimisympäristöstä yhdenvertaisempi meille kaikille. Muu mikä? – sukupuolivähemmistönuorten visio 2020, Moninaisuus mahtuu kouluun – vinkkejä lhbti-sensitiiviseen opetukseen sekä muuta materiaalia ladattavissa Seta ry:n nettisivuilta osoitteessa: http://seta.fi/materiaali/.

Kirjoittaja: Ville Nylén 2014, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Alanko, K. 2014. Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? Helsinki: Unigrafia. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura verkkojulkaisuja 72 & Seta, Seta-julkaisuja 23. Viitattu 2.4.2014. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/sateenkaarinuori.pdf/

Lehtonen, J. 2003. Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa – näkökulmana heteronormatiivisuus ja ei-heteroseksuaalisten nuorten kertomukset. Helsinki: Yliopistopaino.

Moninaisuus mahtuu kouluun – vinkkejä lhbti-sensitiiviseen opetukseen. 2012. Seta ry:n julkaisu.

Muu, mikä? – Sukupuolivähemmistönuorten visio 2020. 2011. Seta ry:n julkaisu.

TPO=Taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002. Opetushallitus 2002. Määräys 38/011/2002.