11.6.2014 | 20:05

Rumpujensoiton ergonomiaa

Rumpalit ja muut muusikot ovat raskasta työtä tekeviä ammattilaisia, joiden yksipuoliset työasennot, epäsäännölliset työajat ja työympäristöt rasittavat kehoa. Tutkimusten mukaan lähes jokainen muusikko kokee uransa aikana jonkin asteisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja johtuen huonosta soittoasennosta. Siksi olisi erityisen tärkeää, että aloitteleva muusikko tai musiikin harrastaja omaksuisi alusta asti oikeanlaisen soittoasennon sekä oppisi erilaisia keinoja mahdollisten vammojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.

Käsittelen tässä artikkelissa rumpujensoiton fyysistä ergonomiaa keskittyen pääosin hyvään istuma-asentoon, jonka oikeaoppinen hallinta toimii pohjana yläraajojen vapaalle käytölle, ja on myös avaintekijä asentoperäisten rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä.

Rumpujensoitto on raskasta ruumiillista työtä

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan keikkailevan rockmuusikon työ vastaa kuormittavuudeltaan kilpaurheilua tai raskasta ruumiillista työtä. Rumpalin istumatyötä voi verrata halkojen hakkaamiseen, muurarin työhön tai kilpasulkapalloon. ”Rokkarin työ on raskasta. Työrytmi on epäsäännöllinen ja kiertueilla fyysinen rasitus kertautuu”, summaa tutkimuksen tehnyt liikuntafysiologi Henna Hämäläinen Työterveyslaitokselta. (Keskisuomalainen 22.4.2009).

Muusikon työ on fyysisesti kuormittavaa niin tuki- ja liikuntaelimistön kuin verenkiertoelimistönkin kannalta. Muusikon ja urheilijan ammateissa on paljon yhtäläisyyksiä. Intensiivinen harjoittelu aloitetaan usein jo nuorena ja suuret toistomäärät kohdistuvat tiettyihin kehon osa-alueisiin. Kehonhuolto on luonnollinen osa urheilijan työtä, mutta muusikoilla fyysisestä terveydestä huolehtiminen jää usein oman kiinnostuksen ja aktiivisuuden varaan.

Työfysioterapeutti Katarina Porander (2003) kertoo, että muusikot potevat enemmän rasitusvammoja kuin keskimääräinen väestö. Työn fyysisen kuormittavuuden takia muusikon tulisi huoltaa kehoaan päivittäin. Kireiden ja väsyneiden lihasten venyttely sekä asentoa ylläpitävien tukilihasten voimaharjoittelu on tarpeen rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä. (Porander 2003.) Huolehtimalla siitä, että saa tarpeeksi lihaksia vahvistavaa ja palauttavaa liikuntaa, pitämällä taukoja harjoitellessa, venyttelemällä sekä kiinnittämällä huomiota ergonomiaansa, muusikko voi merkittävästi vähentää työssään kuormittumista.

Soittamiseen liittyvät vaivat olisivat usein ennaltaehkäistävissä, jos muusikolla olisi enemmän tietoa, keinoja ja kiinnostusta sellaiseen. Monet muusikot kiinnittävät huomiota ergonomiaansa vasta, kun oireet alkavat olla vakavia ja pahimmassa tapauksessa soittokyky estyy pitkäksikin ajaksi. Ergonomiaa opetetaan mielestäni yhä liian vähän musiikin oppilaitoksissa eikä hyvän soittoasennon tärkeyttä voida painottaa liikaa. Erityisesti musiikkipedagogien tulisi tiedostaa asian tärkeys, ja hyvän ergonomisen soittoasennon löytäminen tulisi olla osana opetusta jokaisen oppilaan kanssa.

Rumpalin työasento

Rumpalien työasento voidaan luokitella istumatyöksi, koska siinä joudutaan istumaan yhtäjaksoisesti pitkiäkin aikoja (Eskelinen & Kokko, 2009, 9). Epäergonominen pitkään jatkuva istuma-asento aiheuttaa ongelmia yhtälailla soittimen kuin tietokonepäätteenkin ääressä. Erona useimpiin istumatyöntekijöihin on, että rumpalit harvemmin käyttävät selkänojallista istuinta. Tutkimusten mukaan ilman selkätukea istuessa selkärangan välilevyihin kohdistuva paine on 35% suurempi kuin seisoma-asennossa (Chaffin & Andersson 1991, 348).

Istuma-asento on aina seisoma-asentoon verrattuna kuormittavampi, sillä selkärangan luonnollisia kaaria ei pystytä täydellisesti säilyttämään (Työfysioterapia 2001, 139). Hyvä, säädettävissä oleva tuoli on tärkeä hyvän soittoasennon kannalta, mutta selän kuormittumisen ehkäisyssä ensisijainen työväline on oman kehon ja perusasennon hallinta. Hyvällä lihasten hallinnalla on yhteys myös soittimen sointiin. Kehon hyvää keskiasentoa, jossa selkärangan luonnolliset kaaret säilyisivät parhaiten, kannattaa lähteä etsimään tarkastelemalla lantion asentoa. Lantion keskiasento löytyy ääriasentojen kautta. Lantion ollessa keskiasennossa syvien vatsalihasten hallinta on parhaimmillaan. Tämä mahdollistaa rintarangan ja rintakehän hyvän hallinnan joka puolestaan antaa hyvät toimintaedellytykset lapaluiden tukilihaksille, sekä vapaalle ja vaivattomalle hengitykselle. (Porander n.d.)

Tukielimistöä kutsutaan niin sanotuksi kineettiseksi ketjuksi, jossa yhden nivelen liike vaikuttaa seuraavaan niveleen niin ylös- kuin alaskin päin. Yhden nivelen virheasento ilmenee epätasapainona jossakin muussa kohtaa kehoa. On hyvä muistaa, että kehon kaikki osat ovat yhteydessä toisiinsa ja on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Rumpalin tulisi istua sellaisella korkeudella, että säären ja reiden välinen kulma olisi noin 90 astetta, kun jalat ovat pedaaleilla. Alempana istuminen voi aiheuttaa soittoasentoon takanojaa ja korkeammalla istuminen taas päinvastoin; etunojaa. Selän tulisi olla soittaessa hyvässä ryhdissä ja hartioiden rentoina. (Leppänen 1990, 6.)

Hyvänä lähtökohtana rumpalin soittoasennossa pidetään yleisesti jalkojen 90 asteen kulmaa, mutta asiassa ei ole yhtä totuutta. Ans Samaman (1998, 25) mukaan soitettaessa paras istuma-asento on sellainen, jossa istutaan istuinluiden päällä, jolloin pakaralihakset ovat rentoina. Jalat tulisi olla suoraan polvien alla niin, että reiden, säären ja jalkapohjan väliset kulmat ovat suunnilleen suorat ja reiden ja lantion välinen kulma olisi hiukan alle 90 astetta. (Samama, 1998, 25.)

Tutkija Lea Saarni (2009, 22) Tampereen yliopistolta kuitenkin esittää, että nimenomaan korkeampi istuma- ja työskentelyasento, jossa lantio-reisikulman suuruus on yli 90 astetta, olisi selän neutraalin asennon kannalta parempi.

Käytännössä istumakorkeus vaihtelee rumpaleiden mieltymysten mukaan. Koska myös ihmisten ruumiinrakenteet ovat erilaisia, ei ole olemassa yhtä oikeaa ja täydellistä asentoa. Jokaisen soittajan tulisi löytää hyvän opettajan opastuksella itselleen se luonnollisin ja mukavin soittoasento. Tärkeintä on, että lantio, rinta- ja kaularanka pysyisivät samassa linjassa keskenään, jolloin paino jakautuu mahdollisimman tasaisesti koko selkärangalle. Selkä suorana istuminen ei kuitenkaan tarkoita jäykkänä rautakankena olemista, vaan asento saa ja tulee pystyä elämään jolloin verenkiertokin toimii paremmin.

On hyvin yleistä, että rumpali katsoo soittaessaan alas käsiinsä, jolloin hartiat putoavat helposti eteen ja alaspäin. Niska- ja hartialihakset ovat tällöin jatkuvassa jännitystilassa. Tämä voi johtua myös osittain siitä, että tyypillisessä istuma-asennossa lantio pyrkii kallistumaan taaksepäin, rintaranka pyöristyy ja ryhti lysähtää. Lonkkanivelen voimakas koukistuminen aiheuttaa voiman, joka pyrkii kallistamaan lantiota taaksepäin. Koukistumisen voimakkuuteen vaikuttaa taka- ja etureisilihasten kireysaste. (Johdatus selkärangan toimintaan ja anatomiaan 2012.)

Asennon lysähtäminen paitsi altistaa niskakivuille, myös rintaranka pyöristyy jolloin hengitys ei suju parhaalla mahdollisella tavalla. Hengitys voi sujua vaivattomasti vain silloin, kun ruumiinasento on ryhdikäs. Lysähtänyt asento huonontaa kehon tasapainoa. Tällöin sellaiset lihasryhmät, joiden oikeastaan pitäisi olla rentoutuneita, ovat jännittyneitä, ja toisinpäin (Samama 2001, 66).

Jazzrumpalit istuvat useimmiten korkeammalla verrattaessa muiden tyylien rumpaleihin. Korkealla istumisen riskinä on, että soittaja nojautuu helposti eteenpäin leuka alhaalla roikkuen, jolloin niska- ja hartiaseutu ovat kovan rasituksen alla.

Lantion kallistuminen. http://www.positivehealth.com

Lysähtänyt asento. http://www.learndrumsnow.com

Rumpusetin asettelu

Rumpujensoittoasentoon vaikuttaa paljon se mille korkeudelle ja etäisyydelle ne asettelee. Jotta rumpuihin ja symbaaleihin ei tarvitsisi kurottaa, on niiden oltava käsien ja kapuloiden ulottuvilla. Vartalo pysyy paikallaan, vain kädet ja jalat liikkuvat. (Hahto, K. 2005.) Asettelun perustana tulisi olla se, että kaikki rumpusetin osat ovat helposti kapuloiden ulottuvilla. On tärkeää hankkia itselleen sopivat soittimet ja miettiä ergonomiaa siltäkin kantilta. Jos on sattumoisin pienikokoinen soittaja, ei ole ehkä ergonomian kannalta mielekästä hankkia erityisen suuria rumpuja. Jazzrumpaleilla rumpujen pienempi koko ja soittajan korkeammalla istuminen mahdollistavat sen, ettei käsiä tarvitse juurikaan nostaa yli hartialinjan. Rummut ja symbaalit ovat usein aseteltu lähekkäin niin, että soittaminen vaatii vähemmän käsien liikuttelua, mikä puolestaan vähentää niihin kohdistuvaa rasitusta ja helpottaa liikkeiden taloudellisuutta.

Rock- ja heavyrumpalien täytyy suorittaa laajempia liikeratoja saadakseen suurista rummuista kovempia äänenvoimakkuuksia, ja yltääkseen ison rumpusetin kaikkiin osiin. Tyyleistä riippumatta, hyvän perusasennon tulisi toimia lähtökohtana, jonka mukaan rumpusetti asetellaan. Ideaalitilanteessa rumpusetti on aseteltu soittoasennon ergonomiaa edistävällä tavalla, ja hyvä keskivartalon hallinta toimii perustana, josta kaikki liikkeet voidaan suorittaa hallitusti ja taloudellisesti ilman turhia lihasjännityksiä.

Liikunta ja kehonhuolto soittamisen vastapainona

Nykypäivän lääketieteentutkimukset ovat todenneet, että suuri osa työkyvyttömyyteen liittyvistä terveysongelmista on suoraan yhteydessä liikunnan puutteeseen. Liikkuminen on tuki- ja liikuntaelinten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Tuki- ja liikuntaelinten toimintakyky puolestaan on eräs tärkeimmistä työkykyyn vaikuttavista tekijöistä. Täytyy muistaa, että hyvää toimintakykyä ei voi tallettaa kuten rahaa pankkiin, vaan sitä on pidettävä jatkuvasti yllä sopivalla liikunnalla. (Riihimäki 1995, 27.)

Samama (2001, 19) vertaa muusikkoa urheilijaan, jonka tulee käyttää kaikkia lihaksiaan tehokkaasti sekä kehittää ja pitää yllä kuntoaan. Käytännössä muusikko useimmiten tyytyy harjoittamaan vain muutamia lihaksia, joita hän uskoo tarvitsevansa soittimiensa hallitsemiseksi. Staattisen ja paljon toistoja sisältävän soittamisen vastapainoksi, muusikon on palautumisen kannalta tarpeellista harrastaa monipuolista dynaamista liikuntaa, joka edistää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Näin tuki- ja liikuntaelinvaivoja ei pääse syntymään niin helposti ja keho pysyy toimintakuntoisena, ja mieli virkeänä.

Erityisen tärkeää on myös löytää sopiva harjoittelun ja levon tasapaino. Harjoittelu on hyvä jaksottaa pitämällä tarpeeksi usein taukoja. Rumpupenkistä ylösnouseminen, kävely ja muu kevyt taukoliikunta auttaa jaksamaan paremmin. Koska lihakset kehittyvät parhaiten levon aikana, riittävä lepo harjoitusten välillä on tehokkain edistymiseen johtava tie. Samama (2001,33) painottaa, että rumpalin tulisi kuntoilla tehokkaasti vahvistaakseen erityisesti sekä selkä- että vatsalihaksiaan.

Rumpali tarvitsee sekä ylä- että alaraajojaan soittamiseen, jolloin hän ei saa niistä juuri lainkaan tukea ja selkä saa kantaa suurimman työtaakan. Tämän takia keskivartalonlihasten on oltava huippukunnossa pystyäkseen tukemaan selkärankaa. (Samama 2001, 33.) Soitettaessa pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti, hyvän soittoasennon ylläpitäminen unohtuu helposti. Kehon hyvän keskiasennon hakeminen kannattaa ottaa osaksi päivittäistä harjoittelurutiinia. Ajan kuluessa asento alkaa löytyä kuin itsestään eikä sen hakemiseen tarvitse enää käyttää paljoakaan tietoista keskittymistä.

Verryttely, venyttely ja lämmittely

Verryttelyn tarkoituksena on kehon valmistelu tulevaa suoritusta varten, rasitusvammojen ehkäisy ja suorituskyvyn parantaminen. Kun lihakset ja nivelet ovat lämpimiä, on rasitusvammojen vaara pienempi. Venyttely poistaa elimistöstä kuona-aineita ja palauttaa käytettävän lihaksen takaisin lepopituuteensa. Kun tuki- ja liikuntaelimistöä on hermoston ja hengitys- ja verenkiertoelimistön ohessa valmisteltu tulevaa suoritusta varten, on tasapaino ja koordinaatiokin parempi. Verryttelyssä tulee muistaa koko keho, eikä keskittyä pelkästään käsiin. Verryttely on syytä aloittaa kevyesti ja hitaasti.

Etenkin venyttelyn tulisi aina olla hidasta ja hallittua. Hyvä hengittäminen on tärkeää ja se tehostaa venytystä. Kaikki nopeat ja repivät liikkeet voivat vahingoittaa lihaksia ja sellaisia tulisi aina välttää. Ennen esiintymistä tai rumpujensoitonharjoittelua on hyvä esimerkiksi pyöritellä käsiä ja niiden niveliä, jotta verenkierto ja nivelnesteet saataisiin toimimaan paremmin. Kevyt kävely auttaa aktivoimaan hermostoa ja verenkiertoa. Lisäksi, lyhytkestoiset venytykset käsien eri lihaksille auttavat poistamaan lihasjännityksiä. Tämän jälkeen itse soittamalla lämmittely voidaan aloittaa.

Mikäli mahdollista, lämmittelyyn kannattaa käyttää reilusti aikaa soittamalla esimerkiksi erilaisia perustekniikkaharjoituksia hitaissa tempoissa riittävän kauan, ennen nopeampia tempoja. Lämmittelystä saa itselleen mielenkiintoisempaa käyttämällä mielikuvitusta ja naamioimalla perustekniikkaa käytännön sovelluksien kautta rumpusetille. Aiheet voivat olla mitä tahansa, kunhan muistaa olla maltillinen ja aloittaa lämmittelyn hitaissa tempoissa. Harjoittelun päätteeksi tehtävä loppuverryttely ja kevyt venyttely nopeuttaa palautumista ja pohjustaa seuraavaa harjoittelukertaa. (Porander n.d.)

Tunne kehosi

”Muusikon hyvinvointi on paljon kiinni siitä, miten muusikko hallitsee kehonsa ja miten hän osaa reagoida kehonsa signaaleihin. Silloin muusikko tietää, milloin pitää tehdä lihashuoltoa ja milloin on parasta levätä ja olla soittamatta” (Porander 2003). Kehonhallinnan ja ergonomian parantaminen saattaa kuulostaa monesta muusikosta pitkästyttävältä ajanhukalta, joka on pois harjoitteluajasta. Soittajan tulisi kuitenkin muistaa, että keho on osa instrumenttia.

Harjoittamalla kehotietoisuuttaan nuori muusikko voi parantaa mahdollisuuksiaan soittaa ja harjoitella vielä vuosikymmenienkin päästä. Nuorena keho palautuu rasituksista nopeammin, mutta iän karttuessa rasitus kertautuu ja ongelmia alkaa ilmetä, ellei kehosta ja ergonomiasta pidetä huolta. Oman kehonsa kuuntelu- ja huoltotaito ovat yhtä tärkeitä kuin musiikin kuuntelu- tai harjoitteleminen.

Useimmilla ihmisistä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka hyvältä heidän kehonsa on tarkoitus tuntua (Kevin Trudeau). Soittajan tulisi tiedostaa kehonsa, nivelensä ja lihaksensa sekä löytää luonnollinen, kehoa vähiten kuormittava perusasento. Hyödyllistä on tietää, millä lihaksilla ylläpidetään asentoa ja millä lihaksilla tuotetaan soitossa tarvittavaa liikettä. (Porander n.d.) Avaimia kehonhallintaan ovat kehon antamien viestien tietoinen havainnointi, kyltymätön uteliaisuus, sekä kokeilun ja erehdyksen kautta oppiminen.

Fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi kulkevat käsikädessä

Liikunnalla on todistetusti suuri merkitys ihmisen mielen hyvinvoinnille. Liikunnan seurauksena ihmisen elimistöön erittyy endorfiineja, joilla on mieltä piristävä vaikutus. On huomattavasti helpompaa voida henkisesti hyvin, jos keho on hyvässä kunnossa. Ihminen on kokonaisuus, jossa hyvä fyysinen kunto auttaa ylläpitämään myös henkistä tasapainoa. Toisinpäin se ei välttämättä toimi samalla tavoin.

Fyysinen toimintakyky yhdessä psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn kanssa vaikuttaa keskeisesti muusikon työkykyyn. Osatekijöitä fyysisessä työkyvyssä ovat hengitys- ja verenkiertoelimistön ja tuki- ja liikuntaelinten kunto, sekä kehonhallinta (Louhevaara, 1995, 16). Rumpalien tuki- ja liikuntaelin sairauksilta ehkäisee parhaiten soittoasennon hallinta, hyvät rumpusetin asettelun ergonomiset ratkaisut, sekä harjoittelun ja levon järkevä jaksottaminen. Oma roolinsa on terveellisellä ravinnolla, liikunnalla ja kehonhuollolla.

Kirjoittaja: Lassi Piipponen 2014, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Chaffin, D. B. & Andersson, G. 1991. Occupational biomechanics. Second edition. New York. John Wiley & sons.

Eskelinen, K & Kokko, K. 2009. ”Sellanen ergonominen setuppi tuntuu hyvältä”, tapaustutkimus rumpalin fyysisestä kuormittumisesta. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Viitattu 1.12.13 http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912168040

Johdatus selkärangan toimintaan ja anatomiaan 2012. Terve.fi. Työkyvyn ylläpito. Viitattu 25.2.2014. http://www.terve.fi/tyokyvyn-yllapito/johdatus-selkarangan-toimintaan-ja-anatomiaan

Hahto, K. 2005. Haastattelun tehnyt ja kirjoittanut Niko Kaartinen. Viitattu 15.2.14. http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=516

Keskisuomalainen, 22.4.2009. Rock-rumpalin työ on kuin kilpaurheilua. Viitattu 16.12.13. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/rock-rumpalin-tyo-on-kuin-kilpaurheilua/269436/

Leppänen, L. 1990. Rokkaavat rummut. Helsinki: Selvät sävelet.

Louhevaara, V. 1995. Liikunta osana työkykyä ylläpitävää toimintaa. Teoksessa O. Korhonen, R. Kukkonen, V. Louhevaara & J. Smolander. Liikunnasta työkykyä ja hyvinvointia – periaatteita ja käytännön esimerkkejä. Helsinki: Työterveyslaitos, 16.

Porander, K. N.d. Sibelius-Akatemia. Viitattu 17.12.13.http://www.learndrumsnow.com

Porander, K. 2003. Jyväskylän yliopisto. Muusikon hyvinvointi työfysioterapeutin näkökulmasta. Viitattu 20.2.14 https://www.jyu.fi/ytk/laitokset/yfi/oppiaineet/kup/tekstit/konferenssit/kulttuurienergia/muusikon

Riihimäki, H. 1995. Liikunnan ja työn vaikutukset tuki ja liikuntaelimiin. Teoksessa Liikunnasta työkykyä ja hyvinvointia – periaatteita ja käytännön esimerkkejä. Toim. O. Korhonen, R. Kukkonen, V. Louhevaara & J. Smolander. Helsinki: Työterveyslaitos.

Samama, A. 2001. Vireästi musisoimaan: soita ja laula ilman kipuja ja särkyä. Jy- väskylä: Atena.

Saarni, L. 2009. Kontrolloitu interventiotutkimus koulutyöpisteiden vaikutuksistakoululaisten tuki- ja liikuntaelinten terveyteen. Tampereen yliopisto.

Työfysioterapia – yhteistyötä työ- ja toimintakyvyn hyväksi. 2001. Toim. Kukkonen, R. 2. p. Helsinki: Työterveyslaitos.

Kuva 1. Viitattu 15.2.14. http://www.positivehealth.com/img/images-original/dbimg/glase50b.gif

Kuva 2. Viitattu 15.2.14. http://www.learndrumsnow.com/technique/relax-its-just-a-drum-set