Varhaisiän musiikinopettajan työhyvinvointi

Varhaisiän musiikinopettajan työ ei välttämättä ole sitä, minkälaisen ensivaikutelman alan nimestä saa. Selvitämme artikkelissamme, minkälaisia työn henkiset ja fyysiset rasitteet ovat sekä keinoja niiden ehkäisemiseen. Onko luovuus ja työn vapaamuotoisuus polkuna työssä viihtymiseen?

Olemme varhaisiän musiikkikasvatuksen opinnoissamme loppusuoralla olevia opiskelijoita. Koulutukseen hakeutuessamme meillä oli tietynlainen kuva siitä, mitä tuleva ammatti pitäisi sisällään: laulamista, soittamista ja leikkimistä lasten kanssa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun monipuolinen suuntautumisvaihtoehtomme on avartanut kuvaa musiikkileikkikoulun opettajan ammatista, josta nykyisin käytetään termiä, varhaisiän musiikinopettaja. Me tulemme käyttämään artikkelissamme vanhasta nimityksestä syntyvää lyhennettä, muskariopettaja sekä virallista nimikettä, varhaisiän musiikinopettaja.

Muskariopettajan työnkuvaan kuuluu 0-8-vuotiaiden lasten musiikkikasvatus. Työ jakautuu kolmeen osaan, opetustuntien lisäksi aikaa on varattava tuntien suunnitteluun ja jälkityöhön, sekä opetukseen välittömästi liittymättömään työhön (Suositus musiikkileikkikoulunopettajan toimenkuvaksi 2001).

Artikkelia varten teimme kyselyn kolmelle varhaisiän musiikinopettajan koulutuksen saaneelle henkilölle, jotka ovat ikänsä ja työnsä suhteen hyvin eri asetelmissa. Pyrimme saamaan kyselyillä eri ihmisten mielipiteitä ko. ammatista ja siihen sisältyvistä rasitteista sekä työn hyvistä puolista, jotka kokoamme artikkelissamme.

Varhaisiän musiikinopettajan työn haasteista

Hakeutuessamme varhaisiän musiikinopettajan opintoihin, emme juuri tienneet millaista työ konkreettisesti tulisi olemaan. Rehellisesti sanottuna mahdollisia negatiivisia puolia ei tullut edes ajatelleeksi, sillä työskentely lasten ja musiikin parissa on meille unelma-ammatti.

Teettämissämme haastatteluissa nousi esille ryhmäkoot ja työpäivien pituudet. Aamuisin on vauva- ja perheryhmiä, päivällä vapaata on usein monta tuntia ja työ jatkuu iltapäivästä aina iltaan saakka. Työpäivän kokonaispituudeksi tulee tällöin helposti 10-11 tuntia. Marjanen (2009, 478) toteaa artikkelissaan musiikkileikkikoulunopettajan työn olevan vaihtelevaa, raskasta, vaativaa ja antoisaa. Yksi haastateltavamme kertoi, että hänellä oli eräässä työpaikassa seitsemän muskaria peräkkäin ilman taukoja, tämä taas oli hyvin voimia vievää. Kysymys nouseekin, millainen työmäärä päivässä on inhimillinen? Muskariopettajan työ ei ole vain tuntien pitämistä, vaan tunnit on myös suunniteltava omalla ajallaan (Suositus musiikkileikkikoulunopettajan toimenkuvaksi 2001). Ryhmäkoot vaihtelevat usein työnantajan mukaan, mutta ryhmän koko voi paisua jopa 15 lapseen. Tällöin opettajan huomio ei riitä jokaiselle lapselle, eikä turvallisuuden säilyttäminenkään ole kovin helppoa. Liian pieniä ryhmiä oppilaitokset harvoin perustavat, sillä ne eivät ole taloudellisesti kannattavia. Yksi haastateltavistamme on sitä mieltä, että 10 lasta olisi ehdoton maksimi.

Tehtävät, jotka muskariopettajan työhön kuuluvat tulisi kirjata ylös työsopimukseen. Epäsäännölliset työajat ja vähäinen aika oman itsensä toteuttamiseen ovat työuupumukseen johtavia seikkoja. Muskariopettajalta odotetaan ja vaaditaan paljon, vaikka resurssit eivät ole kohdillaan (soittimien huono kunto ja riittämättömyys kaikille muskarilaisille, huonot tilat). Kaikki tämä suhteutettuna palkkaan saa helposti tuntemaan riittämättömyyttä ja työuupumusta (Marjanen 2009, 483-484).

Marjanen (2009, 484) nimeää musiikkileikkikoulunopettajan työn haasteiksi myös työyhteisön puuttumisen ja pitkät työmatkat. Muskariopettaja voi kokea tekevänsä keikkaluonteista työtä, sillä usein tunteja on ympäri maakuntaa, ei vain yhdessä toimipisteessä. Työkavereita ei ole ympärillä kuten muilla opettajilla, eikä vertaispalautteen saaminen ole aina mahdollista. Harvalla on niin hieno tilanne, että kaiken opetuksen pääsee suorittamaan samassa paikassa. Yksi haastateltavamme kertoi matkustaneensa useassa eri kunnassa työviikkonsa aikana. Keski-Suomessa välimatkat eivät ole vielä kovin pitkät, mutta jo tunninkin matkustaminen suuntaan ja toiseen tuo työpäivälle helposti lisäpituutta ja antaa oman haasteensa työssä jaksamiselle.

Fyysiset ja henkiset rasitteet ja niiden ehkäiseminen

Teettämissämme kyselyissä saimme selville yleisimpiä muskariopettajan työn aiheuttamia rasitteita ja keinoja niiden ehkäisemiseen. Fyysisiksi rasitteiksi listattiin mm. niska- ja hartiakivut, selkävaivat, jalkojen ja polvien kipeytyminen, joiden ennaltaehkäisy on mahdollista kiinnittämällä huomiota soitto- ja istuma-asentoon, sekä tuoli ja lattiatasojen vaihteluun. Yleiskunnosta huolehtiminen on erittäin tärkeää. Fyysisiksi rasitteiksi nousi myös äänen rasittuminen ja jopa kokonaan äänenlähtö. Äänenhuolto nousi tärkeään rooliin, eli hyvällä laulutekniikalla ja terveellä äänenkäytöllä pääsee jo pitkälle. Myös laulutunnit ja äänenhuollon kurssit ovat hyödyksi.

Työympäristöstä johtuvat haasteet näkyivät myös nousevan selkeästi yhdeksi tärkeäksi aiheeksi kyselyiden perusteella. Muskarikäyttöön soveltuva tila on hyvä silloin, kun se ei ole liian pieni eikä liian suuri ja siellä on mahdollisimman vähän ylimääräisiä virikkeitä lapsille. Mainittavia asioita tilasta: hyvät äänieristykset, eli ulkopuolelta kantautuisi mahdollisimman vähän ylimääräistä melua. Hyvä valaistus, jota voi säädellä, sekä tilan yleinen viihtyvyys on tärkeää ajateltaessa muskaritunnin esteettistä puolta. Monesti muskaritila on normaali luokkatila, jossa joutuu tekemään paljon ylimääräistä työtä. Pulpettien siirtämiseen ja soittimien hakemiseen varastosta täytyy varata ylimääräistä aikaa. Pahimmassa tapauksessa soittimia ei ole paikanpäällä laisinkaan, vaan ne joudutaan itse tuomaan mukanaan työpaikalle.

Kyselyyn vastanneet henkilöt kertoivat muskariopettajan työnsä aiheuttavan myös henkisiä rasitteita. Kuten alussa totesimme pitkien työmatkojen ja yksinäisyyden olevan työn haasteita, myös kyselyyn vastanneet kokivat työn keikkaluonteiseksi ja usein yksinäiseksi puurtamiseksi, mikä on henkisesti raskasta. Vertaispalautteen saaminen oman alan ammattilaiselta on hyvin tärkeässä roolissa, joten muskariopettajan tulisi hyödyntää erilaiset seminaarit ja koulutuspäivät. Kollegoiden puuttuessa kommunikointi lasten vanhempien kanssa tuo tarvittaessa voimavaroja ja itseluottamusta omaan työhönsä.

Muskariopettajan työroolin tulee olla selkeä: työhön kuuluvat ne asiat, jotka sopimukseen on kirjattu. Ei tule taipua jokaiseen tilanteeseen, johon tarvitaan apua. Täytyy uskaltaa sanoa myös ”ei” tai vaatia ylimääräisestä työstä korvausta. Muskariopettajan työmäärä kasvaa helposti epäinhimilliseksi, kun pidettäviin tunteihin lisätään tuntien suunnitteluun käytettävä aika.

Työperäinen stressi ilmenee muistikatkoksina, väsymyksenä, hermostuneisuutena, keskittymisvaikeuksina, ahdistuneisuutena, fyysisinä sairauksina, univaikeuksina, epävarmuutena, jännittyneisyytenä ja ylikierroksilla käymisenä. (Jansen & Jyrkiäinen, 2003) Keinoja stressin ja työuupumuksen vähentämiseen saimme kyselyyn vastanneilta seuraavia neuvoja: ongelmia ei saisi päästää liian pitkälle, työstä huolehtimiselle pitäisi jättää oma aikansa, sopivat ryhmäkoot, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaikka harrastamalla jotain joka toimisi vastapainona työlle (muuta kuin musiikkia) sekä unirytmistä huolehtiminen. Esiin nousi myös, että työt tulisi suunnitella pitkälle aikavälille valmiiksi etukäteen, varsinkin mahdollisina juhla-aikoina, esim. joulujuhlien ja kevätjuhlien aikoina.

Työn palkitsevuus

Toisaalta varhaisiän musiikinopettajan työ on hyvin sosiaalista, koska siinä saa olla tekemisissä hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Oppilaiden ikäjakauma on hyvin laaja: 0-8-vuotiaat lapset ja lisäksi voi pitää musiikkituokioita odottaville äideille ja ikääntyville ihmisille. Päivittäin tulee oltua tekemisissä myös lasten vanhempien kanssa. Työn vuorovaikutuksellisuus ja erilaiset persoonallisuudet tekevät työstä mielekkään ja antoisan.

Kyselystä kävi ilmi, että työn suurin palkitseva tekijä on lasten kiitollisuus ja tyytyväisyys opettajan työtä kohtaan sekä vanhempien luottamus. Vaikka tuntien suunnittelu on ajoittain hieman raskasta ja hetkellisesti kuormittavaa, palkitsee se kuitenkin onnistumiselämysten muodossa käytännössä. Eräs kyselyyn vastanneista opettajista sanoi usein olevansa jopa ylienerginen tuntiputken päätyttyä, koska heittäytyminen sekä kannattaa että palkitsee. Lapsilta saatu välitön myönteinen palaute on musiikkileikkikoulunopettajan tärkeä voimavara. Myös opettajan omat oivalluksen hetket sekä lasten edistymisen ja oppimisen havaitseminen ovat työn antoisia puolia (Marjanen 2005,119). Esimerkiksi merkittävät ”oppimisharppaukset”, kuten ensimmäiset konttaamiset, kävelyt ja r:n oppiminen huomaamatta tuovat onnistumisen tunteen. Vanhemmat kertovat myös, että lapset laulavat muskarilauluja kotona, joista on heille iloa arjen pyörittämisessä.

Toinen merkittävä työssä viihtymisen syy on työn vapaamuotoisuus ja luovuus: työntekijällä on ns. ”vapaat kädet” suunnitellessaan tunteja ja etsiessään opetusmateriaalia, jota käyttää muskarissa.  Siitä johtuen työ on luovaa, haastavaa, vaihtelevaa ja hauskaa (Marjanen 2005,115). Nykyään käytetään muskarissa monia luovia työtapoja, kuten improvisaatio, taideintegraatio ja sadutus, jotka tekevät opetuksesta monipuolisen ja mielekkään.

Kirjoittajat: Elviira Ploom, Maiju Rinne ja Miia Syrjä 2014, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Lähteet

Jansen, T. & Jyrkiäinen, C. 2003. Musiikkileikkikouluopettajan työssä jaksaminen. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Marjanen, K. 2005. Musiikkileikkikoulunopettaja, varhaismusiikkikasvatuksen ekspertti. Työelämä haasteena koulutukselle. Esimerkkitapauksena Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Lisensiaatin tutkielma. Jyväskylän yliopisto, musiikinlaitos, musiikkikasvatuksen koulutusohjelma.

Marjanen, K. 2009. Musiikkipedagogi (AMK) Pääaineena Varhaisiän musiikkikasvatus.

Suositus musiikkileikkikoulunopettajan toimenkuvaksi 2001. Musiikkileikkikoulunopettajat ry:n kannanotto. Viitattu 20.10.2013. http://vamory.fi/mika.php