Motivoivampaa pianonsoittoa etsimässä

elizan_kuva_artikkeliinMiten voi saada toisen ihmisen innostumaan musiikista? Ei välttämättä mitenkään. Voisiko soitonopettaja kuitenkin edesauttaa oppilaitaan löytämään musiikista jotain enemmän kuin palloja paperilla: sisältöä, merkitystä tai leikillisyyttä? Pohdin artikkelissani soitonopettajan keinoja auttaa oppilaitaan motivoitumaan musiikista omien kokemusteni pohjalta sekä pianonsoittajana että soitonopettajana.

Lisää lumoa, vähemmän vääntämistä

Pianonsoittaja on usein melko yksinäinen instrumentalisti. Etenkin klassisen musiikin harrastaja. Soittoharrastus saattaa pahimmillaan olla pelkkää nuottiviidakon pänttäämistä, eivätkä pakkosonatiinit innosta. Soittamisesta tulee teknistä suorittamista ilman mitään suurempia ”kiksejä” ja ainoa esiintyminen saattaa olla kerran vuodessa yksin kevätkonsertissa. Olen itse kokenut tämän skenarion, ja uskon että moni muukin soitonharrastaja  voi samaistua edellä mainittuun tilanteeseen.

”Soittamisen pitäisi saada olla leikinomaista” (Kosonen 2001,135). ”Musiikki on minän leikkiä” (Lehtonen 2004,19). Tällainen suhde musisointiin kuulostaa kuitenkin keveältä ja innostavalta. Erja Kososen väitöstutkimus ”Mitä mieltä on pianonsoitossa?” osoittaa, että nuoria pianonsoittajia motivoi eniten soitettu musiikki itsessään; sen omakohtainen kokeminen soittaessa on niin lumoavaa, että haluaa harrastaa soittamista jatkossakin. (Kosonen 2001, 113).

Soiton oppimisen kannalta on oleellista, että motivaatiota löytyy ja soitto innostaa. Motivoitunut oppilas täyttää tehokkaan opiskelun tuntomerkit, kuten Kari Ahonen (2004, 154) toteaa. Oppilas tekee tällöin valintoja toiminta-alueen hyväksi, suuntaa tarkkaavaisuuttaan intensiivisesti kohteeseen ja toimii pitkäjänteisesti, sinnikkäästi ja laadukkaasti (Ahonen 2004, 154). Mitä soitonopettaja voi tehdä herätelläkseen oppilaissaan motivaatiota musisointiin?

Elämyksellisyys ja tulkinta

Soittointo ja motivaatio ovat asioita, jotka liittyvät vahvasti tunteisiimme, ja mikäli musiikki jollain lailla liikauttaa sisintämme, on soittaminen erityisen mielekästä ja antoisaa. Soitonopettaja ei luonnollisestikaan voi pakottaa oppilastaan pitämään jostain tietystä kappaleesta, mutta voi yrittää kuitenkin ”avata” soitettavaa musiikkia ja löytää sieltä jotain kiinnostavaa. Soitonopettajan olisikin hyvä auttaa oppilaitaan havaitsemaan musiikkiin liittyviä merkityksiä, kannustaa oppilaitaan musiikin kuunteluun sekä herätellä oppilaan mielikuvitusta ja musiikillista ajattelua.

Musiikin tulkitseminen vaatii aina eläytymistä ja mielikuvia. Soitonopetustilanteissa ei ole siis syytä unohtaa näiden asioiden opettelua. Opettajan kannattaa kysyä oppilaalta mielipiteitä ja päähän pulpahtaneita ajatuksia musiikista, sekä itse myös esitellä eri kappaleiden taustoja. Yhteiset keskustelut musiikista saattavat olla jopa tärkeimpiä hetkiä soittotunnilla. Oppilas voi oppia myös itse reflektoimaan omaa soittamistaan ja liittämään tunteitaan soittamaansa musiikkiin. Kuulin eräästä kymmenvuotiaasta oppilaasta, joka kerran soittotunnilla käydyn tulkintaharjoituksen jälkeen totesi: ”En tiennytkään, että pianonsoiton avulla voi niinku kommunikoida”.

Musiikin esittäminen on ”tarinoiden kertomista” (Lehtonen 2004, 19: Brower 1984). Yksi keino tulkinnan harjoittamiseen on keksiä kappaleille tarinat, joiden juoneen eläytyy. Tylsemmästäkin kappaleesta voi saada motivoivamman, jos keksii jonkun kantavan ajatuksen sen taustalle.

Grunwald (1989) on listannut kirjassaan luovan työskentelyn edistämistekniikoita, jotka voivat tuoda musiikin opetukseen lisää syvyyttä:

–        assosiaatiot ja analogiat

–        symbolointi

–        ruumiinkielen tarkkailu

–        itsetarkkailu

–        eläytyminen

–        soitinsuhteen symbolointi

Musiikin kuuntelu on myös asia, johon kannattaa kannustaa oppilaitaan. Soittotunneillakin levyn kuuntelu, tai vaikka opettajan soiton kuunteleminen saattavat antaa lisäinspiraatiota omaan soittamiseen. Konserteissa käyminen, ikätovereiden soiton kuuntelu ja levyn kuunteleminen kotona ovat kaikki hyviä keinoja saada intoa musisointiin.

Monipuolisempaa soitettavaa

Aina soittotunneilla soitettu musiikki ei sytytä oppilaita erityisemmin, mutta jos kohdalle osuu mieluisa kappale, voi motivaatio kohota ratkaisevasti ja oppiminen sujua tanssillisen keveästi. Opettajan olisi hyvä osata tarjota oppilailleen monipuolista soitettavaa. Tunnelmaltaan ja aikakaudeltaan erilaiset kappaleet kehittävät paitsi oppilaan omaa muusikkoutta, myös pitävät kiinnostusta yllä soittajalla.

Klassisille pianisteille olisi hyvä opettaa myös vapaasäestystä, joka on erittäin hyödyllinen taito, etenkin itsenäisessä musisoinnissa soittotuntien ulkopuolella. Muistan itse klassisena pianistina kokeneeni vapaan säestyksen opettelun aikoinaan mielenkiintoisena ja vapauttavana soittomuotona, joka antoi lisää soittomotivaatiota. Myös improvisointi ja genrerajojen ylitys pop/jazz-maailmaan sekä vaikkapa musikaaleihin voi herättää innostusta oppilaissa.

Vuorovaikutteisuutta musisointiin

Piano on soitin, jolla monenlainen musiikki onnistuu yksin soittamalla. Olen itse kuitenkin kokenut, että yhteismusisointi voi olla vielä hauskempaa. Se, että pääsee soittamaan yhdessä toisen kanssa saattaa antaa ihan uudenlaista motivaatiota omaan soittamiseen. Vuorovaikutteinen musisointi yhdessä esimerkiksi trumpetistin, laulajan tai toisen pianistin kanssa nelikätisesti sekä kehittää muusikkoutta yleisesti, että antaa mahdollisuuden jakaa musiikin iloa toisen kanssa.

Esiintyminen on myös oma lukunsa puhuttaessa soittoharrastuksesta. Kuitenkin, se on oleellinen osa kehittyvää muusikkoutta. ”Muusikon tehtävänä on tehdä tarkoittavaa toimintaa, so. välittää soitossaan erilaisia psyko-fyysisiä merkityksiä” ja näin ollen koskettaa toista ihmistä (Lehtonen 2004, 21). Se, että pääsee esittämään soittoaan muille, voi hyvässä tapauksessa antaa lisää intoa soittamiseen. Esiintyminen on myös otollinen tilanne flow-kokemuksille. Pikkukonsertit, vanhainkotikeikat sekä vaikka omalle perheelle tai kavereille soittaminen ovat tilanteita, joihin soitonopettajan kannattaa rohkaista oppilaitaan osallistumaan.

Motivoiva opettaja

Uusikylän (2006, 59) mukaan Gilbert Highet määrittelee kirjassaan ”The Art of Teaching” (1951) hyvän opettajan seuraavasti: opettajan pitää tietää mitä opettaa, pitää opettamastaan oppiaineesta sekä pitää oppilaistaan. Mitkään opetusmenetelmät tai vippaskonstit eivät tahdo toimia käytännössä, ellei opettaja itse ole motivoitunut opettamaan.

Kaikki muistavat jonkun erityisen innostavan opettajan kouluajoilta, joka tuli hyvin toimeen oppilaiden kanssa ja selitti opetettavia asioita jopa naurettavan vahvasti eläytyen. Sen opettajan tunnilla opittiin ja lähdettiin hymyillen välitunnille. Oppilaan motivoimisessa on siis paljolti kyse siitä, millainen opettaja on ja kuinka hän kohtaa oppilaansa ja esittää asiansa.

Mielestäni on tärkeää, että opettaja saisi luotua soittotunnille turvallisen ja avoimen ilmapiirin, jossa on hyvä oppia musiikista. Koska musiikin kokeminen on vahvasti henkilökohtainen asia, oleellinen soitonopetuksen lähtökohta on myös se, että opettaja ottaa huomioon oppilaansa yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden (Kosonen 2001, 130). Jokainen ihminen on erilainen, ja oppiminen ja motivaatio ovat aina sidoksissa yksilöllisen ihmisen mieleen. Tällainen ajatus nojautuu melko lailla konstruktivistiseen oppimis- ja opetusfilosofiaan (Internetlähde).

On keinoja, joilla opettaja voi tukea oppilaansa motivaatiota, mutta tietty pedagoginen menettelytapa ei välttämättä toimi joka oppilaalla (Anttila & Juvonen 2002, 117). Huomasin kuusivuotiaan piano-oppilaani kanssa, että kun itse opettajana heittäytyy leikin ja mielikuvituksen vietäväksi, esimerkiksi keksimällä joka sormelle omat nimet, niin oppilas innostuu ja pystyy leikin avulla keskittymään ja oppimaan uusia asioita. Toinen saman ikäinen lapsi saattaa taas motivoitua matemaattisesta nuottien aika-arvojen laskemisesta.

Aina ei auta, vaikka opettaja tekisi kaikkensa innostaakseen oppilastaan. Ihmiset ovat monimutkaisia ja motivaatio häilyvä käsite. Voi myös ajatella niin, että opettaja vain antaa musisointiin tarvittavat perusvälineet, joilla sitten oppilas valitsee, miten näitä välineitä käyttää (Kosonen 2001, 130). Joskus halu musisoida saattaa puhjeta vasta vuosien päästä siitä, kun soittotunnit ovat jo loppuneet.

Kirjoittaja: Eliza Forsberg 2014, Centria ammattikorkeakoulu

Lähteet

Ahonen, K. 2004 Johdatus musiikin oppimiseen. Helsinki: Finn Lectura

Anttila, M & Juvonen, A. 2002 Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto.

Grunwald, D. 1989 Anna persoonallisuutesi puhua. Helsinki: Sibelius- Akatemia Kosonen, E. 2001 Mitä mieltä on pianonsoitossa? 13-15-vuotiaiden pianonsoittajien kokemuksia musiikkiharrastuksestaan. Jyväskylä:                                                         Jysväskylän yliopisto.

Lehtonen, K. 2004 Maan korvessa kulkevi… Johdatus postmoderniin musiikkipedagogiikkaan. Turku: Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos.

Uusikylä, K. 2006 Hyvä, paha opettaja. Helsinki; Jyväskylä: Minerva kustannus.

Pylkkä, O. 2010 Konstruktivismi ja oppimisen ohjaaminen. Viitataan lähteeseen Tynjälä, P. (1999, 60-67). Ammatillisen opettajakorkeakoulun Avoin oppimateriaali -sivusto. Viitattu 17.2.2014 http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasityksista-oppimisen-ohjaamiseen/konstruktivismi-ja-oppimisen-ohjaaminen/

Jätä kommentti