Miten ohjata harjoittelemaan?

Soitinopintoihin kuuluu soittotuntien lisäksi oppilaan itsenäinen harjoittelu. Oikein ohjattu harjoittelu mahdollistaa taitojen kehittymisen ja motivaation säilymisen. Harjoitteleminen ei vain aina ole hauskaa tai helppoa. Miten siis ohjata harjoittelemaan niin että oppilas harjoittelisi ja kokisi treenaamisen mielekkääksi?

Erja Joukamo-Ampuja ja Jouko Heiskanen (2007) listaavat Sibelius-akatemian harjoittelua koskevassa verkkoartikkelissa tyypillisiä harjoittelua koskevia virhekäsityksiä: Huono omatunto harjoittelun suhteen, liian paljon suunnittelematonta harjoittelua ja harjoittelu pelkän fiiliksen mukaan. Minusta tämä kuulostaa tutulta. Harjoittelun tulisi heidän mukaansa sisältää taukoja ja palautumista eikä vain treeniä treenin vuoksi. ”Tauko on tehokkain, jos sen malttaa pitää vaikkapa kahvitaukona tai venytellen.”(Skrikberg 2002, 13.)

Tavoitteet tulisi asettaa yhdessä oppilaan kanssa ja niin, että kehittymistä on mahdollista havainnoida välitavoitteiden avulla. Välitavoitteiden tulee olla konkreettisia ja sopivan pieniä. Harjoittelua tehostaa se, että tietää, mitä asiaa kullakin harjoittelukerralla työstää ja keskittyy siihen asiaan kunnolla. (Joukamo-Ampuja&Heiskanen 2007.) Ymmärrän keskittymisen harjoittelun suhteen niin, että tehdään sovittuja harjoituksia eikä vain soitella mitä mieleen tulee.

Harjoittelun ohjauksessa tulisi huomioida oppilaan fyysinen hyvinvointi niin ettei virheasentoja ja kipuja pääsisi syntymään. Hyvä ja rento soittoergonomia on tärkein keino turvata pitkä ura soittimen parissa. Tärkeimpiä fyysisiä tavoitteita ovatkin hyvän ja rennon soittoasennon löytäminen sekä oikeiden liikeratojen löytäminen. (Joukamo-Ampuja&Heiskanen 2007.)

Harjoittelu on läksyjentekoa

Haastattelin erään opetusryhmäni oppilaita heidän harjoittelutottumuksistaan, oppilaat ovat kansalaisopiston oppilaita ja iältään 9 – 14 vuotiaita poikia ja tyttöjä. Ryhmässä on ennakkokäsitykseni mukaan kaksi aktiivisesti treenaavaa oppilasta ja pari sellaista joiden harjoittelu ei ole säännöllistä. Muut ryhmässä harjoittelevat tasaisesti ja mielestäni riittävästi.

Kartoittaakseni tilannetta pyysin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

– Kuinka useasti harjoittelet soittotuntien välissä?

– Mikä on sopiva harjoitusaika kerrallaan?

– Kuinka monta asiaa kannattaa antaa kerrallaan harjoiteltavaksi?
Vastausten perusteella useimmat oppilaista harjoittelevat 2 – 4 kertaa viikon aikana. Viikonloppuisin ei juurikaan harjoitella vaan harjoittelu keskittyy arki-iltoihin kuten läksyjen tekokin, kuten monet asiaa vertasivat. Kokemukseni mukaan nuoremmilla oppilailla harjoittelun moottorina toimivat vanhemmat, yläkouluikäisistä eteenpäin oppilas on usein jo itsekin aktiivinen harjoittelija.

Keskimääräinen harjoitusaika on noin 20-30 minuuttia, vanhemmilla oppilailla enemmän kerrallaan. Nuoremmilla oppilailla harjoituskerrat olivat vain 5-10 minuuttia kerrallaan joka on mielestäni melko vähän.

Annan harjoiteltavaksi yleensä kaksi asiaa, vanhemmille kolmekin ja tämä annostus vaikuttaisi palautteen mukaan olevan sopiva.

Tavoitteiden ja välitavoitteiden asettaminen vaatii oppilaalta kokemukseni mukaan jonkin verran ikää, oma kokemukseni on että edistymisen ja tavoitteiden tiedostaminen alkaa toimia vasta yläkouluiässä.

Metronomista sanarytmeihin

Kokeilin muutamia harjoitusmetodeja opetuksessani. Harjoittelumetodeista keskeisin on kokeiluni perusteella metronomin käyttö, varsinkin kun aihe on rytmiikkaa käsittelevä kuten esimerkiksi rytmikuvioiden harjoittelu ja vaikkapa triolien harjoittelu. Metronomista tuleva peruspulssi antaa tukea ja kehittää oppilaan omaa sisäistä kelloa.

Kokeilin myös itse tehtyjä rytmiikkaharjoituksia jotka muodostuvat sanarytmeistä joita soitetaan rummuilla. Esimerkkinä ”peruna”, ”makkara” ja ”salaatti”.

Kuva Jannen artikkeliin

Sanarytmiharjoituksia voi keksiä myös yhdessä oppilaan kanssa. Kokemukseni mukaan sanarytmi auttaa rytmisen asian hahmottamisessa ja helpottaa asian selittämistä.

Useamman saman tyyppisen aiheen käsittely kerralla on myös toimiva metodi. Esimerkkinä tästä kolmimuunteisen kompin ja kolmimuunteisen rytmiikkaharjoittelun ajoittaminen samalle jaksolle; tavoitteena on että asiat tukisivat toisiaan. Esimerkkinä tästä toimii vaikkapa swing-kompin harjoittelu samanaikaisesti kolmimuunteisen pikkurumpumateriaalin kanssa.

Kirjoittaja: Janne Torvikoski, Centria ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Joukamo-Ampuja, Erja, Heiskanen, Jouko, Arjas, Päivi, 2007. Tiedätkö soiton harjoittelusta riittävästi? Sibelius-Akatemian artikkeli.Viitattu 17.11.2013. Www-dokumentti. Muutettu 2008. http://www2.siba.8i/harjoittelu/index.php?id=1&la=8i.

Skrikberg, Risto 2002. Harjoittelumetodeista. Akordi 1-2/2002.

1 kommentti

  1. Hei! Hyvä kirjoitus itsenäisestä harjoittelusta ja hauska esimerkki sanarytmiharjoituksesta. Oman harjoittelun merkitystä ei voi koskaan opettajana korostaa liikaa. Jos oppilas käy viikosta esimerkiksi 30-60 minuuttia oppitunneilla, on se vain pieni osa oppimisen kokonaisuudesta. Opettajan tehtävänä onkin motivoida ja kannustaa oppilasta, sekä antaa neuvoja ja esimerkkejä itsenäiseen harjoitteluun. Soittoläksyjen tulee olla sopivan haastavia ja mukavia. Tekstissäsi mainitsit että nuoret oppilaat harjoittelevat soittoläksyjään samalla ajatuksella (ja ajoituksella) kuin tekevät esimerkiksi koulutehtäviään. Säännöllisen harjoittelun merkitystä tulisi opettajana korostaa, ja yhdistää harjoittelu esimerkiksi koulusta saatavien kotiläksyjen yhteyteen jotta soittamisesta saadaan rutiini. Harjoittelu on samalla tavalla opittava asia kuin soittaminenkin. Kiitos tekstistäsi!

Jätä kommentti