Improvisoinnin opettaminen

Miten omasta päästä soittamista oikein voi opettaa? Mitä jos oppilas ei halua tai osaa improvisoida? Improvisointiakin voi ja pitää harjoitella, sillä jokaisella on varmasti paljon omia musiikillisia ajatuksia, epävarmuus vain saattaa estää omaa luovuutta tulemasta ilmi.

Ei vääriä ääniä

Itse määrittelen improvisoinnin uuden luomisena hetkessä. Raamit voivat olla sovittuja (kuten sävellaji, tahtiosoitus tms.), mutta esimerkiksi melodia, harmonia tai rytmi ”keksitään” soitettaessa. Muuntelu on improvisaatiota pienoiskoossa, sillä siinä ennalta määrättyä musiikillista elementtiä varioidaan soittajan oman mielikuvituksen mukaan. Varsinkin opettamassani kansanmusiikissa muuntelu on tärkeä osa estetiikkaa.

Opettaessa täytyy muistaa, että improvisaatiota tehdään aina omien taitojen ja tietojen mukaisesti. Soittajan soittotaito määrittelee sen, mitä voi improvisoida. Aloittelevan oppilaan motoriset taidot soittimen kanssa ovat vielä vähäiset ja haparoivat, joten kovin monimutkaisia harjoituksia hänellä ei voi teettää. Monesti improvisoidessa kuitenkin haluttaisiin tehdä jotain uutta ja hienoa, johon taidot eivät vielä riitä. Liian korkealle asetettu rima ja siitä aiheutuva epävarmuus karkottavatkin luovuuden ja vuorovaikutuksen. (Jaakkonen 2010, 7-8.)

Joillakin improvisoinnin aloittamista voi auttaa hyvin rajatut kehykset, jolloin valinnanvara vähenee ja hetkessä luominen on helpompaa. Joillekin taas on helpompaa aloittaa täysin vapaasta improvisaatiosta, jota ei sido rytmi tai sävellajikaan, jolloin oppilas kokee voivansa tehdä mitä tahansa ja silti soittavansa ”oikein”. Oppilaalle on hyvä korostaa varsinkin alkuvaiheessa, että vääriä ääniä ei improvisaatiossa ole. Soittoharrastus on täynnä virheiden korjaamista, joten kynnys omaan luomiseen ilman nuotteja ja etukäteisharjoittelua voi olla joillekin oppilaille korkea, riippuen tietenkin musiikkitaustasta. Improvisointia aloittaessa on hyvä muistaa, että sitä ei voi opetella kirjoista. Tiedon ja musiikillisen korvan kehittäminen tietysti auttavat, mutta vasta rohkea kokeileminen saa kehittymään. (Jänkälä & Ranki 2010, 8.)

Opettaja voi myös omalla esimerkillään ja itse ”vääriä” ääniä soittamalla näyttää, ettei virheitä tarvitse pelätä ja että improvisaatiossa tärkeää on yrittää ja kokeilla uutta.  Tekemisen ilo tuloksista riippumatta on musiikinopettamisessa tärkeää, virheet kuuluvat luovuuteen (Saastamoinen 1990, 34.) Kehujen täytyy tietenkin aina olla realistisia ja perustua johonkin oikein tehtyyn asiaan. Muuten oppilaan käsitys omista taidoistaan tai opettajan osaamisesta voivat vääristyä. (Jaakkonen 2010, 11.) Lisäksi liiassa kehumisessa positiivinen palaute menettää merkityksensä ja siitä tulee itsestään selvää.

Mitä enemmän improvisoidaan, sitä tarkemmin voi puuttua niihin ”huonommin soiviin” ääniin ja opettaa oppilaalle kuuntelua soittamisen rinnalla. Esimerkiksi voi ennen harjoitusta tarkentaa, että tällä kertaa keskitytään oikean tai oikeiden asteikkojen käyttöön tai erityisesti rytmin hallintaan. Improvisointi on hyvä keino siirtää teoriaa käytäntöön: improvisoidessa voidaan tarttua harmonian tai rytmiikan uusiin aisoihin ja tuoda ne osaksi jokapäiväistä soittoa. ( Jänkälä & Ranki 2010, 8.) Toisaalta myös improvisoinnissa käytetyt tekniikat tai tyylit voidaan myöhemmin purkaa teoriaksi, eli oppimista tapahtuu myös toisin päin (Jaakkonen 2010, 10).

Olen omassa opetustyössäni huomannut, että kannustaminen ja kaikkien ideoiden varaukseton hyväksyminen on kannattavaa improvisoinnin alkumetreillä, varsinkin jos oppilas on ujo improvisoimaan. Toisten ideoiden hyväksyminen onkin improvisoinnin kantava voima, mutta joskus se saattaa unohtua. Monesti mietitään, mitä muutkin nyt tästä ajattelevat ja analysoidaan liikaa, hylätään ideat ennen kuin niitä edes esiteltäisiin. (Jaakkonen 2010, 8.) Improvisointia harjoittelemalla tämä kynnys madaltuu ja omia ajatuksiaan uskaltaa tuoda helpommin esille – niin musiikissa kuin muussakin elämässä. Kun oppilas on rohkaistunut improvisoinnin maailmaan, voi opettaja mielestäni alkaa antaa enemmän vinkkejä ja palautetta improvisaatiosta. Myös oppilaan kanssa on hyvä keskustella improvisoinnin jälkeen.

Omat kokemukset

Olen opettanut kanteletta jo monta vuotta sekä yksityistunneilla että musiikkileireillä. Olen sisällyttänyt opetukseeni improvisaatiota hyvin paljon. Joka tunnilla en sitä tee, sillä muut asiat vievät ajan ja huomion ja ovat ajankohtaisia juuri sillä tunnilla. En halua improvisoida vain sen takia, että minulla olisi periaate improvisoida joka tunnilla, sopipa se tuntiin tai ei. Joskus koko tunti rakentuu improvisointia ajatellen ja toisella kerralla omasta päästä soittaminen on enemmänkin ”välipalana” tai varasuunnitelmana, jos jokin toinen asia ei menekään suunnitellulla tavalla.

Minulla on muutamia hyväksi havaittuja harjoituksia improvisaation käyttämisessä tunneilla. Olen esimerkiksi käyttänyt kortteja ryhmässä improvisoinnissa, jolloin jokainen valitsee ja katsoo yhden kuvakortin (kuten tavallinen maisemakortti) ja soittaa näkemänsä kuvan muille. Tämän jälkeen muut kertovat, millainen kuva on heidän mielestään. Kaikkien kerrottua alkuperäinen kuva näytetään. Harjoitus toimii monenikäisellä ja on hyvä herättämään myös keskustelua improvisaatiosta, sillä jokaisella on aina omat ehdotukset mahdollisesta kuvasta ja näin huomataan, ettei väärää improvisointitapaa olekaan.

Toisessa paljon käyttämässäni harjoituksessa ensimmäinen improvisoija keksii hyvin lyhyen pätkän, eräänlaisen riffin, jota alkaa toistaa. Seuraava soittaja keksii tähän sopivan riffin ja taas seuraava, edellisten riffien soidessa koko ajan taustalla. Kun kierros on mennyt ympäri voi ensimmäisenä aloittanut vaihtaa aihiotaan ja keksiä uuden pätkän äänimaton päälle. Harjoituksessa saa helposti hienon kuuloista äänimaisemaa aikaiseksi ja sen voi tehdä oppilaan kanssa kahdestaan tai isommassa ryhmässä.

Jotkut oppilaat improvisoivat mieluummin kuin toiset, mutta olen huomannut, että kaikki ovat siinä kehittyneet. Jokaiselle oppilaalle voi yrittää etsiä sopivan tavan harjoitella improvisaatiota, sillä se avaa kelle tahansa musiikinharrastajalle aivan uuden oven omaan luovuuteen. Selkeillä ja rennoilla harjoituksilla saa aremmatkin oppilaat heittäytymään improvisoinnin maailmaan.

Kirjoittaja: Jenni Venäläinen 2014, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet

Jaakkonen, M. 2010. Lukoista luovuuteen – improvisointi osana laulunopetusta. Jyväskylä:  Jyväskylän ammattikorkeakoulu, pedagoginen opinnäytetyö. Viitattu 1.3.2014. http://theseus17-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/17195/LukoistaLuovuuteen.pdf?sequence=1

Jänkälä, J. & Ranki, L.2010. Improvisoinnin lähteillä – miten opettaa ja harjoitella improvisointia. Kuopio. Savonia AMK, pedagoginen opinnäytetyö. Viitattu 1.3.2014.http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/21146/Jankala_Jukka_Ranki_Lauri.pdf?sequence=1

Saastamoinen, I. & Leisiö, T. 1990. Keiteleen oudompi nuottikirja – Johdatus luovaan musiikinopetukseen. Tampere: Tampereen yliopisto.

 

 

2 kommenttia

  1. Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu artikkeli. Ajatus oppilaan tason huomioimisesta improvisoinnissa on rakentava, samoin kuin toisaalta sen muistaminen, että jokainen oppilas on yksilö, ja joillekin täysin vapaa ja rajoittamaton improvisointi voikin toimia parhaiten. Riffi-improvisaatio on kiinnostava käytännön sovellutus, ja kuvakortti-improvisaatio luo kiinnostavalla tavalla sillan luovuuden eri osa-alueiden välille.

  2. Mielenkiintoinen ja selkeä artikkeli. Tekstissä keskitytään tärkeisiin asioihin eritasoisten oppilaiden ohjaamisessa. Improvisaatio-harjoitukset kuulostavat hyviltä ja ne varmasti toimivat hyvin käytännössä!

Jätä kommentti