Ilmaisun opettaminen tanssitunnilla
Taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteissa asetetaan tavoitteeksi, että oppilas syventää tanssi-ilmaisuaan elämyksellisen ja tutkivan oppimisen avulla (Taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002, 7). Tanssijan työn syvintä olemusta on liikkeellä ilmaiseminen. Liikemateriaalin hallinta on tietysti tärkeää, mutta ilmaisun tärkeyttä ei voi ohittaa, kun mietitään, miksi jokin teos koskettaa ja toinen teos jää etäisemmäksi.
Haaste tanssinopettajalle on se, miten opettaa ilmaisua. Tanssia opettaessa opetetaan tekniikkaa ja taitoa. Harjoitetaan lihasten liikeratoja ja kestävyyttä sekä venyvyyttä eli fyysisiä ominaisuuksia. Luovuutta ja omien ratkaisujen tekemistä voi opettaa erilaisten improvisaatioharjoitteiden kautta. Ilmaisun opettamiseen tuntuu kuitenkin olevan kovin vähän keinoja. Tanssiessa usein kehotetaan etsimään ilmaisua, mutta kuinka opettajana ilmaisua voi lähteä opettamaan ja harjoittamaan? Onko eri tanssilajien välillä eroa siinä, miten oppilaat käsittävät ilmaisun käsitteen? Tässä artikkelissa käsittelemme kehittämiemme ilmaisua parantavien harjoitteiden toimivuutta nykytanssin ja baletin harrastajilla.
Tanssi-ilmaisu
Ilmaisua on monenlaista ja useassa koulussa tarjotaan ilmaisutaidon kursseja. Usein kyseiset kurssit ovatkin teatteri-ilmaisun tunteja. Tässä artikkelissa puhutaan kehollisesta ilmaisusta, jonka Eeva Anttila määritelee kirjassaan Tanssin Aika sanaa tanssi-ilmaisu varsin osuvasti.
”Tanssi-ilmaisu on oppilaskeskeistä,luovaa toimintaa, jossa keskipisteenä on oman kehon tuntemus ja -hallinta sekä luovuuden ja mielikuvituksen käyttäminen ja kehittäminen. Tanssi-ilmaisun kautta pidetään yhteyttä sisäisen ja ulkoisen maailman välillä ja löydetään kosketus sellaisiin alueisiin, jotka helposti muuten jäävät huomioitta. Luovuus, herkkyys, spontaanius, intuitio ovat kaikille tärkeitä, ja taiteilijoille ne antavat sekä tulkinnallisen ilmaisun syvyyttä että uuden luomisen lähteitä.” (Anttila, 1994, s. 22.)
Tanssi-ilmaisu on hyvin monitasoista. Kehittämiemme harjoitteiden pääpainoksi tuli ilmaisun tutkiminen ja kehittäminen kehotietoisuuden lisäämisen kautta. Mitä enemmän tuntee kehonsa, sitä vähemmän kehoa ja liikeratoja tarvitsee miettiä tanssimisen aikana, vaan liikkeestä tulee automaattisempaa. Samalla mieleen jää tilaa keskittyä tanssin kokemiseen tekemisen sijaan. Myös ilmaisulle jää enemmän aikaa. Toisaalta ilmaisu voi myös kummuta liikkeen ja kehon tuntemisen ja tunnustelemisen kautta, jos esimerkiksi tanssin fokus on liikemateriaalissa ja sen suorittamisessa. On tärkeää suunnitella harjoitteita monipuolisesti erilaisista lähtökohdista, sillä jokainen oppilas on omanlaisensa yksilö eikä yksittäinen harjoite välttämättä toimi samalla tavalla kaikille. Tanssitaiteen tohtori Paula Salosaari käsittelee aihetta seuraavanlaisesti: ”Kinesteettiset mielikuvat antavat tanssijalle paljon erilaisia mahdollisuuksia kokea tanssinsa uudella lailla. Saman asian voi kokea erilaisin keinoin ja toiselle yksi lähestymistapa on luontevampi kuin toinen.” (Salosaari, 1997, s. 65.)
Prosessin kulku
Suunnittelimme kahdeksan eri harjoitetta, jotka määrittivät jokaisen tunnin teeman. Harjoitteiden tematiikka ja järjestys määrittyi paljon sen mukaan, miten niitä on helppo/vaikea lähestyä oman mielikuvamme mukaan. Toisaalta myös tanssi lajina määritteli teemojamme. Tanssi on kokonaisvaltaista kehon käyttöä, jossa perinteisesti liikutaan hyvin paljon kahden jalan päällä. Anatomisen rakenteen läpi käyminen kokonaisuudessaan sekä alhaalta ylöspäin edeten kehoa jaotellen tuntui loogiselta tavalta lähestyä aihetta ja tuoda se oppilaille. Neljä viimeistä harjoituskertaa taas vievät asiaa eteenpäin tästä kehon anatomian perusasioista kohti tilaa ja toisia ihmisiä. Tässä näkyy kaari ns. itsestä ulospäin, läheltä kauas. Harjoitteiden muodostaman kehotietoisuuden oli tarkoitus myös tukea oppilaan itsevarmuutta liikkeessä, jota kautta oppilas nauttisi tanssimisestaan. Tämä taas välittyisi eteenpäin vahvana, kokonaisvaltaisena ilmaisuna.
Sijoitimme harjoitteet ensimmäiseksi tunnilla tehtäväksi asiaksi. Ajatuksena oli tuoda ilmaisu esille jo ensimmäisestä harjoitteesta lähtien, jotta ilmaisua ei koettaisi erillisenä asiana lämmittelystä, tekniikan harjoittamisesta tai muista tunnilla tehtävistä harjoitteista. Ilmaisu pysyisi läsnä koko tunnin ajan oppilaan mielessä jo lämmittelystä lähtien. Tunnin aikana oli myös helpompi muistutella teemasta, kun jo alussa oli tehty harjoitus sen puitteissa.
Pyrimme prosessin aikaan observoimaan tuloksia, näkyisikö muutosta ilmaisussa vai ei. Myös oppilaiden oma kokemus oli tärkeää, jonka takia teetimme oppilaillemme kaksi kyselyä, toisen ensimmäisellä tunnilla ennen harjoituksiin paneutumista ja toisen viimeisellä tunnilla prosessin jälkeen. Alkukyselyssä pyysimme oppilaita kertomaan omasta käsityksestään: millaista ilmaisu heidän mielestään on, mikä tekee liikkeestä tanssia ja kokevatko oppilaat, että ilmaisua opetetaan tarpeeksi kouluissa. Loppukyselyllä selvitimme onko teettämistämme harjoitteista ollut apua oppilaille heidän kehittäessään omaa ilmaisuaan, onko oppilaan oma käsitys ilmaisusta muuttunut vai onko mitään edes tapahtunut. Näin emme tue vain omia mielipiteitämme tai nojaa vain omaan subjektiiviseen kokemukseemme pohtiessamme harjoitteiden hyödyllisyyttä.
Harjoitteiden sisältö
Harjoitteidemme sisältöä lähdimme rakentamaan anatomian hahmottamisen kautta, mielikuvilla tunnustelemalla anatomista rakennetta sekä stimuloimalla kehoa erilaisten kosketusten kautta. Käytimme hyväksemme alan kirjallisuutta, sekä omia kokemuksiamme. Sovelsimme ajatuksia seuraavista teoksista: Body, Space, Image (Tufnell, Crickmay, 1993), Dynamic alignment through imagery (Franklin, 2012) sekä Body Stories- A guide to experimental anatomy (Olsen, 1998).
Harjoitteet muodostivat kokonaisuuden, jossa tuntien painopiste oli seuraavissa eri asioissa:
| KEHON LUINEN RAKENNE | Noin 30 minuutin mittainen improvisaatioharjoitus, jossa oppilas koettaa eritellä luista rakennettaan mielikuvien avulla ja liikkua luu-lähtöisesti havainnoiden tapahtumia kehossa arvottamatta liikettä sen enempää. |
| ALARAAJOJEN RAKENNE, JALKAPOHJIEN TUTKIMINEN SEKÄ PAINOPISTEET | Käydään läpi jalkojen luiset rakenteet kosketuksen kautta omasta kehosta, erityisesti jalkaterän rakenne. painetaan jalkapohjasta sen kolme painopistettä jolle kehon painon kuuluisi jakautua tasaisesti. |
| LANTIO | Tutkaillaan oppilaiden kanssa lantion luista rakennetta ja lihasten kiinnittymistä lantion alueelle. Etsitään selinmakuulla lantion ääriasennot ylös- ja alaspäin sekä sivuttain. Noustaan istumaan ja haetaan tuntuma istuinluiden päällä olosta. Seisten parallel ja auki kierrettynä etsitään taas lantion ääriasennot ja neutraali tila. Kiinnitetään huomio lantion liikkeeseen kävellessä. |
| YLÄVARTALO: RINTAKEHÄ SEKÄ KÄSIVARRET | Lähdetään liikkeelle samalla tavalla kuin lantiossa, etsitään maata vasten rintakehän ääriasennot. Liikutetaan käsiä kohti kattoa ja eri suuntiin fokusoiden rintakehään ja sen muutoksiin. Noustaan ylös ja parin kanssa tunnustellaan molemmilta selkänikamat alas rullauksen aikana. Loppuun vapaa improvisaatio parin pitäessä kämmentä eri kohdissa selkärankaa. |
| KATSE | Oppilaat liikkuvat vapaasti tilassa ensin keskittyen oman kehonsa tuntemuksiin, jonka jälkeen lähdetään asteittain keskittämään katsetta muihin ihmisiin ja ympäröivään tilaan. Etsitään katsekontakteja tai jotain mielenkiintoista tilassa, koitetaan löytää pysähdyksen hetki ja impulssi takaisin liikkeelle lähtöön. |
| KOSKETUS, IHON TUNTOAISTI | Herkistetään tuntoaistia ensin skannamalla läpi kehon pintoja, jotka ovat kosketuksessa lattiaan, jonka jälkeen koitetaan aistia ilmavirta ihon pinnalla liikkeessä. |
| PAINONANTO JA -OTTO, KOHTAAMINEN | Työskennellään parin kanssa. Muodostetaan asentoja, joihin toisen parista on annettava koko painonsa. Vuorotellaan ensin hitaasti ja tunnustellen, myöhemmin vaihdot nopeutuvat ja linkittyvät parin yhteiseksi improvisaatioksi. |
| HENGITYS | Mielikuvien avulla kiinnitetään huomiota hengitykseen ja sen eri rytmityksillä tutkitaan, mitä tapahtuu liikkeelle. |
Nykytanssin opetusryhmä
Nykytanssin koeryhmä koostui Kallion Ilmaisutaidon lukion 1.-3. vuosikurssin opiskelijoista. Taustaltaan opiskelijat olivat hyvin erilaisia, osalla on takanaan pitkä taival tanssin parissa, kun osa taas tanssi ensimmäisiä tuntejaan. Yhteensä opetuskertoja oli 10, joista seitsemällä pidettiin tekemiämme harjoitteita. Kaksi ensimmäistä opetuskertaa tutustuttiin ryhmään, jotta pystyttiin paremmin arvioimaan edistymistä ja ilmaisutehtävien mahdollista vaikutusta tuntien kuluessa. Alkuperäisessä suunnitelmassa esitetyt kahdeksan harjoitetta muokkautuivat niin, että lantion ja rintakehän harjoitteet sulautettiin yhdeksi.
Ilmaisu ja nykytanssi
Nykytanssi mielletään lajina sellaiseksi, jota rakennetaan enemmän tanssijalähtöisesti kuin esimerkiksi balettia. Ilmaisu haetaan lähtökohtaisesti tanssijan oman työn kautta ja sille annetaan aikaa. Alkukyselyssämme saimme kuitenkin vastauksia, joista välittyi tarve käyttää enemmänkin aikaa ilmaisun harjoittamiseen.
”Haluaisin kehittää oman kehon omaa liikettä, päätöksen tekoa, valintoja. Miten ”tyhjään” eteen esitettyyn liikkeeseen saa liitettyä ajatuksensa.”
Toisaalta osa oppilaista näki koko tanssitunnin ilmaisun harjoittamiseksi ja keskittymisen riittäväksi.
”Ilmaisua kehittäessään aina joku oppii liikkeen tai uuden tavan tehdä asioita, ja pääsee soveltamaan sitä. Kyllä siihen keskitytään tarpeeksi. Koko tanssitunti mielestäni ohjaa siihen.”
Tämä ajatus kokonaisvaltaisesta tanssitunnista, jossa yhtäaikaa harjoitetaan niin ilmaisua, tekniikkaa, liikelaajuuksia, lihaskuntoa ja liikkeen virtaa, onkin se päämäärä jota tavoitella.
Mieleenpainuvimmat kokemukset
Vaikuttavimmat ja näkyvimmät tulokset tulivat niillä kerroilla, kun käsiteltiin hengitystä ja painonantoa teemana.
”Hengitysharjoitus oli erityisen hyvä. Sillä sai oman kehon jotenkin avattua ja ”tsempattua” mukaan tunnille ja myöhemminkin tansseissa osasi käyttää hengitystä hyödyksi.”
Tosin jo ensimmäisen teeman jälkeen näytti todella lupaavalta: liikkeen ketjutus ja jatkuvuus oli selkeästi parempaa kuin kahdella ensimmäisellä tanssitunnilla.
Alaraajojen rakenteen ollessa teemana tulokset näyttivät ulospäin vaisuilta. Yhteys ilmaisuun jäi kenties ymmärtämättä, mikä saattaa johtua huonosta ohjeistuksesta tai tehtävä jäi liiaksi pelkän anatomian tasolle. Tämä kerta toi kuitenkin hyvin esille sen, kuinka monitasoista ilmaisu todellisuudessa on ja että pelkkä anatominen tutkailu ja tietämys ei ole tarpeeksi. Toisaalta oppilaan oma kommentti jalan luiden harjoituksesta tuo kuitenkin eriävän mielipiteen harjoitteen hyödyllisyydestä.
”Erityisesti jalan luiden etsintä sekä kosketusharjoitukset jäivän mieleen. Oli mielenkiintoista miettiä tanssiessa kosketusta lattiaan/ilmaan. Tanssiminen tuntui paljon intensiivisemmältä harjoitteiden jälkeen.”
Aina kehitys tai tunne jonkin asian hyödyllisyydestä ei siis näy ulospäin kyseisellä hetkellä. Oppilaiden vastaukset muistuttavatkin siitä, ettei ulospäin aina näy henkilön sisäinen maailma, eikä ulkoapäin tehty arvio aina osu oikeaan.
Kehitys ja kasvu
Oppilaiden käsitys ilmaisusta oli kokonaisvaltainen ja avara jo alkukyselyyn vastatessa, jolloin suurta muutosta omassa ilmaisun käsitteessä ei tapahtunut kurssin aikana. ”Tuntui helpolta ja hyvältä tehdä tässä ilmapiirissä ja opin asioita omasta kehostani. Ilmaisu ei kuitenkaan kehity hetkessä.”
Loppukyselyn perusteella oppilaat ovat itse kokeneet harjoitukset kuitenkin hyviksi. Kysyimme, onko harjoitteista saanut jotain irti ja positiivisia vastauksia tuli paljon. ”Harjoitukset olivat hyödyllisiä ja niiden kautta pystyi jäsentelemään ilmaisua paremmin. Hengitys-harjoitus oli hyödyllisin henkilökohtaisesti. Muistakin harjoituksista sain ahaa-elämyksiä. :D”
Ulkopuolisena katsoen oppilaiden kehotietoisuus ja ilmaisu kehittyivät selkeästi kurssin aikana. Kuitenkin se, kuinka suuri osuus ilmaisutehtävillämme tähän oli, on epävarmaa. Kehotietoisuus kasvaa joka tapauksessa harjoitusten edistyessä ja toistojen lisääntyessä myös tekemisen laatu paranee.
Baletin harrastajat
Toinen koeryhmä koostui Keravan Tanssiopiston kahdeksasta 14-16 -vuotiaasta baletin harrastajasta. Ryhmä harjoittelee aktiivisesti tanssin perusopetuksen laajalla linjalla pääaineenaan baletti ja sivuaineina jazz- ja nykytanssi. Esiintymään ryhmän jäsenet pääsevät vähintään kaksi kertaa vuodessa, jouluisin ja keväisin. Varsinaista ilmaisun opetusta ei erikseen ryhmälle järjestetä, vaan opetus tapahtuu jokaisen opettajan oman harkinnan mukaan sulautettuna tekniikkatuntien sisälle. Tutkimusjakso ajoittui kahdeksan viikon ajalle ja opetustunteja oli kerran viikossa 90min.
Ilmaisu baletissa
Perinteisesti baletin ilmaisu koostuu mimiikasta, jossa tietyillä eleillä ilmaistaan jotain tiettyä tunnetilaa. Kasvojen toivotaan heijastavan myös näitä tunnetiloja ja usein kuulee tanssijoille annettavan ohjeita, esimerkiksi: ”ole iloinen” tai ”näytä surulliselta”. Tämä voi tuntua päälleliimatulta ja vaikealta tanssijan toteuttaa. Siksi myös baletin opetuksessa olisi hyödyllistä miettiä, millä keinoin saada harrastaja ilmaisemaan niin, että se on myös totta hänelle itselleen.Vastaukset alkukyselyssä kysyttyyn kysymykseen ”Mitä sinulle tarkoittaa tanssi-ilmaisu?” antoivat viitteitä siitä, että tässäkin ryhmässä ilmaisun koetaan olevan jotain ulkopuolelta määriteltyä.
Oli havaittavissa, että alkuun ryhmä suhtautui varauksella perinteisen balettitunnin kaavan rikkomiseen tunnin alkaessa improvisaatio-harjoitteilla. Kuitenkin pian oppilaat pääsivät sisälle harjoituksiin ja tässä oli apuna opettajan perustelut, miksi kyseistä harjoitetta tehdään.
Oppilaiden kokemuksia
Merkittävimmiksi teemoiksi balettiryhmällä osoittautuivat katse ja hengitys. ”Harjoitus, jossa piti etsiä kohteita, joihin katsoa oli ehkä sellainen itselleni hyödyllinen juttu. Siinä tuli todella keskittynyt olo ja oli tietoinen siitä, mitä ympärillä oli ja keitä muita tilassa oli samaan aikaan. Sai jotenkin sellaista tietoa, mihin ei aiemmin ole kiinnittänyt huomiota”. Ulkopuolisena katsottuna oppilaiden liike muuttui tanssiksi heti, kun oppilas oikeasti näki jotain edessään. Katse-teemaan oli myös helppo palata myöhemmin muillakin tunneilla ja joulunäytöksen koreografioita harjoiteltaessa keskityttiin paljon katseen kohdistamiseen ja katsekontaktiin kanssatanssijoiden kanssa. Myös tunnilla tehtävät tankosarjat muuttuivat tanssiksi, kun oppilaat keskittyivät katseenkäyttöön. Kommenttien mukaan se myös tuntui tanssilta, mikä joskus tankosarjoissa pääsee unohtumaan.
Mitä vaikeampia liikeyhdistelmiä suoritetaan, sitä useammin oppilas pidättää hengitystään ja antaa itselleen luvan hengittää vasta, kun liikeet on suoritettu. Tällöin ilmaisu jää taka-alalle ja kyse on suorittamisesta ja varmasti tuntuu tekijästäkin vain siltä. Oman hengityksen kuunteleminen ja sen mukaan vapaasti liikkuminen auttoi selvästi oppilaita käyttämään hengitystä myös annetussa liikkeessä. Teimme myös kokeilun, jossa oppilaat tekivät grand plién pidättäen hengitystä, jonka jälkeen hengittäen vapaasti ja liikkeen laatu ja miellyttävyys sitä tehdä, parani. Kyse on pienistä yksinkertaisista asioista, mutta usein tekniikkatunnilla ne jäävät liikkeiden ja liikesarjojen opettelun varjoon.
Vähemmän merkityksellisimpinä teemoina baletin oppilaat pitivät luisen rakenteen tutkimista, sillä se koettiin vaikeaksi hahmottaa. ”Luu-harjoitus oli hiukan vaikea sisäistää, sillä luut ovat ns. näkymättömissä.” Opetuksen tukena olisi ollut hyödyllistä käyttää kirjallisuutta tai muuta lähdettä havainnollistamaan kehon luisen rakenteen rakentumista, mikä olisi auttanut oppilaita hahmottamaan sitä paremmin. On kuitenkin myös syytä muistaa, että luisen rakenteen tutkiminen ja tätä kautta kehotietoisuuden lisääminen sijoittui alkupäähän tutkimusprosessia, jolloin oppilaat eivät olleet vielä tottuneet työskentelytapohin, mikä saattaa olla osasyynä kokemuksiin harjoitteiden vaikeudesta.
Koreografinen työskentely
Vaikka koreografinen työskentely ei kuulunut alunperin teemoihin, joita asetimme tälle tutkielmalle, alkoi prosessin aikana tuntumaan, että baletin oppilaat voisivat saada siitä lisää omaan ilmaisuunsa. Toiseksi viimeisellä tunnilla oppilaat saivat sattumanvaraisessa järjestyksessä viisi kappaletta paperilappuja, joissa jokaisessa luki yksi liike jo heille tutusta liikesarjasta. Tehtävänä oli asettaa nämä liikkeet järjestykseen, jossa ne oltiin saatu ja linkittämään ne yhteen omalla liikemateriaalilla. Lisäksi koreorafioidulla liikeyhdistelmällä tulisi olla selkeä aloitus ja lopetus. Aluksi oppilaat olivat kauhuissaan, eivätkä tienneet, mistä aloittaa, sillä työskentelytapa ei ole tyypilinen klassisen baletin tunneilla. Kun sitten heitä rohkaistiin valitsemaan ensimmäinen liike, mikä tulee mieleen, alkoi salissa syntyä mitä mielenkiintoisempia liikeyhdistelmiä. Myöhemmin tuotokset esitettiin muille. Kysyttäessä oliko alkuperäistä opettajan antamaa sarjaa vai itse muokattua versiota antoisampaa tanssia, yksi vastaus jäi mieleen: ”oli vaikea keksiä omaa, mutta toisaalta sitä oli kivempaa tanssia, kun kukaan ei tajua jos epäonnistuu”. Tämä suorittamisen ja onnistumisen paineen poisjääminen näyttäytyi katsojalle liikkeen vapautena, luontaisuutena ja ilmaisun vahvuutena.
Tulevaisuus
Ilmaisun kehittyminen on hidas prosessi, jossa oppi kehittyy hitaasti eikä sitä kasvua välttämättä huomaa silloin kun se tapahtuu. Kuitenkin kaikki tähän kasvuun herättävät tehtävänannot tuntuvat olevan hedelmällisiä pitkällä tähtäimellä. Oppilailta kerätyissä palautteissa näkyy henkilöiden perehtyneisyys ilmaisuun ja sen harjoittamiseen: ilmaisuharjoitteita ensi kertaa tekeville tekemämme harjoitteet olivat mieltä avaavia, jolloin numeeriseksi arvosanaksi tehtävien hyödyllisyydestä saimme 8-10, kun taas edistyneemmät valittivat että harjoitteet jäivät liian pintapuolisiksi ja numeroksi tuli 5-7. Numeeriseksi keskiarvoksi harjoitteiden hyödyllisyydestä asteikolla 1-10 keskiarvoksi tuli 8. Lukujen valossa harjoitteita ilmaisun kehittämiseen kannattaa siis pitää tanssitunnin aikana.
Tehtäviä voi yhä myös kehittää eteenpäin.”Itse ehkä toivoisin pidempiä tutkiskeluaikoja ja harjoitusrauhaa. Myös jossain muussa vaiheessa tuntia, kuin ennen lämppää ja kylmänä.” Jatkossa kannattaa kokeilla harjoitteiden pitämistä eri vaiheessa tuntia, jotta ne vastaisivat mahdollisimman monen oppilaan tarpeeseen. Harjoitteita kannattaa kokeilla myös integroida esimerkiksi tekniikkaharjoitteiden yhteyteen.
Musiikin käytöllä oli myös merkittävä rooli harjoitteiden mielekkyydessä. Nykytanssijoiden kanssa musiikkia käytettiin vain kerran harjoitteita tehdessä, kun taas baletin oppilailla musiikki oli mukana jokaisella harjoituskerralla.
”Harjoituksia olisi voinut selittää enemmän ja olisin kaivannut harjoituksissa musiikkia apuna. Voi myös olla, että musiikki olisi voinut häiritä harjoitusta. Harjoitukset jäivät jotenkin hieman pinnallisiksi verrattuna aiempiin harjoituksiin mitä olen tehnyt. Harjoitusten lyhyt aika ehkä aiheutti sen.”Jatkoa ja edelleen kehittämistä ajatellen harjoitteiden kestoa kannattaa tutkia ja varioida: toisilla oppilailla kestää pidempään päästä harjoitteeseen sisälle.
Lopuksi
Kokonaisuudessaan tutkimusprosessi oli antoisa ja vahvisti käsityksiämme siitä, että ilmaisun kehittämiseen kannattaa käyttää aikaa tanssin tekniikkatunneilla monipuolisin harjoituksin. Tästä kertoo myös tutkimusprosessin ulkopuolella olleen yleisön kommentit Keravan Tanssiopiston joulunäytöksen jälkeen. Kysyttäessä koko näytöksen ilmaisun tasosta, korostui baletin tutkimusryhmäläisten ilmaisu edukseen ‘’luontevuudessan ja ‘’helppoudessaan’’. Yleisölle välittyi itsevarmat tanssijat, jotka nauttivat tekemisestään.
Kirjoittajat:
Inka-Leea Hakkarainen ja Salla-Maaria Mustonen 2014, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Anttila, E. 1994. Tanssin aika: opas koulujen tanssikasvatukseen. Helsinki: Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro. 139. ISBN: 951-8982-22-8
Franklin, E. 2012. Dynamic alignment through imagery. Second edition. Champaign, IL, US: Human Kinetics.
Olsen, A. 1998. Body Stories- A guide to experimental anatomy. Lebanon, NH, US: University Press of New England.
Salosaari, P. 1998. Balettitunnilla merkityksiä ja elämyksiä etsimässä ja luomassa. Teoksessa Näkökulmia tanssin opettamiseen, suomalaisten tanssitaiteilijoiden ja tanssintutkijoiden kirjoituksia 1997. Toim. Sarje, A. Helsinki: Yliopistopaino, pikapaino.
Taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002. Opetushallitus. Helsinki: Edita Prima Oy.
Tufnell, Miranda; Crickmay, Chris 1993. Body, Space, Image: Notes towards.
Improvisation and Performance. London: Dance Books.