Heavylaulun opettaminen

Särölaulu, eli kansankielellä örinä, yleistyy jatkuvasti ja on rockmusiikissa jo lähes yhtä suositussa roolissa kuin puhdas, perinteisempi laulutapa. Opettajia tähän kyseiseen taiteenlajiin ei kuitenkaan maailmalla juurikaan ole, joten sen opettamisesta ja erilaisista opetustyyleistäkin tiedetään erittäin vähän verrattuna esimerkiksi särökitaran opetukseen.

Uusi laulutyyli

Vielä 10–15 vuotta sitten örinän opettamista pidettiin silkkana mahdottomuutena, eikä sitä edes nähty osana nykyaikaista lauluperinnettä. Heavylaulu on itsessään koko opettamisen kentällä melko uusi käsite, ja siksi jokaisen sitä opettavan pitääkin toimia tietyllä tapaa pioneerimentaliteetilla omassa opetustyössään ja sen kehittämisessä. Asiaa voisi verrata hyvin esimerkiksi rap-lyriikan opettamiseen. Tämän artikkelin kirjoitusvaiheessa internetistä ei löytynyt yhtäkään suomalaista opettajaa, joka mainitsisi opettavansa rap-lyriikkaa tai -laulurytmejä. Asia kuulostaa hullunkuriselta, koska rapin koetaan olevan voimakkaasti osa ihmisen elämää ja siihen kasvetaan hitaasti ajan kanssa. On kuitenkin todennäköistä, että jo kymmenen vuoden kuluttua joku opettaja on erikoistunut nimenomaan rapin alueelle.

Erilaisia opetustapoja

Amerikkalainen Melissa Cross aloitti raskaan laulun opettamisen jo 1990-luvulla ja hän lähestyykin asiaa mielikuvien ja klassisen laulunopettamisen kautta. Cross on opettanut monia kuuluisia amerikkalaisia metalliartisteja, ja häntä pidetäänkin koko heavylaulunopetuksen äitihahmona. Lyhyesti kiteytettynä hänen päätarkoituksenaan on selventää oppilaille erilaisia äänen kerrannaistumislakeja ja formantteja, joiden avulla eri yläsävelsarjat saadaan soimaan päällekkäin voimakkaassa dissonanssissa eli epäharmoniassa toisiinsa nähden. Tämä muodostaa lauluääneen terveellisesti tuotetun särön, joka ei aiheudu äänihuulia rasittavalla lihastyöllä eli kurkun kuromisella. Jälkimmäisenä mainittu tapa voi pitkittyneellä käytöllä aiheuttaa laulajalle erilaisia vaurioita, mm. kurkunpään granuloman, polyyppeja tai äänihuulikyhmyjä (Cross 2005). Särölaulussa onkin ensisijaisen tärkeää pyrkiä aina tuottamaan äänet hyvällä tekniikalla myöhempien ongelmien välttämiseksi.

Toinen lähestymistapa on Catherine Sadolinin kehittämän Complete Vocal Techniquen myötä kuuluisaksi tullut konkreettisen ja yksinkertaistetun opettamisen metodi (Sadolin 2011). CVT on opas niin sanottuun perinteiseen lauluun, mutta siinä käydään läpi myös erilaiset efektiiviset laulutyylit. Särölaulua siinä opetetaan siten, että ensin selvitetään äänen säröttämisen anatomiaa kurkunpäässä ja sen jälkeen tekniikan tuottamiseen kerrotaan yksi tai useampi menetelmä, jonka varioimista ei suositella ennen kuin opiskeltava asia on hyvin hallussa. Tekniikka opetetaan mielikuvien kautta (mm. ”matki lastenohjelmien pahista” tai ”matki narisevaa ovea”). Tämän opetusmetodin puute on kuitenkin se, että se antaa vain suppean lähestymisen särölaulun opettamiseen, eikä kata kuin pienen osan kyseisestä laulutyylistä; CVT:stä muun muassa puuttuu useita efektinomaisia särötekniikoita kuten esimerkiksi death metallissa suosittu pig squeal (joko sisään- tai uloshengityksen aikana tehtävä huuto, joka kuulostaa sian vinkumiselta). Metodin positiivisena puolena on kuitenkin sen loistavan havainnollistava esitystapa, ja foniatrin tekemät kuvat tiettyjen särölaulutekniikoiden mahdollisesta tuottamistavasta.

Oman opetustavan hahmottuminen

Suomessa, Ruotsissa tai Norjassa raskaaseen lauluun erikoistuneita opettajia ei ole tiettävästi ollut kuin muutamia, joten heavymusiikin synnyinkehto kaipaa jo kovasti valmentajaa.  Täällä pohjolassa metallipuolelle lähteneet opettajat ovat lähinnä keskittyneet huutolauluun, joka ei kata kuin pienen osan heavylaulusta. Tämä huutolauluun suuntautuminen johtunee siitä, että se on huomattavasti lähempänä sitä perinteistä laulutyyliä, jota voi opiskella esimerkiksi musiikkioppilaitoksissa. Toisin sanoen siihen löytyy paremmin valmista käyttökelpoista materiaalia, eikä omaa tutkimustyötä tarvitse tehdä niin paljon.

Pohdiskelin nuorempana paljon omaa lähestymistäni heavylauluun ja sen erilaisiin tuottamistapoihin, joten hakeuduin aiheesta laulutunneille. Olin lähes kaksi vuotta valtuutetun CVT-opettajan oppilaana ja kävin New Yorkissa Melissa Crossin tunneilla, mutta en silti ollut täysin tyytyväinen kumpaankaan näistä opetusmetodeista. Siitä syystä päätinkin alkaa luomaan omaa haaraani raskaan laulun opettamisessa. Kävin vuosina 2012 ja 2013 Sauli Heikkilän mongolialaisen kurkkulaulun kursseilla ja löysin sieltä monia yhtäläisyyksiä heavylaulun äänentuotollisiin asioihin. Koenkin kurkkulaulun ja itämaisen yläsävellaulun olevan ikään kuin heavylaulun esiaste, joka muuntautuu suhteellisen pienellä työllä nykyisen modernin särölaulun raameihin sopivaksi.

Särölaulua kurkkulaulun kautta

Kurkkulaulussa luodaan resonanssipisteitä kurkunpäähän muun muassa äänihuulten yläpuolella olevilla taskuhuulilla ja siten saadaan soimaan kaksi tai useampi eri sävel samanaikaisesti (Tongeren 2002). Tämä Kargyraa-tekniikka on todella lähellä heavylaulussa käytettävää False Cord-laulua (suom. taskuhuulilaulu), joka jo nimellään viittaa samaan asiaan. False Chord-laulussa ääntöväylään muodostettava paine on vain huomattavasti suurempi, ja sen vuoksi myös äänenvoimakkuus kasvaa. Samanlaisia yhtäläisyyksiä löytyy myös muista heavy- ja kurkkulaulutekniikoista; esimerkiksi terävästi ja korkelta tuotettu Chylandyk-kurkkulaulu on lähes täysin sama asia kuin jo aiemmin mainittu pig squeal. Myös kurkkulaulussa paljon käytetty khöömei-yläsävellaulu muuntautuu melko helposti palleasta tulevan voiman ja äänihuulten välisen etäisyyden tarkalla säätelyllä narisevaksi fry-huudoksi/screamoksi.

Näiden yhtäläisyyksien innoittamana olenkin tutkinut asiaa enemmän ja yhdistelen opetuksessani niin CVT:n, Melissa Crossin kuin omien havaintojeni perusteella tehtyjä oppeja toisiinsa ja siten pyrin luomaan mahdollisimman kattavan kokonaisuuden örinän opettamisesta. Kirjoitan myös opinnäytetyötäni samaisesta aiheesta ja siihen haastattelen eri metalliyhtyeiden laulajia ja tutkin heidän äänentuottotapojaan pitämällä opetustunteja haastatteluiden yhteydessä. Opinnäytetyön on määrä valmistua syksyllä 2014.

Kirjoittaja: Arttu Leppänen 2014, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:
Cross, M. 2005. Zen Of Screaming, New York: Loudmouth.

Sadolin, C. 2011. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka, Kööpenhamina: Gehrmans musikförlag.

Tongeren, M. 2002. Overtone singing, Amsterdam: Fusica.