SISÄISEN MOTIVAATION JÄLJILLÄ – Psykologiset tarpeet omassa oppimisprosessissa

“There is no separation of mind and emotions; emotions, thinking, and learning are all linked.” Eric Jensen (1998, 80).

Kuva: Markus Elgland
Kuva: Markus Elgland

Rakastuin sielukkaan bandoneonin sointiin 15-vuotiaana kun kuuntelin ensimmäistä kertaa Astor Piazzollan soittoa rätisevältä vinyylilevyltä Karjaan kirjaston musiikkiosastolla. Tästä teini-iän ihastumisesta kehittyi myöhemmin yksi tähänastisen elämäni suurista rakkauksista. Kymmenen vuotta myöhemmin hankin vihdoin vanhan, 1930-luvulla rakennetun, bandoneonin Argentiinasta. Avasin postilähetyksenä saapuneen pahvilaatikon, otin soittimen syliini ja soitin ensimmäisen sävelen. Siitä hetkestä lähtien bandoneon ja sille sävelletty musiikki on vienyt mennessään. Tässä artikkelissa pohdin niitä psykologisia tarpeita, jotka ovat keskeisesti vaikuttaneet sisäiseen motivaatiooni musiikin ja erityisesti bandoneoninsoiton opiskelun saralla.

Uteliaisuus

Lapsena opiskelin harmonikan- ja pianonsoittoa musiikkiopistossa. Olin suhteellisen lahjakas, mutta toivottoman hajamielinen ja huolimaton oppilas. Kiinnostukseni musiikkiin oli aitoa ja vahvaa, mutta kärsivällisyys ja huolellisuus soittoläksyjen suhteen eivät olleet suurimpia hyveitäni. Uhrasin nämä hyveet huoletta uteliaisuuteni tyydyttämiseksi. Tutkin eri säveltäjien tuotantoja soittamalla kirjastosta lainaamiani nuotteja mieluummin kuin harjoittelin soittoläksyjäni. Pidin itseäni varsin laiskana, mutta todellisuudessa voin nyt havaita olleeni ennemmin hämmentynyt mielikuvitukseni eteen avautuneesta loputtomasta musiikillis-runollisesta maisemasta. En malttanut keskittyä mihinkään tämän maiseman yksityiskohtaan kovin pitkäksi aikaa. Juoksin ikään kuin metsiköstä toiseen ihaillen sitä lumoavaa värien, tuoksujen ja makujen kirjoa, jonka vain lapsi tai lapsenmielinen voi kokea ensimmäistä kertaa astuessaan koko sielullaan musiikin maailmaan.

Sisäinen motivaationi musiikin suhteen on alusta lähtien ollut varsin voimakas. Decin ja Ryanin itsemääräytymisteoria (1985) nostaa Reeven (2009, 145) mukaan esille kolme psykologista päätarvetta, jotka vaikuttavat sisäiseen motivaatioon: autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden tarpeet. Yksi sisäisen motivaationi varhaisimpia vaikuttimia oli edellä mainittujen rinnalla uteliaisuuden tyydyttämisen tarve. Uteliaisuutta pidetäänkin yhtenä ihmisen käyttäytymisen perustaipumuksena (Deci & Ryan 1985, 122). Halu tutkia, löytää, ymmärtää ja tietää ovat ihmisluonteen sisäisiä ominaisuuksia ja potentiaalisesti keskeisiä vaikuttimia oppimisprosessissa. Deci ja Ryan (1985, 245) toteavatkin, että sisäinen motivaatio tulee havaittavaksi aina kun oppilaan luonnollinen uteliaisuus ja mielenkiinto antavat pontta oppimiseen. Lasten luontainen uteliaisuus motivoi heitä monenlaiseen tutkivaan, muokkaavaan ja kokeelliseen käyttäytymiseen. Ilman apua ja kannustimia, jopa toistuvista vastoinkäymisistä huolimatta, lapset työskentelevät päättäväisesti selvittääkseen miten asiat toimivat tai mikä toiminta tuottaa minkäkin vaikutuksen. (Mts. 122.)

Luin nuorena paljon musiikkikirjallisuutta ja kuuntelin levyjä. Heräsin usein keskellä yötä nauhoittamaan c-kasetille Glenn Gouldin, Svjatoslav Richterin, Emil Gilelsin, David Oistrakhin ja muiden mestareiden soittoa Ylen Yöklassiselta. Harmonikansoitonopettajani musiikkiopistossa kannusti minua kuuntelemaan musiikkia monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti. Kun olin lukenut jostain merkittävästä säveltäjästä tai kuullut hänestä opettajaltani, pyrin kuuntelemaan mahdollisimman monia hänen saatavilla olevista teoksistaan. Huomasin musiikin monesti avautuvan minulle vasta lukuisten kuuntelukertojen jälkeen. Joissain tapauksissa tutustuin kronologisesti jonkin tietyn säveltäjän tai artistin tuotantoon. Seurasin tiedostamatta hänen taiteellis-esteettistä kehitystään omalla mielikuvituksellani ja tunteillani. Muistan esim. tutustuneeni Miles Davisin musiikkiin edellä mainitulla tavalla.

Emotionaalisuus

Useimmat tutkijat pitävät myös emotionaalisuuden tarvetta yhtenä sisäisen motivaation sytyttäjänä. Jotkut tutkijat ovat jopa sitä mieltä, että tunteet muodostavat primäärisen motivaatiosysteemin (Reeve 2009, 302). Spinoza (1677/1989, 92) määrittelee teoksessaan ”Etiikka” tunteet henkiseksi tilaksi, jonka myötä ihmisen toimintakyky ja päättäväisyys joko voimistuu tai heikentyy. Cloren ja Gasperin (2002, 21) mukaan tunteilla on kaksi olennaista funktiota: sen lisäksi, että ne ohjaavat huomiota ne antavat myös informaatiota. Itse koen, että tunteet ovat sieluni tapa ilmaista itseään. Tunteet antavat siis minulle informaatiota sieluni tilasta. Tunneherkkyyttä on viime vuosikymmeninä tutkittu yhtenä ihmisten välisiä yksittäisiä eroja ilmentävänä ominaisuutena (Reeve 2009, 381).

Opin varhain, että musiikkia voi tulkita monin eri tavoin. Huomasin, että eri tulkinnat vaikuttivat tunteisiini eri tavoin ja tein omia kokeiluja mm. Chopinin pianomusiikilla. Tämän myötä musiikista alkoi tulla minulle hyvin henkilökohtainen ja rakas asia maailmassa – olin tiedostamatta löytänyt tunteiden ja musiikin yhteyden. Muistan elävästi sen euforisen tunteen, jonka koin kun aluksi täysin abstraktilta tai tylsältä vaikuttanut teos alkoi avautua minulle ja halusin kuunnella sitä uudelleen ja uudelleen. Yhteys mielikuvitukseni, kenties sieluni ja musiikin välille oli syntynyt. Koin erittäin voimakkaita tunnetiloja musiikkia kuunnellessani ja aloin pian metsästää näitä tunnetiloja myös itse soittamalla.

Autonomia

Luin innostuneesti eri soittimien näkökulmista kirjoitettuja kirjoja musiikista ja sen esittämisestä. Lajos Garamin ”Viulunsoiton taide”, Heinrich Neuhausin ”Pianonsoiton taide” sekä monet muut musiikin esittämiseen sekä eri soittimien soittoteknisiin aspekteihin syventyvät kirjat vaikuttivat omiin näkemyksiini ja uskomuksiini oman opettajani neuvojen rinnalla. Jälkeenpäin reflektoidessa ymmärrän, kuinka viisaasti harmonikansoiton opettajani tuki opetuksessaan autonomian tarvettani. Hän antoi minulle koko ajan sopivia haasteita ja oli valmis niin soittamalla kuin kertomalla omia kokemuksiaan auttamaan minua ratkaisemaan musiikin esittämiseen ja soittimen hallintaan liittyviä ongelmia. Hän turvautui hyvin harvoin kontrolloivaan opetustyyliin, enkä muista juuri koskaan saaneeni valmiita ratkaisumalleja vaan pikemminkin ehdotuksia, vihjeitä ja johtolankoja ongelmien ratkaisemiseksi. Sain siis nuoresta pitäen kokea tekeväni itsenäisiä valintoja ja ratkaisuja opinnoissani.

Traditiolla on kuitenkin aina ollut suuri vaikutus oppimiseeni ja oppimismotivaatiooni. Heinrich Neuhaus kertoo (1958, 191) kuvittelevansa musiikin sellaiseksi, miksi se on vuosisatojen aikana kehittynyt; suurenmoiseksi ”sukupuuksi”, jossa on lukemattomia haarautumia. Siinä vallitsevat hänen mukaansa perinnöllisyyden lait, joita kutsutaan hieman epämääräisesti ”traditioiksi”, mutta myös näiden traditioiden vastaisen taistelun lait. Ihminen haluaa vapauden asettaa omat tavoitteensa. Haluamme päättää, mikä on tärkeää, mikä on ja mikä ei ole aikamme arvoista. Meillä kaikilla tuntuu siis olevan tietynasteinen autonomian tarve. (Reeve 2009, 145.)

Kompetenssi

Aikuisiällä opettelin vaihtoäänisen bandoneonin sormiojärjestelmän jo ennen kuin sain käsiini oikean soittimen. Piirsin paperille neljä kaaviota, jotka kuvasivat vaihtoäänisen bandoneonin neljää eri sormiosysteemiä (vasen käsi sisään, vasen käsi ulos, oikea käsi sisään, oikea käsi ulos) ilman sävelten nimiä. Kopioin näitä tyhjiä sormiokaavioita satoja kappaleita ja aloin lyijykynällä täyttämään sävelten nimiä niihin. Pian huomasin jo mielikuvituksessani soittavani yksinkertaisia melodioita bandoneonilla. Näin ollen tiesin jo missä kaikki sävelet sijaitsevat, kun lopulta sain oikean soittimen käsiini. Bandoneoninsoiton opiskeluni alkoi siis mielikuvista. Argentiinalaista tangoa, eritoten Astor Piazzollan musiikkia, olin teinivuosistani lähtien Neuhausia (1958, 9) lainatakseni ”vaalinut sisimmässäni, kantanut mukanani sielussani ja kuullut kaikilla aisteillani”. Niinpä askel mielikuvista käytännön toteutukseen ei loppujen lopuksi tuntunut kovin isolta, kun vihdoin sain oikean bandoneonin syliini. Reeve (2009, 155) kuvaa inhimillistä kompetenssin tarvettamme seuraavasti: ”Kun löydämme itsemme vastakkain haasteen kanssa, annamme sille hetkelle täyden huomiomme. Kun meille annetaan mahdollisuus kehittää taitojamme ja lahjojamme, me haluamme edistyä. Kun edistymme, tunnemme itsemme tyydytetyiksi, jopa onnellisiksi. Toisin sanoin, meillä kaikilla on kompetenssin tarve.”

Ehkäpä tärkein ”metodi” bandoneoninsoiton opiskelussani on ollut transkriptioiden tekeminen. Kuuntelin Astor Piazzollan soittoa levyiltä ja pyrin soittaessani toistamaan kuulemani musiikin täsmälleen niin kuin sen kuulin ja koin, aina temposta ja yksittäisistä sävelistä fraseeraukseen, tulkintaan ja lopulta tunteeseen. Musiikki on kuin mikä tahansa kieli: voidakseen puhua ja oikeutetusti vaatia tulla kuulluksi, on osattava puhua, mutta ennen kaikkea on oltava jotakin sanottavaa (Neuhaus 1958, 10). Pian huomasin voivani tuoda omat tulkintani, koristeluni ja improvisointini sekä ennen kaikkea omat tunteeni luontevasti mukaan musiikilliseen tekemiseeni. Minulla alkoi siis Neuhausia mukaillen olla jotain sanottavaa. Tämän myötä identiteettini alkoi muuttua bandoneonin harrastelija-opiskelijasta bandoneonistiksi – aloin omaksumaan uuden kulttuurisen mallin.

Yhteenkuuluvuus

Bandoneoninsoiton opintojeni alkuaikoina soitin harmonikkaa eräässä tangoyhtyeessä. Opiskelukaverini lopputyötä varten koottu yhtye soitti Astor Piazzollan musiikkia ja kiersimme Suomea jonkin verran eri festivaaleilla ja klubeilla. Jensen (1998, 434) on pohtinut hyväksynnän hakemisen ja kehityksen ja kasvun hakemisen eroja sosiaalisen kanssakäymisen myötä syntyvässä motivaatiossa. Konserttimatkalla Ahvenanmaalla teimme yhtyeen basistin kanssa leikkimielisen vedonlyönnin, jonka mukaan minun täytyi soittaa muutaman kuukauden päästä järjestettävässä konsertissa kaikki kappaleet harmonikan sijaan bandoneonilla. Sähköbasistina siihen aikaan ansioitunut ystäväni täytyi vastaavasti opetella soittamaan kontrabassoa jousella. Aika taisi venyä puoleksi vuodeksi, mutta lopputulos oli se, että molemmat hoidimme omat osuutemme vedosta.

Todellisuudessa tämä vedonlyönti ei ollut pääasiallinen motivaationi lähde, mutta se loi positiivista stressiä soittimen hallinnan opetteluun. Ensisijainen motivaationi lähde oli haave bandoneonin soittamisesta yhtyeessä; halu tulkita musiikkia vuorovaikutuksessa muiden muusikoiden kanssa. Seuraavana vuonna perustimmekin yhdessä neljän muusikkokollegani kanssa yhtyeen, jossa olen soittanut bandoneonia siitä lähtien. Olen myös saanut olla mukana tekemässä musiikkia monien muiden yhtyeiden riveissä sekä esiintynyt monien eri taiteilijoiden kanssa festivaaleilla ja muissa tapahtumissa ympäri maailmaa. Koen nauttineeni ja oppineeni valtavan paljon juuri kamarimusisoinnista, yhdessä tekemisestä. Erityisesti taitavampien ja kokeneempien muusikoiden kanssa soittaminen on vienyt muusikkouttani eteenpäin.

Yhteenkuuluvuus on Reeven (2009, 161) mukaan yksi Decin ja Ryanin itsemääräytymisteorian (1985) kolmesta sisäisen motivaation kulmakivistä. Teorian mukaan yhteenkuuluvuuden tunne luo myös sosiaalisen kontekstin, jossa kanssaihmisten kokemusten ja taitojen sisäistäminen on mahdollista. Sisäistäminen ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaikka yhteenkuuluvuus on vahva. Jotta sisäistäminen olisi mahdollista, yksilön tulee lisäksi kokea muiden kokemukset ja taidot arvokkaiksi, tarkoituksenmukaisiksi ja hyödyllisiksi. (Mts. 164).

Luovuus

Minulla on alusta lähtien ollut halu myös sovittaa ja säveltää musiikkia soittimelleni sekä improvisoida soittotilanteissa. Zohar ja Marshall tuovat sielullisen älykkyyden tutkielmassaan esille luovuuden yhtenä motivaationlähteenä. Luovuus synnyttää halun ja tarpeen luoda jotain, jota ei aikaisemmin ole ollut olemassa, sanoa jotain tavalla, jolla sitä ei koskaan aikaisemmin ole sanottu, elää tavalla joka eroaa normeista tai unelmoida mahdottomasta. (Zohar & Marshall 2000, 126.) Myös Deci ja Ryan (1985, 66) mainitsevat luovuuden ja sisäisen motivaation välisen korrelaation.

Itsemääräytymisteoriassa esitettyjen psykologisten perustarpeiden (autonomia, kompetenssi, yhteenkuuluvuus) lisäksi monet tutkijat mainitsevat muitakin sisäistä motivaatiota tukevia psykologisia tarpeita. Omien kokemuksieni perusteella olen taipuvainen näkemään sisäisen motivaationi musiikin opiskelun saralla autonomian, kompetenssin, yhteenkuuluvuuden, uteliaisuuden tyydyttämisen, luovuuden ja emotionaalisuuden tarpeiden summana.

Oppineen tietämättömyyden tarpeellisuudesta

Vaikka tästä pahvilaatikossa saapuneesta soittimesta onkin vuosien saatossa tullut pääsoittimeni ja musiikista ammattini, koen yhä olevani varsin alussa niin bandoneoninsoitossa kuin musiikin opinnoissani ylipäätään. Kokemukseni on, että nöyryyteni väistyttyä ylpeyteni tieltä, kehitykseni on aina kääntynyt väärään suuntaan. Lao Tse toteaa taolaisuuden perusteoksessa ”Tao te ching”, että ”tietämättömyytensä tietäminen on tiedon korkein aste” (500 e.Kr./1963, 82). Nicolaus Cusanus, joka 1400-luvulla kirjoitti kirjan ”oppineesta tietämättömyydestä” ehdottaa, että etsisimme eri tapoja päästä eroon oppimastamme tiedosta, joka estää meitä näkemästä syvintä totuutta (Hopkins 1985, 6). Koen tärkeänä yhä uudelleen etsiä ja löytää sisäisen lapseni tietämättömyys ja sitä kautta ylläpitää eräänlaista ”aloittelijahenkeä”, mikä Moorenkin (1992, 60) mukaan on välttämätöntä kokemustemme välittömyyden kannalta. Kokemuksieni perusteella vain tämänkaltainen nöyryys mahdollistaa oppimisprosessin jatkuvuuden. Löytäessäni tämän tietämättömyyden minussa heräävät uudelleen uteliaisuus ja muut psykologiset tarpeet, ja näin oppimisen ympyrä sulkeutuu.

Kirjoittaja: Henrik Sandås 2014, Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

Clore, G., Gasper, K. 2000 (2002), Att känna är att tro. Om affektiv inverkan på övertygelser. Teoksessa Emotioner och övertygelser. Hur känslor påverkar våra tankar. Toim. Nico H. Frijda, Antony S. R. Manstead, Sacha Bem. Lund: Studentlitteratur.

Deci, E., L., Ryan, R., M. 1985, Instrinsic motivation and self-determination in human behavior. New York: Plenum Press.

Hopkins, J. 1985, Nicholas of Cusa on Learned Ignorance: A Translation and an Appraisal of De Docta Ignorantia. 2. p. Minneapolis: The Arthur J. Banning Press

Jensen, E. 1998, Teaching with the brain in mind. Alexandria: Association for Supervision & Curriculum Deve

Moore, T. 1992, Care of the soul. A guide for cultivating depth and sacredness in everyday life. New York: HarperCollins Publishers.

Neuhaus, H. 1958 (1973), Pianonsoiton taide. Helsinki: Yhteiskirjapaino.

Reeve, J. 2009, Understanding motivation and emotion. 5. p. Hoboken: John Wiley & Sons.

Spinoza, B. 1677 (1989), Etiken. Tukholma: Thales.

Tse, L. 500 e.Kr. (1963), Tao te ching. Salaisuuksien tie. 3. p. Porvoo: WSOY.

Zohar, D., Marshall, I. 2000 (2000), Själens Intelligens. Tukholma: Forum.

 

Artikkelin liitteenä on kuva. Kuvatekstiksi: ”Kuva: Markus Elgland”.

Jätä kommentti